4.8.22

.

.

Pöydän yläpuolella valaisee pieni lyhty

sen ympäri yöperhosten kosiotanssi 

siniritari, tammiritari ja kirjovaski

aika leijuu tyynenä kerroksittain;

sahramirinkilät nautitaan huvimajassa

maalaan tuhkalla silmäni näkyviksi

kuljen linnun askelin

kaikki nuput, jotka vielä

tässä runsaudessa

.

.

chr.

Pyhinä öinä I

 .

.

Pyhinä öinä, sen jälkeen kun

lopetin 

itseni myrkyttämisen 

ja kohtaamisen,

kuten jokaisena vuosisatana,

yllättäen

oveen koputetaan 

ovi avataan ja

nostetaan katse.

Yö yöltä piirsin kasvoihini yhä enemmän 

kuten syksyn puun

ajatuksien kuvat kuin aallot

koskettavat ja vetäytyvät 

.

.

chr.

Maalaan

.
.
Maalaan tulikuoriaisten valossa;
siveltimiin hienoimmat karvat saadaan
valkoisten, kaksi kuisten kissanpentujen kaulasta.
Useita kerroksia,
kasvot viimeiseksi
.
.

Piilossa tuulessa

.
.
Olemme piilossa kultaisessa tuulessa,
heinikossa.
Mitä puut puhuvat?
Niiden valaisevat hedelmät.
Laukasta pysähtyy valkoinen hirvi,
imettää, kasvattaa, metsän taimet,
täyden kesän unen.
Soi, soivat  siipipeilit,
silmien välähdys.
.
.
omistettu: P.N. 4.7.19

Lapaluitten alle

.
.

Kyllä, hän yrittää kurkistaa lapaluitteni alle,

siivet eivät vielä ole kasvaneet täyteen mittaansa

niiden tyngät lumoavat; ne valaisevat kädet

väistyvät pehmeät kilvet, kaarevat maljat, jatkuva kaipuu,

kyllä, toivoin

hedelmällisen seudun kukkasia

kumartamaan ja sulamaan ja sulattamaan

matelevaa käärmettä, joka luukätköni läpi tunnustelee suuntaa

ylös vai alas;

ja katua nousee rakennuksen kupoli, kuin kuu,

syvä ja kultainen

ja päätykolmion freskossa mäntymetsä alkaa heilimöidä,

syvä ja kultainen

kunnes aamu kulkee maapallon ympäri hiljaisilla rattailla,

teepussien laput, lepattavat perhoset, kuppien reunoilla

.

.

©chr.

Miikka Vaskolan näyttelystä

.
.
Nimettömät aallot; hiilimyrsky,
kasvattaa haamukuvan, rautaoksidikukkaset.
Riisuvat silminnäkijän suojaamattoman ohimon,
hänenkin hiustensa laineet.
.
.
.© chr.

Miikka Vaskola töitä
alempana Silminnäkijä
.
.

Arnolfinin avioliitto

.
.

Hetkiä muistan kuin kädestäni otettua omenaa

toisen käden pitelevän omaani

avonaisena, kuin odottaen lahjaa;

Lahja kasvaa talvipuvun kätkössä

sydämen alla hyväilytön taakka, ja lupaus.

annetaan vieras nimi

kannetaan kasvo, uusi kirkas vaate

annetaan värin ikuisuus Tyyroksen puna, espanjanvihreä;

mestari Jan maalaa pellavaöljyllä kurkistelijat syvään kuvastimeen

Jälleen päiviä, joita en muista, lisää odotuksen päiviä

kynttilä kerrallaan hiljaisuutta purppuravuoteessa

herrani,

hän sanoo, meiltä ei puutu mitään -

kun lasken kengät jaloistani,

hän kasvaa hatunmitan ylitseni

.

.

.© chr.

                                                                   Jan van Eyck: Arnolfinin avioliitto

.

.

Vihreä omakuva

.
.
Olen kuollut, tuskin näkyvä viiva
kuollut kuin minuun sataisi lunta
hopeinen peilinaamio,
valo on muuttunut raskaaksi
yö palaa ovelta

nielee aikoinaan avonaiset silmät, 

yhä ohenevan vihreän.

Kiersin maaliputken loppuun, omin käsin
pyyhin paletin, pyyhitty rinnalle kaiken kauneus,
ihminen, sen huone, asetelma kasvoista

.

.
.© chr.

 

                                                                Helene Schjerfbeck: Vihreä omakuva

Lumen kudonta

.

Lumen maalaamisen tarvitaan

havusivellin, siniseen kiinni

pyöreäkärkinen näädänkarva

värikarttaan rgb(144,144,255),

valkoinen täyteen valoa,

häränkorvat lämmikkeeksi jalkapohjiin.

Lumen kutomisessa kankaaksi

pikkuhakokolposet hakkaavat

löysän kuteen, - tsilp tslirp

(kirjoitusmerkkien tulkinta äänteiksi)

silmäkulman ohuella juovalla väri

siemenet

tallotaan tuoreen pöytäliinan

mustat leukalaput.

.

Maalaamisen taito

.
Ohuen steariinin peittämänä
niin seisovat ikkunat
talven aiheet,
joihin tätä ei ole lueteltu;
vaakasuoran auringon kuvaamiseen tarvitaan
kapea kaistale silkkiä,
terävä siveltimen kärki.
.
.