A friend wrote to me it´s a pity one cannot understand my Finnish poems.
So I tranlated a couple in English.
It was difficult because I create words of my own,
such as "helmiäiskieli", "ihokuva", "vaahtomeri"
(pearly strings, pictures of skin, the foamy sea)
words that you don´t find in a dictionary. And also difficult
because the lack of practise.
How did I do?
.
.
Kun
syys
Kun
tuuli lopettaa tuulemisen
laskeutuvat
pilvet
kylmästä
säkenöivät jalkapohjat
valo
muratin lehdelle,
kukat
ymmärtävät syksyn
uudenkuun
juuret
rukousnauhat
sidotaan
vastasyntyneeseen
varsaan
pyrähtää
unohtunut lintu
hetken
keinuva oksa,
taakka
lasketaan maahan
maa
ottaa vastaan
kun
havuoksa, kun lehti, kun täyteys
pysähtynyt
askel
haistaa
maatumisen, makeuden,
hetken,
hetken
kahisee
joenmutkan ruovikko,
lampun
liekki palaa tasaisesti
juomavesi
loppuu maljasta
ikkunan
kosteus pyyhitään hihaan
suu
suulta pyyhitään suudelma
kuivan
tasangon horisonttiin
When
autum
When
the wind stops blowing
from
tree to tree is the fatique brushed
clouds
descend
soles
spark with coldness
light
falls on ivy leaves,
flowers
understand about autum
roots
of the new moon
rosary
is tied a
newborn
foal
flutters
a forgotten bird
a
branch swings for a while,
a
burden is laid on the ground
and
the ground accepts
gradually
disappers warmth
when
a spruce twig, when a leaf, when fulfillment
a
step comes to a stop
smells
decomposition, sweetness,
for a
moment, a moment
riverside
reeds sighing,
the
lamp flame burns steady
drinking
water runs out of the bowl
the
moisture of the window is swiped into the sleeve
from
mouth and mouth is a kiss wiped
to
the dry plain´s horizon
.
.
.
.
Halla
Valkea kuulas;
hallan vaalea hansikas taivuttaa pitkää heinää
nojaa seinään, katsoo huoneeseen;
lasiheijastuksessa lokakuu paisuu haavikon läpi,
haapojen rungot, lehdet rakastaa, ei rakasta, rakastaa;
kultainen sade jatkuu.
Hallan sydän on korkean taivaan värinen, kehrää
jäätää lahdenpohjaa, kahlaa, laulaa
meloo joutsen, auki tyyntä ja vettään,
vettä, jonka pohjassa pääskyt viettävät talvensa.
The
Frost
Pale white
shimmer
the white
glove of frost is bending long grass;
leaning
against the wall, looking into the room;
in the
reflection of the window glass october is swelling through aspen
wood,aspen trunks,
the golden
rain of leaves continues
loves you,
loves you not, loves you;
The frost´s
heart is the colour of the sky, it is spindling
freezing at
the head of the bay, wading, singing
a swan
paddling, opening it´s calm and water,
this water,
at the bottom of it, swallows are spending their winter.
.
.
Lauluja
Kannan
satakieltä taskussa
timanttiterillä
ja helmiäiskielillä sovitettuja lauluja
ja
kuikka huutaa vuoteellani yön veden läpi;
linnut
puhuvat aina totta,
pitkän
yön muinaiset laulut.
Ja
koska kauneus on tuska, vältämme sitä,
mutta
kädet susina soilla juoksevat,
kuin
sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen
ja
pudottaa ilmansuunnat toistemme sisään,
(varkaan
kieltä)
Kadotin
kokonaisia kaupunkeja,
koska
halusin olla matkalla ja ajelehtia rantaan,
lennättää
suostuvia sormia,
mutta
ihokuvat, vaahtomeri ja kaunoinen,
päiväverhon
nimeämättömät piirtoheinät,
talvehtivat
naamioituneina.
Taivaan
paino on lila ja musta
Songs
I
carry a nightingale in my pocket
songs
arranged for diamond blades and pearly strings
and
on my bed the diver bird cries out throuht the waters of the night;
the
birds are allways speaking the truth,
the
ancient songs of the night.
And
because beauty is pain, we avoid it
but
hands are like wolves running across mosses
like
a blind dizziness breaking into the room
and
falling the points of compass within each other
(language
of the thieves)
I
have lost entire towns,
because
I wanted to be on a journey and drift to the shore,
fly
agreeing fingers,
but
pictures of skin, the foamy sea and a beauty one,
nameless
drawing grasses of the day curtain,
they
winter in disguise.
The
weight of the sky is lilac and black.
.
.
.
Valeaurinkoja
Ennen
kuin alkoi sataa nostin pääni;
kuvio
seinäpaperissa valuu pisaroita
kultaisia
valeaurinkoja
henkeä
tapaillen aamuisin uponneita.
Vihreä
muuttui mustaksi
ja
lampaat laskeutuivat yöksi laitumelle
ja
minä pitelin häntä sydäntäni vasten,
vieläkin
hetkellä
kun
ikkunaan kannettiin paikka josta katsoa
pihan
autiutta ja mitä heinät ajattelevat
False
suns
Before
it started to rain I raised my head;
the
pattern of the wall paper flowed drops
false golden suns
in
the morning groping for breath, sinking.
Green
turned into black
and
the sheep went down to the pasture for the night
and
I held him against my heart,
even
at the moment
when
the place to look was carried to the window
see
the deserted yard and what the grass is thinking
.
.
.