sunnuntai 11. marraskuuta 2018

In English

A friend wrote to me it´s a pity one cannot understand my Finnish poems.
So I tranlated a couple in English.
It was difficult because I create words of my own,
such as "helmiäiskieli", "ihokuva", "vaahtomeri" 
(pearly strings, pictures of skin, the foamy sea)
words that you don´t find in a dictionary. And also difficult
because the lack of practise.
How did I do?
.
.

Kun syys

Kun tuuli lopettaa tuulemisen
laskeutuvat pilvet
kylmästä säkenöivät jalkapohjat
valo muratin lehdelle,

kukat ymmärtävät syksyn
uudenkuun juuret
rukousnauhat sidotaan
vastasyntyneeseen varsaan
pyrähtää unohtunut lintu
hetken keinuva oksa,

taakka lasketaan maahan
maa ottaa vastaan

kun havuoksa, kun lehti, kun täyteys
pysähtynyt askel

haistaa maatumisen, makeuden,
hetken, hetken
kahisee joenmutkan ruovikko,

lampun liekki palaa tasaisesti
juomavesi loppuu maljasta
ikkunan kosteus pyyhitään hihaan
suu suulta pyyhitään suudelma
kuivan tasangon horisonttiin


When autum

When the wind stops blowing
from tree to tree is the fatique brushed
clouds descend
soles spark with coldness
light falls on ivy leaves,

flowers understand about autum
roots of the new moon
rosary is tied a
newborn foal
flutters a forgotten bird
a branch swings for a while,

a burden is laid on the ground
and the ground accepts
gradually disappers warmth
when a spruce twig, when a leaf, when fulfillment
a step comes to a stop

smells decomposition, sweetness,
for a moment, a moment
riverside reeds sighing,

the lamp flame burns steady
drinking water runs out of the bowl
the moisture of the window is swiped into the sleeve
from mouth and mouth is a kiss wiped
to the dry plain´s horizon
.

.
.
.

Halla

Valkea kuulas;

hallan vaalea hansikas taivuttaa pitkää heinää
nojaa seinään, katsoo huoneeseen;
lasiheijastuksessa lokakuu paisuu haavikon läpi,
haapojen rungot, lehdet rakastaa, ei rakasta, rakastaa;
kultainen sade jatkuu.
Hallan sydän on korkean taivaan värinen, kehrää
jäätää lahdenpohjaa, kahlaa, laulaa
meloo joutsen, auki tyyntä ja vettään,
vettä, jonka pohjassa pääskyt viettävät talvensa.




The Frost

Pale white shimmer
the white glove of frost is bending long grass;
leaning against the wall, looking into the room;
in the reflection of the window glass october is swelling through aspen wood,aspen trunks,
the golden rain of leaves continues
loves you, loves you not, loves you;
The frost´s heart is the colour of the sky, it is spindling
freezing at the head of the bay, wading, singing
a swan paddling, opening it´s calm and water,

this water, at the bottom of it, swallows are spending their winter.
.
.


Lauluja


Kannan satakieltä taskussa
timanttiterillä ja helmiäiskielillä sovitettuja lauluja
ja kuikka huutaa vuoteellani yön veden läpi;
linnut puhuvat aina totta,
pitkän yön muinaiset laulut.

Ja koska kauneus on tuska, vältämme sitä,
mutta kädet susina soilla juoksevat,
kuin sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen
ja pudottaa ilmansuunnat toistemme sisään,
    (varkaan kieltä)

Kadotin kokonaisia kaupunkeja,
koska halusin olla matkalla ja ajelehtia rantaan,
lennättää suostuvia sormia,
mutta ihokuvat, vaahtomeri ja kaunoinen,
päiväverhon nimeämättömät piirtoheinät,
talvehtivat naamioituneina.

Taivaan paino on lila ja musta



Songs

I carry a nightingale in my pocket
songs arranged for diamond blades and pearly strings
and on my bed the diver bird cries out throuht the waters of the night;
the birds are allways speaking the truth,
the ancient songs of the night.


And because beauty is pain, we avoid it
but hands are like wolves running across mosses
like a blind dizziness breaking into the room
and falling the points of compass within each other
(language of the thieves)

I have lost entire towns,
because I wanted to be on a journey and drift to the shore,
fly agreeing fingers,
but pictures of skin, the foamy sea and a beauty one,
nameless drawing grasses of the day curtain,
they winter in disguise.

The weight of the sky is lilac and black.
.
.
.

Valeaurinkoja

Ennen kuin alkoi sataa nostin pääni;
kuvio seinäpaperissa valuu pisaroita
kultaisia valeaurinkoja
henkeä tapaillen aamuisin uponneita.
Vihreä muuttui mustaksi
ja lampaat laskeutuivat yöksi laitumelle
ja minä pitelin häntä sydäntäni vasten,
vieläkin hetkellä
kun ikkunaan kannettiin paikka josta katsoa
pihan autiutta ja mitä heinät ajattelevat


False suns

Before it started to rain I raised my head;
the pattern of the wall paper flowed drops
false golden suns
in the morning groping for breath, sinking.
Green turned into black
and the sheep went down to the pasture for the night
and I held him against my heart,
even at the moment
when the place to look was carried to the window
see the deserted yard and what the grass is thinking
.
.
.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Olet tässä

.
.

Kirjoita siitä miten;
luumupuiden alla maa on ohut kangas
miten talossa on 29 ovea ja yksi sulkeutuu kun isoäiti muuttuu kultaiseksi valoksi   miten opetella itse sitomaan kengät    miten kantaa hartioilla kadonneita sukulaisia   riikintaalereitta katoava talo

Kirjoita milloin luulit rakkauden milloin antauduit tunteeseen
ruttojuurten alainen metsä yön varjolla jalavat

Syntyy tyttö syntyy tyttö kuolee tyttö syntyy poika syntyy poika
syntyy arki syntyy hampaita syntyy tarpeita syntyy avioliiton valta ja raakuus syntyy se mikä pyyhkii sinut näkymättömiin

Kerro miten ikkunaluukkuihin kaiverrettu puolikuu viipaloi iltapäivän lämmön; olet tässä. Sinä olet nyt

Kerro missä olit huomatessasi kasvaimen miten leikkauksia    kuvaile sädetystä lääkkeitä kerro kuinka väsymys   kuinka hiussänki uudelleen kasvaa

Kirjoita: kielletty rakkaus opettaa mesisienten meden   linnut   muurahaisillekin kuka on kenen   vieraan aviovuoteen lakanat.
Kirjoita kuinka vain odottaa   antaa iltojen kadota metsänreunaa    saappaita painaa savi sydän ja kuu kulkee vierellä ojanpohjaa kuin koira

Kerro kun lapset muuttuvat omilleen oleviksi; Timanttini   Rakkaimpani ja Kalleimpani

Kirjoita: kuinka runo muuttuu ihmiseksi kirjeiksi syliksi   runo sisimmässä alkaa laulaa vieraita kieliä    syö pullakranssia  koristelee sängyn suklaaperhosilla
Kääntää selän kääntää selän   käännän selän

Piirrän itselleni kasvot silmät kulmat   piirrän sanat (kerro mitkä)    maalaan seinät kaadan seinät    maapallo kääntyy
.
.
© chr.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Vaikka lupaus

.
.
.
.
Sekoitan toisiinsa värit
tilhien tui´ut marjapuun latvassa
ne eivät pelästy lentoon;
olen sinulle valo, joka kohoaa yhtä paljon kullasta taivaalle
kuin poimuttuu alas, 
olen suo, kätesi painuu läpi, katsot ylös marjoihin
ja näen sydämesi kamariin,
karkaa huuliltasi huokaus, ettet nyt minuun alkaisi, 
                                                                                   pursujen huumaava metsä, 
ehdi, ja heti avaat maani 
vahvan tuoksun laulaa;
silloin polulta nousevat lehdet puihin,
vihreys kutistuu silmuiksi;

keljan hämärässä karkaa huuliltasi huokaus
korvalleni, solisluulle;
sinuun täällä, en voi,
ja nostaa vaatteeni  syrjään
                                                                                   kuin kuiskaus
                                                                                   vaikka lupaus; , 
katselee yksinkertaisen huoneen ikoni
silmuista jumalasi silmät
kunnes vuodetta huuhtovat vigilian kellot

makaamme vielä valveilla
seuraavat kukinnot, seuraavat silmut, 
                                                                                   karkaavat tiu´ut
.
.
© chr.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Halla

.
.


Valkea kuulas;
hallan vaalea hansikas taivuttaa pitkää heinää
nojaa seinään, katsoo huoneeseen;
lasiheijastuksessa lokakuu paisuu haavikon läpi,
haapojen rungot, lehdet rakastaa, ei rakasta, rakastaa;
kultainen sade jatkuu.
Hallan sydän on korkean taivaan värinen, kehrää
jäätää lahdenpohjaa, kahlaa, laulaa
meloo joutsen, auki tyyntä ja vettään,
vettä, jonka pohjassa pääskyt viettävät talvensa.
.
.
© chr.


perjantai 7. syyskuuta 2018

Muistikuva

.
.
muistikuva
kymmenen päivää uimme ilman alla

syksyllä olet paperista taiteltu siluetti

kosketin
.
.
chr

Hiuksen

.
.
Seisomme vierekkäin
hanhet muuttavat ylitsemme etelään,
jokaisesta putoavasta sulasta tarjoan hiuksen,
maan hyvyys.
Puolenneljättä tunnissa kaikki on ohi,
öisten kukkien kasvot
.
.

©chr

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Lauluja

.
.

Kannan satakieltä taskussa
timanttiterillä ja helmiäiskielillä sovitettuja lauluja
ja kuikka huutaa vuoteellani yön veden läpi;
linnut puhuvat aina totta,
pitkän yön muinaiset laulut.

Ja koska kauneus on tuska, vältämme sitä,
mutta kädet susina soilla juoksevat,
kuin sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen
ja pudottaa ilmansuunnat toistemme sisään,
    (varkaan kieltä)

Kadotin kokonaisia kaupunkeja,
koska halusin olla matkalla ja ajelehtia rantaan,
lennättää suostuvia sormia,
mutta ihokuvat, vaahtomeri ja kaunoinen,
päiväverhon nimeämättömät piirtoheinät,
talvehtivat naamioituneina.

Taivaan paino on lila ja musta
.
.
chr

torstai 26. heinäkuuta 2018

Drogheda II

.
.
Hänen unensa hengitys täyttää huoneen korkeuden
tasaisesti
pihapuiden kyyhkyt,
ja talon viereltä johdattaa kapea polku ylös
rinteen hämärä
vierellä outo kukka, siltakaari
.
.
chr

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Drogheda

.
.
Olemme nähneet irtihakatun pään,
hylätyllä hautausmaalla markkinahyrrän
ja kaupungin peittävät sulat,
huoneemme oven peittävät siivet.
Riisutaan kengät .
Astutaan sisään
.
.
chr

lauantai 21. heinäkuuta 2018

(Pehmein jaloin) Arvo Pärt Fur Alina 1976


.
.
Pehmein jaloin hyppelet edellä
sateen taittamaa polkua,
aikainen kuu kuhertelee ruislinnulle.
Päästän vuodet vierimään veteen,
sateen, polun taitteen,
hyppelet pehmein jaloin
aikainen kuu.
                                      Laula lasta ruislintu
                                      laula unikukka, sudensammal
                                      nuku koiranhäntä, kissankaisla
                                      nuku pääskynhattu, piimäheinä

synnytä suljetut silmät
.
.
Hanna, k.21.7.1987
© chr.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Odotus

.
.
Aamun ateria on ohi,
astiat välillämme käyneet hylätyiksi,
yövaatteet ovat luovuttaneet ja alkaneet varkain luikua yltämme,
kuin kehottaen etenemään päivän askareisiin.

Latvatuuli suhisee jo hitaasti,
ja me odotamme alkavaksi sadetta,
ensimmäisten pisaroiden jälkiä puutarhan kiville,
ensimmäistä pisaraa
helman kätköstä paljastuneelle nilkalle
.
.
chr.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Alessandron poika

.
.
Jo varsin nuorella iällä venetsialainen orpokodin opettaja
 kiristää suolikielet vaahterakoppaan,
valisee jouhet, ja alkaa soittaa. Andante.
Extravagantti tämä Alessandron poika,
nai portugalilaisia prinsessoja,
kylpee largossa ja terveyssyistä lopettaa käymästä messussa
(messiaan kasvot pimenevät).
Soittimessa laukkaavat vuodenajat
 ja illan varjo liikkuu kiviseinää, nopeat nuotit.

Viimeisellä vedolla kampauksensa hajoaa,
kesken sonaatin,
kolmesataa vuotias peruukki kelluu
Ohi kävelee sellisti, vaatteineen järveen.
Cembalo ui jo kaukana.


Borocco Ducalen konsertti Onnea sankarit. 
Vivaldi, Händel, Bach ja Scarlatti.
Karjalohjan kivikirkossa.
.
.
chr.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Järven

Järven

.
.
Järven neljästä auringosta katosi yksi,
soutava lintu syttyi tuleen, häviää
kartan taitteet
 peilisaaria reunojen yli
.
.
chr

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Rikkaruohoja livenä

.
.
17.7.2018 klo 19 Karjalohjalla
Villa Vanha Passi-tilalla runojooga;
joogaopettaja Katja Tanner opastaa liikkeisiin,
Lempeät soinnut- Kaija Luukkonen soittaa maljoja,
Chr lukee runojaan, joita voi myös lunastaa itselleen.
Osallistumismaksu lyhentämättömänä Intian Dumkaan,
orpokodin ja koulun ylläpitoon.

https://www.facebook.com/events/272177796691339/?ti=cl
.
.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Joogan jälkeinen selkeys

.
.

Joogan jälkeinen selkeys
ja irtoavat putoavat hartiat, kylkiluiden kiitävät veneet
lantion puoliskot vajoavat,
hautavajoamat, polvien saaret.
Suolavesi, jonka luon, luo meritähdet, rankasakarat.
Loppuni rajan, reunan, jota maa kannattelee.

Hengitys lähtee navasta
kämmenet, kyynerpäät ja olkapäät päällekkäin,
solisluut hymyilevät.

Piirrä kahdeksikkoa, suorilta käsiltä ääretöntä
poutapilvet ovista, ikkunoista taiteltua iltataivasta.
Ojenna seuraavalle laulu, seuraava hengitys;
yltyleinen jumalala, virrattaa kylkikaari, uuttaa lumi,
ummistaa kalvo,malja, henki, saavuttaa itiö, imeä juuri.
Vapauttaa otsan ja päälaen, kruunun, joka paikalleen kasvaa,
juurtuu maan sydämeen.

Terve te kuut, terve te meritähdet,
terve pyramidit, terve pienet aallot
terve sinä, joka kellut tyyntä.
Terve sinä, joka tyyni, kellut.
.
.
© chr.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Ei, ei

.
.
Uin Yöveden poikki
kuin pääskysen huuto,
maariantakiainen
                                       tarraa
                                       kaunis silmä
ei, ei irrota,
pääse helman ommel
Karhumännyn mesiketo
.
.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Astuvansalmi

.
.
Polulla edellä kulkee lapseni,
hänen edellään pieni poikansa.
Matkamme kestää 4000 vuotta, maat kohoavat,
vedet laskevat, jännitetty jousi maatuu,
korumme Yöveden pihkapohjian,
veden värisevä peili.
Käden sinetti, lyöty sinetti kallion kasvoon.
.
.
(Astuvansalmen kalliomaalaukset.)

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Vaalea seinä

.
.
Katosivat uneen, lapset,
lokkien huutoa yön täysi,
vajoaa vaalean seinän heijastus
Saturnuksen kaukoposki

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Taive

.
.
Tanssijan liikkeen hengitys
hänen ranteensa taive
ehkä kukkasten tuoksu
huilu c:n korkeudelta
.
.
chr

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesäpäivän seisaus

.
.

Jos kesäpäivän seisauksena
yliajettu siili vuotaa maitoa,
niin juo
ja juo.
Jos kesäpäivän seisauksena
sulkee lukon
polttaa talon
kääntää selän
löytää avaimen,
niin ilo on
ja suru on kuin kipu
ja kieltäytyy kaikesta;
hautaa lapsensa
synnyttää äitinsä
nousee pestyiltä pellavilta
jatkaa kulkuaan
.
.
©chr.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Äidit

.
.
Äidit, jotka hautaavat lapsiaan
repeytyvät päältä
hapertuvat sisusten suikaleet.
Taivaan virta on mykkä
.
.
chr

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Yöikkuna

.
.
Tuon hänelle rintani ystävällisen hämärän läpi,
sadointuhansin kukin tuon keskikesän lanteen,
helmen liikkeen.
Ruohikkoinen mesimieli parsii kuun puolikkaita,
kaivattu, se sydän, avonainen yöikkuna
.
.
chr

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Vehreys

.
.
Vehreys puhkesi nopeasti
sen juuret ovat vielä ontot
eikä väri loppuunsa täyttynyt.
Yhä kauemmaksi pakenee metsän reuna.
Linnunrata kulkee pihalta mäkeä alas,
häviää pois
.
.
chr

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Aitoissa

.
.
Japanilaiset nukkuvat tämän yön hollolalaisissa aitoissa
ei pimeyttä, kädet rinnalla
ajopuun ympärillä veden muisti
yön akvaarion leijuvat meduusat.
Matalat ovet kumartavat syvään astuessa ulos
kukko laulaa
.
.

chr

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lokkeja

.
.
Kun kymmenentuhatta pikkukalaa täplittää järven pintaa,
sinä sanot: nyt se tapahtuu
ja johdatat perille,
taipuu allasi huone, joka on metsä
ja selkämme itävät rakkauden kasveja
ruokojen vapinaa
ja ravustajat rantautuvat,
ohittavat huomaamatta, matkalla tillimaalle
ja viimeinen taivaan kekäle
lennättää punaisia lokkeja
.
.

chr

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Lentoon

.
.
Latvan lävistämät käsivarret;
sormissa Vega.
Kaarnan kasvoista halkeaa parvi
laulusta lentoon
 .
.
chr.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Valkeat

.
.
Kirjoitin nämä rivit nuottipaperille;
kannatteli äänet, paperi lauloi;
säät viivoilla vaihtuivat;
puoli neljän ilmoilta häävirren leimuun.
Pianon koskettimet kiillotettiin
silkkiliinalla lennossa, valkeat;
yön pimeydessä jo muuttivat pois
.
.

chr.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Valuva ulos

.
.
Kaikki mitä on minussa,
on valuva ulos;
kun tahti hidastuu
ylläni huohottava
 - Naatitaan, naatitaan vielä -
on valuva ulos
liike loppuun;
jos saisin ilmaa, kasvoilta tyynyn,
sen höyhenistä henkäisisin pakenevan linnun
hämärän huoneen seinät
.
.

chr

torstai 7. kesäkuuta 2018

Vielä

.
.
Kukat liikkuvat miten
ruoho, valtoimen tuulen sola
miten tuoksu muistuttaa mitä takertuu
kankaat, arpien ääni
mistä valuu unetonta hiekkaa
missä seisovat varpaillaan
yön sisäkkäiset tunnit missä
kulkevat rinnalla polut
olla lempeä vielä
miten olla lempeä vielä
.
.

chr.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Aallot

.
.
Myöhemmin katson valokuvaasi;
se soittaa minussa varoituslaulua,
se hehkuu;
kuulen aallot;
                               tunnustuksen merkin, huolellisen,
                               viimeisen kaaren

iskeytymisen kohinan
.
.

chr.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Pilvijono

.
.
Ei ole satanut moneen viikkoon.
Ikkunan iltavalo taipuu pöydälle,
kylältä palaa pilvijono,
vetävät toisiaan, jatkuu yhä, alas matolle
loittonee loimia, kellarin rakoon, kuivunut ruusunpuna.
.
.

chr


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Koskettimet

.
.
Ilma on avoin

                           illan ikkunassa
                           neitoperhonen,

kuin rakkauden loppu.
Paina silmät kiinni

pilviin koskettimet
.
.
©chr.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Avoimina

.
.
Pihlaja makaa sängyllä
syreeni astuu ovesta.
Kuka koputtaa,
kuka kulkee kuin kotiinsa
terälehdet avoimina
riisuu kiihkein sormin hellettä
.
.

chr.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Musiikista

.
.

Älä koskaan kosketa jousesi hevosen jouhia
anna hevosen mennä
anna sävelten, pianonkin kengillään karata
valitse vartaloksesi linnunsilmävaahtera
soitinpuut toistensa peilikuvat

(tauko tauko tauko tauko)

Riko tanssin säännöt
pingota nahkasi kehälle
lyö ilma liikkelle, lyö äänenpaine
kenen korvaa hyväilee odotus?

(tauko tauko)

Kaikupohjien metsässä kasvaa sadun musta, kuin eebenpuu,
koskettimia laukkaa norsunluu, valaanluu
laulaa ruokokielellä suljettu huilu;
kaukaiset kerttuset hohtavat jousien jouhilla
.
.
.©chr


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

.
.

päivänverhosta kannettu
hämärän laitumet
sanojen tieltä hyönteiset.
Liekki väsyy
saaret irtoavat vedestä
saarekkeet pellosta
rungot maasta, latvat juurista
pimeys erottaa laulut linnuista

tämä kuva näistä käsistä
katseen kuvasta, silmäsi;
sinut minusta;
viidakon kaihoisin laulaja
havumetsän hartia
hyväily sylissäni,
yhä syvemmät
sadeveden jäljet
.
.

©chr


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Runomitta I & II

.
.

Maaliskuu nousee idän suunnalta
asteroidivyöhykkeen eksyneet
poimin latvatuulet.
Planeettaparit katolla
pujottavat karhunlankaa viikatteen silmään
ja leikkaavat poikki järven railot,
jään alla paksut kalat kääntyilevät
ulvoo ahtauden näkymätön joiku,
ja kun jää pettää, lumi vielä kannattelee.


Taivutan lantion
taivun luoteesta kaakkoon, tervehdin pohjoiseen
kuun käsistä pilvilauttojen köydet
purkautuvat
satelliitit,
talvitaivaan päät.
Kaksoset kaarran etelään, ylösalaiseen Jupiteriin
kuulen särmät, kuulen avaran
avaruuden matkalla jytisten
(vaan tyhjyys ei päästä ääntäkään)
rahko maalaa kuun,
ja höyryää aamussa kädetön
otsa
.
.

©chr



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

(luonnos)

.
.
Pure maaomenan sydän
pura pellonisännän syli
avaa metsän meteli
nosta rinnalta rautavanteet
hiertävät varjojäntereet
pudota palava paita
kipinöivät kilvet, kipujuoksut.

Huuda tahto
väännä voima
kääri ylle ruumiin laulu
kuule kuultavat yliset, aaluvat autiot
Hiidenkarjan kahluut
yön kasvon tovi.
.
.

©chr

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vierittää kivet

.
.

Valmistamme toisillemme yhteisen huoneen
yön teoille ja iltapäivän raukeudelle
lanteita valuvan vuoteen
kudottu pellava-puu,-villa
etusormella riisuttu huulet

helteen alla peukalonsyrjään lounainen kylki

matkalla kainaloon kevyet linnut nopeat
alaston kielen reitti reidellä

sisällä alkaa laulu, jolla ei ole alkua
ympäri lihan käsin sormin
päämäärä kuin hullu voima paiskaa auki rinnan
taipeiden ruohot
arkaa varovasti, ahnaat, kämmenpohjiin pohkeet
vierittää kivet haudoilta kauhovat
voimilla maa ja alla kohina
sarvet luihin 
paljaiden kaaret
iirisväri viirit
tuhannet valo-aukiot

avaa tuulen, avaa hiukset
tuuleen avaa kivet, avaa laulun
tuulen viedä, laulun viedä
metsän
mättäät avaa
avaa sinut, sinut
silmän, silkin

valon kasvoille
kumartuu puoleen, hengittää vain kevyesti
                                                                                            pitelee

kylkikaaria, kohoava
hauras sydänveistos
.
.

©chr


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Terälehdet (uusin yritys)

.
.
Vuosisadan vaihteessa nousen joesta rannalle
ja hän istuu siinä kuin odottaen,
nupusta puhkeaa kruunu
valuu pisaroita, kultaisia valeaurinkoja.

Heinäkuu 1905, haavikon kujanne,
sen kohinan vihreä maanvyöry.
Varovasti lehviltä jatkuu keskeytynyt laulu;
pesättömän koiraan kosinta.
Nostan pääni, vuoteilta joilla lepäsin,
jotka vuodet, henkeä tapaillen.

Kymmenluvulla hunnut häviävät;
hän kävelee öin silmät kiinni seinäpaperin kuvia
hoikassa sormessa kynäpainauma
heikko mustejälki.
Mustat tulppaanit nousevat, kumartavat,
kohenevat uudelleen,
hapuilevat takaisin taivasalle.

Neljäntenä iltana 1914 söimme vain kevyesti,
läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle
ammoniittilampusta tulvi pehmeää valoa
piirsi seinille kuorensa ympyrän, rajan pimeyteen
maljakon tummat kukkaset.

Riisutuessamme 1919
irtokaulus sekottui pudotessaan kirjeisiin;
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa viivan käsistäni
tulppaanien varret.

Kaksikymmentäluvun loppupuolella näin hänet vielä kerran
ikkunan äärikaukaisuudessa;
meidän molempien elämä oli suuresti muuttunut
aamuhämärä vaipunut kasvoiltamme,
terälehdet yksitellen
.
.

©chr




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Pakkaskoira

.
.

Ympäri ympäri ympäri
pakkaskoira laukkaa hankipeltoa, haukkuu tuolla,
kääntyy tuuleen, antaa mennä, aukeaa riittää;
oikella käsivarrella kasvaa koivukuja, 
vasemmalla vaahteroiden satavuotinen neuvonpito,
kylkikaaria pitelevät pellon laidat, taivasrajaa hengitys,
jarruttavat koiraa metsien korkeat.
Laukkaa vastaan vimmaa ajavana
turkkiin takertunut matala sirppi.
Luiden kiitävät veneet, vajoavat lantion puoliskot, hautavajoamat, polvien saaret.
Milloin taivas on kylläinen, milloin kupoli koskettaa pohjaa?
Riittää matkaa reunaan, rajaan,
lumen hiutaleet paikka paikalleen, sataisi pilvien palaset.
.
.

©chr

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Matkaansa II

.
.

Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.

Metsän kylki huuhtoo lävitse
uudelleen                                          hivelee pimeä,
                   oi sen lauha kämmen,

oikaisen pyylehdille, uudelleen hylätynkukille;
ruodittomia hampaisia
kohenevaisia haarovia

Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen sudenkaarne,
pellonreunan syvä hetki, maan loppu
varteni talven kuljetettavaksi.

.
.

©chr


tiistai 23. tammikuuta 2018

Tahollasi

.
.
Tahollasi jatkat,
kuten tähänkin asti,

kokettamatta huulillani

minulla ei ollut sydäntä
.
.

©chr

Heilahdus

.
.
Lauloi ilman säveltä kuin huokaus,
nälkä puhui; pedonluonto;
käännä jo kasvosi.

viuhka, paperin taitteet ilmassa, taivaan heilahdus
niin korvasi kätkö
hitaasti antautuva
.
.

©chr

Matkaansa I

.
.
Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.

Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen
pellonreunan syvä hetki, maan loppu
kolme hedelmäverhoa talven kuljetettavaksi
.
.

©chr

maanantai 22. tammikuuta 2018

Olettamuksia

.
.
Pura minusta olettamukset;
kuulin lauseita, äänteistä rakensin
pysähtyneet vuodet;
tuskin kumarrun niiden alta;
leviävät vaihtamatta,
lakanat sängyssä, yhä samat.
.
.

©chr




Pisara

.
.
Kuin musiikia yön äänet.
Puutarha nousee 
lumisadetta vastaan,
taivasta pisara lattialla.
.
.

©chr

Kukkakimppu

.
.
Hän seisoi ovella;
toisella kädellä avasin, toisella työnsin ulos.
Toistaiseksi en anna hänelle nimeä.

Hän toi käsiini kukkia;
yhdellä auoin kimppua, toisella käärin kiinni,
kolmannella käänsin selkäni.

Tiskipöytä maatui,
hämärässä sohva näytti siivottomalta leiriltä,
ja loistavat terälehdet loistivat,
Päätin, etten hymyile.


Pihalla hän aukoi mykän hyvästin huuliltansa
ja pois kääntyvät valot

päätin, että                                       loistavat häpeilemättä.
.
.

©chr

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hengitystauko

.
.

Uudenkuun hengitystauko avaa oven;
vuoden pimein astuu
ja vetää perässään tukahduttavan painon:
karhuntaljasta lankaa kutovat,
ja lanka kannattelee säikeitä pimeään,
nauhaksi, peitoksi, uudelleen nahaksi
korkealle kohoavalle sarvipäälle;
taivaan puhkova, äänettä lentävä yö.

Ja se mikä kertaalleen kirnuttu
se mikä karstattu, kaltattu,
hänen kumaransa, nyljetty.
Se, joka on mikä, kaavitaan karvasekainen tali,
venytetään penikulmien matkaan auringon pesäpohja
palaamaan, uudeksi palamaan,
hiillokseen puhaltamaan
.
.

© chr

maanantai 4. joulukuuta 2017

Saako tulla laulamaan?

.
.
Kaurapellon sänkipillit viheltävät, soivat, säestävät tuulta
se ajaa metsäsaarekkeen pellon laitaan,
ryskyen valtaojaan kumolleen, tien risteykseen.
Talventörröttäjät,piikkiset siemenkodat,
tähtitaivas aukeaa kuin paperikotelo,
loistavaa Jupiteria näytetään pilvenraosta.

Tiellä pimeässä kulkee Mäyrä, kultainen kruunu
maata viistää kuoo
laulunsanat kainalossa, tiellä kulkee viitan sihinä,
kulkevat aurausmerkit.
Mäyrän urhoollinen sotilas, Lukki; etenee taholtaan määrätietoisesti,
kypärä, olkain, ohuet saapasraajat.
Myös Musta Rinssi, kissa Felis Ernesti, kaikilta tunnettu,
on läpikulkumatkalla Beehelmin kadulle,
häntä kohti horisonttia,
hopeinen kruunu, kymmenet miekkakynnet.

Ja Kuu, joka heidän ylitsensä käy, kulkeepi latvustossa,
kynttilävyötetty, se maailmaa vaalaaiseevi (laulaen).
Nämä neljä kohtaavat, maan päällä, metelin alla
eläin eläintä lähellä
siinä karva, siinä turpa, siinä kirkas silmä, pihkahengitys
ja metsäpohjan tieto, seisovat rivissä, helähtävät, kumartavat.

Kaikki:
Hyvää iltaa,
saako tulla laulamaan jokaiselle
metsäsaarekkeen säädylle,
joka huuhkajatenorille, unisieppareiden lapsille,
sekä Fagerströmin viekkaalle ketulle,
koko väelle, kuin paikalla on?”

Saatuaan luvan alkavat laulaa:
(sänkipillit soivat vireessä, puhaltavat alkavaa pyryä)
Näinä päivinä kun maa ja vedet on sidottu jäähän,
kun päivä istuu pesässä
ja aurinko, armollinen mejesteetti, lepää vuoren onkalossa,
kutsutaan hetimiten ylitse Yksi Yleinen Joulurauha.
Rauha tehdään paikastlävitse kaikille tunnetuksi
joka elukalle, nisäimeväisille
aitan alle, saunan vintille,
kivimankelin kaukaiselle maalle,
silloin kaikuu uuden ajan onni,
särkyy vääryys, synti
jo joutuu jouluaamu, ompi saatu ilo, rakkaus.
Lopultas toivotaan pellon reunoille, sisäänasujille, savisaappaille ja päällekutsutuille
korkeatäyttä juhlapyhää!”

Metsän tuulikaapissa soittelevat puut;
Kuu se kulkeepi, Kuu se pyörii,
laulaa samalla sävelmällä männikössä valolaukkaa.
Mäyrä, kultainen kruunu, Musta Rinssi ja urhoollinen Lukki,
kaikki kumartavat ja lähtevät pois.
.
.

chr.