.
.

Punnitsen jatkuvasti sydäntäni

punnukset vaihtuvat, vaa´an kulma.

Niskasta vyötärölle jatkuu paitani nappijono;

miten huolellisesti kierrät jokaisen auki lenkistään.

Lampun tulessa leimahtaa perhonen;

ehkä minä

se olen ehkä minä

Kivikauden helmet levitetty ylitsemme

lantioiden maljoihin

jäätikkö halkeilee

nousee olkapäänsä varaan katsomaan minua.

Suomut, ohimoiden roihu

mitä partaansa on sidottu;

oravanruusut

pohjoisensivu, kaltaisuutensa

minusta mitä maailman poikki.

Sadepisaroiden kosketusta luumupuun oksilla ei lasketa

jokaisella silmumitalla laulavat näkymättömät tiaiset;

koskemattomalla tarkoitetaan ihmisen koskettamatonta.

Istuin tuhat vuotta koskettamatta

minua valaiset yläpilvet

.

.

©chr