.
Äänettömyys painautuu vasten
hellänä ja rivona,
hellänä ja rivona,
kun huuto on lyönyt
suustani valuu loppu
ihosta maito
joka askeleella verisuru.
Minä kannan sinut hautaan
päivittäin kannan sinut
pienet luut kannan
pellavan, liekokapalon
aukileen aarteen,
minä kannan sinut
kuin kaukaisen huilun
nuottien välisen sävelen
pyiden korpeen kannan sinut
pyhien pääskysten päälle.
.
.© chr.
Karun kaunis. Hiljaisuutta hiljaisempi. Suru sataa sydämestä. Kyyneleet varisevat poskille. Elämä ei kestä höyhentä. Valkoiset kukat kasvavat muistoilla. Kiitos Chr aivan upean herkästä ja kauniista runostasi. kl
VastaaPoistaMykistävä! t. Pia
VastaaPoistaJuu, mykistävä-sana kuvaa hyvin minunkin reaktiota, kun olin ekan kerran tämän lukenut. ...ja veipä ihan hijaiseksi pariksi päiväksi..
VastaaPoistaEnkä osaa vielään enempää kommentoida,
on tämä semmosia 'hattu pois päästä' runoja.