10.12.

.

Toukokuussa pihan reunoilla teriöiden kannukset

lehdoissa riippuvat ponnet

kuihtuvat kevätkukkijat, puistopensastot

villiintyvät tähtimäiset viljelyjäänteet;

corydaliksen keltainen, päivänkeltainen luonnonvalo

keltainen poimuileva suriseva elävä meri

auringosta valuu hunaja kukkaterttua alas

maa on hiekkaista mustaa multaa

maan voiman näkee, tuntee sormissa

jokaisella lapion iskulla idänsinililjojen sipulit

lisää ja lisää pieniä sipuleita,

vuohenputkien juurien väkevät lemu

jokaisella iskulla köysimattoa

joka voittaa sinut oveluudessaan

.

.

chr.

Tuuli kiskoo

 .

.

Tuuli kiskoo metsää juuriltaan

vihreää ennen keltaista

puiden kruunut kuin värikkäät vapautuneet huivit.

Lokakuun paperinohuet peurat

alkavat kantaa varuillaoloa

kuuraa tyhjennetyn puutarhan reunoille.

Annoin itseni kuvitella 

vuosia vanhaa kuiskausta

talossa ei syys, ei talvi

hiiret, ne tulevat

tiskipöydällä muovikassissa

ammuttu sydän

ikkunassa ei syys ei talvi

metsästäjien punaiset hahmot etenevät

eläimet, aamun unet

piiloon sängyn alle

jotakuta tulevaksi

odotan koputusta

luotia

pystynkö sen jälkeen kokeilemaan

onko lattia kylmä?

Metsän talvi, luiset tienviitat

ikkunassa näyttäytyvät eläinten haamut

pieninä paloina söin koko lihaksen

lattia on

                             kuiskausta

kuin aivan läheltä

kuin matkan päästä.

Muisti on kuvitelma

villiheinää ja marunaa.

.

.

chr.

Lilja

.

.

Lilja on avannut korkeaan varteensa kolme kukkaa

Ja raskas tuoksu kelluu ilmassa

Kuin olisi kertomassa salaisuutta sinisyydessään

Iiris taipuu kohti liljaa

Kuin tahtoisi ottaa lemusta osansa

Kuin olisi vuoden odotuksesta uupunut (onkin)

Kuin haluaisi koskettaa, kietoutua

Liehitellä, valloittaa hiljaisuudellaan 

Tai värillään, maistella 

Kutittaa huulellaan, koko suullaan

Liikauttaa yhdessä aavistusta aamun vireessä.

Riittääkö, riittääkö se, kysyvät puiden henget

Kysyvät ruusut piikeillään, kysyvät terälehdillään

Kysyvät taipuisat pionit

Joiden hempeästä väristä ei sovi puhua

Joka kuin valkaistut liljat, väri

Jota ei oteta vakavasti, on liian jotakin

Kuin näiden kirjainmuotojen kierteet

Muuttuvat toiseksi, sitten vajoavat

Kuihtuvat

Katoavat maan ja oksiston väliin

.

.

chr.

Musta lintu

 .

.

Musta lintu ja kimalaisten surina Valkoisena kukkivassa luumupuussa.

Tulppaani sen juurella on sulkeutunut yöksi

Piiloutunut sisimpäänsä

Kaikki muu hurmiossaan kasvaa ja leviää

.

.

chr.

Suitsukkeen mitta

.
.
Suitsukkeen mitta;
kyyhkyslakka hämärässä;
tuuli tarttuu viittaan;
yhä syvemmälle välillämme

kuin putoaa silkki
värähdämme siivettömät
.
.

Luumupuu

.
.
Luumupuu sateessa, suuret pisarat
sen siniset, vihreät, pysähtymättä;

vaan lumisade joskus jää ilmaan,
lumottuna hetkenä muodostaa seinän
kun vauhti loppuu, kun seisoo hiutaleinen ilma
kosketeltavaksi;

olemme ja emme ole samoja ihmisiä kuin silloin;
vuodet, joita ei kuin ole
joita kuin ei ole;

avautuu kukka
.
.
© chr

Hämärtyvät

.
.

Hämärtyvät puiden alla käytävät

ampiaisketo jäänyt taakse;

irtoaa jo selästä paita, suola

ja kettu huutaa huutaa kuu

heinämaan punakruunuiset kurjet;

ne jakavat ilman kesästä syksyyn

ja taivaasta sydämeen;

keskuspihalla yhä palaa vesilyhty

yön astinkivet;

ja ajattelen vartaloasi;

kohtaamisen hetkeä

.

.

© chr

Odotus

.
.
Aamun ateria on ohi,
astiat välillämme käyneet hylätyiksi,
yövaatteet ovat luovuttaneet ja alkaneet varkain luikua yltämme,
kuin kehottaen etenemään päivän askareisiin.

Latvatuuli suhisee jo hitaasti,
ja me odotamme alkavaksi sadetta,
ensimmäisten pisaroiden jälkiä puutarhan kiville,
ensimmäistä pisaraa
helman kätköstä paljastuneelle nilkalle
.
.
chr.

Elokuu, osa 7

.
.
tuo taivas, jota en vielä tunne,
tähti pään yllä kihlelmöi viinin lämpö
lasissa, sen tainnutus
sirkat lämpimikseen
sadan satelliitin luumupuu

.
.

©chr

Heinäkuun ilta

.
.
Ikkunassa hämärtyvät hedelmäpuut,
metsikön taakse laskeva aurinko
löytää pihaltani kirsikan oksan.

Päivä on tuntunut pitkältä.

Oven takana odotamme vauvan ensi-itkua.
.
.
© chr.

Uni

.
Pihtihäntäisellä on unessa 
liian lyhyt pikkutakki
ja vain
            yksi siitin

feromonisuihkun
naaraat riisuutuvat
huulirihmoissa täydellinen koiras

korvakäytävän perältä

näkyy terälehtiä
.

© chr.

Oisiko omenasosetta

.

Pudonneet omenat palaamassa juurilleen

peurat hämärässä, syövät

siirtelevät pihatuolit täyttävät

puutarhakeinun valkoiset hännät
(kii-kaa kii-kaa)

sarvet koskettavat katosta

pienimmäiset kopittelevat,

supikoirien pimeässä haukahtelee
polulla puulta toiselle

haukkaus,

yöllä omenat kypsyvät mielessä

pitkin pihaa

rakentavat taikinaa

multavaa tasaista mattoa

täyteen vesirottien kolot

palaavat juurille paalu-hius-

juurille matojen kairat

ja tuskin ehdin kysyä, oisiko omenasosetta

kun kellarin luukku aukeaa

.
kiitos inspiraatiosta A.K. 
.