Valokuva II

.

.

Kuvia aamuista

(kaikista aamuista on kuva)

mustevedos -aamut ovat sinisiä ja punaisia, kultaisia ja harmaita

sisämaan aaltoja ja entisiä rakastettuja

hopeagelatiinivedos onnen syntymästä;

kuva aamusta jolloin ei osaa herätä

silloin lumous on ottanut valtaansa koko taivaan suiston

kuin kuvan, jonka reunat ovat muisteluista kuluneet

hiutuneet todellisuudesta näkymättömiin

lasinegatiivi tuntemattomasta puutarhakujasta

kuva pysähtyneestä hetkestä;

rantaan on ajelehtinut kerros pudonneita lehtiä

askeleista muodostuu heinikkoon uria (kuvia)

mantereilta toiselle

diakuva pölystä lasipallon pinnalla

aineeton kuva kaukaisesta säveltapailusta

paperille eksyi näkyvä valo;

pimennetty huone muodosti kameran

yhden hetken

sen mitä ihmisen silmä pystyy näkemään

.

.

chr.

Toinen puolikuu

.

.

On olemassa kaunis kuva:

harmaantununeella laiturilla

hiuksistani valuu vesi, jota yö ei kuivata

odotan vielä nuo laineet, tuon tyynen.

Takana lehtivihreiden alla tuulen sola

seitit käsivarsilla

.

.

chr.

Kaksoisvalotus

.

.

Kaksoisvalotettu kuva 

takamaiden harmaat aidanseipäät

henkilöt kuultavat toistensa läpi 

kaulan uurteeseessa.

Näkymättömät ovat liikkeessä epätarkkoja

kuin höyhenverhon takana

kehrät näkyvillä, heinää hiuksissa.

Varjo kulkee kasvojen yli

näen ohi toiset kasvot

rappeutuneen julkisivun, 

maasta nousee hevosenkenkiä

olkainkivet, rintamuurit.

Puut syntyvät talojen sisään

puunhakkaajat pilvimetsiin

sokeat valotusvirheisiin

.

.

©chr

.

Tässä on kuva IV

 .
.
Tässä on kuva: pimeän poski painaa keittiön ikkunaan, ja taivaasta vaivoin erottuu mustana pihamänty.

Olen tuonut ikkunanlaudalle toisesta huoneesta pienen pöytälampun ja sen valokeilassa tavarat pöydällä heijastuvat lasiin, ja kymmenet hyönteiset kiipeilevät tätä kuvaa pitkin; voipakettia, juustokimpaletta, suolapurkkia ja minun kurkistavia kasvojani pitkin ne kiipeilevät.

Hän, jonka kanssa tähän tulin ei ole juuri nyt paikalla. Paperiin pöydällä on piirretty sydän.

Jääkaappi hurisee, viini vähenee lasissa.
.
.

Tässä on kuva III

 .
.
Tässä on kuva: korkea, vaalea verho liikkuu ilmavirrassa kuin laiska maininki. Ikkuna on salvattu auki kahdella lenkkihaalla. Ikkunalaudalla kuollut yöperhonen. Kuumuus helpottaa huoneessa, sänky viettänyt päivän petaamatta. Vanha puutuolin virka yöpöytänä, istuimella herätyskello. Sekunnit kuluvat.

Ikkunasta näyttäytyy tyyni järvenlahti. Veden pinnan rikkoo syvyydestä ilmestyvä kuikka; nokka pystyssä, kärjessä pisaran kimmellys, kaula suorana; puoliksi lintu, puoliksi kala, harmaa pää kiiltää kuin nahka. Ja sukeltaa uudestaan.

Vesi on hyvin kirkasta. Näen linnun ohi järven pohjaan, rantamännystä pudonneet kävyt.
.
.

Tässä on kuva I

 .
.
Tässä on kuva. Kuvassa keittiön pöydällä kanttarelleja, lampun alla, värinsä valossa. Ikkunaan ripustettu oranssiruutuiset verhot, ja ulkopuolella spelttipellon vaaleaa kultaa ympäröi tummuvan metsän siluetti. Kolme hirveä syö pellossa viljaa, emä ja kaksi vasaa. Vasojen selät kohoavat vasta vähän tähkäpäiden ylle, ja niiden yllä puolikkaansa päälle kasvanut kuu, ei aivan vielä valaise, kulkee yli, kuin kosketeltavan lähellä, kuin aavistuksen kallellaan. Pihalla koira ei ole vielä huomannut hirviä. Kanalan valo on sammutettu. Vaahtera kaartuu, ottaa taloa syliin. Metsän puut liikkumatta, kohisematta. Hirviemän pää laskeutuu syömään.
.
.

Muistikuva

.
.
Muistikuvissa tien ylle kaartui molemmilta puolilta lehtipuiden oksia.
Pyöräilen muistikuvissa illan tuoksujen läpi joen padolle saakka.
Padon alapuolisen lammen pinnalla näkyy muistikuvissa kallioharjanne. Keräämme vesikotiloita kallion painanteisiin.
Kosken jatkuva kohina, muistikuvissa hiljaisuus. Kukaan ei koskaan edes puhu. Sanat ilmaantuvat telepaattisesti, puhe niin kuin joku muu unessa kertoisi.

Sinulla on tiellä kulkiessasi leveälierinen hattu. Kuvan pääosassa on jälleen puu, liian tumma tunnistettavaksi. Puun varjo sormeilee pukuasi.
Silmänräpäys ja seuraavasta en tunnista missä kuva on otettu. Olet riisunut hattusi ja istut avonaisessa ikkunassa. Auringonpaiste pyörtää hiuksillesi hohtavan sädekehän, katsot vasemmalle.
Sinun muistisi minun kuvassani, valoa hehkuva hiha, paljaat käsivarret ristissä.

Olet liian nuori muistiini, kaunis sana, hipaisu poskelle.
Polkupyörän lokasuoja kolisee alamäessä, paahteen tuoksu vaihtuu joen rantamudan lemuun.
Koski kohisee kauas. Lammen pinnan alla vain kallion aavistus.

Morsingon kukat

.
.
Valo oli suurenmoinen;
hänen silmänsä loistivat hämärässä kuin morsingon kukat,
tarttui minua kevyesti käsivarresta ja
henget piirsivät ilmaan päättymätöntä kuviota
kauneuden mittaa.

Kuvia on paljon, leijuvia kaksoisvalotettuja;
ennen repeytymistä puhuvia unelmia ja aamunkoitto;
suuret varjot iholla
.
.

Vajoaako metsä

.
.
Vajoaako metsä, liikkuuko talosta pois
kääntääkö huone selän
seinistä havinan.

Viimeisessä valokuvassa rakkaus on hävinnyt,
kauempana katse kuin soisi,
pelkäät, että kaikki.
.
.

Als das Kind Kind war

.
Keltasirkut liikuttavat päivän ainoaa väriä
lintujen jalat ovat talloneet lumen kovaksi kerrokseksi ja
pihalla kaksi pitkää hahmoa kumartuneena, ulstereiden alta hennot jalat
kun isoäiti ja kuolema syöttävät sirkkuja
viljan väriä pikkuruisiin rintoihin.

Helmikuussa on ripustettuna ikkuna, jossa ei ole ikinä valoa on valo
kattojohdosta paljas lamppu
yläkyökissä isoäiti makaa arkussa
hänet on puettu vaaleaan leninkiin, jota ehti kerran käyttää
en ajattele kylmyyttä tai hiiriä,
ajattelen pulkkamäkeä
pakkastaivaalla isoäiti on satelliitti ja koirasatelliitti seuraa isoäitiä.

Pihalla äiti polttaa tynnyrissä vanhan silmälasikotelon ja tyhjän kukkaron.
Alkaa tuntikausien kylpeminen
äiti makaa ammeessa
hän täyttää sen tiukasti reunoja myöten
katselen valkoista ihoa
hänellä on jalanpohjissa norsunnahka ja
kynnet leikataan sivuleikkureilla.
Ohuet sukat sihisevät reisissä ja pois tieltä!
koirat pakenevat hajuveden muuria,
Sisko ja minä, meidät on puettu istumaan puusohvalle
(osaamme istua tuntikausia täysin liikkumattomina)
letit kiristettynä
- Muistakaa nousta ylös kun aikuinen astuu huoneeseen.

Lumessa aaveiden jäljet
sade on niiden iholla puhdas ja täydellinen, muuttumaton,
aaveet lähtevät puiden tyviltä, puhuvat
kulkevat portaissa, puhuvat vaimeasti suljetun oven takana
- ei siellä ole kukaan
leijuvat ilmavirrat
kuljen niiden läpi
sen metallin kylmyyden keskellä huonetta
maistan niiden makua kuin rautaista vettä.
Lumi vaihtaa suuntaa, alhaalta ylös, sade pysähtyy kesken
ja pihalla kinokset ulottuvat räystäisiin asti.

Hiekkainen ja terävä sänky, talossa kahisee yö mahonkiset leijonatassut
koirankarvakerros ei liikahda
unet valuvat syöksytorvessa kolisten kuin kesällä tervapääskyt
helisevät seinälautaset
en nuku, nurkassa vinkuvan hengityksen häkki pölyn haju
ikkunassa liikkuvat vaahteran vahvat käsivarret,
kutsun pimeässä pimeässä  nukkuvaa äitiä
yhä lujemmalla äänellä huudan, suuhun hajoaa aukko ja
kun mitään ei tapahdu, kieleni irtoaa.


Vadelmaviidakon päättäväisyydestä
nousee eteen puimalan musta pääty hyönteisiä täynnä,
siskon kanssa istumme illat vierekkäin korkeassa heinikossa
hievahtamatta tarkkailemme yöperhosten keräilijää
satavuotisen vaahteran alla
oksaan ripustetussa lampussa piirimme, sokaistuneiden lumo.


Kirjaimet juuttuvat sormiin
koulussa toisellakaan luokalla en osaa kirjoittaa nimeäni
ja vain minulla on sellainen nimi, ettei täällä ole kenelläkään.


Elokuun yöikkunat, sulkeutuvat ovet
luumumetsän maatunut tuoksu
ylikypsät hedelmät haljenneina puissa, halkeamien hidastetut ampiaiset.
Silmät kiinni voi löytää lepakoita, lahopuun rungosta ne tipahtelevat kuin naakanpoikaset,
lakanaan kääriytyneenä pyöritän ilmassa hyppynaurua
pihaa kiertää lento, naru viuhuu viu viu viu viu kiljun iii iii kiljun, kunnes kaadun kaadun
siivet korkealla varjoreunuksiset tähdet.

Talo on hiirien hampaiden käpälien kärpästen lentueiden siivilä täynnä reikiä reikien kuvia
iltapäivällä rappukiven lämpö houkuttelee sisään lisää hyönteisiä
kärpästen silmien kaleidoskooppisokkelossa, toukkien vellova matto
mikä on esillä mikä on laatikoissa mikään ei ole turvassa
lialta, eläinten hengitykseltä.
On laatikoita, kaappeja, joita ei koskaan avata
Isoäidin keittämät hillot
keittiökapineita muumioituvat käyttämättöminä paikoilleen,

Oksat kannattelevat iltapäivää
nurmikolla vihreät varjot
punamultaseinän tuoksu huokoinen pinta, syyt pystyssä,
maan vetovoima syö säikeittäin rakennukset, talon, luhdin, ja
puimalan seinät sanomassa näkemiin.
Mustavalkoinen muisto ympyröi henkilöt, pienet lapset.
Entisiin huoneisiin auringonlämpöinen ovi aina auki.
.
.
video
..............
.
.

Ruttopuisto

Ruttopuiston haudoilla kaupunkilaisten piknik

katettu varpusten patonki, mansikat.

Virrassa isoäitini kävelee nuorena tyttönä minua vastaan,

keikkuu paahteinen hiekkakäytävä

eivät pysähdy ilkikuriset silmät.

Yrjönkadun yllä

charlestonleninki vaihtuu t-paitaan.

(taiteilija Kaarina Kaikkosen installaatio Helsingissä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa)

Le Métro de Paris

Kiskojen hopea maisema

asemalta asemalle tuijotan pysäkkikaaviota

ettei häviä juna

häviä aika

taas otan itsestäni valokuvan

nähdäkseni kasvot

joita kukaan muu ei tunne.