Jännityskertomus

.

.

Tuhkasillan notkossa onnistuu hyttysen yltäkylläinen veriateria

Kukkahämähäkin myrkkypistin seuraa Pirunpellon loisivaa villakärpästä

Valmiina iskuun

Nummikiitäjäisten ahnaat koukkujalat tarttuvat kohteeseensa kun

Harmisuolla isäntäänsä kiinnittynyt punkki kuulee huudon;

Hietapistiäinen raahaa lamautettua uhria koloonsa.

-”Sen jalat irtoavat herkästi”, miettii Haaskaholman hepokatti ja

Musertaa saaliinsa

Vesimittari pyydystää uimataidottomat, näkee

Haudankorven lammessa kelluvan suursukeltajan uhrin

Tyhjän kuoren

Käärmemäen suolla vesiperhosen tuokka iskee terävät leukansa

Omaan veljeen

Nauttii saaliistaan samaan aikaan kuin raatosaarelainen piikkilude tähtää kärsällään uhriaan

Mutaskulman pakettipellolla istuu nahkamainen synkkälatikka. 

Se on erittäin uhanalainen

Suukilven syrjässä nälkä

Turkkilo hautaa kuolleita Ampumaradalla

Koirakedon pimentyneessä ojassa

Kiiltomato imee uhrinsa liotetut kudokset

Ja sammuttaa valon

Yöllä siirat ryhmittyvät hymniin

Kymmenentuhatta vuotta suohaudassa

Trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille

Takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Itämereltä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida 

arthopoda eucarya

Valvifera oniscidea

Amen 

.

.

chr.

22.9.

.

.

 Valokuvattuani pilvet pidän niistä näyttelyn, barokkihevosten karavaani,  valaisevat iltapilvet, suomifilmipilvi, sen vaaleanpunaiset poikaset.

Kuvattu maisema, aloitettu ahvenvidasta, sitten kaislat, lahdelman reuna ja kaukaisimmat saaret. Lintujen viivoituksen nostan pystyyn, hitaasti pilvet, kyllä ja veden, tyynen veden, järven täyden veden

cumulusten kuvan.

Makaa siinä mikä on jäljellä, taivaan kudokset auki.

Mataroitten valon läpi kuu, sen veren paino

.

.

Chr.

20.9.

 .

.

Opettelen kulkemaan pimeässä,  pelkän muistin varassa; huoneissa ei ole juurakoita, metsässä huonekalujen kulmia. Totuttelen pimeään; se syö, niellen kokonaisena; se sanoo:"Tunnen sinut"; sen puhe kimaltelee ympärillä ja sen syli on yksi upottava huokonen.

.

.

Chr.

19.9.

 .

.

Kauriita; ne syövät mehevää viljanorasta ja pudonneita omenoita; laiduntavat pihoissa kuin kesyt kotieläimet; välillä ne tulevat hyvin lähelle; melkein ehdin ojentaa käteni, sitten jo häviävät. Kannan lähteeltä vettä. Polku on tumma ja keltaisten koivunlehtien täplittämä. Hämärtää, enkä näe lähteen pimeää pohjaa. Hämärtää siis jo; muutama päivä syystasaukseen, sitten yö voittaa. Kuningatar on kuollut ja haudattu. Vesi liikkuu purossa hitaasti.

.

.

Chr.

Hoikka vartensa

Hoikka vartensa irrottaa nyörit

Ja päästän hänet irti tuuleen

kuin ohuen paperin

Mitään ei jää jäljelle

Ei koillismyrskyä

Ullakkokerrosta 

Ääntäkään unessa

Kun nousen näen sydämenlyönnit

Yltäkylläisenä vihreänä nauhana

Metsän hämärään

Niin pitkälle kuin muistan

Niin pitkälle kuin muistan

Todellisuus muuttui koko ajan;

Oma varjo juoksee edellä

(Ota minut kiinni!)

Tulenkajo oli kasvoillani;

Katulyhtyjä jo sytytetään;

Valoa maassa

Alkamassa kylmä yö

Alkamassa kylmä yö

Yössä ei näy ketään

Yhtään hohtavaa paitaa

Tien mutkat

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

Unennäkijät tiesivät miten korkea on vihreä

Miten aava on sininen ja valkoinen pohjaton

Ikkunaluukkujen takaisessa hämärässä

Luonto ottaa vallan;

Varjot putoavat tapettivuota kerrallaan

Verkkaisesti kuin huolelliset sanat

Katosta riippuu merilevää.

Aamulla kuukausi vaihtuu;

Pienen laiturin lähes kuulumaton kitinä

Heilahdus askeltaessa

Syyskuun ensimmäinen päivä

Ikkunoissa yläpilvet tai

Unennäkijät kenties

Puissa kuultavat omenat

kuljen niiden alta, kellarista ullakolle

huone täyttyy auringon viimeisestä läikästä

Chr.

rikkaruohot.blogspot.com

29.8.

 .

.

Oli lämmin ja oli yö ja oli seuraava päivä, ja tämä oli  hänen päivänsä seuraavan auringonkierron ajan ja hän otti päivän omakseen ja katseli ja kuunteli sitä ja hän tunsi kun päivä koki täyttymyksensä ja käänsi kasvonsa häneen ja puhui ja hän kätki päivän sydämeensä, hän kätki päivän käsiinsä ja tarkasteli sitä pimeydessä ja oli siihen tyytyväinen, oli päivästään täysi, ja hän mursi ja söi leivän, joi viinin, ja hän söi kakkusia ja vedet tyyntyivät, koska se oli hänen toiveensa, ja hän riisui vaatteensa ja ui, eivätkä aallot häntä koskettaneet, koska oli hänen päivänsä, tämä päivä, hänen omansa, ja tuuli kävi hänen ylitseen ja hän oli vahva ja hän oli.

https://youtu.be/n1tUqbGRQEo

.

.

chr.

28.8.

 .

.

Ja oli aamu ja ennen seuraavaa vielä tämä päivä, jonka jotkut ihmiset olivat julistaneet pyhäksi, ja hän istui pihallansa ja katseli taivastansa hyönteistoukkien reijittämän luumupuun lehtien läpi, ja hänen jaloissaan juoksivat siilit ja näkymättömät päästäiset ja joutsenet lensivät hänen ylitsensä ja ylösalaiset tiaiset ja hänen ylitsensä lensivät harakat, hänen ylitsensä varpuset lensivät ja hänen ylleen kokoontuivat vielä pesäänsä ampiaiset ja pysähtyneessä lennossa mesipistiäiset ja kukkakärpäset, pareittain pikkulinnut, jotka hän nimitti pajulinnuiksi tai hän nimitti ne tiltalteiksi, koska hän ei tiennyt kaikkia lintuja, ja nämä olivat ne tuntemattomat hänelle, eivätkä ne linnut nimiäinsä juuri nyt hänelle laulaneet, ja siksi ne jäivät hänelle oudoiksi, mutta toisilleen tutuiksi, ja pyhän tiivistämä kaste putosi yhtenä pisarana hänen päänsä päälle, hänen hiuksiinsa ja valui alas, ja näin alkoi päivä.

.

.

chr

5.8.22

.

.

Metsä lähestyy varovasti taloa

kunnes asettuu siihen asumaan

ensin varovasti, ehkä empien;

lentävät siemenet itävät räystäskouruun maatuneisiin lehtiin

portaalle ryömivät juurivesat 

versovat seinänvierustat

myöhemmin paksuina runkoina

kampeavat seiniä paikoiltaan

.

.

chr.

4.8.22

.

.

Pöydän yläpuolella valaisee pieni lyhty

sen ympäri yöperhosten kosiotanssi 

siniritari, tammiritari ja kirjovaski

aika leijuu tyynenä kerroksittain;

sahramirinkilät nautitaan huvimajassa

maalaan tuhkalla silmäni näkyviksi

kuljen linnun askelin

kaikki nuput, jotka vielä

tässä runsaudessa

.

.

chr.

3.8.22

.

.

Vihreä, joka taipuu oranssiin

illan kaari

Taitan kirjaan merkiksi sivun kulman.

Minkä tien olenkaan kulkenut

.

.

chr.

2.8.22

.

.

Kunnes paperilyhdyt sammuvat 

se mihin yletän on

 vuodeverhon kaareva laine tai

   yörastaan täydet säkeet,

     keijusalaman kirkas pisara ja

        hunajavarkaan taidokkaat sanat;

kaikki mitä kosken;

kunnes viivytellen sammuvat

puistossa keinuvat korut

.

.

chr.

1.8.22

.

.

Elokuun ensimmäinen päivä

Ikkunoissa yläpilvet tai

Unennäkijät kenties

Puissa omenoiden vihreät raakileet

kuljen niiden alta, kellarista ullakolle

huone täyttyy auringon viimeisestä läikästä

.

.

chr.

Alkuun ja kauemmas

.

.

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

unennäkijät tiesivät miten korkea on vihreä

miten aava on sininen ja valkoinen pohjaton

Ikkunaluukkujen takaisessa hämärässä

Luonto otti vallan;

Varjot putosivat tapettivuota kerrallaan

Verkkaisesti kuin huolelliset sanat

Katosta roikkui merilevää.

Aamulla on alkanut elokuu;

Pienen laiturin lähes kuulumaton kitinä

Heilahdus askeltaessa

.

.

chr.

Kylmä yö

.

.

Alkamassa kylmä yö

Yössä ei näy ketään

Yhtään hohtavaa paitaa

Tien mutkat

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

.

.

chr.

Niin pitkälle kuin muistan

.

.

Niin pitkälle kuin muistan

Todellisuus muuttui koko ajan;

Oma varjo juoksee rinnalla

(Ota minut kiinni!)

Tulenkajo oli kasvoillani;

Katulyhtyjä jo sytytetään;

Valoa maassa

Alkamassa kylmä yö

.

.

chr.

Hoikka vartensa

.

.

Hänen hoikka vartensa irrottaa nyörit

Ja päästän hänet irti tuuleen

Kuin ohuen paperin

Mitään ei jää jäljelle

Ei koillismyrskyä

Ullakkokerrosta 

Ääntä unessa

Kun nousen näen sydämenlyönnit

Yltäkylläisenä vihreänä nauhana

Metsän hämärällä

Niin pitkälle kuin muistan

.

.

chr.

Kadotetuissa taloissa

.

.

Avonainen ovi sateeseen

heinäkuun lopun iltapäivä

suljen silmäni ja seison kadotetuissa taloissa;

haistan seinän punamullan 

vuosikymmenien koskemattomat paksut matot

makeat, ehkä jo maatuneet ja unohtuneet

pölyn kerrokset

haistan kosteuden ja raskaat liljat

voin kuulla veden kulkevan rännissä 

pisaroiden putoilevan puiden lehdille

(tulevat kosketetuiksi jokainen)

kuulla pääskysten pojat kattotiilien alla

avonaisen ikkunan värähtävän

kuulla perheenjäsenen sulkevan oven yläkerrassa

koiran kynsien rapinan sen vaihtaessa makuupaikkaa

ja järveltä lähestyy joutsenten toitotus

(”rakkauslintuja”, hän joskus sanoi)

.

.

chr.

Siemenkuu

.

.

Enemmän kuin jumalia on kuun jumalattaria;

he ovat nyt syömässä pieniä paloja kivettynyttä valoa

heillä on harmaat naamiot, pehmeät lentolihakset

ja aaltoileva suden laulu (lisäksi valikoima erilaisia kaikuja).

Heitä seuraa pieni melankolian enkeli

näkymätön kääntöpuoli;

sulat putoavat, pienet palat

niskaa valuu, rinnat vaahtoa

.

.

chr.

Täysikuu

.

.

Pääjakso: kuun vaiheet

Alajakso: näennäistiede

Yläluokka: merien mielentila

Luokka: heijastus

Lahko: silmät auki pimeässä

Heimo: nestevirtaus, soluhengitys

Alaheimo: jyviä, koralleja simpukankuoria, luotaimia

Suku: tyynyllä kääntyilevä miksi

Laji: uneton hiekka

.

.

chr.

Kasvukuu

.

.

Taivas ei pysy paikoillaan

sydän ei suostu pysähtymään

kukat liikkuvat ja kasvavat

voimakkaasti pakenee vuorovesi

Hän on vieras, sydänvarjo

.

.

chr.

1. puolikuu

.

.

Kuu on ainoa valonlähde

kosketan pitkiä railoja hänen kasvoillaan

piilotettuja meriä;

hevoset laukkaavat aallonharjaa

suojaisassa lahdenpohjassa pikkukaloja

vesikirppujen jälkiä

.

.

chr.

Kuun toinen vaihe

.

.

Sirppikuu katkoo illan vuodeverhot

äänet kankaan läpi 

me uimme unien jäänteet kuin kalat

hän joko kosii tai on hylkäämässä;

turhaan söin sydämen, sen uupumuksen;

käden heilautus näkyy vielä sinusta

ehkä korkea, ehkä kaiken vihreyden läpi

kuusipuut selin, kääntyneet poistuakseen

.

.

chr.

Uusikuu

.

.

Pimeässä eteneminen;

tunnustellen yhä alemmas linnunrataa

tähtisadetta

lämpö on haihtunut avaruuteen

liikumme niin hitaasti, kuin emme ollenkaan

.

.

chr.

Lohtukuu

.

.

Miten suut voivat kohdata käsien koskettamatta

Missä on ihon polku

Voiko kaiusta saada kiinni

Voiko valosta saada otteen

Jos ikkunat antavat, niin ottavatko ovet

Mitkä ovat valon ominaisuudet

Mitkä sanat kiitävät ihon taipeisiin

Löytyykö lukurauhavaate miesten-, naisten-, vai lastenosastolta

Häikäiseekö auringonheijastin

Miltä korkeudelta alkaa taivas

Keneltä voi pyytää anteeksi

Kuinka kauan voi kosketusta odottaa

Kuka kuulee apolloperhosten lupauksen

Pitääkö aaltoja laskea

Miten avaruuskuvaus mahtuu paperille

Mihin aikaan alkaa yövyntä

Luetaanko päivänvalolauseita vain pimeässä

Mistä valuu ailahteleva mesi

Kenellä on kultakäpälä

Onko kasvoja ilman peiliä

Kuinka moneen osaan ilma on jaettu

Millaiset ovat viettelijän kasvot

Tekeekö säädyllisyysaisti kipeää

Tekeekö säädyllisyysaisti hyvää

Missä jaetaan pöllönoksennuspusseja

Otatko kaikki mausteet

Kenelle kaihonkukka puhuu

Kuinka monta desipeliä on unen äänessä

Minne lukit menevät talvisin

Mikä yhdistää kauhut, horkat ja kirput

Kuka minusta pääsee ulos

Aavistaako kaukoaavistus

Kuinka kaukana kulkee kaukoliikenne

Onko päivälepakoita

Onko hiljaisia kerroksia

Kuka ampuu luodin sydämeen

Miksei aina voi olla ensimmäinen päivä

mikä on lämpimän päivän paino 

Onko pakkanen kevyempi

Voiko sielu rypistyä

Miksi maa on likaista 

Kuka repii hyväilyjä

Miksi lyödä kun voi suudella

Miksi suudella kun voisi lyödä 

Minne pilvet menevät

Mihin häviävät muistot

Mikä tekee kauneuden

Ovatko kukat helliä

Miten Se menee aina ohi

Kuinka monta onnen hetkeä on

Miten, mistä jumalat syntyvät

Tunteeko yö yöpaidan

Miten polku kasvaa ja häviää

Ovatko paisuvat marjat ylpeitä

Onko tuuli mennyt

Onko kapea kuin käsivarsien kapea

kuin linnun sormet

kynttilänvalo 

?

.

chr.

Toinen puolikuu

.

.

On olemassa kaunis kuva:

harmaantununeella laiturilla

hiuksistani valuu vesi, jota yö ei kuivata

odotan vielä nuo laineet, tuon tyynen.

Takana lehtivihreiden alla tuulen sola

seitit käsivarsilla

.

.

chr.

Hän kiertyy auki

.

.

Yön aikana

                       ties kuinka monetta kertaa

hän kiertyy auki

hänen ohut kauneutensa

.

.

chr.

Odotin sinua

.

.

Ja minä odotin sinua niin kauan

odotin, odotin, odotin

odotin, odotin.

Odotin

niin kauan

.

.

chr.

Suljin, näin, havahduin

.

.

Suljin, näin, havahduin ja hyvästelin.

Puut huojuivat

kaunis valo oksalla

kuuntelin 

.

.

chr

.

.

Päivisin on kova helle

Istun keskiyötä lähestyvässä puutarhassa

Luumupuusta putoilee maahan rahkileita

Kokonuotteja

Pyykkinarulla uimapuvusta vettä

Ovella hyttysverho osuu vaivihkaa tuulikanteleeseen ja soi

.

.

chr.

Kaksi tuntia

 .

.

Kaksi tuntia auringon laskusta;

Kaksi tuntia auringon nousuun;

pimein lyhyt hetki.

Korvassa inisee hyttynen ja vaalea 

tähdetön taivas.

Eilen tähän aikaan näin lepakon.

Valkoinen hohtaa vajan katon päätylaudassa.

.

.

Juhanusaattona

.

.

Jos juhannusaattona menet metsään

Kirveen koskemattomaan metsään

Jos menet kirveettä kirveen koskemattomaan metsään

Jos näet metsässä käärmeen

Sammakon tai sisiliskon

Kukkivan sananjalan

Mielitietyn kuvajaisen, nimikirjaimet

Jos juhannusaattona kuulet vanamokellojen soivan

Jos metsänhaltija sinua puhuttelee

Jos puhuttelee kettu tai karhu

Jos nousevat takakäpälätassuilleen ja loitsivat

Jos juhannusaattona joudut metsänpeittoon

Eksyt, kuljet ympyrää

Jos saavut kolmen tien risteykseen

Piilotetun lammen rantaan

Suopursumereen,

Uit, uit alasti

Jos uit ruispellossa alasti, poikatalojen pelloissa, heinämaassa

Jos istut koskessa pukeutuneena vain olkivyöhön

Jos katsot lähteeseen, suonsilmään, kaivoon

Jos katsot juhannusaattona, 

Näet aarnivalkean, näet aarremadon

tai jos peseydyt

Lähteessä, suonsilmässä tai kaivossa

Jos peseydyt heti tai kolmesti

Jos pudotat vaatteesi

jos pudotat kultasormuksen neulansilmään

Jos morsiushuntusi repeää halki

Tai Sidot lehmälle kaisloista seppeleen 

Jos keskiyöllä

Jos juhannusaattona istutat kaalia

Kaivat aarretta

Soudat veneellä

Syöt lettuja

Tanssit

Jos juhannusaattona saunot, vihdassa 28 oksaa

Jos keräät kastetta, siemeniä, seitsemän kukkaa

Yhdeksän kukkaa, neliapiloita

Nukut villasukka toisessa jalassa

Paita nurinpäin

Saunan katolla, aitan katolla, tuvan katolla

Jos juhannusaattona nukut, ja jos nukut tyyny pään alla

Tyynyn alla maariankämmekkä, virsikirja, kupariraha,

alkaa Isokesä, täyteläisyys. Päivä on kirkas ja pitkä.

.

chr.

Lännestä tuulee ohuita

.

.

Lännestä tuulee ohuita yläpilviä

Metsän varjo koskettaa vaahteroita

Istun pihalla lukemassa kotimaisista kämmeköistä:

lumovalkuista, miekkavalkuista, niiden huulista 

Ja kehälehdistä, kannuksen suusta.

Harvinainen Epipogium aphyllum, metsänemä, on aaveorkidea

Kukkii Varjoisissa metsissä oikullisesti ja

Muodostaa harvoin siemeniä; sen pölyttäjä on tuntematon.

Kasvi Sortuu Kukkimisen jälkeen ja hajoaa.

Korkealla kasvaa kuu

Katseeni ei pysy lintujen iltalennon perässä

Ei kuun, edes puolikkaan, maan 

.

.

chr

3.6.2022

.

.

Se on hidas kuin oboe

Kaunein fagotti

Tila sinun takanasi

Maa, talven painama;

Hulluus Käsivarrella 

Hereillä, aina vain hereillä

Äänettäkin Hereillä

.

.

chr.

2.6.2022

.

.

Ja sataa ja sataa ja sataa

sataa ja sataa, sataa, sataa;

valuvan veden keskeltä

Talitintti lentää pesäpönttöönsä.

Alkukesän pimeä vain hämärä.

.

.

chr

1.6.2022

.

.

Hain illalla lähteeltä vettä;

Sade oli hetkeksi tauonnut;

Korkealla latvatuuli;

Suurista kuusista putoili raskaita pisaroita

Ne Painuivat ihoon villapaidan läpi.

Oksistossa Laulurastas

Sen puhe, jota ymmärrän ja en ymmärrä

Poispäin häviää hirvi.

Pudotan sinkkiämpärin veteen ja nostan ylös

Valutan hitaasti kanistereihin ja juomapulloon;

Lähdevesi on niin kylmää

Se solahtaa vatsanpohjaan kuin kirkas valo

Ja silloin Huomaan Ketunleipien kukkivan

.

.

chr

Uutta kokoelmaa kohti

 

Vielä sateenkin

.

.

Vielä sateenkin päästän taloon sisälle

Kaiken muun siellä liikkuvan lisäksi

Kuluneella matolla maatuvat lehdet

Pisaroiden napsahdukset

Ja kurkipari ruostuu asentoonsa

Luumupuun pudonneiden terälehtien Alla

paljastuu tuttu maisema;

Kasvuun kutsun saaneet koiranheinät, mesiangervot

Ja katosta Pilvet, niin ohuet, takana vanhan taivaan kajastus

.

.

chr.

Musta lintu

 .

.

Musta lintu ja kimalaisten surina Valkoisena kukkivassa luumupuussa.

Tulppaani sen juurella on sulkeutunut yöksi

Piiloutunut sisimpäänsä

Kaikki muu hurmiossaan kasvaa ja leviää

.

.

chr.

Kukkivan puun alla

.

.

Kukkivan puun alla tulppaani on tältä päivältä sulkeutunut. 

Aurinko valaisee enää puiden latvoihin.

Ikkunoissa ei ole valoja tähän vuodenaikaan,

Mutta välillä sytytän kynttilöitä puutarhaan:

Patsaalle yhden, yhden kiviympyrään, kurjelle tai tontulle, 

Koko nauhan muurille, Joka rajaa näkymäämme.

Kuinka nopeasti pikkulintu saa naaraansa ”kantamaan” munaa? 

(Mikä lienee oikea termi?)

Jos tarkennan linnun kirjosiepoksi?

Jos kerron, että eilen pariskunta kävi linnunpöntöllä tutkimassa ja

Tänään iltapäivällä kantoivat sisään heinänkorsia

Niin kuinka nopeasti?

Pönttö tuskin voisi olla kauniimmassa paikassa kuin kukkivassa puussa.

Tänään puu on avannut kaikki nuppunsa

Sen Tuoksu huumaa

Kukat sytyttävät yllemme tähdet, 

Hyvin harvat tähdet.

Viini jäähtyy laseihin, sulava voi leiville.

.

.

chr.

On avaimia (toinen versio)

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On yön avoimia ovia

Vartioimattomia sisäänkäyntejä

Kenelle, mille vain kulkea

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä

Avaimettomia Perhoskoteloita, munankuoria

On pähkinämatoja murtautumassa kuoren alle

Eläinsuojien yörauhan salpoja

On lukitsematta sydämiä ja on lukittuja

Kutsuun avattuja käsivarsia yhtä paljon kuin 

Sinetöityjä tunnustuksia ja kirjeitä

(Niistä en sano mitään)

On pimeään piilotettu aika;

Maailmojen raja;

Se pysähtyy, kumartuu korvalle

Se ei kaiu vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kasoittain kelpaamattomia avaimia, kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr.

Kastetta on vielä

.

.

Kastetta on vielä maassa ja lehdillä ja

Kasvit ovat yöstä vahvoja

On hetki, jolloin mesiviitat ovat paisuneet kylläisinä

Täyteen mittaansa

Et pue kenkiä ja kuljet, keräät valikoituja

Saamme linnulta yhden munan, 

Syömme linnun yhden munan, vain yhden

Kuori on kirjava ja maku voimakas

Työt olisi tehtävä ennen kasteen haihtumista

Ennen kuin musiikki loppuu

Ennen kuin täyteläinen maku kieleltä laimenee

Siitepöly on hävinnyt

Yksi sävelmän pala ja avonainen silkkirasia

Lehden karhea kaari

.

.

chr.

Kaikki laulavat soidinlauluaan

.

.

Tällaisena aamuna, kun kaikki laulavat soidinlauluaan, 

voisin vajota ääntä päästämättä järven pinnan alle, 

veden värähtämättä, edetä pohjaa, 

ahvenvitaa lehdykkä lehdykältä

raatteen juurakkoa, mutta kuljen tiellä, polulla kävellen 

vielä kymmeniä kilometrejä, 

pääsen vielä kyykystä ylös, 

löydän rannalta uuden sulan; kuten kaikki muukin on 

uutta, kuten järvi, kuten käen kukku, 

kaikki puhkeava ja helisevä

Maasta aukikiertyvä

.

.

chr

Puutarhan astinkivet

.

.

Puutarhan astinkivet;

Polkua noustessa näkyi päivän viimeinen auringonläikkä;

Lehdet nousemassa puihin.

.

chr

Eilen aamulla

 .

.

Eilen aamulla 

Lämmin ilmavirta nousi puiden latvoihin 

Näin kuikan sydämeen

Näin punaisen amuletin 

.

.

chr.

Keltaisessa linnunpöntössä

.

.

Pihalla keltaisessa linnunpöntössä on talitintin pesä.

Pesästä alkaa kuulua piipitystä pari sekuntia ennen kuin ruokkiva lintu ilmestyy toukka nokassaan. Miten tämä on mahdollista?

Lintu ei lennä suoraan lentoaukolle, ehkä arastelee minut nähtyään, vaan hypellen oksalta toiselle lähestyy pönttöä, kunnes sukeltaa sisään.

Välillä päivänvarjon kangas heilahtaa väliimme; sillä aikaa ehtii tapahtua jotain, en näe, ja

Kun auringon haalistama helma taas väistyy, En tiedä missä lintu on.

Auringon laskiessa haen pyykkinarulta lakanat;

Unohdin täysin päivän mittaan tämän askareen.

Tuuli on pyörtänyt kankaat rullalle ja kerään Ne käsivarrelle

Sylintäyden tuoksuvat lakanat

Pieni kori, jossa säilytän pyykkipoikia, ja jonka olin jättänyt oksanhankaan,

On kierinyt kauas metsän reunaan

Ylimääräiset pyykkipojat kylväytyneet pitkin, 

Puiset, muoviset mustat ja valkoiset hennon uuden heinän seassa

Esikon nuppuja, kiurunkannuksia

Tänään koivujen nuoret lehdet alkoivat suhista tuulessa.

.

.

chr

Nukuin hänen kanssaan

.

.

Nukuin hänen kanssaan; voiko olla totta?

Kun Todellisuus muuttuu koko ajan;

Ehkä en, ehkä Nukuin hänen kanssaan;

Jokatapauksessa:

Kannat pihaan suuren valkean linnun

Sen katse on melkein sammunut

Sen jälkeen en pysty erottamaan Todellisuuksia toisistaan;

Kuka pitelee kaulaa paikoillaan

Miten vahingoittuneen siiven sulat

Miten ei ääntäkään

Ja Kun 

Lasket kirveen käsistä;

Niin kauan kun joutsenen sydän vielä pumppaa verta

Niin kauan lehtokurppa kerran lentää Pihan yli

Sen lenninhaiven

rankametsähevosen korvat eivät värähdä,

jokin muu liikkuu, kasvaa

Sanat eivät voi kertoa kaikkea

erottaa Todellisuuksia toistaan; 

Samalla Joutsenen sydän vielä pumppaa;

Monta kertaa

Olen itkenyt Punaista sydänpuuta

Minulta piilotettua surupuuta

Ja nukuin hänen kanssaan

.

.

chr.

Rakastan luitasi

.

.

Rakastan luitasi ja erityisesti lonkkaluun kulmaa

Sen kaarta, lujuutta

niemekettä, sen kivistä lahtea, josta

saaren syntyvät

Miten ne kauhovat aavaa ja myöhemmin tyyntyvät

lantion sokaisevaan valoon.

Rakastan suoria hartioitasi

Hartioittesi Neliskulmaisuutta, 

Niitä peittävää sileää ihoa

Kyynärvarren lihaksiasi rakastan kun olet toimissasi

Etkä huomaa, että katselen miten ne värähtelevät.

Kaulaasi, solisluusi kuoppaa 

rakastan

Sen mannerta, vaeltavia lähteikköjä

Sen saarekkeita auringon läikässä

.

.

chr.