Lähtisitkö?

 27.11.24

Lähtisitkö? Lähtisitkö kanssani järvelle? Marraskuun repivä kaipaus ja tyyneys. Marraskuu on, oli lämmin; antoi ja vei lumen. Antoi sateen. Marraskuu järjesti planeetat, siivosi kaapit. Marraskuu antoi täyden kimpun tummimpia ruusuja, vaikka vei muualta värit.

Marraskuu vei valon. Mutta marraskuu otti kädestä, antoi valan, pysyvän merkin.

Sammakot

 .

.

Ilta on pimentynyt.

Auki unohtuneesta ovesta sammakot loikkivat sisään.

Niiden räpylät läpsähtelevät puulattialla.

Kaikenkokoisia:

pienimpiä mahtuisi leikiten vaikka kaksi

kämmenteni väliseen koppaan,

mutta ihonsa on jokaisella ohut ja kylmä.

Silmät, pystyyn nostetun leuan yllä,

liikkumatta, kuin merkityt helmet.

Aamulla ruohot ja taivaalle unohtunut kuunsirppi on kuurassa.

Kettu lähti edeltäni.

Yön se kuiski vakavia rakkaudentunnustuksia korvaani.

Heittelehdin lyhyessä unessa.

Auringon oranssi työntyy nyt kuusten runkojen väliin.

Kuin turkin oranssi.

"Tulit jo takaisin."

.

.

Kyse on hetkistä

 Kyse on hetkistä;

tarjoilijat kulkevat pitkissä esiliinoissaan

hän nojaa pöydässä vasempaan käteensä 

annoin itseni kuvitella

kaulalleen silkkihuivin värin ja viileyden

sekoittuu rakastettujen ihoa

toiset kuin paperia

toiset kuin muinaisia kertomuksia

hän nojaa kämmenensä pesään

puhelimen valo kasvoilla

yhä uudelleen

odotan liikahdusta

uudelleen muovaamme katseita

kyse on hetkistä

kiireessä lautasliinaan tallennettuja numeroita

puhelimen valoa kasvoilla 

.

.

chr.

Hymyilen vastaukseksi

 .

Matkalla kuuntelen englannin kielisiä uutisia.

”Sokeasalmen” sillan ylitettyäni metsä muuttui vaahteroiden

ja tammien kultaiseksi valtakunnaksi. Kuin latvoihin paistaisi aurinko.

Maa on värikkäiden lehtien peitossa ja kaatuneilla vanhoilla rungoilla juhlivat kirkaat sammalet.

Vastaantulijat tervehtivät omalla kielellään. He katselevat uteliaasti; ovat jo kaukaa huomanneet minun olevan muualta. Hymyilen vastaukseksi.

.

chr.

Ennen puolta seitsemää

.

.

Ennen puolta seitsemää

Aamulla

Kuollut isäni ojentaa minulle hyllystä etsimäni kirjan

Onhan se nykyään minun, mutta hän tuntee paremmin

Periytyneen kirjaston

Kas siinä

Lävitsesi paistaa aurinko

.

.

chr.

Paperinohuina

.

.

Valo läpäisee lumen, luomet

Kuuntelen pyryä.

Nämä sanat ovat ensimmäiset pitkään aikaan

Irtoavat paperinohuina

.

.

chr.

1.6.2022

.

.

Hain illalla lähteeltä vettä;

Sade oli hetkeksi tauonnut;

Korkealla latvatuuli;

Suurista kuusista putoili raskaita pisaroita

Ne Painuivat ihoon villapaidan läpi.

Oksistossa Laulurastas

Sen puhe, jota ymmärrän ja en ymmärrä

Poispäin häviää hirvi.

Pudotan sinkkiämpärin veteen ja nostan ylös

Valutan hitaasti kanistereihin ja juomapulloon;

Lähdevesi on niin kylmää

Se solahtaa vatsanpohjaan kuin kirkas valo

Ja silloin Huomaan Ketunleipien kukkivan

.

.

chr

Kukkivan puun alla

.

.

Kukkivan puun alla tulppaani on tältä päivältä sulkeutunut. 

Aurinko valaisee enää puiden latvoihin.

Ikkunoissa ei ole valoja tähän vuodenaikaan,

Mutta välillä sytytän kynttilöitä puutarhaan:

Patsaalle yhden, yhden kiviympyrään, kurjelle tai tontulle, 

Koko nauhan muurille, Joka rajaa näkymäämme.

Kuinka nopeasti pikkulintu saa naaraansa ”kantamaan” munaa? 

(Mikä lienee oikea termi?)

Jos tarkennan linnun kirjosiepoksi?

Jos kerron, että eilen pariskunta kävi linnunpöntöllä tutkimassa ja

Tänään iltapäivällä kantoivat sisään heinänkorsia

Niin kuinka nopeasti?

Pönttö tuskin voisi olla kauniimmassa paikassa kuin kukkivassa puussa.

Tänään puu on avannut kaikki nuppunsa

Sen Tuoksu huumaa

Kukat sytyttävät yllemme tähdet, 

Hyvin harvat tähdet.

Viini jäähtyy laseihin, sulava voi leiville.

.

.

chr.

Keltaisessa linnunpöntössä

.

.

Pihalla keltaisessa linnunpöntössä on talitintin pesä.

Pesästä alkaa kuulua piipitystä pari sekuntia ennen kuin ruokkiva lintu ilmestyy toukka nokassaan. Miten tämä on mahdollista?

Lintu ei lennä suoraan lentoaukolle, ehkä arastelee minut nähtyään, vaan hypellen oksalta toiselle lähestyy pönttöä, kunnes sukeltaa sisään.

Välillä päivänvarjon kangas heilahtaa väliimme; sillä aikaa ehtii tapahtua jotain, en näe, ja

Kun auringon haalistama helma taas väistyy, En tiedä missä lintu on.

Auringon laskiessa haen pyykkinarulta lakanat;

Unohdin täysin päivän mittaan tämän askareen.

Tuuli on pyörtänyt kankaat rullalle ja kerään Ne käsivarrelle

Sylintäyden tuoksuvat lakanat

Pieni kori, jossa säilytän pyykkipoikia, ja jonka olin jättänyt oksanhankaan,

On kierinyt kauas metsän reunaan

Ylimääräiset pyykkipojat kylväytyneet pitkin, 

Puiset, muoviset mustat ja valkoiset hennon uuden heinän seassa

Esikon nuppuja, kiurunkannuksia

Tänään koivujen nuoret lehdet alkoivat suhista tuulessa.

.

.

chr

Käsi poskella

 .

.

Kuusen oksa viittoilee aamutaivaalla, koivun runkoihin on syttynyt valo.

Lintujen ruokintapaikalle alkaa kerääntyä tiaisia.

Vielä pilvetöntä, mutta sääkartalta vyöryy kohti sankka lumisade, tuuli tulee yltymään, mutta se on vasta ohut vire ilman suuntaa.

Istun käsi poskella ikkunassa, ja odotan pyryä, että voin tehdä sen mitä suunnittelin sisällä tekeväni. Tee jäähtyy.

Äkkiä linnut lehahtavat lentoon

silmieni läpi

.

.

Teekupilliset

 .

Päivän ensimmäinen teekupillinen

Ulkona pakkasta, kannoin vajasta korillisen puita ja jäätyneen vesitonkan.

Takassa palaa tuli,

Liekit heijastuvat ikkunaan, kuin piha roihuaisi

Sisälämpötila nousee jo lähelle 18

Toinen kupillinen, sama teepussi

Hiilloslinna sortuu

Tutkin eilistä ruokalautasta; saan poimittua rasvasta pitkän hiuksen

Toinen maku, kolmas kupillinen, 

Kallistan tiskipöydällä jäistä vesitonkkaa, pieni kupla liikkuu sen sisällä.

Jääkaappi hurahtaa käyntiin

Neljäs kuppi teetä

Joulukuun matala aurinko

Parvi rastaita lentää koivun kirkkaan latvan ja pienen pihlajan väliä. Pihlaja on marjosta raskas,

vanhoja, käyneitä marjoja täynnä.

Ohutta kiillettä sataa heinikkoon pilvettömältä taivaalta

Huone aukeaa huoneen jälkeen

Raskaat kalusteet, oviverho

Viides kupillinen

Käsivarren mitta, suitsukkeen kesto

Kuudes teekupillinen

Mustalla piirretty ikkuna

Kasvava kuunsirppi erottaa metsän rungot toisistaan

Heijjaan varpaillani kuuta piilostaan, niin lähellä

Seitsemäs teekuppi

Painan lämmintä kupillista, savista kylkeä, rintalastaan

Tähdet höyryävät, planeettojen reunat.

.

.

chr.

11 päivää

.

.

11 päivää. 

Tee tuoksuu kupeissa. Olet löytänyt koiralenkin varrelta kiiltävän harmaan sulan ja munankuoren. Mikä pesii näin myöhään, mietimme. Sulan väristä voisi ehkä päätellä kyyhkyä, sanansaattajaa, mutta viestin sinetti on murrettu.

Syömme taas uunijuustoa hunajalla. Uunin pohja jaksaa savuttaa. Koiran kerjäävä kuono ylettää pöydän reunaan. Iltapäivän aurinko puhkeaa esiin ja saa järven loistamaan. Avaan keittiöstä oven porstuaan tuulettaakseni uunin käryä, ja kas: ulko-ovi on selällään, toivottamassa tervetuloa: sisään jättiläiset, joutsenet, tammenterhot ja kuikat, selän vaahtopäät, itätuuli; koko häikäisevä kirkkaus astumassa meille, yhdessä, rinnakkain. Arkailematta täyttävät talon, sillä talo on vain väliaikainen rakennelma (jo vanhaa oloaan luovuttamassa, jos katsot tarkkaan) keskellä sitä mikä on pysyvää.

.

.

Olin mahdollisesti lähdössä

 .

.

Oli sellaisia aamusivuja, joista ei saanut selvää

kupissa kuivunut kahviraita

ulkosyrjällä luovuttanut ruskea pisara.

Oli hylättyjä vaatteita, osittain pelkkää lankaa

ja se ajatus, että mahdollisesti olin

koko ajan ollut lähdössä

(ja tämä koskettaa sinua).

Alaselkä jäi märäksi,

jäi pisaroita, kastetta

unohtuivat visertävät

reunat

poimin maasta 

poimin lattioilta

.

.

chr.

7.9.

.
.
Kuikat ovat muuttaneet vedenpinnan alle,
kuin tekivät ensin pääskyt
kullanhohtoiset kuoriaiset, taivaanrannan väriset, yhä aikaisemmin kaskaat, tummenevan värin heinäsirkat. Kuuletko ne vielä?
Ilta illalta piha kiertyy kokoon pimeäänsä, ja katsoo ikkunoihin.
Onko talo juurtunut meihin, vai me jo taloon?

Sen aika on pysähtynyt;
kuka teki ensimmäisen siirron?

Sinun pitäisi tietää, että minussa ei ole valkoista,
kuin näissä huoneissa,
tai tasaista, mitään seinää vasten,
kuin rantautuneita ajopuita;
kuin hengitystä pitkin jalkoja
kuin matkaa tänne.
.
.
Chr.

Aurinko pilkkuineen

.
.
Aurinko pilkkuineen ja soihtuineen;
ensimmäinen kosketus pelottaa,
luulo eli tuntemus, että joku määrätty asia on tapahtuva.
Universumi liikahtaa,
hämmästyttävä, voimakas.
.
.

Seili IV

.
.
Aamun aika, linnunpoikasten nälän aika, 
kalpeat asukkaat kulkevat toimiinsa;
edellä suoraryhtisempina kuin seuraavat, kapeat hahmot, 
ämpäri kalahtaa, piika suoristuu, pyyhkäisee esiliinaan, 
meri on tyyni, 
kalastaja nousee keittiölle saaliineen, vahvat kynnenaluset, kuivuneet suomut, 
vierailevan seminaarilaisen olkihattu katoaa kartanon porstuaan; 
ilma vasta ottaa vihreydestä kiinni.
.
.
chr.

Puhetta

.
.
Kukaan ei kuule puhettani,
näe onko minua, hahmoa erämaassa,
vain erillaisia kaikuja
tuskin kärrytietä leveämpää.
Sanoisin ääneen nimeni
äitini, isäni nimet, kunkin vuorollaan
kellarista ullakolle
väistellen kohtilentäviä,
tunnustellen yhä alemmas
peitettynä peilejä
.
.
chr.

Hän

.
.
Hän ottaa esille pienen muistikirjan
(tämä muistikirja on taskussa, laukussa on toinen,
yksi avonaisena ruokapöydällä, yksi vuoteen vieressä,
yksi parvekkeella, yksi kylpyhuoneessa, työpaikalla pöytälaatikossa,
bussissa penkkien välissä, ja ruokakaupassa yksi nojaa merisuolaan)
    - alkaa kirjoittaa;
kirjoittaa minut; koukistaa polveni,
sommittelee käteni kylkiin ja leuan rintaan,
lauseeni miniatyyrin kynnen alle.

Jokin pidätelty lähtee liikkeelle, 
kun katse kääntyy pois
.
.
chr.

Puhtaat tähdet

.
.
Palaamatta lentävät puhtaat tähdet
pimeys on rakeinen.

Älä herätä minua
vielä

tumma laahus
.
.

©chr

Vaikka lupaus

.
.

.

.

Sekoitan toisiinsa värit

tilhien tui´ut marjapuun latvassa

ne eivät pelästy lentoon;

olen sinulle valo, joka kohoaa yhtä paljon kullasta taivaalle

kuin poimuttuu alas, 
olen suo, kätesi painuu läpi, katsot ylös marjoihin

ja näen sydämesi kamariin,

karkaa huuliltasi huokaus, ettet nyt minuun alkaisi, 

                                                                                   pursujen huumaava metsä, 

ehdi, ja heti avaat maani 

vahvan tuoksun laulaa;

silloin polulta nousevat lehdet puihin,

vihreys kutistuu silmuiksi;

keljan hämärässä karkaa huuliltasi huokaus

korvalleni, solisluulle;

sinuun täällä, en voi,

ja nostaa vaatteeni  syrjään

                                                                                   kuin kuiskaus
                                                                                   vaikka lupaus; , 

katselee yksinkertaisen huoneen ikoni

silmuista jumalasi silmät

kunnes vuodetta huuhtovat vigilian kellot

makaamme vielä valveilla

seuraavat kukinnot, seuraavat silmut, 
                                                                                   karkaavat tiu´ut

.

.

© chr.