Vaikka lupaus

.
.

.

.

Sekoitan toisiinsa värit

tilhien tui´ut marjapuun latvassa

ne eivät pelästy lentoon;

olen sinulle valo, joka kohoaa yhtä paljon kullasta taivaalle

kuin poimuttuu alas, 
olen suo, kätesi painuu läpi, katsot ylös marjoihin

ja näen sydämesi kamariin,

karkaa huuliltasi huokaus, ettet nyt minuun alkaisi, 

                                                                                   pursujen huumaava metsä, 

ehdi, ja heti avaat maani 

vahvan tuoksun laulaa;

silloin polulta nousevat lehdet puihin,

vihreys kutistuu silmuiksi;

keljan hämärässä karkaa huuliltasi huokaus

korvalleni, solisluulle;

sinuun täällä, en voi,

ja nostaa vaatteeni  syrjään

                                                                                   kuin kuiskaus
                                                                                   vaikka lupaus; , 

katselee yksinkertaisen huoneen ikoni

silmuista jumalasi silmät

kunnes vuodetta huuhtovat vigilian kellot

makaamme vielä valveilla

seuraavat kukinnot, seuraavat silmut, 
                                                                                   karkaavat tiu´ut

.

.

© chr.