Olet tässä

.
.

Kirjoita siitä miten;

luumupuiden alla maa on ohut kangas

miten talossa on 29 ovea ja yksi sulkeutuu kun isoäiti muuttuu kultaiseksi valoksi   miten opetella itse sitomaan kengät    miten kantaa hartioilla kadonneita sukulaisia   riikintaalereitta katoava talo

Kirjoita milloin luulit rakkauden milloin antauduit tunteeseen

ruttojuurten alainen metsä yön varjolla jalavat

Syntyy tyttö syntyy tyttö kuolee tyttö syntyy poika syntyy poika

syntyy arki syntyy hampaita syntyy tarpeita syntyy avioliiton valta ja raakuus syntyy se mikä pyyhkii sinut näkymättömiin

Kerro miten ikkunaluukkuihin kaiverrettu puolikuu viipaloi iltapäivän lämmön; olet tässä. Sinä olet nyt

Kerro missä olit huomatessasi kasvaimen miten leikkauksia    kuvaile sädetystä lääkkeitä kerro kuinka väsymys   kuinka hiussänki uudelleen kasvaa

Kirjoita: kielletty rakkaus opettaa mesisienten meden   linnut   muurahaisillekin kuka on kenen   vieraan aviovuoteen lakanat.

Kirjoita kuinka vain odottaa   antaa iltojen kadota metsänreunaa    saappaita painaa savi sydän ja kuu kulkee vierellä ojanpohjaa kuin koira

Kerro kun lapset muuttuvat omilleen oleviksi; Timanttini   Rakkaimpani ja Kalleimpani

Kirjoita: kuinka runo muuttuu ihmiseksi kirjeiksi syliksi   runo sisimmässä alkaa laulaa vieraita kieliä    syö pullakranssia  koristelee sängyn suklaaperhosilla

Kääntää selän kääntää selän   käännän selän

Piirrän itselleni kasvot silmät kulmat   piirrän sanat (kerro mitkä)    maalaan seinät kaadan seinät    maapallo kääntyy

.

.

© chr.

Terälehdet (uusin yritys)

.
.
Vuosisadan vaihteessa nousen joesta rannalle
ja hän istuu siinä kuin odottaen,
nupusta puhkeaa kruunu
valuu pisaroita, kultaisia valeaurinkoja.

Heinäkuu 1905, haavikon kujanne,
sen kohinan vihreä maanvyöry.
Varovasti lehviltä jatkuu keskeytynyt laulu;
pesättömän koiraan kosinta.
Nostan pääni, vuoteilta joilla lepäsin,
jotka vuodet, henkeä tapaillen.

Kymmenluvulla hunnut häviävät;
hän kävelee öin silmät kiinni seinäpaperin kuvia
hoikassa sormessa kynäpainauma
heikko mustejälki.
Mustat tulppaanit nousevat, kumartavat,
kohenevat uudelleen,
hapuilevat takaisin taivasalle.

Neljäntenä iltana 1914 söimme vain kevyesti,
läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle
ammoniittilampusta tulvi pehmeää valoa
piirsi seinille kuorensa ympyrän, rajan pimeyteen
maljakon tummat kukkaset.

Riisutuessamme 1919
irtokaulus sekottui pudotessaan kirjeisiin;
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa viivan käsistäni
tulppaanien varret.

Kaksikymmentäluvun loppupuolella näin hänet vielä kerran
ikkunan äärikaukaisuudessa;
meidän molempien elämä oli suuresti muuttunut
aamuhämärä vaipunut kasvoiltamme,
terälehdet yksitellen
.
.

©chr

Pakkaskoira

.
.

Ympäri ympäri ympäri

pakkaskoira laukkaa hankipeltoa, haukkuu tuolla,

kääntyy tuuleen, antaa mennä, aukeaa riittää;

oikella käsivarrella kasvaa koivukuja, 

vasemmalla vaahteroiden satavuotinen neuvonpito,

kylkikaaria pitelevät pellon laidat, taivasrajaa hengitys,

jarruttavat koiraa metsien korkeat.

Laukkaa vastaan vimmaa ajavana

turkkiin takertunut matala sirppi.

Luiden kiitävät veneet, vajoavat lantion puoliskot, hautavajoamat, polvien saaret.

Milloin taivas on kylläinen, milloin kupoli koskettaa pohjaa?

Riittää matkaa reunaan, rajaan,

lumen hiutaleet paikka paikalleen, sataisi pilvien palaset.

.
.

©chr

Matkaansa II

.
.

Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.

Metsän kylki huuhtoo lävitse

uudelleen                                          hivelee pimeä,

                   oi sen lauha kämmen,

oikaisen pyylehdille, uudelleen hylätynkukille;

ruodittomia hampaisia

kohenevaisia haarovia

Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen sudenkaarne,
pellonreunan syvä hetki, maan loppu

varteni talven kuljetettavaksi.

.

.

©chr

Tahollasi

.
.
Tahollasi jatkat,
kuten tähänkin asti,

kokettamatta huulillani

minulla ei ollut sydäntä
.
.

©chr

Heilahdus

.
.
Lauloi ilman säveltä kuin huokaus,
nälkä puhui; pedonluonto;
käännä jo kasvosi.

viuhka, paperin taitteet ilmassa, taivaan heilahdus
niin korvasi kätkö
hitaasti antautuva
.
.

©chr

Matkaansa I

.
.
Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.

Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen
pellonreunan syvä hetki, maan loppu
kolme hedelmäverhoa talven kuljetettavaksi
.
.

©chr

Olettamuksia

.
.
Pura minusta olettamukset;
kuulin lauseita, äänteistä rakensin
pysähtyneet vuodet;
tuskin kumarrun niiden alta;
leviävät vaihtamatta,
lakanat sängyssä, yhä samat.
.
.

©chr

Pisara

.
.

Kuin musiikia yön äänet.
Puutarha nousee 
lumisadetta vastaan,
taivasta pisara lattialla.

.

.

©chr

Kukkakimppu

.
.

Hän seisoi ovella;
toisella kädellä avasin, toisella työnsin ulos.

Toistaiseksi en anna hänelle nimeä.

Hän toi käsiini kukkia;
yhdellä auoin kimppua, toisella käärin kiinni,

kolmannella käänsin selkäni.

Tiskipöytä maatui,
hämärässä sohva näytti siivottomalta leiriltä,
ja loistavat terälehdet loistivat,
Päätin, etten hymyile.

Pihalla hän aukoi mykän hyvästin huuliltansa
ja pois kääntyvät valot

päätin, että                                       loistavat häpeilemättä.

.
.

©chr