Aamu

 Aamu on kaunis ja lempeä ja ketun häntä leimuaa taivaanrajassa.

Hänelle kintaat kerätty täyteen hämäriä marjoja. Perkaan ne myöhemmin.

En näe enää kirjoittaa, näen vielä kulkea.

Kätken vielä lyhtyä taskuuni;

se tuikkii kankaan läpi aina vain kirkkaammin.

.

.

chr.

Sata sävyä

 .

.

Vihreän metsän sata sävyä, ja ensimmäinen aurinko lisää aavistuksen punaista, vetäytyvä usva harmaata. Mutta murtuminen on alkanut kieloissa, sananjaloissa. Harjun korkeimmalla kohdalla nappaan suuhun jälleen pihlajanmarjoja. Kettua ei näy, ole pariin päivään kirjoittanutkaan, mitään puhunut. Toivottavasti kaikki on hyvin Marjat ovat raikkaita.

,

,

Hymyilen vastaukseksi

 .

Matkalla kuuntelen englannin kielisiä uutisia.

”Sokeasalmen” sillan ylitettyäni metsä muuttui vaahteroiden

ja tammien kultaiseksi valtakunnaksi. Kuin latvoihin paistaisi aurinko.

Maa on värikkäiden lehtien peitossa ja kaatuneilla vanhoilla rungoilla juhlivat kirkaat sammalet.

Vastaantulijat tervehtivät omalla kielellään. He katselevat uteliaasti; ovat jo kaukaa huomanneet minun olevan muualta. Hymyilen vastaukseksi.

.

chr.

Kesäpäivän seisaus

.

.

Hän juo kämmenkuopastaan

Ja siihen viileyteen painaa lopuksi kasvonsa

Nostan lähteestä lisää

Toisen kämmenpesän hän 

kumoaa hiuksiinsa 

Pisarat tippuvat putoilevat 

kuivuakseen jo kaulalla on

Kesäpäivän seisauksen hetki 

Ja hetki astuu lehdon kätköstä mustana 

hirvenä mustat samettisarvet

pelotta pisaroina kesämusta seisaus

Kumartuu on

Seisaus, pisara

.

.

chr.

Tiklien luita

 .

.

Tiedät miltä minusta tuntuu;

kannattelit pääskynhäntää

ruusunpunaista linnunkieltä.

Kun etenin oranssissa valossa

sanoit: on sinulla siivet

Yrität tavoittaa ne, kevätuhrin osat.

Lakanat tuoksuvat ja me näemme unta

uni on päivän lavaste

uni on päivän mahti

Yövahdit huutelevat kadunkulmissa

talvi venyy pitkäksi suikaleeksi

tilhien, tiklien luita

.

.

chr.

Huone huoneen jälkeen

.

.

Huone huoneen jälkeen

Ohranvihneitä vaaleampi vihreä

Tai unensekaista lunta,

Tapetin kuviossa on silmukoita

Seinille lainehtii Tyroksen purppuraa

Jälkimainingissa ukkosta sinisempää

Talvihuoneista valuvat värit

Yksi lanka pettää koruompeleesta

Ja hämärään putoaa pieni helmi

.

.

chr.

Jääkiteistä

.

.

Ilmakehän jääkiteistä

Loistaa ikkunaani eräs tähti

Sen renkaat

Pitää vain oppia näkemään, ja nimeämään

Mantelipilvet, väripilvet

Cirrostratuksen siitepölyn, miten

Hiukkasten valo siroaa, ja männyt syttyvät.

On metsähorisontti

On olemassa valkoisia kukkia pilvien reunoissa 

Ylös, alas ja sivuille, kymmeniä kilometreja 

On olemassa kulmissa

On mahdollisuus tunnistaa

Saapuvat pilvet ja leimahtavat sivuauringot

.

.

chr.

Alkuun ja kauemmas

.

.

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

unennäkijät tiesivät miten korkea on vihreä

miten aava on sininen ja valkoinen pohjaton

Ikkunaluukkujen takaisessa hämärässä

Luonto otti vallan;

Varjot putosivat tapettivuota kerrallaan

Verkkaisesti kuin huolelliset sanat

Katosta roikkui merilevää.

Aamulla on alkanut elokuu;

Pienen laiturin lähes kuulumaton kitinä

Heilahdus askeltaessa

.

.

chr.

15 päivää

 .

.

15 päivää. 

Syksy on hidas ja nopea: kylmyys ja pimeys ottavat välillä harppauksia. Nostan järvestä ämpärillisen vettä tiskiä varten; järvi peilaa pilvien kuvia. Hanhiparvi, 13 kuikkaa. Kaadan vettä kattilaan, ja kierrän sähköhellaan virran; keittiön lamppu himmenee aavistuksen. Odottaessa kattilallisen lämpenemistä istun paikallesi pöydän ääreen; jospa kohta näkisin pihatiellä lähestyvän auton valot. Vähitellen piha katoaa ikkunasta; ensin vihreät sekoittuvat keskenään, sitten tummuus, musta vihreiden väleissä, ottaa vallan, laajenee kaiken yli, vain taivas jää vaaleampana metsän päälle, kunnes pimeä nousee sinne asti. Silloin pähkinäpensaiden alta astuvat kauriit pihaan, siroin jaloin; herkällä turvalla poimimaan tammenterhoja. Asumattomasta saaresta nousee kuu. Kultainen Kuu, puolikas.

.

.

Pitkäperjantai

 .

.

Kuten aina aloitamme katosta; katoavat oksakohdat, puunsyyt, haluaisin maalata pilviä, valkaman ja varjon, siirrät vielä syntymättömät oviaukot ja keittiön lattialle terälehdet.

Ruokahuoneessa kohoaa, humisee omenapuiden heimo, juurillaan pussieläimet, ja jokainen kuuluva huuto on mahdollisesti pöllö, jokainen värisevä tunne on lähestyvä viesti.

Johdatamme patjaa männikön reunaa; puolukoita, syreeniä, en saa otetta,  ohutvartinen ruusu, polttopuukasa, ja saunalta ympäri

kuljetamme tuhkaa, yön selkään vartioimatonta uurnaa kuin perittyä manttelia, epämääräisesti kunnioittaen

kerromme mikä tulee kuolemaan, mikä tulee minnekkin, vanhat ikkunat näkyineen, kauan kadonneiden rakastajien hyväilyt

kääriydymme kaalinlehtiin, vuodamme verta kerrosten läpi, lattian alle; siellä narisee jokin, se ei meille selviä, mikä.

On pitkäperjantai, ja huomenna ei ketään haudata.

Niin ottaa kädestä, hellämieli, johdattaa portaita makuuhuoneen kääntöpiiriin

kadotamme polun, paljaaseen rantaan kerääntyy malvan hidas jono.

.

.

Pyhinä öinä III

 .

.

Musiikkia paperilla;

katsomme jokaisen ajatuksen; sen olisi oltava helmi;

yhden sävelen sointu,  

kullan keltainen, heinikko on jo aivan kuivunut. 

.

.

chr.

Pyyhe

.
.
Saunan narulla pyyhe,
kirkkaan keltainen
                                   päivä
niin kuin syntyisin
.
.

Palaset

.
.
Voisimme olla merien pohjassa;
huvimajassa hämärän nautinnot.
Yksi elämä.
Hänen kanssaan olen turvassa;
kuvien palaset liittää yhteen;
saumat häviävät helposti käsiensä väliin,
ja huone aukeaa hedelmätarhaan,
                                                              käsiensä väliin
aukeavat hyvät pellot, ovet auki
koko totuus
.
©chr.

Puolikuu

.
.
Kasvava puolikuu synnyttää
ruusunpunan viipaleen;
vehnän tähkä hengittää sisään;
helmat lanteista valuvana, näkyä;
yökäsiin laskettuna; valoa, sydämen pohjasta
.
.
© chr

Verho

.
.
Verho heilahtaa raskaasti puutarhan ovella
tuuli on kääntynyt,
nousen peittoon kääriytyneenä;
kankaan väri heijastuu pisaroihin lehdillä,
kuin marjat
houkuttelevat marjat
.
.

Lauluja

.
.

Kannan satakieltä taskussa

timanttiterillä ja helmiäiskielillä sovitettuja lauluja

ja kuikka huutaa vuoteellani yön veden läpi;

linnut puhuvat aina totta,

pitkän yön muinaiset laulut.

Ja koska kauneus on tuska, vältämme sitä,

mutta kädet susina soilla juoksevat,

kuin sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen

ja pudottaa ilmansuunnat toistemme sisään,

    (varkaan kieltä)

Kadotin kokonaisia kaupunkeja,

koska halusin olla matkalla ja ajelehtia rantaan,

lennättää suostuvia sormia,

mutta ihokuvat, vaahtomeri ja kaunoinen,

päiväverhon nimeämättömät piirtoheinät,

talvehtivat naamioituneina.

Taivaan paino on lila ja musta

.

.

chr

Vehreys

.
.
Vehreys puhkesi nopeasti
sen juuret ovat vielä ontot
eikä väri loppuunsa täyttynyt.
Yhä kauemmaksi pakenee metsän reuna.
Linnunrata kulkee pihalta mäkeä alas,
häviää pois
.
.
chr

Elokuu, osa 3

.
.
Kahlaamme syksyn lehdissä
täydellisiä huoneita
meitä seuraa eläin, omaa tahtoaan
tahtiaan
lävitseni näyttäytyvät värit
tulvivat peräjälkeen
ovea ja uutta seuraavaa
.
.

©chr

Kimeä

.
.
Lyijyvalkoinen taivas, nyt kuiva, ei halkea,
mutta aamuyöllä väri liukenee veteen;
Säilytän vivahdetta tiiviissä lasitölkissä;
sen kimeä hohde,
vedän reunalta
                               muutaman henkäyksen
.
.
chr.

Lakanoissa

.
.

lakanoissa kannetaan

lähestyvän lumisateen tuoksu

tuuli ottaa huoneen, lepattava helma

patjalle ripottaa toisiinsa liittyneet sakarat

puhuvat totuuden suulla,

marras laukkaa, rakentaa soittimensa

kannattelee taivaanrantaan kudottu puuvilla

silmistä sinisin veden väri

.

.

©chr.