Jännityskertomus

.

.

Tuhkasillan notkossa onnistuu hyttysen yltäkylläinen veriateria

Kukkahämähäkin myrkkypistin seuraa Pirunpellon loisivaa villakärpästä

Valmiina iskuun

Nummikiitäjäisten ahnaat koukkujalat tarttuvat kohteeseensa kun

Harmisuolla isäntäänsä kiinnittynyt punkki kuulee huudon;

Hietapistiäinen raahaa lamautettua uhria koloonsa.

-”Sen jalat irtoavat herkästi”, miettii Haaskaholman hepokatti ja

Musertaa saaliinsa

Vesimittari pyydystää uimataidottomat, näkee

Haudankorven lammessa kelluvan suursukeltajan uhrin

Tyhjän kuoren

Käärmemäen suolla vesiperhosen tuokka iskee terävät leukansa

Omaan veljeen

Nauttii saaliistaan samaan aikaan kuin raatosaarelainen piikkilude tähtää kärsällään uhriaan

Mutaskulman pakettipellolla istuu nahkamainen synkkälatikka. 

Se on erittäin uhanalainen

Suukilven syrjässä nälkä

Turkkilo hautaa kuolleita Ampumaradalla

Koirakedon pimentyneessä ojassa

Kiiltomato imee uhrinsa liotetut kudokset

Ja sammuttaa valon

Yöllä siirat ryhmittyvät hymniin

Kymmenentuhatta vuotta suohaudassa

Trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille

Takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Itämereltä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida 

arthopoda eucarya

Valvifera oniscidea

Amen 

.

.

chr.

4.8.22

.

.

Pöydän yläpuolella valaisee pieni lyhty

sen ympäri yöperhosten kosiotanssi 

siniritari, tammiritari ja kirjovaski

aika leijuu tyynenä kerroksittain;

sahramirinkilät nautitaan huvimajassa

maalaan tuhkalla silmäni näkyviksi

kuljen linnun askelin

kaikki nuput, jotka vielä

tässä runsaudessa

.

.

chr.

On avaimia (toinen versio)

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On yön avoimia ovia

Vartioimattomia sisäänkäyntejä

Kenelle, mille vain kulkea

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä

Avaimettomia Perhoskoteloita, munankuoria

On pähkinämatoja murtautumassa kuoren alle

Eläinsuojien yörauhan salpoja

On lukitsematta sydämiä ja on lukittuja

Kutsuun avattuja käsivarsia yhtä paljon kuin 

Sinetöityjä tunnustuksia ja kirjeitä

(Niistä en sano mitään)

On pimeään piilotettu aika;

Maailmojen raja;

Se pysähtyy, kumartuu korvalle

Se ei kaiu vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kasoittain kelpaamattomia avaimia, kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr.

On avaimia

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä,

  Perhoskoteloita, munankuoria

  On pähkinämatoja murtautumassa

  Eläinsuojien yörauhan salpoja

  

On pimeään piilotettu aika, pimeän seinä;

Se pysähtyy, kumartuu lähelle korvaani.

Se ei kaiu, puhu, vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kelpaamattomia avaimia kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr

Kannattelen pään päällä

 .

.

Loin sinut tien sivuun

kuin vain minä sinut muistaisin ja näkisin;

sanoisit ääneen nimen

mikä ovat meidän nimemme

alas vaipuvat käsivarret, kylkisuonet

Myöhään iltapäivällä kerrot mehiläisten tanssista. 

Miten puhe siihen johti? Kahdeksikon muotoinen ikuisuus ja varpushaukka liitää yli.

Jäähileet ääriviivoinasi otsamme ja väreily mustassa saarnimetsässä seuraamme rintaan tatuoituja tähtiä, 

ailahteleva löytämistään odottava mesi.

Jokiuomaa niittää kuunsirppi, avovettä, huuhtelen kasvot. 

Asun yöperhosen kanssa; sulkeudumme yöksi johonkin huoneeseen,

lamput häikäisevät, kasvot kynttilänvalossa, siipitäplät.

Mitä me syömme, millä elämme?

Elämme sentään kahdeksan päivää. 

Päivän pituus on muuttunut, samettinärhet pihan yli;

joutomaat, pellot, heinikot, kaikki samaa lumen alla

muurahaiset, maanalaisten pesien horros.

Ajan ja paikan ulkopuolella kannattelen pään päällä lumen reunaa

Kannattelen pään päällä tiivistä sammalkoria, linnunpesää

juuri nyt laulava

kannan risuista tuulenpesää, juuri nyt soiva

kivien nilkoissa juurien kieppejä.

Otsallani kannan hänen otsaansa

Juuri nyt ei sada, takki kuivaa.

Selkeät unikuvat pakkasen valvoessa 

siipiripset, olkajuovat, yön humina

yön tyhjä huone. Jupiterin kuut on löydetty.

.

.

chr.

Tammikuu VII

 .

.

Loin sinut ajatukseeni, tien sivuun

kuin vain minä sinut muistaisin;

sanoisit ääneen nimen
mikä ovat meidän nimemme

alas vaipuvat käsivarret, kylkisuonet:

asun yöperhosen kanssa; sulkeudumme yöksi johonkin huoneeseen,

lamput häikäisevät, kasvosi kynttilänvalossa, siipitäplät.

Elämme kahdeksan päivää. 

Päivän pituus on muuttunut, samettinärhet pihan yli;

joutomaat, puistot, pellot, nurmikot, kaikki samaa lumen alla

muurahaiset, maanalaisten pesien horros.

Ajan ja paikan ulkopuolella kannattelen pään päällä lumen reunaa,

juuri nyt ei sada ja takki kuivaa.

Selkeät unikuvat, pakkasen valvoessa yön humina, siipiripset, olkajuovat

.

.

Pyhiä öinä XI

 .

.

Puuvajassa talvehtii perhonen

hengittämättä tutkin sitä

lämpöä levittämättä, keväättä, auringotta;

kun tästä kerron, sinä käännät katseesi, 

matalien viulujen coda

yksittäiset sävelet, hämyköt, vaellukset, ilmavirtaukset, venhokkaat, siipisuomumassat, hunajavarkaat,

kultainen virta pienen pienien sävelien kimppuja,

muotokuvia kylmyydestä 

.

.

chr.

7.9.

.
.
Kuikat ovat muuttaneet vedenpinnan alle,
kuin tekivät ensin pääskyt
kullanhohtoiset kuoriaiset, taivaanrannan väriset, yhä aikaisemmin kaskaat, tummenevan värin heinäsirkat. Kuuletko ne vielä?
Ilta illalta piha kiertyy kokoon pimeäänsä, ja katsoo ikkunoihin.
Onko talo juurtunut meihin, vai me jo taloon?

Sen aika on pysähtynyt;
kuka teki ensimmäisen siirron?

Sinun pitäisi tietää, että minussa ei ole valkoista,
kuin näissä huoneissa,
tai tasaista, mitään seinää vasten,
kuin rantautuneita ajopuita;
kuin hengitystä pitkin jalkoja
kuin matkaa tänne.
.
.
Chr.

Tässä on kuva IV

 .
.
Tässä on kuva: pimeän poski painaa keittiön ikkunaan, ja taivaasta vaivoin erottuu mustana pihamänty.

Olen tuonut ikkunanlaudalle toisesta huoneesta pienen pöytälampun ja sen valokeilassa tavarat pöydällä heijastuvat lasiin, ja kymmenet hyönteiset kiipeilevät tätä kuvaa pitkin; voipakettia, juustokimpaletta, suolapurkkia ja minun kurkistavia kasvojani pitkin ne kiipeilevät.

Hän, jonka kanssa tähän tulin ei ole juuri nyt paikalla. Paperiin pöydällä on piirretty sydän.

Jääkaappi hurisee, viini vähenee lasissa.
.
.

Kaksi

.
.
Kun olin lapsi, isäni kertoi pienten hämähäkkien lentävän Egyptistä Suomeen etelätuulen mukana, hentojen seittiensä avulla, ja siksi syksyisin, pitkän matkansa jälkeen, meillä, maat ovat verkkojen vallassa. Tämä on se kohta, kun lakkaan muistamasta, mitä sitten tapahtui; mikä on vaelluksen syy?
Kun elokuuta on kaksi päivää jäljellä metsät lähtevät liikkeelle, järven ikkuna sulkeutuu, kutsut minut sisälle; odotamme sadetta alkavaksi. Sateentäydet pilvet vetävät perheitään mukanaan, kuin öljyväriä silkille (helle-ukkosta; pelottaa ei ja kyllä). Egyptiläisiä hämähäkkejä pelottaa enemmän.
.
.

Kolme

.
.
Elokuuta jäljellä kolme päivää. 
Sää on muuttunut niin helteiseksi, että perhoset ja kärpäset, 
kimalaiset, pistiäiset, kehrääjät ja yökköset elävät pidempään, 
ja lentävät kunnes niides siivet ovat kuluneet repaleisiksi, värittömiksi.
Pihlajat vaivoin kantavat marjojen seasta nousevia uusien kukkien raskaita kruunuja. 
Muuttolinnut jäävät paikoilleen; 
yhtään friteerattua pääskysen päätä ei etelän ravintoloissa tarjoilla.
Öisin taivas säkenöi; satelliitit, 
tähtien valvovat palatsit, 
kuiskivat ääriviivat.
.
.

Viisi

.
.
Eksynyt pyörii ympyrää kompastellen neulasiin. Vaikeakulkuista maastoa, neliömetri maanpiiriä, lohkareiden siemeniä, uuvuttaa kenet tahansa.
-"Onko sinulla nimeä?"
Elokuuta jäljellä viisi päivää, kuin kilpien lukumäärä, ja päivät vain lämpenevät, vaellus pitenee, välähtävät peitinsiivet.
.
.

Ja riisumme

.
.
Riisumme kengät
ja riisumme jaloistamme
iltakorennot

kylkeä vasten
pinnan hämäräperhoset
.
.

Sadekuuron jälkeen

.
.
Sadekuuron jälkeen varovaiset astinkivet
kiiltomatojen lyhdyt.
Taivaalta, Orionin miekasta,
satoja vuosia vanha valo
ohut ja kirkas
osuu huoneen kaihtimeen
etsii rintaani
.
.

Pienet ahvenet

.
.

sylintäyden järvi

uitan vatsaa

ajelehtii pohje

uiskelee varpaat,

kalat odottavat silmien sulkeutuvan

ripsien piilopaikkaruo´ot

pienet ahvenet näykkivät nahkaa

ahvenet syövät, mitä jää   ,    jää

sen vesikirput syövät

pohjamudan kehitysvaiheet

sudenkorennot suursyömärit syövät

täyden sylin, järven,

levitän hämärän, ilmeitä täynnä

levitän rannoille

.

.

©chr

Keskiviikko

.
.
Siirat ryhmittyvät hymniin,
kymmenentuhatta vuotta suohaudassa
trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille
takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida arthopoda eucarya
valvifera oniscidea
Amen.
.
.

©chr

Askeleen

.

.

Luultavasti lännenpuoleinen tuuli

sade on vasta tumma väri pilvissä.

Monta tuntia tänään mitannut sudenkorennon siipiä

Kuusirivi astuu ensimmäisen askeleen

.

.

copyright chr.

Sidonta

.
.
Neliraajakorentojen heimon
sidon hiuksiini huoneen, niskan
värisyttävät siipiään,
kukat sängyllä.
.
.
.©chr.

Suljettu ilma

.
.

Yökorentojen yöt huoneessa

laskeutuu matolle suljettu ilma

siivet pystyssä suljetut seinät

vastakkain

ylöskammatut hiukset paljastavat

         niskan hohde

varovasti suu, aavistus

välähtää melkein kadonnut

.

. 

.© chr.

Keskeneräinen

.
.
Yleisön pyynnöstä
rinnakkaisblogini osoite:

http://zidback.blogspot.fi

Se ei ole valmis,
blogikirjoitus/tarina vielä päivittyy,

miten maisteri Zidbäck ja père David tapaavat,
ja eroavat
ja laiva lähtee lasteineen kohti Eurooppaa
.

.