Kukkakimppu

.
.

Hän seisoi ovella;
toisella kädellä avasin, toisella työnsin ulos.

Toistaiseksi en anna hänelle nimeä.

Hän toi käsiini kukkia;
yhdellä auoin kimppua, toisella käärin kiinni,

kolmannella käänsin selkäni.

Tiskipöytä maatui,
hämärässä sohva näytti siivottomalta leiriltä,
ja loistavat terälehdet loistivat,
Päätin, etten hymyile.

Pihalla hän aukoi mykän hyvästin huuliltansa
ja pois kääntyvät valot

päätin, että                                       loistavat häpeilemättä.

.
.

©chr

Hengitystauko

.
.

Uudenkuun hengitystauko avaa oven;

vuoden pimein astuu

ja vetää perässään tukahduttavan painon:

karhuntaljasta lankaa kutovat,

ja lanka kannattelee säikeitä pimeään,

nauhaksi, peitoksi, uudelleen nahaksi

korkealle kohoavalle sarvipäälle;

taivaan puhkova, äänettä lentävä yö.

Ja se mikä kertaalleen kirnuttu

se mikä karstattu, kaltattu,

hänen kumaransa, nyljetty.

Se, joka on mikä, kaavitaan karvasekainen tali,

venytetään penikulmien matkaan auringon pesäpohja

palaamaan, uudeksi palamaan,

hiillokseen puhaltamaan

.

.

© chr

Saako tulla laulamaan?

.
.
Kaurapellon sänkipillit viheltävät, soivat, säestävät tuulta
se ajaa metsäsaarekkeen pellon laitaan,
ryskyen valtaojaan kumolleen, tien risteykseen.
Talventörröttäjät,piikkiset siemenkodat,
tähtitaivas aukeaa kuin paperikotelo,
loistavaa Jupiteria näytetään pilvenraosta.

Tiellä pimeässä kulkee Mäyrä, kultainen kruunu
maata viistää kuoo
laulunsanat kainalossa, tiellä kulkee viitan sihinä,
kulkevat aurausmerkit.
Mäyrän urhoollinen sotilas, Lukki; etenee taholtaan määrätietoisesti,
kypärä, olkain, ohuet saapasraajat.
Myös Musta Rinssi, kissa Felis Ernesti, kaikilta tunnettu,
on läpikulkumatkalla Beehelmin kadulle,
häntä kohti horisonttia,
hopeinen kruunu, kymmenet miekkakynnet.

Ja Kuu, joka heidän ylitsensä käy, kulkeepi latvustossa,
kynttilävyötetty, se maailmaa vaalaaiseevi (laulaen).
Nämä neljä kohtaavat, maan päällä, metelin alla
eläin eläintä lähellä
siinä karva, siinä turpa, siinä kirkas silmä, pihkahengitys
ja metsäpohjan tieto, seisovat rivissä, helähtävät, kumartavat.

Kaikki:
”Hyvää iltaa,
saako tulla laulamaan jokaiselle
metsäsaarekkeen säädylle,
joka huuhkajatenorille, unisieppareiden lapsille,
sekä Fagerströmin viekkaalle ketulle,
koko väelle, kuin paikalla on?”

Saatuaan luvan alkavat laulaa:
(sänkipillit soivat vireessä, puhaltavat alkavaa pyryä)
”Näinä päivinä kun maa ja vedet on sidottu jäähän,
kun päivä istuu pesässä
ja aurinko, armollinen mejesteetti, lepää vuoren onkalossa,
kutsutaan hetimiten ylitse Yksi Yleinen Joulurauha.
Rauha tehdään paikastlävitse kaikille tunnetuksi
joka elukalle, nisäimeväisille
aitan alle, saunan vintille,
kivimankelin kaukaiselle maalle,
silloin kaikuu uuden ajan onni,
särkyy vääryys, synti
jo joutuu jouluaamu, ompi saatu ilo, rakkaus.
Lopultas toivotaan pellon reunoille, sisäänasujille, savisaappaille ja päällekutsutuille
korkeatäyttä juhlapyhää!”

Metsän tuulikaapissa soittelevat puut;
Kuu se kulkeepi, Kuu se pyörii,
laulaa samalla sävelmällä männikössä valolaukkaa.
Mäyrä, kultainen kruunu, Musta Rinssi ja urhoollinen Lukki,
kaikki kumartavat ja lähtevät pois.
.
.

chr.

Ystävyys

.
.

Lauttaa ohjaavan kuunvalkea tervehdys;

nyt jos koskaan voisi kävellä Orionin vyötä reunalle;

vedessä uiva suljettu huone, syvä taivas,

koskettimien väli, rantapeili

tyhjyys on hetkellinen;

sanot vain vierailevasi Otavan Mizarissa;

kuvittelin kaarisekuntien matkan

paljaan silmän varjossa pakkasen.

Avaruuden siemenet ehtivät kukkia ja hajota.

Eläinratavalo nousee kajona,

sinä hymyilet.

.

.

©chr

Isä

.
.
Ajan viiltävä nopeus;
isä unohtuu lukemaan sananlaskuja, aforismeja, englanniksi,
pää kumarassa kuluneeseen kirjaan.
Isäni. Hänen tyytyväisyytensä,
sulkeutuu matalan valon ympärille,
äänetön kupla.
.
.

Kaiverruksella

.
.
Muutun läpikuultavaksi kuin hedelmästä puristuva mehu,
unen keskeltä yhä selvemmin kutsun,
puhallan uneesi, merkitsen juuri sinut
syvällä kaiverruksella

metsän reuna laikuttuu
harhailusta tarttuu hihaan siemen
se kasvaa sinistä vasten
.
.

©chr

Kauneus

.
.
Ripustin rintani havupuuhun, näykityt pihlajamarjat
kiehuvan veden sormet etsivät tiensä sisään

ja koska kauneus on tuska
vältymme siltä, torsomme,
mutta kädet susina, soilla juoksevat
kuin sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen
ja pudottaa ilmansuunnat
.
.

©chr

Lisää luettavaa

.
.
Vennyn ja Juhanin tarina
https://konttorikomero.blogspot.fi/

Vielä keskeneräinen kokoelma
https://zidback.blogspot.fi/
.
.

©chr

Siivilleen

.
.
Sen aamun jälkeen
kokonaisena päivänä
näen suudelmista millainen olet

tähti

ikkunan tahra

kun hautausmaan sivulta taivas
nousi siivilleen.
.
.
chr

.
.

Punnitsen jatkuvasti sydäntäni

punnukset vaihtuvat, vaa´an kulma.

Niskasta vyötärölle jatkuu paitani nappijono;

miten huolellisesti kierrät jokaisen auki lenkistään.

Lampun tulessa leimahtaa perhonen;

ehkä minä

se olen ehkä minä

Kivikauden helmet levitetty ylitsemme

lantioiden maljoihin

jäätikkö halkeilee

nousee olkapäänsä varaan katsomaan minua.

Suomut, ohimoiden roihu

mitä partaansa on sidottu;

oravanruusut

pohjoisensivu, kaltaisuutensa

minusta mitä maailman poikki.

Sadepisaroiden kosketusta luumupuun oksilla ei lasketa

jokaisella silmumitalla laulavat näkymättömät tiaiset;

koskemattomalla tarkoitetaan ihmisen koskettamatonta.

Istuin tuhat vuotta koskettamatta

minua valaiset yläpilvet

.

.

©chr

Häpeä

.
.

Häikäisy sopottaa päättymätöntä

lorua korvaan, huitoo, tarttuu kä
sistä, kutoo hiuksiini vuoroin kul
talankaa, toisesta syrjästä jäkälää
sontineen, sovittaa päätäni, kärry
npyörän alle. Vaikka temmon, se 
saa valtaansa ulinan valua, valum
asta valun. Pilvi roikkuu ikkunan 
poikkipienalla ja aukeaa läpiveto
on, luisilla lusikoilla järvi soutaa 
sisään, järveni; toisaikaisuuden k
uulevat korvani yhä nylkemättöm
ien kuikkien huudot yhä huutaa t
uo taivas, kaivetaan maasta, pide
llään maa vasten minua, paikkaan 
näkyjen mennä, avoin alaston yö
n kohtu kun suun tungettu liina 
painaa olkapäitä maatuvat nilkat
polvista poikki kunnes pimeys

kunnes pimeys

kunnes armo

kunnes kaikki irrottavat, jään hiljaa

kunnes silmät jaksavat aueta,

sulkeutua

.

.

©chr

Elokuu, osa 1

.
.
Aloitan lopusta
kun synnytin karvattomia lapsia
kehräsin, kätkin ja koin
kasvoin kolmimetriseksi tai puolimetriseksi
hiipivät rakastajat edestä, takaa.
Se tekee kipeää, puhkeaminen
taipuminen kuin raskas kukka.
Huomenna annan niiden olla
kasvavat rinnoistani, suusta, navasta,
kulkevat, jäävät.
Emme makaa yhdessä, on syys
on minun
.
.

©chr

Elokuu, osa 2

.
.
Jos olisin sama kuin viime vuonna
kolme sitten
viidentenä ennen tätä,
totuus valuisi ohi ylihypättävänä purona,
olisin huomenna kosken siru,
ylihuomenna kauempana kuin vastaranta
viikossa ylipääsemätön
hetkeä eteenpäin hetki
.
.

©chr

Elokuu, osa 3

.
.
Kahlaamme syksyn lehdissä
täydellisiä huoneita
meitä seuraa eläin, omaa tahtoaan
tahtiaan
lävitseni näyttäytyvät värit
tulvivat peräjälkeen
ovea ja uutta seuraavaa
.
.

©chr

Elokuu, osa 4

.
.
Aamut muuttuneet,
valon ja varjon välinen kultainen viiva
kirjainten kulma karkealla paperilla
.
.

©chr

Elokuu, osa 5

.
.
Hän on vapautunut aiheuttamastani surusta
hän on vapautunut kuolemastani
poissaoloni on unohdus, jossa suu aukeaa
tuskin havaittavaan ynähdykseen,
ja välittömästi häviää ennen puhkeamista;
ennen valuvaa sappea, Kolera-altaan vesinäytettä,
ennen kuin Tyynenmeren jätepyörre saavuttaa
sydämen.
Punnitsen omaani lakkaamatta,
muistosäkeiden silkki syö itsensä
.
.

©chr

Elokuu, osa 6

.
.
Luovun lämmöstä
viljan valo vie silmät
nopea iirisheijastus
.
.

©chr

Elokuu, osa 7

.
.
tuo taivas, jota en vielä tunne,
tähti pään yllä kihlelmöi viinin lämpö
lasissa, sen tainnutus
sirkat lämpimikseen
sadan satelliitin luumupuu

.
.

©chr

Rumpu

.

.

Rummutan Hiljaisuuden merellä

kelon sarvissa kävyn kantajat,

tasangon harmaan ja yhtäkkisen peuran;

näkyvät maahan saakka.

Rummutan Linnunrataa, palaa pimeä yö,

Kuun suosta Unien suo; 

syttyvät, kantavat, kiertyvät

pienin askelin

syvä lumi

.

.

©chr (kuvat KT)

Rumpu

.
.
Kolmantena iltana heittäydyn rummun viereen,
se on vielä kostea, jo käännetty hengittämään,
(muutamia valkoisia homepilkkuja pyyhin pois sormella)
mutta näyttänyt minulle kuvia
ennenkuin aurinko ,
yhtäkkisen ilman virran;
viisineljättä lajia käsittävän ryhmän,
sivuvarpaiset, liitukerrostuman,
elävän olennon, kuivuessaan tummuvan

.
.

©chr

Kudotut

.
.
Polun yli kudotut
kerätyt
kiepiltä punotut
näky- vät
         - mättömät

.
.

©chr

Napit

.
.
Punnitsen jatkuvasti sydäntäni,
punnukset vaihtuvat, vaa'an kulma.
Niskasta vyötärölle jatkuu paitani nappijono;
miten huolellisesti kierrät jokaisen vapaaksi lenkistään.

Lampun tulessa leimahtaa perhonen;
ehkä minä
se olen ehkä minä
.
.

Naapurihuoneesta

.
.
Hän astuu naapurihuoneesta,
hän katsoo suoraan

alastomuuttani.

En keksi viimeistä sanaa
.
.

©chr

Meistä

.
.
Mikä meistä on valoa
kasvojemme kohokohdat
rintani syömätön omena.
Menneisyyden kuolleet koirat kiertävät huoneen nurkkia.

Ukkosenmusta peilikuva
.
.

©chr

Katsomatta

.
.
Hän kävelee yöllä silmät kiinni
kuvia katsomatta.
Katselen hoikkia sormiaan,
niiden osaa sanojen suuruudesta
.
.

Sunnuntai

.
.

Sadepisaroiden kosketusta luumupuun oksilla ei lasketa
jokaisella silmumitalla laulavat näkymättömät tiaiset;
koskemattomalla tarkoitetaan ihmisen koskettamatonta.

Istuin tuhat vuotta koskettamatta
minua valaisevat yläpilvet
.
.

©chr

                                              Joep Franssens - Harmony of the Spheres

Lauantai

.
.
Kivikauden helmet levitetty ylitsemme,
lantioiden maljoihin

jäätikkö halkeilee,

nousee olkapäänsä varaan katsomaan minua.
.
.

©chr

Matille, tuonilmaisiin II

.
.
Kun päivä loppuu
kun kellot pysähtyvät
kun menetetty kohtaaminen katsoo meitä,
ja sanoo: ei surua.
Kuoleman nopea kosketus sanoo:
tässä olet,
todellisuuksien läpi.
.
.

©chr

Matille, tuonilmaisiin

.
.
Talon aurinkoseinällä
kuin olisit jälleen maiseman edessä
näen sinut ajan läpi,
silmäkulmat, heti tunnistaisin hahmon.

Keskipäivän mänty suojaa paahteelta;
kuuntele Matti puuta
puun huokua.
Täyden kesän keinun alla
polkumme paikoillaan kulkevat.
.
.

©chr

Perjantai

.
.
Hän ei puhutellut minua minuna,
vaikka ajatteli minua, vai ajatteliko sittenkään?
Hän lauloi ja kirjoitti minusta, tai hän ei kirjoittanut minusta
sitä mitä kirjoitti, lauloi
se et ole sinä, kuulin.
Hän seurasi minua, luulin, tarkemmin:
hän ei seurannut; hän odotti,
hän antoi vaihtoehtoja.
Inhosin päättämistä päättämättömyyttä päätöksiä,
hän päätti ja inhosin sitäkin.
Hän yllätti minut, oven takaa, ikkunan alta, pensaasta,
näkötornista, rotkon reunalta, housujen kintuista, nuottien välistä,
kylmäkellarista, ja hän oli kuitenkin aina tyyni.
Tyyni kuin selkä, kääntyi pois, kääntyi kohti
eteni sivuitse ohi.
.
.

©chr

Torstai

.
.

Piirroksien taipeisiin, iholla,
joihin ei yletä kirjoittaa,
jatkaa jälkeä sininen pelto-aukea
    elokuussa kukkiva korkea sävel
kahlaa soittaa huilupilliä
kutoo huoneen, solmii heinää,
    vuoteen todellisen kangastuksen

viivat taivaalla katoavat
ripset, silmien räpäytys
.
.

©chr

Keskiviikko

.
.
Siirat ryhmittyvät hymniin,
kymmenentuhatta vuotta suohaudassa
trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille
takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida arthopoda eucarya
valvifera oniscidea
Amen.
.
.

©chr

Tiistai

.
.
Mitä hänen partaansa oli sidottu;
suomut, ohimoiden roihu
oravanruusut
pohjoisensivu, kaltaisuutensa

minusta mitä maailman poikki
.
.

©chr

Maanantai

.
.
Kesä on täysikasvuinen;
vaatekaapista kurottaa jo pitkää heinää.
Letitettyäni ne löydän käyttökelpoisen sukkaparin,
tuoreen ja tuoksuvan,
hyllyn perältä pellonreunaan
.
.

©chr

Seinäpaperi

.
.
Ennen kuin alkoi sataa nostin pääni;
kuvio seinäpaperissa
valuu pisaroita, kultaisia valeaurinkoja.
Henkeä tapaillen aamuisin uponneet
.
.
chr

Perusväri

.
.
Harvaan kudotun pellavan läpi saapuu aamu
perusväri, hiukset sylissä,
unen kaupungissa
lasketaan kahvikuppi lautaselle
.
.

©chr

Kaadun

.
.
Vesi salpaa hengen
kun kaadun hitaasti kaadun
yösiikon hipoma
.
.

©chr

24/7

.
.
Prunnilahdelta Kivisaareen liikkumaton pilvipeitto,
aurinko kaartuu sen taakse. 
Rantahiekka vaihtaa yhä uudestaan järjestystä. 
Missä aallot lopettavat aalloiksi muodostumasta? 
Missä väsyvät, turhautuvat? Keskellä selkää? 
Vastarannalta nousematta?
Nimipäivä lähestyy, 
24/7. 
Nimeni 24/7, 
taas aalto, 
hiekan uusi järjestys.
.
.

©chr

Ui, kantaa

.
.
Järven yli ui hirvi,
kantaa sarvissaan taivaan pitelijän.
Vaivalla veistetty ikkuna
karhun kuivunut käpälä
synnyttäjän taikavyö
lapsen yöitkettäjä
kivinen kaivo
kiroruohon kuohu.
Ui, kantaa.
Ammun nuoleni korkealle,
en näe mihin se putoaa
.
.

©chr

Puilta

.
.
Ne nousevat juuriltaan
maan kärjeltä
seuraaviin niemiin;
puilta tuhannet valo-aukiot
puilta kivi-ahot,
tyhjät karhumaljat
.
.

©chr

Jotka

.
.
Maa, joka on pehmeä ja lähteiden vesi
nokkoset, jotka matkalla söin
nahka, joka toisen päältä otettu, toisaalle annettu
vuoteet, joissa lepäsin
jotka vuodet
kukoistus
ja ruusut
ja ruusut
ja ruusut
.
.

©chr

Hidas

.
.
Hidas maa
yön kuva, lilaraskas sävy

makaan edelleen selälläni.
.
.

©chr

Onnistumatta

.
.
Maan tummuudestako muuttui taivas vaaleaksi?
Oliko pilvistynyt?
Etsin kolmen tähden kuviota
ja tapailen isämeitää,
kummassakaan onnistumatta.
Kylä työntää kirkkotapulia yhä korkeammalle.
Luumupuun latvassa alkaa tuulla.
Kaukana joku sulkee oven.
.
.

©chr

Viiva

.
.
Laulavien tähtien alle piirretty heinä,
ohut kaareva viiva valumassa näkymättömiin
kannattelee putoavia
.
.

©chr

Lamppu

.
.
Ruokapöydän yllä lamppu kutsuu yöperhosia ikkunaan;
viikko kesäpäivän seisauksesta;
yksi perhonen löystää vyötä ja levittää hihat
.
.

©chr

Vedolla

.
.
Samalla vedolla kun minusta lähti päivä,
sateettomat pilvet hajosivat
pisteet vedolla
yönmusta
.
.

©chr

Pesäpäiviä

.
.
Moniaita pesäpäiviä;
vuosi 1646, solsticium seisautti kalenterin;
pisimmän valo candaa kesä seidsomus.
Yöviulujen kehrääjät paidanhelmassa, leviää suovilla,
tyyni altocumulus

.
.

©chr

.
.

Olin syöttänyt sinulle paistetun, jauhetun sammakon.

Vainajien päivän ilta, me jähmettyneenä,

en voinut enää mennä kauemmaksi -

maahan jäätyneet omenat painoivat selkää

maatuvat makeat palaamasa juurilleen, paalu-hiusjuurille

rakentavat taikinaa matojen kairat,

pimeä kuura nuoli reiden sisäpintaa

vyösoljen takana upottaa

ajattelin sytyttää valot,

mutta sytytän hiuksiin hedelmät.

Ensimmäisen kerran koen, vahvasti

monenlaiset kasvosi vuosien seassa:

tumman tuoreen ja samalla uurteisen ohuen,

harmaan naavan

polvillaan, paljaat toiveet olkapäillä,

taivutat sormin valvovan yön maahan;

sinä levität minut, menneisyys nilkoissa, anastat haikua

avonaisen halun värisevän kohdan;

    ulvomisen kynnyksellä

    pimeän hevosen laukka

    luulin sen olevan pihalla

    kuulin sen olevan talossa

    sen nopea sydän pusertui kaikua vasten

    sen kiviset kengät kalliolla

    harjajouhen takiaiset, kävyt piiskaavat

    sinistä, liilaa, keltaisen nopea isku.

Uimme lisää aikakoneen muistia

tyyni sää kantaa puutarhan reunoilta villien eläinten haukahtelut.

En pelkää pimeää, mutta pelkään sanoa pimeässä ääneen

”Minä rakastan sinua”,

kaikkein vaikein lause maailmassa,

mutta mitä muutakaan voisin sanoa?

Minä rakastan sinua- hetkellä olen jo niin korkealla

etten kuule suuni liikettä; ehdin ajatella:

hänen nimensä muodostaa aakkosten yhteisen äänteen

kunnes sulaudun siihen

Määränpäästä lähestyy yön reuna,

ruusuiksi naamioituneet sienet

unien eläimet.

Ilman sinua en tunnistaisi niistä harvoja lintuja.

Jokin lentää poispäin.

Joku lentää pois

.

.

©chr

Huoneen uni

.
.

Mänty liikkuu makuuhuoneen aamuneliössä
päivällä kattoon ilmestyy pitkulainen oksaheijastuma
iltapäivällä kamariin ylettyvä paahde

kesäyön pohjoisen kuun valkoinen hevonen,
ruskeat sumuhevoset heinämaassa
viistävä pimeä lintu,
näen onnellisen unen,
susikielellä,
luomen valo kun kohina loppuu

.

.

©chr

Kaiku

.
.
Lintujen sade;
humisee päälakemme;

leikistä
kaiku oppisi lentämään
.
.

©chr

Hollow Talk by Choir of Young Believers

Lehvillä

.
.
Hevosten äänet vaimenevat;
saattue häviää vihreään aurinkoon;
polun pohjalla kaviokuvat keräävät nopeasti maavettä;
varpaitten väleistä nousee tumma metsäpohja
kirkas tumma, vanhat neulaset kelluvat;
vaalea nilkka ja nilkka.

Varovasti alkaa lehvillä keskeytynyt laulu;
pesättömän koiraan kosinta.
.
.

©chr

Kujanne

.
.
Toisessa ajassa
             haavikon kujanne. Sen kohina
kuin kevään maanvyöry
josta ilmehtii vihreä
reunoille
ja rapina vetää peittoa kerroksissa
paikasta irronneena.
Kuulen häiveen
maanradan nopeudesta ympyräviivan.
.
.

©chr

Kohtaaminen

.
.

Ennen ensimmäistä kynttilää hämärän synnyttämä palvelija kumartaa vieraan saapuneen.

Ulkokaihtimen takaa astuu esiin hän.

Maa puhkeaa ja asettuu oksille laskee vapautuvat saaret 

läpikulkemattomat latvat ajavat meren huoneeseen veneet

valujuonteen hidas katoaminen pinnan alle pöytä kelluu 

ulospääsyä kuoriutuva purppura näytteet hioutuvat kiviin

vartalovoima kirkuu rantaviivalla portti suunnistavat 

yömuuttajat tähdeltä tähdelle uivat käsistä vanhat sanat 

nousuaalto laantuu tasaa ilmailmiöt värisevä neitsytkalvo

.

.

©chr

Ahtaudessa

.
.
Vuosisadan vaihteessa riisuuduimme,
irtokaulus sekoittui pudotessaan keskeneräisiin kirjeisiin
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa ympyräviivan käsistäni

ota käsistäni loput
.
.

©chr

(uudessa muodossa 12.6.)

Runko

.
.
Yöllä herään;
lehmuksen runko painaa jo niskaa,
puu kumartuu puoleeni, hengittää vain kevyesti
                                                                                            pitelee

kylkikaariani,kohoava
hauras sydänveistos
.
.

©chr

Aikaista

.
.
Metsäpohjan harvinaiset sammaleet
kurottuvat taipeista
valo hänen kasvoillaan.
Etenemme puu puulta,
koivujen reidet,

Vielä liian aikaista.
.
.

©chr

Kimeä

.
.
Lyijyvalkoinen taivas, nyt kuiva, ei halkea,
mutta aamuyöllä väri liukenee veteen;
Säilytän vivahdetta tiiviissä lasitölkissä;
sen kimeä hohde,
vedän reunalta
                               muutaman henkäyksen
.
.
chr.

Tähtikartta

.
.

Olen painoton, istuimeen ei jää painaumaa,

olkapäillä pyrstötähden alkioita, otoliitteja

yö yöltä kasvavia kuuvuoria

(myöhemmin valokuvauslevyllä huomataan suomujen välähdys;

levy on herkkä, kuparipiirrosta nopeampi).

Painoton; otsalla yksi aste, kaksi mittaa,

suuntiin taipuva, märehtii eilistä aamiaista.

Kirkkaudessa luettavissa Neptunuksella käytetty tähtikartta.

Voimakkaimmat kojeet mittaavat heilahteluja;

eläinradan ohittavia observatorioita

.

.

©chr

(Kirjoitustehtävä alkamaan lauseesta: "Olen painoton,

minusta ei jää painaumaa nojatuoliin.")

Peilejä

.
.
Ilmanko vai illan lämpö;
älä kosketa kasvojani kun nukun
muistia ohimolta oksien alta.
Rakensimme temppeleitä toisillemme
peilejä pyhäkköön.

Säie katkeaa;
kaadan kuin metsän
käännän astuvan kaaren, kuvarullan
aamun lyötyä
.
.
chr

Yoldia

.
.
Ole tervehditty sinä vesi, elävänä virtaava.
Äärtä ei ole. Ääretön Yoldian- meren ranta.
Hankien sulaessa kalliovierille jätetyt äpärät
kyykkysillään imevät suolaiset simpukkalihat,
kantavat ulvoa, ulvovat viiman pakkaskarvaa.

Veneenvartija odottaa.
Heitän selkään kuun, eteen auringon
olkapäiltä laukkaan ryöstäytyvät komeetat,
airon painaelmarytmissä tähtien sisuksista timantit;
nousevat äänet;
mahtavana kohoava metsän kuori hukkuu pois.
.
.

©chr

Vapaus

.
.
Luurangassa heijaa korkein puu
juuret syvään maanvahaan,
irtoaa keuhkoista mitattu huone
onttojen pesäkolojen vihellys

käsivarsilta vapaus uunilinnuille
kierivät helmalta hedelmykset

ilman malto valuu mahlana
                        peltoaukean vapaus
                        vapaus sukeltaa vedenalaiset
ylösalaiset ovet
eikä jää revi uimarin kaulaa
.
.

©chr

Harjurunot

.
.

Ja niin koitti vuodenkierron kolmas kuukausi, 

ja tuli aamu ja ihmishahmo nousi majastaan 

ja Auringon punainen säde kosketti uudella armolla hänen silmämuniaan 

ja hän näki Metsän korkeuden, tunsi sen voiman, 

näki Jättiläisen pudottaman lohkareen, 

kuuli tikkalintujen kiihkeän rummutuksen, 

ja hän totesi, että maa on hyvä ja että elämä on hyvä.

Ja sinä päivänä kun valo ja varjo olivat tasan, 

hän kulki ja tunsi jokaisen varvun jo marjaansa paisuttavan, 

ja kuuli jokaisen lipovan aallon,

lehtipuut taipuivat liikkeessä hänen kanssaan, 

ja havupuut nousivat hänen kanssaan,

ja taivaalle hänen yllensä oli ripustettu laulava kiuru 

ja maahan hänen allensa se jää mikä jäästä oli jäljellä,

ja korkein petäjä hoiti häntä ja löi kilpikaarnat suojaksi hänen kämmentensä läpi,

löi suojaksi hänen sydämeensä.

Ja hän kulki ja saapui Ansioonsa, sillä hän oli saanut ansionsa mukaan, 

Peippoaamuna polun poikkikulkijat,
hiutaleiden liimaajat, järkäleiden ripottajat,
kaukaiset toitottajat; pakkasveden melojat.

Jääaavan alla suuret kalat

kääntävät kylkeä, vielä kerran,

ahtaudessa laulavat näkymätöntä joikua; 

paine värisyttää harjumetsän pohjaa.
Käsivarsilla kirkas oranssi

paljaiden puiden laulavat latvat

.

.

©chr

.
.

Koskettamalla kevyesti solisluultani irtoaa hien liimaama männynneulanen

ohimorenkaat helähtävät

linnut kantavat linnunpesiä selässään

taivuttaa tuuli osuu loppumaton rintamakulkue

ohitse kutsuääniä, maan laulua, oloääniä ylitse,

varvuston läpi eläinten liikkettä;

näin niiden levolliset pysähtyneet silmät.

Aikaa elän Johnin tyttärenä, Annan tyttärenä,

Hiran poikana, Wakajacheen veljenä;

monessa polvessa vaihdamme nimiä ja majoja

ei alkua ei loppua ei ole

taas kuolema kuljettaa istuttaa muualle kotikylän tuhannet vuodet

kohoaa nuotiosavu.

Kohtasin alkupisteen matkalle ja samalla maalin;

pihkarasvaisen eläimen läheisyyden;

härkä astuu kalliosta, painumatta takaisin

Hyvää yötä, se sanoo, En hetkeen nähnyt sinua, se sanoo

tunnen käden alla otsaluun, etusormella karvan

lyhyemmällä ripset, ripsissä metsän sivut kääntyvät,

painaa kuvioille kivet, kivillä fossiilit, murtumat, purkaukset

upottavan iiriksen huulilta putkilovartisten märehtijän,

tiheässä tähtitaivaassa sukupuuttoon kuollut kuve

katsoo kohti

.

.

©chr

Viimeistä edellinen

.
.
Mitä enemmän tutkin, sen vähemmän tiedän
siemenen viisaudesta, neulasten määrästä puun huminassa,
palosta vaalealla iholla, palon jälkeisestä sydänlamauksesta.

Talojen ovilta kulkuani katsellaan kuudennelle kadulle saakka,
katsellaan sydänalaani, onnen ikää.

Hiekkapöly leijuu hämäränsäteissä, Kisokaidōn tiellä Kiotosta Edoon
apinakauppiaan kärryistä on pudonnut pyörä,
päällimmäiset häkit suistuvat särkyen villikaalien lomaan,
eläimet mölyävät
vapautuneet katoavat auringon tikkaita.

Jatkan kävelyä käsialasi pisteisiin
pilkkujen keitaat levittävät uudestaan käden liikkeen
ranteen vilahduksen hihansuusta
Jumalille omistetun laulun.
Tulikipinöiden noki vetää vanan jälkeeni
piirtää kirjeeseen käärinliinaa
alkutervehdyksestä alareunaan.

Suljimme hellästi toistemme silmät, käänsimme vastakkain tiet,
siivilleen rakennetut yhdessä liitäisivät keskelle tuulenkalojen parvea.
Missä olet? Merkki maanradan kaarella
siellä kaukaista tuulastuslyhtyä pienempi.

Kuka tanssii kukan sisällä?
Kenelle tarjoillaan valkomuotoinen kultajänis?
Kenen leijuva tuoksuaine,
satalehtiruusu?
Kenelle tarjotaan vuodekomeron rakkaudenateria?
Taivaaseenastuminen
alkusynty
kädenjälki kuin ankkuri?
.
.
.
Copyright chr.

Laivauksen suunnittelu - Zidbäckin matka

.
.

Kiipimäjalkoja, poheluita, 

lehdykkäisiä maan lauluja, kasvaa pergamentti kerrallaan

versovat uomana virtaan

Palvelija pesee vuorijalavan niintä joessa

ripustaa pitkät kimput sillankaiteelle.

Ennen ensimmäistä kynttilää astuu huoneeseen hän, Zidbäck,

kumartaa, ei liian syvään

iholla tulikärpäset

Teelehdet taipuvat maljoihin

laivauksen suunnitelma, meritiede

vesirungon varassa matkaavat kokoelmat

niille makean veden hiljaiset tynnyrit,

sormet kiitävät kartalla koillispasaati purjeissa

meren mannerrinteet vaipuvat kynsiltä syvänteisiin

välillä katse nousee ja hakee kaiun

painuun se mukanaan

jättiläismäisen pyrstön heilautus – pinnanalaiseen laaksoon, 
pohjalla kartoittamaton pedon rotko

108 ihtohimoa piinaa ihmistä

pronssikello soi niiden tahdissa.

Tämä kansa syntyy aina uudelleen

temppelissä valaistumisen pyöreästä ikkunasta

he näkevät täydellisen tyhjyyden

Mutta minun Jumalani ikkuna on kulmikas

eksymyksen ikkuna

näkymänä koettelemus,

kauhistus ainoasta rakkaudesta.

.

Kultarinta kuunvalossa

hänen kauneutensa

sataa hedelmälehtiä

rakentaa ruusuja

ruusujen läpi umpisolmuja

siemenien lävistys

lävistää verhon.

©chr

Lakanoissa

.
.

lakanoissa kannetaan

lähestyvän lumisateen tuoksu

tuuli ottaa huoneen, lepattava helma

patjalle ripottaa toisiinsa liittyneet sakarat

puhuvat totuuden suulla,

marras laukkaa, rakentaa soittimensa

kannattelee taivaanrantaan kudottu puuvilla

silmistä sinisin veden väri

.

.

©chr. 

Keruumatkoja

.

.

Kupolivuorilta vanhaan kaupunkiin pionipihoja

sydänkammion laskimo-ojia

puron reunalla hajanaiset istutukset

kiduksiin johtavat kaaret,

heijastuu lampeen kumpuilevan puutarhan paju

pienen kiertokulun hiussuonet, meduusatähdet

jokena virtaavat kalansuomut, kammatun hiekan kivikuvio

emalikiillekaloja pehmeäeväisiä siipijalkoja

pengerpellolla patoreuna vedenluoma

keinuvat oraat

.

.

©chr.

Oven takana

.
.
valo kulkee yli ja loppuu
seisomme ikkunoissa, metsän jäljissä
lujasti toisiamme
.
.
Copyright chr
.
https://youtu.be/7vdgZAJVnes
.

Ensilumi

.

.

Halava kaartuu

odotan lumisateen alkavan

sinetöity pimeä, ruoho

.

.

Copyright chr.

Isä Davidin rukous

.
.

Temppelialueen vuosituhannet riippuvat raskaina

lehteviä oksia täydessä kukassa

kulkija saa kumarrella ja väistellä

seremonioiden jälkihämärää

hiljaisuus ei kaiuta ääntä

syksy muuttaa kylän savut kitkeriksi

nuudelikauppiaan katse kääntyy pois, lyhdyn alta varjoon

jätettyämme juhlan sulkeudumme omaan pyhyyteemme

toisiamme kuin kosketellen

lyhyt kulkue hämärtyy, muuttuu epäselväksi ja katoaa näkyvistä.

Kun taivaan vaalea nauha ei enää erotu polun yltä

otat uuden otteen, vyötäröltäni

Terve Maria armoitettu

Herra Sinun kanssasi

   sisältäni kantautuu sateen ääni

   lepattava pelko

   vangittu Papio okinawensis

Siunattu Sinä naisten joukossa

   valmistaudumme kuin näkymättömään tanssiin,

   aie paeta tunnetta, toteutukoon se tunne

Pyhä Maria, siunattu olkoon kohtusi hedelmä

   kastuneet hihani puuhedelmien keruusta painavat

rukoile meidän syntisten puolesta

   unissani saattavat meitä tapahtumat

   meren porttiin taipuvat aallot

   näen syvälle kirkkaat kivihelmet laivan pohjaa väistämässä

   Vanessa samurai ilmassa ajautuu tuuleen

   kuin käyttämätön kirjainmerkki, laskeutuu hänen olallensa

Jumalan Äiti

nyt ja hetkellä kun voitamme synnin

   etäisyydet kaatuvat ja häviävät

   vaate, jonka hänelle ojensin, avaan hänen päältänsä,

   kerään vyön, tuhannet kudotut onnen kuvat,

   on vain ajatus rakkaudesta

Amen

.

.

.©chr.

Peitteet

.
.
Siipien pesemisen päivä
ja levitän niiden värikkäät peitteet,
itse kannan Vesiportilta veden
kupillisen kaadan alkaen tyvestä
kupillisen, hennolla nokalla suin höytösädettä
parvi tarjoaa niskansa,
ruskea vuorenrinne pudottaa vanhoja pesiä
.
.
Copyright chr.

Kun syys

.

.

Kun tuuli lopettaa tuulemisen

puu puulta kammattu uupumus

laskeutuvat pilvet

kylmästä säkenöivät jalkapohjat

valo muratin lehdelle,

kukat ymmärtävät syksyn

uudenkuun juuret

rukousnauhat sidotaan 

syntyneen varsan kaulaan

pyrähtää unohtunut lintu

hetken keinuva oksa,

taakka lasketaan maahan

maa ottaa vastaan

asteittain häviää lämpö

kun havuoksa, kun lehti, kun täyteys

pysähtynyt askel

haistaa maatumiseen, makeuden, 

hetken, hetken

kahisee joenmutkan ruovikko,

lampun liekki palaa tasaisesti

juomavesi loppuu maljasta

ikkunan kosteus pyyhitään hihaan

suu suulta pyyhitään suudelma

kuivan tasangon horisonttiin

pudonneet tähkät

.

.

copyright chr.

Lähellä

.
.
Ilta ei puhu, syksy on lähellä,

toisiinsa kietoutuneet kuunsirppi ja cirrus-pilvi
putoilevat jääkiteet maata tavoita
.
.
Copyright chr.

Kuva

.
.
Näin sinun juoksevan polkua
eteenpäin siivet selässä
täydellinen kuva irtoaa muistista;
kokonainen, ehjät reunat.

Uni ei tule
hunnun takana lapsuus kasvaa umpeen
näkymätön seutu
.
.
Copyright chr.

Onni

.
.
Kuka minä olen,
talossa lentävät tapetit
rakkauden väri kasvaa oksia nurkista ikkunavaloon
ovella lumisia oksia
oksilta puhetta yökaudet, ruokaa, leipää, viiniä.

Lentää talossa vuosisata, lämmin päällystakki;
ruumiin onni,

pidän katseeni suorana
.
.
Copyright chr.

Eteinen

.
.
(En kirjoita huoneiden kirjaa,
kirjaa huoneiden ruumiiden päiväkirjaa);
Merisinisestä eteisestä, pensseli kädessä,
sukelsin päistikkaa
ukkossadetta vaahtoaa kynnyksellä
uutta väriä: väri lähellä jäätymistä
ensin lähellä rakeita, nollaa, miinusta
(tuuli mahdu huoneeseen)
sitten rajua kappaleina putoavaa putoaa

pinnan alla lyhtykalat uivat lepattamatta
tervehtimättä ovesta astuvaa
.
.
copyright chr

Mielessäni

.
.
Mielessäni näin lumen putoilevan pihalle,
vaikka en ole talvea tästä ikkunasta nähnyt,
poimin muutaman lehden basilikasta,
sekin hehkuu jo kovemmilla väreillä
.
.
Copyright chr.