Tyynyliinani

.

.

Tyynyliinani,

kynttiläni, ei syty

- sydän on kai märkä

pilvien raskaudessa

läpikuultava 

.

.

chr.

 .

.

En tunne reittiä vieraassa talossa

tanssissa 

mutta se pysyy sisälläni kuin laulu

ruusu ruusulta

.

.

chr.

Suljin, näin, havahduin

.

.

Suljin, näin, havahduin ja hyvästelin.

Puut huojuivat

kaunis valo oksalla

kuuntelin 

.

.

chr

3.6.2022

.

.

Se on hidas kuin oboe

Kaunein fagotti

Tila sinun takanasi

Maa, talven painama;

Hulluus Käsivarrella 

Hereillä, aina vain hereillä

Äänettäkin Hereillä

.

.

chr.

Pitkäperjantai

 .

.

Kuten aina aloitamme katosta; katoavat oksakohdat, puunsyyt, haluaisin maalata pilviä, valkaman ja varjon, siirrät vielä syntymättömät oviaukot ja keittiön lattialle terälehdet.

Ruokahuoneessa kohoaa, humisee omenapuiden heimo, juurillaan pussieläimet, ja jokainen kuuluva huuto on mahdollisesti pöllö, jokainen värisevä tunne on lähestyvä viesti.

Johdatamme patjaa männikön reunaa; puolukoita, syreeniä, en saa otetta,  ohutvartinen ruusu, polttopuukasa, ja saunalta ympäri

kuljetamme tuhkaa, yön selkään vartioimatonta uurnaa kuin perittyä manttelia, epämääräisesti kunnioittaen

kerromme mikä tulee kuolemaan, mikä tulee minnekkin, vanhat ikkunat näkyineen, kauan kadonneiden rakastajien hyväilyt

kääriydymme kaalinlehtiin, vuodamme verta kerrosten läpi, lattian alle; siellä narisee jokin, se ei meille selviä, mikä.

On pitkäperjantai, ja huomenna ei ketään haudata.

Niin ottaa kädestä, hellämieli, johdattaa portaita makuuhuoneen kääntöpiiriin

kadotamme polun, paljaaseen rantaan kerääntyy malvan hidas jono.

.

.

Ulkovalon piirissä

 .

.

Otan linnun kainaloon ja leikkaamme kanoilta varpaankynnet

satelliitit ylittävät taivaan pidemmin ja useammin mitä koskaan

ulkovalon piirissä tuoksuu pälvien paljas maa.

.

.

chr.

Miettimättä

 .

.

Punarinnan ääni, tiedän,

enempää miettimättä

heinämaan reuna

ja peilin välähdys kulkee yli

.

.

chr.

Se joka

.
.
Se osa minusta, se joka miettii liian
ja se joka kerää linnut
ja se, pilvien
ei päästäisi irti
kosketettu
.
.
chr

Ja riisumme

.
.
Riisumme kengät
ja riisumme jaloistamme
iltakorennot

kylkeä vasten
pinnan hämäräperhoset
.
.

Ja sade

.
.
Ja sade niin kuin pimeys
kuin syys kuin yö
leimahtaa, kuivunut uoma

ruukut täyttyvät,
astelen liejussa
hyvin varhain
.
.

Liljakruunut

.
.
Liljakruunut, hennot juuret olkapäillä,
lähestyy kauneus;
vedenvihkijän kulkue
kellot pauhaavat.
Lattiakivillä, tanssissa ei ole viejää,
vieläkin sormet vapisevat,
multa olkapäillä, pientareet
.
.

Yöt

.
.
Yöt ovat kylmiä

ilmavirrassa
häilyvä raja

olet lähellä
.
.

Ukkonen

.
.
Kesäinen ukkonen kantaa sisällään ukkoset satojen vuosien takaa;
ikkunasta tulvii jasmiini kuin silloin.
En tiedä mikä päivä on.
.
.

Sillan kaiteet

.
.
Sillan kaiteet kultautuvat
oven paneleista katoaa oranssi, hitaasti
tummenee, mansikkapuu, tummenee
hitaasti
eikä ole, on yö.
.
.

Aina tuulee

.
.
Nykyään aina tuulee
olemme jo tottuneet;
huolellisesti sitomaan kaiken, rintamuurit,
kulkemaan kyyryssä.
Tasamaalla aidanseipäät viheltävät, soivat
kaulan uurteet.
Linnut antautuvat, resuiset,
silitän kupuja,
maa peittyy höyhenverhoon.
.
.

Vaalea seinä

.
.
Katosivat uneen, lapset,
lokkien huutoa yön täysi,
vajoaa vaalean seinän heijastus
Saturnuksen kaukoposki

Vielä

.
.
Kukat liikkuvat miten
ruoho, valtoimen tuulen sola
miten tuoksu muistuttaa mitä takertuu
kankaat, arpien ääni
mistä valuu unetonta hiekkaa
missä seisovat varpaillaan
yön sisäkkäiset tunnit missä
kulkevat rinnalla polut
olla lempeä vielä
miten olla lempeä vielä
.
.

chr.

Koskettimet

.
.
Ilma on avoin

                           illan ikkunassa
                           neitoperhonen,

kuin rakkauden loppu.
Paina silmät kiinni

pilviin koskettimet
.
.
©chr.

Terälehdet (uusin yritys)

.
.
Vuosisadan vaihteessa nousen joesta rannalle
ja hän istuu siinä kuin odottaen,
nupusta puhkeaa kruunu
valuu pisaroita, kultaisia valeaurinkoja.

Heinäkuu 1905, haavikon kujanne,
sen kohinan vihreä maanvyöry.
Varovasti lehviltä jatkuu keskeytynyt laulu;
pesättömän koiraan kosinta.
Nostan pääni, vuoteilta joilla lepäsin,
jotka vuodet, henkeä tapaillen.

Kymmenluvulla hunnut häviävät;
hän kävelee öin silmät kiinni seinäpaperin kuvia
hoikassa sormessa kynäpainauma
heikko mustejälki.
Mustat tulppaanit nousevat, kumartavat,
kohenevat uudelleen,
hapuilevat takaisin taivasalle.

Neljäntenä iltana 1914 söimme vain kevyesti,
läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle
ammoniittilampusta tulvi pehmeää valoa
piirsi seinille kuorensa ympyrän, rajan pimeyteen
maljakon tummat kukkaset.

Riisutuessamme 1919
irtokaulus sekottui pudotessaan kirjeisiin;
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa viivan käsistäni
tulppaanien varret.

Kaksikymmentäluvun loppupuolella näin hänet vielä kerran
ikkunan äärikaukaisuudessa;
meidän molempien elämä oli suuresti muuttunut
aamuhämärä vaipunut kasvoiltamme,
terälehdet yksitellen
.
.

©chr

Tahollasi

.
.
Tahollasi jatkat,
kuten tähänkin asti,

kokettamatta huulillani

minulla ei ollut sydäntä
.
.

©chr