Kuin koralleja

.

.

Sienijuuria kuin koralleja;

Ensin ilmestyy palloina punaisia lakkeja;

Kärpässieniä kasvaa Talon ympärille heinikkoon

Jalat alkavat venyä korkeutta, kasvavat kivijalan ohi, ikkunoiden yli

Räystäälle, rännien suojasta varjot avautuvat laajat lakit

levittäytyvät täyteen mittaansa suojaisat päivät.

Nimeämättömät perhoset ja niiden ahneet toukat asettuvat

Jalkojen uurteisiin ja helttoihin, niiden huoneisiin

Ja muodostavat uusia saleja ja eteisiä

Salaisen ullakon varjoisia syvänteitä

Istumme ikkunassa niitä katselemassa, 

käsi poskella, pöydän ääressä

Koira makaa alla

Todellisuus muuttuu koko ajan

Ilmojen virrat ja pilvimetsät

Jokaisella sateella kynnykset lahoavat veden valuessa katosta sisään,

Lattialankkujen väleistä kasvaa vieras manner

Pähkinäoksat kurottavat perintöposliineihin, hämmentävät hellalla keittoa

Portailla männyntaimet lisääntyvät

mullasta täydet rännit 

Itävät tammia ja vaahteroita, metsäorvokkeja

Syvimmällä, kaikkein syvimmän metsän vihreä muuttuu siniseksi

Sen huoneet kasvavat ruumiini läpi

latvan liikahdukset kuin kaukainen tanssi

Unennäön talossa jänikset ovat peuran kokoiset

Peurat heinänkorkuiset

Käet kukkuvat tuhannetta, taukoamatta

Naava ylettää maahan, jalat eivät.

.

.

chr.

Pitkä päivä

.

.

On ollut pitkä päivä

Sen lähes pysähtynyt eteneminen,

Kun nousen, näen sydämenlyönnit

Heijastuksena maasta,

Kuiskaisin toisille huulille

Kuin matkan takaa.

.

.

chr.

Jääkiteistä 2

.

.

Ilmakehän jääkiteistä

Loistaa ikkunaani eräs tähti

Sen renkaat

Pitää vain oppia näkemään, ja nimeämään

Cirrostratuksen siitepölyn, miten

Hiukkasten valo siroaa ja männyt syttyvät.

On metsähorisontti

On olemassa valkoisia kukkia pilvien reunoissa

Mantelipilvet, väripilvet

Ylös, alas ja sivuille, kymmeniä kilometreja

On olemassa kulmissa

On mahdollisuus tunnistaa

Saapuvat pilvet ja sivuauringot.

Syön pieniä aurinkoja iltapalaksi

aukeamia

Sirottelen niillä pihan peittoon

Ja metsä sirottelisi linnut

Nokat ja laulun.

On olemassa yksinäisyyden tutkija

On sävelletty kvartetto aikojen lopulle

On tuhkaa ja lintujen kuilu

On kuihtumattomuutta

Mutta Ennen kuin aamu on täysi

Ja linnut aloittavat laulun

Kukonlaulun, fasaaninaskeleen

Kaikki on lopulta hyvin

Eikä kukaan kaipaa mitään

Enkä itse kaipaa minnekkään

Eikä ole vielä kevät

.

.

chr.

Huone huoneen jälkeen

.

.

Huone huoneen jälkeen

Ohranvihneitä vaaleampi vihreä

Tai unensekaista lunta,

Tapetin kuviossa on silmukoita

Seinille lainehtii Tyroksen purppuraa

Jälkimainingissa ukkosta sinisempää

Talvihuoneista valuvat värit

Yksi lanka pettää koruompeleesta

Ja hämärään putoaa pieni helmi

.

.

chr.

Paperinohuina

.

.

Valo läpäisee lumen, luomet

Kuuntelen pyryä.

Nämä sanat ovat ensimmäiset pitkään aikaan

Irtoavat paperinohuina

.

.

chr.

Jääkiteistä

.

.

Ilmakehän jääkiteistä

Loistaa ikkunaani eräs tähti

Sen renkaat

Pitää vain oppia näkemään, ja nimeämään

Mantelipilvet, väripilvet

Cirrostratuksen siitepölyn, miten

Hiukkasten valo siroaa, ja männyt syttyvät.

On metsähorisontti

On olemassa valkoisia kukkia pilvien reunoissa 

Ylös, alas ja sivuille, kymmeniä kilometreja 

On olemassa kulmissa

On mahdollisuus tunnistaa

Saapuvat pilvet ja leimahtavat sivuauringot

.

.

chr.

Kuolema

.

.

Tunnustelen ovatko kätesi kylmät, joskus ne ovat minua kannatelleet.

Aika on huone ja sänky sen päätepiste.

Nojaan aikaan, nojaan arveluihin.

Sade putoaa maahan; välillä nojaan ikkunaan, pitelen ikkunaa ja maisemaa pystyssä; silmieni edessä kinokset häviävät ja joulukuun vihreys paljastuu.

Joku nousee varjoisasta syvänteestä näkyviin, siellä on polku, jota en tunne, tiedän kaupungin alkavan jossain mäen alla, mutta useimmiten en näe muuta kuin oman kuvani. Ja sinun kätesi. 

Kerran kirkkaana päivänä horisontissa liikkuivat tuulimyllyn lavat.

Huone on aukeama, joka sulkeutuu. Aina pimeää, ehkä aina on ilta.

Ilmeetön kasvo ja silmien takana ei ole ketään.

Silmien takana ei ole mitään

Henki ei helposti ruumiista lähde; vetää sitä maanpintaa edestakaisin, sateessa. Ylöspäin kiinni ohuella hopeiseisella ketjulla, sivuille vielä ohuemmilla.

Puhettasi ei kuulu; se on muuttunut huoneen värinäksi, ääni on aina ollut matalaa, katoaa osumatta seiniin tai kehenkään, mutta viimeiset seinät ovat tottuneet imemään kaiken itseensä.

Sanoin sinulle, että päästäisit irti. Sanoin päästä irti.

Kuiskaan päästä irti ketjusta!

Luiden päällä on enää nahka

Nahan päälle sataa lunta

Kukat eivät ole tarpeeksi tai tuo tarpeeksi varjoa, jota vain halusin, 

jonka varaan taipua. Sillä varjo aina tuodaan, se tarjoillaan ja se otetaan vastaan. 

Kaksikymmentä päivää, yöpuolen kierrettä, kuolemasi jälkeen.

Puut lentävät tuulessa ja sisämaan aallot jäätyvät.

Jatkan kirjoittamista; 

sanovat, että tarvitsen mustan seremonia-asun. 

Mielummin pukisin helmi helmeltä linnunkielet avautuneina, kielien hämärät käytävät. 

Surua ei voi pukea.

Sinulta perin silkkirasioita,

kotialttarin pienemmät jumalat, 

perin kiviset kengät, sarastusta seuraavan tunnin.

.

chr.

Katumus

.

.

Suljen silmäni ja seison kadotetuissa taloissa;

kadotettujen talojen katumuksessa;

haistan seinän punamullan 

vuosikymmenien koskemattomat persialaiset matot

maatuneet pölyn kerrokset

Vanhojen huoneiden tuulettamattomassa raskaudessa

aurinko repii kristallikarahvista välähdyksen

haistan kosteuden kuin raskaat liljat

mahongin ja norsunluun katumuksen

ihojauheen, kasvopunan ja iiriksenjuurihajusteen

Voin kuulla portaikon askeleet

oven sulkeutuvan ja satunnaisen sanan

kuolleiden koirien kynnet rapisevat niiden vaihtaessa makuupaikkaa

Kuulen sateen kulkevan rännissä 

kuulen veden etsivän tietään tapetin kupruissa

kuulen pääskysten pojat kattotiilien alla

avonaisen ikkunan värähtävän

lasi pysyy paikallaan, vaikka alapiena on pudonnut 

ja haalistunut verho jaksaa heilahtaa kerran

Voin nyt rakastaa mitä-ketä vain 

kilpikonnanluista kampaa

puun ytimiin asti hiutuneita ikkunaluukkuja

sinua ja silkillä vuorattua korallirasiaa ja katumusta

Seisoa hymyillen mustavalkoisissa valokuvissa

Seisoa ja rakastaa ja kadottaa kohta loputkin

.

.

chr.

Kysymyksiä

.

.

Kuinka ja onko

Miksi kenellä ja mitä vastaat:

Voiko kaiusta saada kiinni

Voiko valosta saada otteen

Mitkä ovat valon ominaisuudet

Jos ikkunat antavat niin ottavatko ovet

Kuinka kauan kosketusta voi odottaa

Mitkä sanat kiitävät ihon taipeisiin

Löytyykö lukurauhavaate miesten-, naisten- vai lastenosastolta

Häikäiseekö auringonheijastin

Miltä korkeudelta alkaa taivas

Minne pilvet menevät

Voiko varjo kääntyä

Keneltä voi pyytää anteeksi

Kuka kuulee apolloperhosen lupauksen

Pitääkö aaltoja laskea

Osaako joku luetella valkoisen värin sävyt

Miten avaruuskuvaus mahtuu paperille

Mihin aikaan alkaa yövyntä

Luetaanko päivänvalolauseita vain pimeässä

Mistä valuu ailahteleva mesi

Kuinka pitkä on silkkikielien ikä

Kenellä on kultakäpälä

Millaiset ovat viettelijän kasvot

Onko peiliä ilman heijastusta

Kuinka moneen osaan ilma on jaettu

Tekeekö säädyllisyysaisti kipeää

Tekeekö säädyllisyysaisti hyvää

Missä jaetaan pöllön oksennuspusseja

Otatko kaikki mausteet

Kenelle kaihonkukka puhuu

Mikä on unen tiheys

Kuinka monta hiljaisuuden lajia on

Missä tyhjyyden ääniä voi kuunnella

Miksi on partikkelit ja partikkelit

Mikä yhdistää kauhut, horkat ja kirput

Aavistaako kaukoaavistus

Kuinka kaukana kulkee kaukoliikenne

Miten silkki syö itsensä

Onko päivälepakoita

Onko hiljaisia kerroksia

Mikä sävel on nuottien välissä

Kuuletko revontulet

Onko makeudella mitta-asteikkoa

Kuka haluaa sotia

Voiko kukaan miktään

Kuka ampuu luodin sydämeen

Miksei aina voi olla ensimmäinen päivä

Mikä on lämpimän päivän paino

Onko pakkanen kevyempää

Minne viimeinen jäätikkö sulaa

Miksi maa on likaista

Mikä on kuivuuden maksimi

Voiko sielu rypistyä

Kuka repii hyväilyjä

Miksi lyödä kun voi suudella

Miksi suudella kun voi lyödä

Mihin häviävät muistot

Kuinka paljon muistoistamme on kuvitelmaa

Mikä tekee kauneuden

Ovatko kukat helliä

Miten Se menee aina ohi

Kuinka monta onnen hetkeä on

Miten jumalat syntyvät

Ovatko paisuvat marjat ylpeitä

Tunteeko yö yöpaidan

Miten suut voivat kohdata käsien koskematta

Missä voi kulkea ihon polkua

Miten voi

Kuka voi kenelle 

.

.

chr.

Jos joskus

.

.

Jos joskus ajattelet minua

Putoaa sumu päällesi kuin lumi

Ja uppoavat kirkontornitkin

Olemmehan tehneet syviä jälkiä

Ja toisemme

Levittäneet kasvoillemme

Jos joskus olet kuin joskus olit

Polvillasi metsässäni

Ja meillä silloin toistemme silmät

Vai olitko sulkenut omasi

En nähnyt latvuksesta juurien tyviin

Jos joskus on jotain särkynyt

Ovat huuleni yhä yhtä pehmeät

Mitä odotit?

Tanssin alkamista, puhuvaa avainta

Milloin hyväilyä, milloin jäisiä katuja?

Jos joskus haluat minua

Vaikka kiellät

Ja kuitenkin ajattelet ja haluat

Ja vakoilet ja väijyt

Laskeutuu välillemme se sumu

Suurten kirjainten sokkelot

Ripsien läpitunkeutumattomuus

.

.

chr

Aamuviideltä

Aamuviideltä kaadan itselleni pullon viimeisen

lasin viiniä

sarastusta seuraava tunti

vuosia vanha suudelma

.

.

chr 

Rakkauskirje

Rakkaani,  sydämeni

Ilma on levoton

sen nuotti Kun ruusupuun oksat taipuvat

Ilmestyit metsästä

Olin jo alkanut ja 

sinä hitaammin,  yöhön

Aina yöhön, aina yö 

Tai ainakin pimeä

Mitä lähemmäksi mennään

Nyt Kumarrun  kirjoitukseni ylle

Ikkunat ovat taivaan peittämät

Tuhat kertaa olen nähnyt yläpuolellani käsivartesi kymmenet sulat

Peitesulat, kylkisuonesi, kuinka siivet aukeavat

Niiden kaaret ylläni tuhat kertaa, voimakkaat ilmavirrat

Piiloutunut kun joku toinen kulkee polkuni poikki

Aina yöhön

Nousit vedestä

Nousit suosta

Hitaasti virtaavista vesistä

Puhuit kieliä, joita en ymmärtänyt

Tanssit soidintanssia

Muutit päivän pituuden ja tähdet lensivät ikkunoista 

sisään ja ulos

Sisään ulos

Lattialla liikkuivat Puiden varjot

Vastaantuleva Metsä 

Mitä se kantoi yllänsä muuta kuin Jumalien puhetta ja kahinaa

Sydämeni rakkaani

ei selityksiä;

Vuoteessa meidän on hyvä;

Sulat jäivät käsivarsien alle

Silmät kuin helmet

Helmi helmeltä avautuneina

Kyse on hetkestä, jossa nimeän kaiken mitä näin:

Kuunliljojen hohde

Mitä Kuulin: sanat kuiskattuina

Haistoin raskaat heliotroopit

Juuret rakentamassa kaupunkejaan

Tunsin Valaisevat yläpilvet, troposfäärin valtatiet

Jännityskertomus

.

.

Tuhkasillan notkossa onnistuu hyttysen yltäkylläinen veriateria

Kukkahämähäkin myrkkypistin seuraa Pirunpellon loisivaa villakärpästä

Valmiina iskuun

Nummikiitäjäisten ahnaat koukkujalat tarttuvat kohteeseensa kun

Harmisuolla isäntäänsä kiinnittynyt punkki kuulee huudon;

Hietapistiäinen raahaa lamautettua uhria koloonsa.

-”Sen jalat irtoavat herkästi”, miettii Haaskaholman hepokatti ja

Musertaa saaliinsa

Vesimittari pyydystää uimataidottomat, näkee

Haudankorven lammessa kelluvan suursukeltajan uhrin

Tyhjän kuoren

Käärmemäen suolla vesiperhosen tuokka iskee terävät leukansa

Omaan veljeen

Nauttii saaliistaan samaan aikaan kuin raatosaarelainen piikkilude tähtää kärsällään uhriaan

Mutaskulman pakettipellolla istuu nahkamainen synkkälatikka. 

Se on erittäin uhanalainen

Suukilven syrjässä nälkä

Turkkilo hautaa kuolleita Ampumaradalla

Koirakedon pimentyneessä ojassa

Kiiltomato imee uhrinsa liotetut kudokset

Ja sammuttaa valon

Yöllä siirat ryhmittyvät hymniin

Kymmenentuhatta vuotta suohaudassa

Trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille

Takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Itämereltä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida 

arthopoda eucarya

Valvifera oniscidea

Amen 

.

.

chr.

22.9.

.

.

 Valokuvattuani pilvet pidän niistä näyttelyn, barokkihevosten karavaani,  valaisevat iltapilvet, suomifilmipilvi, sen vaaleanpunaiset poikaset.

Kuvattu maisema, aloitettu ahvenvidasta, sitten kaislat, lahdelman reuna ja kaukaisimmat saaret. Lintujen viivoituksen nostan pystyyn, hitaasti pilvet, kyllä ja veden, tyynen veden, järven täyden veden

cumulusten kuvan.

Makaa siinä mikä on jäljellä, taivaan kudokset auki.

Mataroitten valon läpi kuu, sen veren paino

.

.

Chr.

20.9.

 .

.

Opettelen kulkemaan pimeässä,  pelkän muistin varassa; huoneissa ei ole juurakoita, metsässä huonekalujen kulmia. Totuttelen pimeään; se syö, niellen kokonaisena; se sanoo:"Tunnen sinut"; sen puhe kimaltelee ympärillä ja sen syli on yksi upottava huokonen.

.

.

Chr.

19.9.

 .

.

Kauriita; ne syövät mehevää viljanorasta ja pudonneita omenoita; laiduntavat pihoissa kuin kesyt kotieläimet; välillä ne tulevat hyvin lähelle; melkein ehdin ojentaa käteni, sitten jo häviävät. Kannan lähteeltä vettä. Polku on tumma ja keltaisten koivunlehtien täplittämä. Hämärtää, enkä näe lähteen pimeää pohjaa. Hämärtää siis jo; muutama päivä syystasaukseen, sitten yö voittaa. Kuningatar on kuollut ja haudattu. Vesi liikkuu purossa hitaasti.

.

.

Chr.

Hoikka vartensa

Hoikka vartensa irrottaa nyörit

Ja päästän hänet irti tuuleen

kuin ohuen paperin

Mitään ei jää jäljelle

Ei koillismyrskyä

Ullakkokerrosta 

Ääntäkään unessa

Kun nousen näen sydämenlyönnit

Yltäkylläisenä vihreänä nauhana

Metsän hämärään

Niin pitkälle kuin muistan

Niin pitkälle kuin muistan

Todellisuus muuttui koko ajan;

Oma varjo juoksee edellä

(Ota minut kiinni!)

Tulenkajo oli kasvoillani;

Katulyhtyjä jo sytytetään;

Valoa maassa

Alkamassa kylmä yö

Alkamassa kylmä yö

Yössä ei näy ketään

Yhtään hohtavaa paitaa

Tien mutkat

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

Unennäkijät tiesivät miten korkea on vihreä

Miten aava on sininen ja valkoinen pohjaton

Ikkunaluukkujen takaisessa hämärässä

Luonto ottaa vallan;

Varjot putoavat tapettivuota kerrallaan

Verkkaisesti kuin huolelliset sanat

Katosta riippuu merilevää.

Aamulla kuukausi vaihtuu;

Pienen laiturin lähes kuulumaton kitinä

Heilahdus askeltaessa

Syyskuun ensimmäinen päivä

Ikkunoissa yläpilvet tai

Unennäkijät kenties

Puissa kuultavat omenat

kuljen niiden alta, kellarista ullakolle

huone täyttyy auringon viimeisestä läikästä

Chr.

rikkaruohot.blogspot.com

29.8.

 .

.

Oli lämmin ja oli yö ja oli seuraava päivä, ja tämä oli  hänen päivänsä seuraavan auringonkierron ajan ja hän otti päivän omakseen ja katseli ja kuunteli sitä ja hän tunsi kun päivä koki täyttymyksensä ja käänsi kasvonsa häneen ja puhui ja hän kätki päivän sydämeensä, hän kätki päivän käsiinsä ja tarkasteli sitä pimeydessä ja oli siihen tyytyväinen, oli päivästään täysi, ja hän mursi ja söi leivän, joi viinin, ja hän söi kakkusia ja vedet tyyntyivät, koska se oli hänen toiveensa, ja hän riisui vaatteensa ja ui, eivätkä aallot häntä koskettaneet, koska oli hänen päivänsä, tämä päivä, hänen omansa, ja tuuli kävi hänen ylitseen ja hän oli vahva ja hän oli.

https://youtu.be/n1tUqbGRQEo

.

.

chr.

28.8.

 .

.

Ja oli aamu ja ennen seuraavaa vielä tämä päivä, jonka jotkut ihmiset olivat julistaneet pyhäksi, ja hän istui pihallansa ja katseli taivastansa hyönteistoukkien reijittämän luumupuun lehtien läpi, ja hänen jaloissaan juoksivat siilit ja näkymättömät päästäiset ja joutsenet lensivät hänen ylitsensä ja ylösalaiset tiaiset ja hänen ylitsensä lensivät harakat, hänen ylitsensä varpuset lensivät ja hänen ylleen kokoontuivat vielä pesäänsä ampiaiset ja pysähtyneessä lennossa mesipistiäiset ja kukkakärpäset, pareittain pikkulinnut, jotka hän nimitti pajulinnuiksi tai hän nimitti ne tiltalteiksi, koska hän ei tiennyt kaikkia lintuja, ja nämä olivat ne tuntemattomat hänelle, eivätkä ne linnut nimiäinsä juuri nyt hänelle laulaneet, ja siksi ne jäivät hänelle oudoiksi, mutta toisilleen tutuiksi, ja pyhän tiivistämä kaste putosi yhtenä pisarana hänen päänsä päälle, hänen hiuksiinsa ja valui alas, ja näin alkoi päivä.

.

.

chr

5.8.22

.

.

Metsä lähestyy varovasti taloa

kunnes asettuu siihen asumaan

ensin varovasti, ehkä empien;

lentävät siemenet itävät räystäskouruun maatuneisiin lehtiin

portaalle ryömivät juurivesat 

versovat seinänvierustat

myöhemmin paksuina runkoina

kampeavat seiniä paikoiltaan

.

.

chr.

4.8.22

.

.

Pöydän yläpuolella valaisee pieni lyhty

sen ympäri yöperhosten kosiotanssi 

siniritari, tammiritari ja kirjovaski

aika leijuu tyynenä kerroksittain;

sahramirinkilät nautitaan huvimajassa

maalaan tuhkalla silmäni näkyviksi

kuljen linnun askelin

kaikki nuput, jotka vielä

tässä runsaudessa

.

.

chr.

3.8.22

.

.

Vihreä, joka taipuu oranssiin

illan kaari

Taitan kirjaan merkiksi sivun kulman.

Minkä tien olenkaan kulkenut

.

.

chr.

2.8.22

.

.

Kunnes paperilyhdyt sammuvat 

se mihin yletän on

 vuodeverhon kaareva laine tai

   yörastaan täydet säkeet,

     keijusalaman kirkas pisara ja

        hunajavarkaan taidokkaat sanat;

kaikki mitä kosken;

kunnes viivytellen sammuvat

puistossa keinuvat korut

.

.

chr.

1.8.22

.

.

Elokuun ensimmäinen päivä

Ikkunoissa yläpilvet tai

Unennäkijät kenties

Puissa omenoiden vihreät raakileet

kuljen niiden alta, kellarista ullakolle

huone täyttyy auringon viimeisestä läikästä

.

.

chr.

Alkuun ja kauemmas

.

.

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

unennäkijät tiesivät miten korkea on vihreä

miten aava on sininen ja valkoinen pohjaton

Ikkunaluukkujen takaisessa hämärässä

Luonto otti vallan;

Varjot putosivat tapettivuota kerrallaan

Verkkaisesti kuin huolelliset sanat

Katosta roikkui merilevää.

Aamulla on alkanut elokuu;

Pienen laiturin lähes kuulumaton kitinä

Heilahdus askeltaessa

.

.

chr.

Kylmä yö

.

.

Alkamassa kylmä yö

Yössä ei näy ketään

Yhtään hohtavaa paitaa

Tien mutkat

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

.

.

chr.

Niin pitkälle kuin muistan

.

.

Niin pitkälle kuin muistan

Todellisuus muuttui koko ajan;

Oma varjo juoksee rinnalla

(Ota minut kiinni!)

Tulenkajo oli kasvoillani;

Katulyhtyjä jo sytytetään;

Valoa maassa

Alkamassa kylmä yö

.

.

chr.

Hoikka vartensa

.

.

Hänen hoikka vartensa irrottaa nyörit

Ja päästän hänet irti tuuleen

Kuin ohuen paperin

Mitään ei jää jäljelle

Ei koillismyrskyä

Ullakkokerrosta 

Ääntä unessa

Kun nousen näen sydämenlyönnit

Yltäkylläisenä vihreänä nauhana

Metsän hämärällä

Niin pitkälle kuin muistan

.

.

chr.

Kadotetuissa taloissa

.

.

Avonainen ovi sateeseen

heinäkuun lopun iltapäivä

suljen silmäni ja seison kadotetuissa taloissa;

haistan seinän punamullan 

vuosikymmenien koskemattomat paksut matot

makeat, ehkä jo maatuneet ja unohtuneet

pölyn kerrokset

haistan kosteuden ja raskaat liljat

voin kuulla veden kulkevan rännissä 

pisaroiden putoilevan puiden lehdille

(tulevat kosketetuiksi jokainen)

kuulla pääskysten pojat kattotiilien alla

avonaisen ikkunan värähtävän

kuulla perheenjäsenen sulkevan oven yläkerrassa

koiran kynsien rapinan sen vaihtaessa makuupaikkaa

ja järveltä lähestyy joutsenten toitotus

(”rakkauslintuja”, hän joskus sanoi)

.

.

chr.

Siemenkuu

.

.

Enemmän kuin jumalia on kuun jumalattaria;

he ovat nyt syömässä pieniä paloja kivettynyttä valoa

heillä on harmaat naamiot, pehmeät lentolihakset

ja aaltoileva suden laulu (lisäksi valikoima erilaisia kaikuja).

Heitä seuraa pieni melankolian enkeli

näkymätön kääntöpuoli;

sulat putoavat, pienet palat

niskaa valuu, rinnat vaahtoa

.

.

chr.

Täysikuu

.

.

Pääjakso: kuun vaiheet

Alajakso: näennäistiede

Yläluokka: merien mielentila

Luokka: heijastus

Lahko: silmät auki pimeässä

Heimo: nestevirtaus, soluhengitys

Alaheimo: jyviä, koralleja simpukankuoria, luotaimia

Suku: tyynyllä kääntyilevä miksi

Laji: uneton hiekka

.

.

chr.

Kasvukuu

.

.

Taivas ei pysy paikoillaan

sydän ei suostu pysähtymään

kukat liikkuvat ja kasvavat

voimakkaasti pakenee vuorovesi

Hän on vieras, sydänvarjo

.

.

chr.

1. puolikuu

.

.

Kuu on ainoa valonlähde

kosketan pitkiä railoja hänen kasvoillaan

piilotettuja meriä;

hevoset laukkaavat aallonharjaa

suojaisassa lahdenpohjassa pikkukaloja

vesikirppujen jälkiä

.

.

chr.

Kuun toinen vaihe

.

.

Sirppikuu katkoo illan vuodeverhot

äänet kankaan läpi 

me uimme unien jäänteet kuin kalat

hän joko kosii tai on hylkäämässä;

turhaan söin sydämen, sen uupumuksen;

käden heilautus näkyy vielä sinusta

ehkä korkea, ehkä kaiken vihreyden läpi

kuusipuut selin, kääntyneet poistuakseen

.

.

chr.

Uusikuu

.

.

Pimeässä eteneminen;

tunnustellen yhä alemmas linnunrataa

tähtisadetta

lämpö on haihtunut avaruuteen

liikumme niin hitaasti, kuin emme ollenkaan

.

.

chr.

Lohtukuu

.

.

Miten suut voivat kohdata käsien koskettamatta

Missä on ihon polku

Voiko kaiusta saada kiinni

Voiko valosta saada otteen

Jos ikkunat antavat, niin ottavatko ovet

Mitkä ovat valon ominaisuudet

Mitkä sanat kiitävät ihon taipeisiin

Löytyykö lukurauhavaate miesten-, naisten-, vai lastenosastolta

Häikäiseekö auringonheijastin

Miltä korkeudelta alkaa taivas

Keneltä voi pyytää anteeksi

Kuinka kauan voi kosketusta odottaa

Kuka kuulee apolloperhosten lupauksen

Pitääkö aaltoja laskea

Miten avaruuskuvaus mahtuu paperille

Mihin aikaan alkaa yövyntä

Luetaanko päivänvalolauseita vain pimeässä

Mistä valuu ailahteleva mesi

Kenellä on kultakäpälä

Onko kasvoja ilman peiliä

Kuinka moneen osaan ilma on jaettu

Millaiset ovat viettelijän kasvot

Tekeekö säädyllisyysaisti kipeää

Tekeekö säädyllisyysaisti hyvää

Missä jaetaan pöllönoksennuspusseja

Otatko kaikki mausteet

Kenelle kaihonkukka puhuu

Kuinka monta desipeliä on unen äänessä

Minne lukit menevät talvisin

Mikä yhdistää kauhut, horkat ja kirput

Kuka minusta pääsee ulos

Aavistaako kaukoaavistus

Kuinka kaukana kulkee kaukoliikenne

Onko päivälepakoita

Onko hiljaisia kerroksia

Kuka ampuu luodin sydämeen

Miksei aina voi olla ensimmäinen päivä

mikä on lämpimän päivän paino 

Onko pakkanen kevyempi

Voiko sielu rypistyä

Miksi maa on likaista 

Kuka repii hyväilyjä

Miksi lyödä kun voi suudella

Miksi suudella kun voisi lyödä 

Minne pilvet menevät

Mihin häviävät muistot

Mikä tekee kauneuden

Ovatko kukat helliä

Miten Se menee aina ohi

Kuinka monta onnen hetkeä on

Miten, mistä jumalat syntyvät

Tunteeko yö yöpaidan

Miten polku kasvaa ja häviää

Ovatko paisuvat marjat ylpeitä

Onko tuuli mennyt

Onko kapea kuin käsivarsien kapea

kuin linnun sormet

kynttilänvalo 

?

.

chr.

Toinen puolikuu

.

.

On olemassa kaunis kuva:

harmaantununeella laiturilla

hiuksistani valuu vesi, jota yö ei kuivata

odotan vielä nuo laineet, tuon tyynen.

Takana lehtivihreiden alla tuulen sola

seitit käsivarsilla

.

.

chr.

Hän kiertyy auki

.

.

Yön aikana

                       ties kuinka monetta kertaa

hän kiertyy auki

hänen ohut kauneutensa

.

.

chr.