.
.
Sirppikuu katkoo illan vuodeverhot
äänet kankaan läpi
me uimme unien jäänteet kuin kalat
hän joko kosii tai on hylkäämässä;
turhaan söin sydämen, sen uupumuksen;
käden heilautus näkyy vielä sinusta
ehkä korkea, ehkä kaiken vihreyden läpi
kuusipuut selin, kääntyneet poistuakseen
.
.
chr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti