keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Kirje

 .

.

Päivävalon ajat tuijotin virtaa, odotin sanaa, 

kirje on viimein kirje ja valmis, 

kun kaikki, mitä olen sanonut, piirtänyt 

merkit kuljettaneet jälleen siihen, mitä joskus on ollut; 

nyt paksun paperin taitellussa salaisuudessa, hiljaisuudessa 

kauan odotettu hetki, kuin olla yhdessä; 

sulan teroituksesta alkaen, ja kömpelöt, raapustetut merkkini

nämä kädet tottelevat vielä

sinusta kaukana, en olisi uskonut tämän olevan näin vaikeaa.

Tulisija sammuu 

huoneen lämmön koskaan nousematta. 

Välillä kykenen painamaan kämmenet muurin kylkeen

että hetken tuntisin jotain muuta kuin rajatonta

vilua

jotain muuta kuin murheen karvauden. 

Haavat eivät parane

tauti muuttaa ihoa harmaaksi

tauti on kuiskaus, kelmeä suru, se peittää kuin kalvo.

Kuulen lähetin ratsun askeltavan jo pihalla.

Leikkaan paperin reunasta ohuen suikaleen sitomaan kirjeen; 

painan sen lävitse terän kuin verettömään sydämeen. 

Yhä uudelleen, puolelta toiselle 

paperi sitoo, sulkee ja puhuu ja vaikenee.

Kynttilässä sinettivahan jälki, mansettiinkin on valunut punaa

ja lautaselle, pöydän pintaan, puun syvään syyhyn

vaha noruu paperin reunaa 

painan siihen oman merkkini

vain tämän kerran 

ei enää väliä .

Kirje kädessään palvelustyttö häviää valon ulkopuolelle, sulkee oven

tossujen ääni loittonee kiviseen käytävään.

Pihalta hevonen kohahtaa matkaan.

Päivävalon ajat tuijotin virtaa, ja  odotin sanaa.

.

.

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Tammikuu VIII

 .

.

Tammikuun sunnuntai,

lähteeltä viisi kanisteria raikasta vettä.

Äänetön metsä ympärillä, liikkumaton, vanha luminen kuusikko, kunnes punatulkkupari lehahtaa latvustoon. Toisinaan oksa keinahtaa, vaikka linnut ovat kevyitä. Talvi on peittänyt saniaisten viidakon kuin tasainen kangas, notkelman puro kuuluu jään alta, virrassa voisivat letkutella pienet pystöt; näkyjä pohjasta, kivet ja hiekka, aaltoileva ruoho.

Kaikki ihmisten jumalat kurkottavat kohti ja kuiskaavat korvaan

jäähileet, aurinkotuulen hännät

.

.

lauantai 8. tammikuuta 2022

Tammikuu VII

 .

.

Loin sinut ajatukseeni, tien sivuun

kuin vain minä sinut muistaisin;
sanoisit ääneen nimen
mikä ovat meidän nimemme
alas vaipuvat käsivarret, kylkisuonet:
asun yöperhosen kanssa; sulkeudumme yöksi johonkin huoneeseen,
lamput häikäisevät, kasvosi kynttilänvalossa, siipitäplät.
Elämme kahdeksan päivää. 
Päivän pituus on muuttunut, samettinärhet pihan yli;
joutomaat, puistot, pellot, nurmikot, kaikki samaa lumen alla
muurahaiset, maanalaisten pesien horros.
Ajan ja paikan ulkopuolella kannattelen pään päällä lumen reunaa,
juuri nyt ei sada ja takki kuivaa.
Selkeät unikuvat, pakkasen valvoessa yön humina, siipiripset, olkajuovat
.
.



perjantai 7. tammikuuta 2022

Tammikuu VI

.

.

Myöhään iltapäivällä pitkän metsäkävelyn loppusuoralla kerrot mehiläisten tanssista. Miten puhe siihen johti? Kahdeksikon muotoinen ikuisuus ja varpushaukka liitää yli.

Jäähileet ääriviivoinasi otsamme ja väreily mustassa saarnimetsässä seuraamme rintaan tatuoituja tähtiä, ailahteleva löytämistään odottava mesi.

Jokiuomassa niittää kuunsirppi, avovettä, huuhtelen kasvot. 

Yön saamme tyhjässä huoneessa. Jupiterin kuut on löydetty.

torstai 6. tammikuuta 2022

Tammikuu V

 .

.

Vieläkin, vuosia jälkeenpäin, suren yhtä poisheittämääni posliinilautasta;

se oli hyvin kaunis, mutta halki, ja jonkun taitamattoman yhteenliimaama, oli muutto ja ylen määrin pakattavaa.

Eräs menneen elämäni tuttava kertoi kerran lähes kuolleensa nielaistuaan sirpaleen.

Nykyään syön kaikki ateriani lautaselta, jonka reunassa on lohkeama. On muodostunut myös tavakseni nuolla lautanen paistettujen munien voista.

.

.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Tammikuu IV

 .

.

Kuolleet kaikki, jotka ovat leipää syöneet, tulee mieleen, kun sulatan pannussa voita, ja painan siihen kaksi jäistä leipäpalaa.

Kaksi tuntia heräämisestä. Kaksi kahvista.

Eilen näkemäni töyhtötiainen nukkuu kai vielä kuusen pimeydessä. Kaikki on pimeydessäkin paikoillaan kohmeiset hyönteiset, talvivarastojen kätköt, tie metsässä, metsä molemmin puolin, 

metsä, lintujen läsnäolo.

.

.

tiistai 4. tammikuuta 2022

Tammikuu III

 .

.

Kolme kilometriä metsätien päähän; kuusikkoa, kallioharjanteita, katajikkoa, suota; suopursujen lehdet ovat painuneet, mutta pursumetsä tuoksuu väkevästi, hiljaisuuden lajeja.

Lämpöaste pudottaa puiden oksilta lumia, ne täplittävät maata kuin metsänväen sorkat ja käpälät olisivat vain hetki sitten esittäneet hurjan tanssin. 

Matalassa auringossa kuusenkävyt, jäiset koivujen loistavat latvat. Tiaisparvi tutkii puita neulanen kerrallaan, töyhtö- ja hömötiaisia, puukiipijöitä.

Korppipari saattaa paluumatkaamme takaisin Iso-Suonia -järven rannalta.

Sää on kylmennyt, alkaa pakastaa; märkä lumen pinta muuttuu kovaksi, jalkoja väsyttää.

Punainen taivas, pakkastaivas, hehku puiden takana, alla, kaikkialla

.

.

maanantai 3. tammikuuta 2022

Tammikuu II

 .

.

Kaupan ovella tapasin        ,

katselin hänen silmistään, mitä hän on tänään nähnyt.

Mikä oli oman haikeuteni ja kateuden sekoitus?

Näin hänen avaavan oven pihalle, lumen sinisyydelle

tai sulkevan, 

painavan käden hellan kylkeen, lisätäänkö vielä puita? Sen lämpö on pehmeä, hiilloksesta syttyisi vielä helposti.

Ikkunan ulkopuolella rastas lehahtaa paljaaseen syreeniin.

.

.

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Tammikuu

 .

.

Ilta pimenee. Puut ovat yksityiskohtaisesti piirretty taivasta vasten.

Astuin juuri sisään parin tunnin kävelyltä, tullessa toin vajasta sylillisen polttopuita ja kanisterin lähdevettä. Vesi on umpijäässä, nostettu lähteestä nelisen päivää sitten. Vajaan jäi vielä yksi.

Avaan viinipullon. Sytytän kynttilän.

Ei ole nälkä. 

.

.