Haavikko alkaa hengittää

.

.

Haavikko alkaa hengittää

sävel sen pohjasta, yöviulut.

Kämmenelläni, Kuollut Tyttäreni taipuu uneen

Olimme juosseet pimeästä

yhdessä pimeimmällä hetkellä

tutkineet särkyneitä kuvioita

Tänä yönä purppuraiset kukat palavat valkoisena liekkinä

Pihan märät kivilaatat, tummemmat kuin maa

.

.

chr

Istutin

.
.
Istutin sinut metsään kun olit pieni 
kun olit melkeimpä vauva istutin sinut metsään. 
Kasvoit hyvin ja vahvaksi
sinä kasvoit, ja metsä kasvoi
kuu kuun jälkeen metsä ja sinä.
Sinä istutit ilon metsään, surun metsään
sinuun metsä kasvoi
sinuun siemenestä, hyvin ja vahvaksi.
Ja vaikka tulisi pimeä,
ja vaikka portit ruostuisivat kiinni,
ja tuuli myrskyäisi vastaan,
juuressasi on,
siemen, sinussa.

.

.

chr.

Siivet

.
.
Näin sinun juoksevan polkua edeltä

kuin siivet selässä, ja tarttuvan valoon,

täydellinen kuva irtoaa muistista

samalla vedolla minusta lähtevät päivät

kokonaisina, reunoineen

Yön keskeltä yhä selvemmin kutsun

puhallan uneesi, sinut pukee pyörteiden vaahto

vehkat keinuvat, lävitsesi kuultavat yliset

kasvavat sinistä vasten

Äidit jotka hautaavat lapsiaan 

repeytyvät päältä

sisusten suikaleet hapertuvat,

kumartaa taivaan virta

.

.

©chr.

.

Nimiäiset -harjoitelma

.
.
Sinä uudenkuun ja maan lapsi, pidä sydämesi avoinna.

Suo askeltesi kulkea oikeaan suuntaan, kaikkiin ääriin, valon viereen.
Taivaiden kipinät tunne ilolla, iholla järvien vedet, terälehdet, kuikan höyhen.
Näe oikeat asiat. Näe kauneus. Katso silmiin, näe mitä ne viestivät, kasvot.

Kuule linnut maailman alusta, kuule ahventen itku, rakkauden sanat.
Rakkauden sanat olkoon huulillasi, olkoon kuiskaus, totuus ja nauru.
Maista suola, maista makea, lempeä malja huulillasi.

Luo käsilläsi kauneus ja rauha. Helli ja hyväile.
Anna, ota vastaan, ja ole vimmainen kuin ruusu.
voimakas kuin talviaurinko, lempein onnen aamu.

Sinä uudenkuun ja maan lapsi, pidä sydämesi avoinna.

Äkkiä

.
.
Äkkiä maailmaa repii hiljaisuus;

pieni tyttöni, hänen otteensa irtoaa
kevyeen lapsen juoksuun
ja katoaa
 -
Ja äkkiä maailmaa repii,  sinä
olet hiljaisuus
.
.
Hanna k. 21.7.1987

Olet tässä

.
.

Kirjoita siitä miten;

luumupuiden alla maa on ohut kangas

miten talossa on 29 ovea ja yksi sulkeutuu kun isoäiti muuttuu kultaiseksi valoksi   miten opetella itse sitomaan kengät    miten kantaa hartioilla kadonneita sukulaisia   riikintaalereitta katoava talo

Kirjoita milloin luulit rakkauden milloin antauduit tunteeseen

ruttojuurten alainen metsä yön varjolla jalavat

Syntyy tyttö syntyy tyttö kuolee tyttö syntyy poika syntyy poika

syntyy arki syntyy hampaita syntyy tarpeita syntyy avioliiton valta ja raakuus syntyy se mikä pyyhkii sinut näkymättömiin

Kerro miten ikkunaluukkuihin kaiverrettu puolikuu viipaloi iltapäivän lämmön; olet tässä. Sinä olet nyt

Kerro missä olit huomatessasi kasvaimen miten leikkauksia    kuvaile sädetystä lääkkeitä kerro kuinka väsymys   kuinka hiussänki uudelleen kasvaa

Kirjoita: kielletty rakkaus opettaa mesisienten meden   linnut   muurahaisillekin kuka on kenen   vieraan aviovuoteen lakanat.

Kirjoita kuinka vain odottaa   antaa iltojen kadota metsänreunaa    saappaita painaa savi sydän ja kuu kulkee vierellä ojanpohjaa kuin koira

Kerro kun lapset muuttuvat omilleen oleviksi; Timanttini   Rakkaimpani ja Kalleimpani

Kirjoita: kuinka runo muuttuu ihmiseksi kirjeiksi syliksi   runo sisimmässä alkaa laulaa vieraita kieliä    syö pullakranssia  koristelee sängyn suklaaperhosilla

Kääntää selän kääntää selän   käännän selän

Piirrän itselleni kasvot silmät kulmat   piirrän sanat (kerro mitkä)    maalaan seinät kaadan seinät    maapallo kääntyy

.

.

© chr.

(Pehmein jaloin) Arvo Pärt Fur Alina 1976

.
.
Pehmein jaloin hyppelet edellä
sateen taittamaa polkua,
aikainen kuu kuhertelee ruislinnulle.
Päästän vuodet vierimään veteen,
sateen, polun taitteen,
hyppelet pehmein jaloin
aikainen kuu.
                                      Laula lasta ruislintu
                                      laula unikukka, sudensammal
                                      nuku koiranhäntä, kissankaisla
                                      nuku pääskynhattu, piimäheinä

synnytä suljetut silmät
.
.
Hanna, k.21.7.1987
© chr.

Pelastakaa edes lapset

.
Lohjan Pelastakaa Lapset ry järjestää keskiviikkona 6.5.2015 klo 18.00 Apuomenassa (Suurlohjankatu 21) Äitien illan. Ohjelmassa mm. Jenny ja Anna Vesimäki musisoivat. Runoja lausuu Anja Helenius, Pentti Salmela, Saara Huotari ja Christina Johansson. Arpajaiset. Kakkukahvit. Pela-tietoutta. Ja lopuksi perinteisesti äidille ruusu. Tapahtuma ilmainen. Tervetuloa.
.
.
.
Esitän kaksi runoani

Kun sinä synnyit

Kun sinä synnyit, istuin kirkkaan amarylliksen alla

vuosikymmenien kylmin talvi jäädytti ikkunat

leikkauspöydän lamput punertuivat,

enkä ollut koskaan pidellyt vauvaa sylissäni.

Kun sinä synnyit minä rakastin sinua niin, että joka päivä mursin tahtosi.

Sinä synnyit kun olin kulkenut turhaan korkeiden  talojen portaat,

ja ne vieläkin miettivät mihin minut lähettäisivät,

että sinun sulkeutuneet silmäsi syntyisivät

ja minä rakastin sinua niin, että huudan kivienkin alla,

koska sinä

et.

Kun sinä synnyit, seisoin suuren tammen varjossa

vahvana imit puolukkamaitoa, ja lypsyämpärin kermaa.

Kun synnyit, itkusi seurasi minua kaikkialle, kannoin

yksinäistä ilmettäsi

ja minä rakastin sinua niin, että sinusta tuli oma kuvani.

Kevät oli harvinaisen lämmin,
kun sinä synnyit,

nurmikolla korkeiden tulppaanien alla.

Ensimmäiseksi näytettiin pienet punaiset kiveksiesi kirsikat,

radiosta soi sinfonia Uudesta maailmasta,  
lopputahdeista

alkoi sataa jäätä ja rakeita, tulppaanit heittivät terälehtensä.

Kun sinä synnyit, samalla hetkellä syntyneet varsat paleltuivat laitumille,

ja minä rakastin sinua niin, että silitin korvalehtesi päät suipoiksi ja

ne palavat auringossa aina kesäisin.

.

.

.

.

 Als das Kind Kind war - Kun lapsi oli lapsi 

Keltasirkut liikuttavat päivän ainoaa väriä
lintujen jalat ovat talloneet lumen kovaksi kerrokseksi ja
pihalla kaksi pitkää hahmoa kumartuneena, ulstereiden alta hennot jalat
kun isoäiti ja kuolema syöttävät sirkkuja
viljan väriä pikkuruisiin rintoihin.

Helmikuussa on ripustettuna ikkuna, jossa ei ole ikinä valoa on valo
kattojohdosta paljas lamppu
yläkyökissä isoäiti makaa arkussa
hänet on puettu vaaleaan leninkiin, jota ehti kerran käyttää
en ajattele kylmyyttä tai hiiriä,
ajattelen pulkkamäkeä
pakkastaivaalla isoäiti on satelliitti ja koirasatelliitti seuraa isoäitiä.

Pihalla äiti polttaa tynnyrissä vanhan silmälasikotelon ja tyhjän kukkaron.
Alkaa tuntikausien kylpeminen
äiti makaa ammeessa
hän täyttää sen tiukasti reunoja myöten
katselen valkoista ihoa
hänellä on jalanpohjissa norsunnahka ja
kynnet leikataan sivuleikkureilla.
Ohuet sukat sihisevät reisissä ja pois tieltä!
koirat pakenevat hajuveden muuria,
Sisko ja minä, meidät on puettu istumaan puusohvalle
(osaamme istua tuntikausia täysin liikkumattomina)
letit kiristettynä
- Muistakaa nousta ylös kun aikuinen astuu huoneeseen.


Hiekkainen ja terävä sänky, talossa kahisee yö mahonkiset leijonatassut
koirankarvakerros ei liikahda
unet valuvat syöksytorvessa kolisten kuin kesällä tervapääskyt
helisevät seinälautaset
en nuku, nurkassa vinkuvan hengityksen häkki pölyn haju
ikkunassa liikkuvat vaahteran vahvat käsivarret,
kutsun pimeässä pimeässä  nukkuvaa äitiä yhä
lujemmalla äänellä huudan, suuhun hajoaa aukko ja
kun mitään ei tapahdu, kieleni irtoaa.


Vadelmaviidakon päättäväisyydestä
nousee eteen puimalan musta pääty hyönteisiä täynnä,
siskon kanssa istumme illat vierekkäin korkeassa heinikossa
hievahtamatta tarkkailemme yöperhosten keräilijää
satavuotisen vaahteran alla
oksaan ripustetussa lampussa piirimme, sokaistuneiden lumo.

Kirjaimet juuttuvat sormiin
koulussa toisellakaan luokalla en osaa kirjoittaa nimeäni
ja vain minulla on sellainen nimi, ettei täällä ole kenelläkään.

Elokuun yöikkunat, sulkeutuvat ovet
luumumetsän maatunut tuoksu
ylikypsät hedelmät haljenneina puissa, halkeamien hidastetut ampiaiset.
Silmät kiinni voi löytää lepakoita, lahopuun rungosta ne tipahtelevat kuin naakanpoikaset,
pyöritän lakanaan kääriytyneenä ilmassa hyppynaurua
pihaa kiertää lento, naru viuhuu viu viu viu viu kiljun iii iii kiljun, kunnes kaadun kaadun
siivet korkealla varjoreunuksiset tähdet.

Talo on hiirien hampaiden käpälien kärpästen lentueiden siivillä, täynnä reikiä reikien kuvia
iltapäivällä rappukiven lämpö houkuttelee sisään lisää hyönteisiä
kärpästen silmien kaleidoskooppisokkelossa, toukkien vellova matto
mikä on esillä mikä on laatikoissa mikään ei ole turvassa
lialta, eläinten hengitykseltä.
On laatikoita, kaappeja, joita ei koskaan avata
Isoäidin keittämät hillot
keittiökapineet muumioituvat käyttämättöminä paikoilleen,



Oksat kannattelevat iltapäivää
nurmikolla vihreät varjot
punamultaseinän tuoksu huokoinen pinta, syyt pystyssä,
maan vetovoima syö säikeittäin rakennukset, talon, luhdin, ja
puimalan seinät sanomassa näkemiin.
Mustavalkoinen muisto ympyröi henkilöt, pienet lapset.
Entisiin huoneisiin auringonlämpöinen ovi aina auki.
.
.
.
© chr.

Kipu

.
.

Äänettömyys painautuu vasten
hellänä ja rivona,

kun huuto on lyönyt

suustani valuu loppu

ihosta maito

joka askeleella verisuru.

Minä kannan sinut hautaan

päivittäin kannan sinut

pienet luut kannan

pellavan, liekokapalon

aukileen aarteen,

minä kannan sinut

kuin kaukaisen huilun

nuottien välisen sävelen

pyiden korpeen kannan sinut

pyhien pääskysten päälle.

.

.© chr.