Häpeä

.
.

Häikäisy sopottaa päättymätöntä

lorua korvaan, huitoo, tarttuu kä
sistä, kutoo hiuksiini vuoroin kul
talankaa, toisesta syrjästä jäkälää
sontineen, sovittaa päätäni, kärry
npyörän alle. Vaikka temmon, se 
saa valtaansa ulinan valua, valum
asta valun. Pilvi roikkuu ikkunan 
poikkipienalla ja aukeaa läpiveto
on, luisilla lusikoilla järvi soutaa 
sisään, järveni; toisaikaisuuden k
uulevat korvani yhä nylkemättöm
ien kuikkien huudot yhä huutaa t
uo taivas, kaivetaan maasta, pide
llään maa vasten minua, paikkaan 
näkyjen mennä, avoin alaston yö
n kohtu kun suun tungettu liina 
painaa olkapäitä maatuvat nilkat
polvista poikki kunnes pimeys

kunnes pimeys

kunnes armo

kunnes kaikki irrottavat, jään hiljaa

kunnes silmät jaksavat aueta,

sulkeutua

.

.

©chr