3.12.23

 .

Taivaalla loisti tänään kaksi aurinkoa:

toinen pyöreä kiekko sateenkaaren värejä

yöllä näin kuusiaidan raosta kirkkaan tähden

valvoin monta tuntia, ajattelin syntymäkotiani

taloa, ja kävelin siellä kauan

sitten toista, josta lähteminen tappoi isäni

istuin siellä kauan hänen paikallaan

ruokapöydän ääressä, 

ja kevään aurinko leikki suuren vaahteran oksilla

taloa ei enää ole, ehkä ei vaahteraakaan

enkä tiedä mihin runo on menossa

Jääkiteistä 2

.

.

Ilmakehän jääkiteistä

Loistaa ikkunaani eräs tähti

Sen renkaat

Pitää vain oppia näkemään, ja nimeämään

Cirrostratuksen siitepölyn, miten

Hiukkasten valo siroaa ja männyt syttyvät.

On metsähorisontti

On olemassa valkoisia kukkia pilvien reunoissa

Mantelipilvet, väripilvet

Ylös, alas ja sivuille, kymmeniä kilometreja

On olemassa kulmissa

On mahdollisuus tunnistaa

Saapuvat pilvet ja sivuauringot.

Syön pieniä aurinkoja iltapalaksi

aukeamia

Sirottelen niillä pihan peittoon

Ja metsä sirottelisi linnut

Nokat ja laulun.

On olemassa yksinäisyyden tutkija

On sävelletty kvartetto aikojen lopulle

On tuhkaa ja lintujen kuilu

On kuihtumattomuutta

Mutta Ennen kuin aamu on täysi

Ja linnut aloittavat laulun

Kukonlaulun, fasaaninaskeleen

Kaikki on lopulta hyvin

Eikä kukaan kaipaa mitään

Enkä itse kaipaa minnekkään

Eikä ole vielä kevät

.

.

chr.

Jääkiteistä

.

.

Ilmakehän jääkiteistä

Loistaa ikkunaani eräs tähti

Sen renkaat

Pitää vain oppia näkemään, ja nimeämään

Mantelipilvet, väripilvet

Cirrostratuksen siitepölyn, miten

Hiukkasten valo siroaa, ja männyt syttyvät.

On metsähorisontti

On olemassa valkoisia kukkia pilvien reunoissa 

Ylös, alas ja sivuille, kymmeniä kilometreja 

On olemassa kulmissa

On mahdollisuus tunnistaa

Saapuvat pilvet ja leimahtavat sivuauringot

.

.

chr.

Uusikuu

.

.

Pimeässä eteneminen;

tunnustellen yhä alemmas linnunrataa

tähtisadetta

lämpö on haihtunut avaruuteen

liikumme niin hitaasti, kuin emme ollenkaan

.

.

chr.

Lukitsematta

.

.

Yöt ja päivät olen nukkunut ovet lukitsematta, auki

Sisään kulkeneet eläimet ja ihmiset, henget, mäyrät

Sammal kasvaa kynnyksen koloon 

pesiytyy Unissakävelevä kimalainen

Herään lumikiepistä, pää niin täys sanoja

Etten saa niitä järjestykseen, edes osaa valita 

ensimmäistä; Aivan liikkumatta odotan

Niiden häviävän

Kypsyvät ja putoavat Jäähileineen

Asua tähtien alla

Nähdä yö

Kylmän kielen lipovan poskea

Lipovan maata, taivasta

.

.

chr.

Kuu

.

.

Karhu kääntää kylkeä, 

talven selällä kuu istuu kallellaan katsoo alas;

kirjoitan kuun vaiheista äidinkieltä: kasvukuu, siemenkuu, lohtukuu

kuljen basalttimeret ja vaaleat ylängöt;

laajat tummat mielialueet: Unien suon, Käärmeitten meren

kyynärä kerrallaan kirjaan ja katson kuin hyvän unen.

Kaukoputken ja kuun välissä näkyy utu, linnut, valheet, hyönteisten vaellukset ja nykyaika, 

ne liikkuvat, värisevät, 

kuunvyöryn häiriöt.

Yksi valaistu ikkuna.

Tunnen sen nuotin, sen loihtimat maisemat, koko kuuvuoden.

Piilotetut meret, merien laaksouomat, heijastuksen auringosta,

palisanterin ja  ruusupuun yöhuoneen.

.

.

Tammikuu VI

.

.

Myöhään iltapäivällä pitkän metsäkävelyn loppusuoralla kerrot mehiläisten tanssista. Miten puhe siihen johti? Kahdeksikon muotoinen ikuisuus ja varpushaukka liitää yli.

Jäähileet ääriviivoinasi otsamme ja väreily mustassa saarnimetsässä seuraamme rintaan tatuoituja tähtiä, ailahteleva löytämistään odottava mesi.

Jokiuomassa niittää kuunsirppi, avovettä, huuhtelen kasvot. 

Yön saamme tyhjässä huoneessa. Jupiterin kuut on löydetty.

Jälleen yö

 .

.

Äkkiä on jälleen yö

ja yöllä on murheet

ja tähdet ovat liian kaukana 

niitä kiertävät toiset maailmat

joissa on öisin omat murheensa

varjojen ylistys

.

.

Tässä on kuva V

.
.
Tässä on kuva: kello on juuri lyönyt 23.32. Sateen jälkeen tammen latvassa vähenevä kuu, männyn paksussa kainalossa Otava. Järvi on lopulta laskeutunut paikoilleen. Peseydymme pihalla vadissa, kukkakaalin keitinvedessä. Kamarissa t-paitoihin puetut koirat nukkuvat levotonta  untaan. Ruokapöydällä kourallinen luumuja ja vihreä kivi.
.
.

Tässä on kuva II

 .
.
Tässä on kuva: elokuun ensimmäisiä hetkiä, ja suora hämäläinen tie vie kotiin. Vasemmalla vierellä katuvalon värinen kuu kahlaa metsän latvoja ja syvänsinisistä syvemmässä sinisessä planeettapareja. Notkelmien usva valuu tielle kuin ohut seinä, hajoaa, yöperhoset tuulilasiin.
.
.

Aurinko pilkkuineen

.
.
Aurinko pilkkuineen ja soihtuineen;
ensimmäinen kosketus pelottaa,
luulo eli tuntemus, että joku määrätty asia on tapahtuva.
Universumi liikahtaa,
hämmästyttävä, voimakas.
.
.

Taivaankappaleet

.
.
Taivaankappaleiden juuret,
hopeakukon kannukset,
vaa'at, vesiruukut, jouset ja kuu,
eläinradan välineet kulkevat.
Toisena päivänä nimetään kuu uudeksi,
sen alle pihlaja puuksi
rantaan viitakerttunen linnuksi.
Ainut tähti olkoon nimetön
näkymätön, sumusta kudottu
hiekka sormien välissä.
.
.

Mittaukset

.
.
Mittaukset eivät tuo tulosta;
tarvitaan joukko kannettavia kelloja,
kuljetaan kronometrilta toiselle;
silmähavainto tyhjistä seuduista,
joista tähdet puuttuvat.
Aamutunteina taivas on lähempänä kuin maa
sen pinta muuttuu loputtomasti;
vyöttänyt ja riisunut vanhat valonsa,
hakaset,
kaatanut maitoa
satoja miljooneja
.
.

Sadekuuron jälkeen

.
.
Sadekuuron jälkeen varovaiset astinkivet
kiiltomatojen lyhdyt.
Taivaalta, Orionin miekasta,
satoja vuosia vanha valo
ohut ja kirkas
osuu huoneen kaihtimeen
etsii rintaani
.
.

Runomitta I & II

.
.

Maaliskuu nousee idän suunnalta

asteroidivyöhykkeen eksyneet

poimin latvatuulet.

Planeettaparit katolla

pujottavat karhunlankaa viikatteen silmään

ja leikkaavat poikki järven railot,

jään alla paksut kalat kääntyilevät

ulvoo ahtauden näkymätön joiku,

ja kun jää pettää, lumi vielä kannattelee.

Taivutan lantion

taivun luoteesta kaakkoon, tervehdin pohjoiseen

kuun käsistä pilvilauttojen köydet

purkautuvat

satelliitit,

talvitaivaan päät.

Kaksoset kaarran etelään, ylösalaiseen Jupiteriin

kuulen särmät, kuulen avaran

avaruuden matkalla jytisten

(vaan tyhjyys ei päästä ääntäkään)

rahko maalaa kuun,

ja höyryää aamussa kädetön

otsa

.

.

©chr

Ystävyys

.
.

Lauttaa ohjaavan kuunvalkea tervehdys;

nyt jos koskaan voisi kävellä Orionin vyötä reunalle;

vedessä uiva suljettu huone, syvä taivas,

koskettimien väli, rantapeili

tyhjyys on hetkellinen;

sanot vain vierailevasi Otavan Mizarissa;

kuvittelin kaarisekuntien matkan

paljaan silmän varjossa pakkasen.

Avaruuden siemenet ehtivät kukkia ja hajota.

Eläinratavalo nousee kajona,

sinä hymyilet.

.

.

©chr

Elokuu, osa 7

.
.
tuo taivas, jota en vielä tunne,
tähti pään yllä kihlelmöi viinin lämpö
lasissa, sen tainnutus
sirkat lämpimikseen
sadan satelliitin luumupuu

.
.

©chr

Rumpu

.

.

Rummutan Hiljaisuuden merellä

kelon sarvissa kävyn kantajat,

tasangon harmaan ja yhtäkkisen peuran;

näkyvät maahan saakka.

Rummutan Linnunrataa, palaa pimeä yö,

Kuun suosta Unien suo; 

syttyvät, kantavat, kiertyvät

pienin askelin

syvä lumi

.

.

©chr (kuvat KT)

Tähtikartta

.
.

Olen painoton, istuimeen ei jää painaumaa,

olkapäillä pyrstötähden alkioita, otoliitteja

yö yöltä kasvavia kuuvuoria

(myöhemmin valokuvauslevyllä huomataan suomujen välähdys;

levy on herkkä, kuparipiirrosta nopeampi).

Painoton; otsalla yksi aste, kaksi mittaa,

suuntiin taipuva, märehtii eilistä aamiaista.

Kirkkaudessa luettavissa Neptunuksella käytetty tähtikartta.

Voimakkaimmat kojeet mittaavat heilahteluja;

eläinradan ohittavia observatorioita

.

.

©chr

(Kirjoitustehtävä alkamaan lauseesta: "Olen painoton,

minusta ei jää painaumaa nojatuoliin.")

Yoldia

.
.
Ole tervehditty sinä vesi, elävänä virtaava.
Äärtä ei ole. Ääretön Yoldian- meren ranta.
Hankien sulaessa kalliovierille jätetyt äpärät
kyykkysillään imevät suolaiset simpukkalihat,
kantavat ulvoa, ulvovat viiman pakkaskarvaa.

Veneenvartija odottaa.
Heitän selkään kuun, eteen auringon
olkapäiltä laukkaan ryöstäytyvät komeetat,
airon painaelmarytmissä tähtien sisuksista timantit;
nousevat äänet;
mahtavana kohoava metsän kuori hukkuu pois.
.
.

©chr