Uutta kokoelmaa kohti

 

Vielä sateenkin

.

.

Vielä sateenkin päästän taloon sisälle

Kaiken muun siellä liikkuvan lisäksi

Kuluneella matolla maatuvat lehdet

Pisaroiden napsahdukset

Ja kurkipari ruostuu asentoonsa

Luumupuun pudonneiden terälehtien Alla

paljastuu tuttu maisema;

Kasvuun kutsun saaneet koiranheinät, mesiangervot

Ja katosta Pilvet, niin ohuet, takana vanhan taivaan kajastus

.

.

chr.

Musta lintu

 .

.

Musta lintu ja kimalaisten surina Valkoisena kukkivassa luumupuussa.

Tulppaani sen juurella on sulkeutunut yöksi

Piiloutunut sisimpäänsä

Kaikki muu hurmiossaan kasvaa ja leviää

.

.

chr.

Kukkivan puun alla

.

.

Kukkivan puun alla tulppaani on tältä päivältä sulkeutunut. 

Aurinko valaisee enää puiden latvoihin.

Ikkunoissa ei ole valoja tähän vuodenaikaan,

Mutta välillä sytytän kynttilöitä puutarhaan:

Patsaalle yhden, yhden kiviympyrään, kurjelle tai tontulle, 

Koko nauhan muurille, Joka rajaa näkymäämme.

Kuinka nopeasti pikkulintu saa naaraansa ”kantamaan” munaa? 

(Mikä lienee oikea termi?)

Jos tarkennan linnun kirjosiepoksi?

Jos kerron, että eilen pariskunta kävi linnunpöntöllä tutkimassa ja

Tänään iltapäivällä kantoivat sisään heinänkorsia

Niin kuinka nopeasti?

Pönttö tuskin voisi olla kauniimmassa paikassa kuin kukkivassa puussa.

Tänään puu on avannut kaikki nuppunsa

Sen Tuoksu huumaa

Kukat sytyttävät yllemme tähdet, 

Hyvin harvat tähdet.

Viini jäähtyy laseihin, sulava voi leiville.

.

.

chr.

On avaimia (toinen versio)

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On yön avoimia ovia

Vartioimattomia sisäänkäyntejä

Kenelle, mille vain kulkea

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä

Avaimettomia Perhoskoteloita, munankuoria

On pähkinämatoja murtautumassa kuoren alle

Eläinsuojien yörauhan salpoja

On lukitsematta sydämiä ja on lukittuja

Kutsuun avattuja käsivarsia yhtä paljon kuin 

Sinetöityjä tunnustuksia ja kirjeitä

(Niistä en sano mitään)

On pimeään piilotettu aika;

Maailmojen raja;

Se pysähtyy, kumartuu korvalle

Se ei kaiu vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kasoittain kelpaamattomia avaimia, kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr.

Kastetta on vielä

.

.

Kastetta on vielä maassa ja lehdillä ja

Kasvit ovat yöstä vahvoja

On hetki, jolloin mesiviitat ovat paisuneet kylläisinä

Täyteen mittaansa

Et pue kenkiä ja kuljet, keräät valikoituja

Saamme linnulta yhden munan, 

Syömme linnun yhden munan, vain yhden

Kuori on kirjava ja maku voimakas

Työt olisi tehtävä ennen kasteen haihtumista

Ennen kuin musiikki loppuu

Ennen kuin täyteläinen maku kieleltä laimenee

Siitepöly on hävinnyt

Yksi sävelmän pala ja avonainen silkkirasia

Lehden karhea kaari

.

.

chr.

Kaikki laulavat soidinlauluaan

.

.

Tällaisena aamuna, kun kaikki laulavat soidinlauluaan, 

voisin vajota ääntä päästämättä järven pinnan alle, 

veden värähtämättä, edetä pohjaa, 

ahvenvitaa lehdykkä lehdykältä

raatteen juurakkoa, mutta kuljen tiellä, polulla kävellen 

vielä kymmeniä kilometrejä, 

pääsen vielä kyykystä ylös, 

löydän rannalta uuden sulan; kuten kaikki muukin on 

uutta, kuten järvi, kuten käen kukku, 

kaikki puhkeava ja helisevä

Maasta aukikiertyvä

.

.

chr

Puutarhan astinkivet

.

.

Puutarhan astinkivet;

Polkua noustessa näkyi päivän viimeinen auringonläikkä;

Lehdet nousemassa puihin.

.

chr

Eilen aamulla

 .

.

Eilen aamulla 

Lämmin ilmavirta nousi puiden latvoihin 

Näin kuikan sydämeen

Näin punaisen amuletin 

.

.

chr.

Keltaisessa linnunpöntössä

.

.

Pihalla keltaisessa linnunpöntössä on talitintin pesä.

Pesästä alkaa kuulua piipitystä pari sekuntia ennen kuin ruokkiva lintu ilmestyy toukka nokassaan. Miten tämä on mahdollista?

Lintu ei lennä suoraan lentoaukolle, ehkä arastelee minut nähtyään, vaan hypellen oksalta toiselle lähestyy pönttöä, kunnes sukeltaa sisään.

Välillä päivänvarjon kangas heilahtaa väliimme; sillä aikaa ehtii tapahtua jotain, en näe, ja

Kun auringon haalistama helma taas väistyy, En tiedä missä lintu on.

Auringon laskiessa haen pyykkinarulta lakanat;

Unohdin täysin päivän mittaan tämän askareen.

Tuuli on pyörtänyt kankaat rullalle ja kerään Ne käsivarrelle

Sylintäyden tuoksuvat lakanat

Pieni kori, jossa säilytän pyykkipoikia, ja jonka olin jättänyt oksanhankaan,

On kierinyt kauas metsän reunaan

Ylimääräiset pyykkipojat kylväytyneet pitkin, 

Puiset, muoviset mustat ja valkoiset hennon uuden heinän seassa

Esikon nuppuja, kiurunkannuksia

Tänään koivujen nuoret lehdet alkoivat suhista tuulessa.

.

.

chr

Nukuin hänen kanssaan

.

.

Nukuin hänen kanssaan; voiko olla totta?

Kun Todellisuus muuttuu koko ajan;

Ehkä en, ehkä Nukuin hänen kanssaan;

Jokatapauksessa:

Kannat pihaan suuren valkean linnun

Sen katse on melkein sammunut

Sen jälkeen en pysty erottamaan Todellisuuksia toisistaan;

Kuka pitelee kaulaa paikoillaan

Miten vahingoittuneen siiven sulat

Miten ei ääntäkään

Ja Kun 

Lasket kirveen käsistä;

Niin kauan kun joutsenen sydän vielä pumppaa verta

Niin kauan lehtokurppa kerran lentää Pihan yli

Sen lenninhaiven

rankametsähevosen korvat eivät värähdä,

jokin muu liikkuu, kasvaa

Sanat eivät voi kertoa kaikkea

erottaa Todellisuuksia toistaan; 

Samalla Joutsenen sydän vielä pumppaa;

Monta kertaa

Olen itkenyt Punaista sydänpuuta

Minulta piilotettua surupuuta

Ja nukuin hänen kanssaan

.

.

chr.

Rakastan luitasi

.

.

Rakastan luitasi ja erityisesti lonkkaluun kulmaa

Sen kaarta, lujuutta

niemekettä, sen kivistä lahtea, josta

saaren syntyvät

Miten ne kauhovat aavaa ja myöhemmin tyyntyvät

lantion sokaisevaan valoon.

Rakastan suoria hartioitasi

Hartioittesi Neliskulmaisuutta, 

Niitä peittävää sileää ihoa

Kyynärvarren lihaksiasi rakastan kun olet toimissasi

Etkä huomaa, että katselen miten ne värähtelevät.

Kaulaasi, solisluusi kuoppaa 

rakastan

Sen mannerta, vaeltavia lähteikköjä

Sen saarekkeita auringon läikässä

.

.

chr.

Heinämaata kulkiessamme

.

.

Lähes metsittynyttä heinämaata kulkiessamme 

löysimme peuran vasan,

joka yritti jähmettyneenä olla huomaamaton

Hetken kuluttua löysimme pudonneen sarven.

Inkeniituntien päässä pikkuruiset kauriit katosivat

mustikanvarpujen alaiseen hämärään

Kiiltomadot, putoavat sulat

Väistelen kohtilentäviä

.

.

chr

Haavikko alkaa hengittää

.

.

Haavikko alkaa hengittää

sävel sen pohjasta, yöviulut.

Kämmenelläni, Kuollut Tyttäreni taipuu uneen

Olimme juosseet pimeästä

yhdessä pimeimmällä hetkellä

tutkineet särkyneitä kuvioita

Tänä yönä purppuraiset kukat palavat valkoisena liekkinä

Pihan märät kivilaatat, tummemmat kuin maa

.

.

chr

Kun havuilla

.

.

Kun havuilla harjaa tukkaa

kuuralla sivelee varpaat ja siivet

eilisen ikkuna vielä aaltoaa,

väre; keltarintainen laulu

yhä vihertyvä seinä

Kun vielä on matkaa latvaan.

Haluan unohtaa, ja unohdinkin

taakse jätetyt nimet

Kukkimattomat ja alati varisevat, kuten

peltokurjennokka tai niittynätkelmä,

nurmitädyke, rakkaani, nurmitädyke

Katso minua ja sano

.

.

.

chr

Yöllä herään

.

.

Yöllä herään;

niska on puutunut metsälehmuksen runkoa vasten.

Puu kumartuu puoleeni;

ehkä vain kuvittelen sen posken puuterituoksun,

Onneni ja yksinäisyyteni tuoksun

Maa on kostea, mutta tilaisuus on käsillä

Huulilla 

Latvan lävistämät käsivarret

Kaarnan kasvoista puhkeaa parvi

Yöviulujen ituja, jumalien nimiä

.

.

chr

Jossain välillä

.

.

Jossain posken, kyynärpään ja polven välillä

Sijaitsee maastossa arvaamaton kohta

Sen on täytynyt muodostua yhdessä yössä

Kun lumi on jo lähes sulanut

Ja jäät liuenneet järveen

Ainoastaan rannassa kelluu helisevä nauha

Vaellan ajan ja paikan ulkopuolella

Näen vedenalaisia maita, sademetsää

Kiviä nukkumassa navoilla;

Sukellan solisluulle, 

Se on toivomusluu

Hennon laulun ajama

.

.

chr

On avaimia

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä,

  Perhoskoteloita, munankuoria

  On pähkinämatoja murtautumassa

  Eläinsuojien yörauhan salpoja

  

On pimeään piilotettu aika, pimeän seinä;

Se pysähtyy, kumartuu lähelle korvaani.

Se ei kaiu, puhu, vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kelpaamattomia avaimia kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr

Mitä kaikkea olenkaan

.

.

Mitä kaikkea olenkaan pyytänyt…

Mutta metsä on yhä tekemättä, se että

Portailta pystyisin astumaan kadoksiin

Että portaillakin olisi kasvatettava pensaita

(Osaa niistä sanomme puiksi)

Että pensaat kasvattaisivat piilot ja puut kasvattaisivat yöt

Että emme kumarru, sotke vaatteitamme

Mitään sanoja

Mahdun sinne kyllä

Loputtomuuteen, että portaat

.

.

chr

Jatkat tanssiasi

.

.

Jatkat tanssiasi ruovikossa;

ohuet kaarevat viivat

Katselen ja seuraan kunnes humisevat päälakemme

Lintujen sade

Samalla vedolla hajoavat sateettomat pilvet, pisteet

Lähtevät päivät

.

.

chr.