1. puolikuu

.

.

Kuu on ainoa valonlähde

kosketan pitkiä railoja hänen kasvoillaan

piilotettuja meriä;

hevoset laukkaavat aallonharjaa

suojaisassa lahdenpohjassa pikkukaloja

vesikirppujen jälkiä

.

.

chr.

Kuun toinen vaihe

.

.

Sirppikuu katkoo illan vuodeverhot

äänet kankaan läpi 

me uimme unien jäänteet kuin kalat

hän joko kosii tai on hylkäämässä;

turhaan söin sydämen, sen uupumuksen;

käden heilautus näkyy vielä sinusta

ehkä korkea, ehkä kaiken vihreyden läpi

kuusipuut selin, kääntyneet poistuakseen

.

.

chr.

Uusikuu

.

.

Pimeässä eteneminen;

tunnustellen yhä alemmas linnunrataa

tähtisadetta

lämpö on haihtunut avaruuteen

liikumme niin hitaasti, kuin emme ollenkaan

.

.

chr.

Lohtukuu

.

.

Miten suut voivat kohdata käsien koskettamatta

Missä on ihon polku

Voiko kaiusta saada kiinni

Voiko valosta saada otteen

Jos ikkunat antavat, niin ottavatko ovet

Mitkä ovat valon ominaisuudet

Mitkä sanat kiitävät ihon taipeisiin

Löytyykö lukurauhavaate miesten-, naisten-, vai lastenosastolta

Häikäiseekö auringonheijastin

Miltä korkeudelta alkaa taivas

Keneltä voi pyytää anteeksi

Kuinka kauan voi kosketusta odottaa

Kuka kuulee apolloperhosten lupauksen

Pitääkö aaltoja laskea

Miten avaruuskuvaus mahtuu paperille

Mihin aikaan alkaa yövyntä

Luetaanko päivänvalolauseita vain pimeässä

Mistä valuu ailahteleva mesi

Kenellä on kultakäpälä

Onko kasvoja ilman peiliä

Kuinka moneen osaan ilma on jaettu

Millaiset ovat viettelijän kasvot

Tekeekö säädyllisyysaisti kipeää

Tekeekö säädyllisyysaisti hyvää

Missä jaetaan pöllönoksennuspusseja

Otatko kaikki mausteet

Kenelle kaihonkukka puhuu

Kuinka monta desipeliä on unen äänessä

Minne lukit menevät talvisin

Mikä yhdistää kauhut, horkat ja kirput

Kuka minusta pääsee ulos

Aavistaako kaukoaavistus

Kuinka kaukana kulkee kaukoliikenne

Onko päivälepakoita

Onko hiljaisia kerroksia

Kuka ampuu luodin sydämeen

Miksei aina voi olla ensimmäinen päivä

mikä on lämpimän päivän paino 

Onko pakkanen kevyempi

Voiko sielu rypistyä

Miksi maa on likaista 

Kuka repii hyväilyjä

Miksi lyödä kun voi suudella

Miksi suudella kun voisi lyödä 

Minne pilvet menevät

Mihin häviävät muistot

Mikä tekee kauneuden

Ovatko kukat helliä

Miten Se menee aina ohi

Kuinka monta onnen hetkeä on

Miten, mistä jumalat syntyvät

Tunteeko yö yöpaidan

Miten polku kasvaa ja häviää

Ovatko paisuvat marjat ylpeitä

Onko tuuli mennyt

Onko kapea kuin käsivarsien kapea

kuin linnun sormet

kynttilänvalo 

?

.

chr.

Toinen puolikuu

.

.

On olemassa kaunis kuva:

harmaantununeella laiturilla

hiuksistani valuu vesi, jota yö ei kuivata

odotan vielä nuo laineet, tuon tyynen.

Takana lehtivihreiden alla tuulen sola

seitit käsivarsilla

.

.

chr.

Hän kiertyy auki

.

.

Yön aikana

                       ties kuinka monetta kertaa

hän kiertyy auki

hänen ohut kauneutensa

.

.

chr.

Odotin sinua

.

.

Ja minä odotin sinua niin kauan

odotin, odotin, odotin

odotin, odotin.

Odotin

niin kauan

.

.

chr.

Suljin, näin, havahduin

.

.

Suljin, näin, havahduin ja hyvästelin.

Puut huojuivat

kaunis valo oksalla

kuuntelin 

.

.

chr

.

.

Päivisin on kova helle

Istun keskiyötä lähestyvässä puutarhassa

Luumupuusta putoilee maahan rahkileita

Kokonuotteja

Pyykkinarulla uimapuvusta vettä

Ovella hyttysverho osuu vaivihkaa tuulikanteleeseen ja soi

.

.

chr.

Kaksi tuntia

 .

.

Kaksi tuntia auringon laskusta;

Kaksi tuntia auringon nousuun;

pimein lyhyt hetki.

Korvassa inisee hyttynen ja vaalea 

tähdetön taivas.

Eilen tähän aikaan näin lepakon.

Valkoinen hohtaa vajan katon päätylaudassa.

.

.

Juhanusaattona

.

.

Jos juhannusaattona menet metsään

Kirveen koskemattomaan metsään

Jos menet kirveettä kirveen koskemattomaan metsään

Jos näet metsässä käärmeen

Sammakon tai sisiliskon

Kukkivan sananjalan

Mielitietyn kuvajaisen, nimikirjaimet

Jos juhannusaattona kuulet vanamokellojen soivan

Jos metsänhaltija sinua puhuttelee

Jos puhuttelee kettu tai karhu

Jos nousevat takakäpälätassuilleen ja loitsivat

Jos juhannusaattona joudut metsänpeittoon

Eksyt, kuljet ympyrää

Jos saavut kolmen tien risteykseen

Piilotetun lammen rantaan

Suopursumereen,

Uit, uit alasti

Jos uit ruispellossa alasti, poikatalojen pelloissa, heinämaassa

Jos istut koskessa pukeutuneena vain olkivyöhön

Jos katsot lähteeseen, suonsilmään, kaivoon

Jos katsot juhannusaattona, 

Näet aarnivalkean, näet aarremadon

tai jos peseydyt

Lähteessä, suonsilmässä tai kaivossa

Jos peseydyt heti tai kolmesti

Jos pudotat vaatteesi

jos pudotat kultasormuksen neulansilmään

Jos morsiushuntusi repeää halki

Tai Sidot lehmälle kaisloista seppeleen 

Jos keskiyöllä

Jos juhannusaattona istutat kaalia

Kaivat aarretta

Soudat veneellä

Syöt lettuja

Tanssit

Jos juhannusaattona saunot, vihdassa 28 oksaa

Jos keräät kastetta, siemeniä, seitsemän kukkaa

Yhdeksän kukkaa, neliapiloita

Nukut villasukka toisessa jalassa

Paita nurinpäin

Saunan katolla, aitan katolla, tuvan katolla

Jos juhannusaattona nukut, ja jos nukut tyyny pään alla

Tyynyn alla maariankämmekkä, virsikirja, kupariraha,

alkaa Isokesä, täyteläisyys. Päivä on kirkas ja pitkä.

.

chr.

Lännestä tuulee ohuita

.

.

Lännestä tuulee ohuita yläpilviä

Metsän varjo koskettaa vaahteroita

Istun pihalla lukemassa kotimaisista kämmeköistä:

lumovalkuista, miekkavalkuista, niiden huulista 

Ja kehälehdistä, kannuksen suusta.

Harvinainen Epipogium aphyllum, metsänemä, on aaveorkidea

Kukkii Varjoisissa metsissä oikullisesti ja

Muodostaa harvoin siemeniä; sen pölyttäjä on tuntematon.

Kasvi Sortuu Kukkimisen jälkeen ja hajoaa.

Korkealla kasvaa kuu

Katseeni ei pysy lintujen iltalennon perässä

Ei kuun, edes puolikkaan, maan 

.

.

chr

3.6.2022

.

.

Se on hidas kuin oboe

Kaunein fagotti

Tila sinun takanasi

Maa, talven painama;

Hulluus Käsivarrella 

Hereillä, aina vain hereillä

Äänettäkin Hereillä

.

.

chr.

2.6.2022

.

.

Ja sataa ja sataa ja sataa

sataa ja sataa, sataa, sataa;

valuvan veden keskeltä

Talitintti lentää pesäpönttöönsä.

Alkukesän pimeä vain hämärä.

.

.

chr

1.6.2022

.

.

Hain illalla lähteeltä vettä;

Sade oli hetkeksi tauonnut;

Korkealla latvatuuli;

Suurista kuusista putoili raskaita pisaroita

Ne Painuivat ihoon villapaidan läpi.

Oksistossa Laulurastas

Sen puhe, jota ymmärrän ja en ymmärrä

Poispäin häviää hirvi.

Pudotan sinkkiämpärin veteen ja nostan ylös

Valutan hitaasti kanistereihin ja juomapulloon;

Lähdevesi on niin kylmää

Se solahtaa vatsanpohjaan kuin kirkas valo

Ja silloin Huomaan Ketunleipien kukkivan

.

.

chr

Uutta kokoelmaa kohti

 

Vielä sateenkin

.

.

Vielä sateenkin päästän taloon sisälle

Kaiken muun siellä liikkuvan lisäksi

Kuluneella matolla maatuvat lehdet

Pisaroiden napsahdukset

Ja kurkipari ruostuu asentoonsa

Luumupuun pudonneiden terälehtien Alla

paljastuu tuttu maisema;

Kasvuun kutsun saaneet koiranheinät, mesiangervot

Ja katosta Pilvet, niin ohuet, takana vanhan taivaan kajastus

.

.

chr.

Musta lintu

 .

.

Musta lintu ja kimalaisten surina Valkoisena kukkivassa luumupuussa.

Tulppaani sen juurella on sulkeutunut yöksi

Piiloutunut sisimpäänsä

Kaikki muu hurmiossaan kasvaa ja leviää

.

.

chr.

Kukkivan puun alla

.

.

Kukkivan puun alla tulppaani on tältä päivältä sulkeutunut. 

Aurinko valaisee enää puiden latvoihin.

Ikkunoissa ei ole valoja tähän vuodenaikaan,

Mutta välillä sytytän kynttilöitä puutarhaan:

Patsaalle yhden, yhden kiviympyrään, kurjelle tai tontulle, 

Koko nauhan muurille, Joka rajaa näkymäämme.

Kuinka nopeasti pikkulintu saa naaraansa ”kantamaan” munaa? 

(Mikä lienee oikea termi?)

Jos tarkennan linnun kirjosiepoksi?

Jos kerron, että eilen pariskunta kävi linnunpöntöllä tutkimassa ja

Tänään iltapäivällä kantoivat sisään heinänkorsia

Niin kuinka nopeasti?

Pönttö tuskin voisi olla kauniimmassa paikassa kuin kukkivassa puussa.

Tänään puu on avannut kaikki nuppunsa

Sen Tuoksu huumaa

Kukat sytyttävät yllemme tähdet, 

Hyvin harvat tähdet.

Viini jäähtyy laseihin, sulava voi leiville.

.

.

chr.

On avaimia (toinen versio)

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On yön avoimia ovia

Vartioimattomia sisäänkäyntejä

Kenelle, mille vain kulkea

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä

Avaimettomia Perhoskoteloita, munankuoria

On pähkinämatoja murtautumassa kuoren alle

Eläinsuojien yörauhan salpoja

On lukitsematta sydämiä ja on lukittuja

Kutsuun avattuja käsivarsia yhtä paljon kuin 

Sinetöityjä tunnustuksia ja kirjeitä

(Niistä en sano mitään)

On pimeään piilotettu aika;

Maailmojen raja;

Se pysähtyy, kumartuu korvalle

Se ei kaiu vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kasoittain kelpaamattomia avaimia, kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr.

Kastetta on vielä

.

.

Kastetta on vielä maassa ja lehdillä ja

Kasvit ovat yöstä vahvoja

On hetki, jolloin mesiviitat ovat paisuneet kylläisinä

Täyteen mittaansa

Et pue kenkiä ja kuljet, keräät valikoituja

Saamme linnulta yhden munan, 

Syömme linnun yhden munan, vain yhden

Kuori on kirjava ja maku voimakas

Työt olisi tehtävä ennen kasteen haihtumista

Ennen kuin musiikki loppuu

Ennen kuin täyteläinen maku kieleltä laimenee

Siitepöly on hävinnyt

Yksi sävelmän pala ja avonainen silkkirasia

Lehden karhea kaari

.

.

chr.

Kaikki laulavat soidinlauluaan

.

.

Tällaisena aamuna, kun kaikki laulavat soidinlauluaan, 

voisin vajota ääntä päästämättä järven pinnan alle, 

veden värähtämättä, edetä pohjaa, 

ahvenvitaa lehdykkä lehdykältä

raatteen juurakkoa, mutta kuljen tiellä, polulla kävellen 

vielä kymmeniä kilometrejä, 

pääsen vielä kyykystä ylös, 

löydän rannalta uuden sulan; kuten kaikki muukin on 

uutta, kuten järvi, kuten käen kukku, 

kaikki puhkeava ja helisevä

Maasta aukikiertyvä

.

.

chr

Puutarhan astinkivet

.

.

Puutarhan astinkivet;

Polkua noustessa näkyi päivän viimeinen auringonläikkä;

Lehdet nousemassa puihin.

.

chr

Eilen aamulla

 .

.

Eilen aamulla 

Lämmin ilmavirta nousi puiden latvoihin 

Näin kuikan sydämeen

Näin punaisen amuletin 

.

.

chr.

Keltaisessa linnunpöntössä

.

.

Pihalla keltaisessa linnunpöntössä on talitintin pesä.

Pesästä alkaa kuulua piipitystä pari sekuntia ennen kuin ruokkiva lintu ilmestyy toukka nokassaan. Miten tämä on mahdollista?

Lintu ei lennä suoraan lentoaukolle, ehkä arastelee minut nähtyään, vaan hypellen oksalta toiselle lähestyy pönttöä, kunnes sukeltaa sisään.

Välillä päivänvarjon kangas heilahtaa väliimme; sillä aikaa ehtii tapahtua jotain, en näe, ja

Kun auringon haalistama helma taas väistyy, En tiedä missä lintu on.

Auringon laskiessa haen pyykkinarulta lakanat;

Unohdin täysin päivän mittaan tämän askareen.

Tuuli on pyörtänyt kankaat rullalle ja kerään Ne käsivarrelle

Sylintäyden tuoksuvat lakanat

Pieni kori, jossa säilytän pyykkipoikia, ja jonka olin jättänyt oksanhankaan,

On kierinyt kauas metsän reunaan

Ylimääräiset pyykkipojat kylväytyneet pitkin, 

Puiset, muoviset mustat ja valkoiset hennon uuden heinän seassa

Esikon nuppuja, kiurunkannuksia

Tänään koivujen nuoret lehdet alkoivat suhista tuulessa.

.

.

chr

Nukuin hänen kanssaan

.

.

Nukuin hänen kanssaan; voiko olla totta?

Kun Todellisuus muuttuu koko ajan;

Ehkä en, ehkä Nukuin hänen kanssaan;

Jokatapauksessa:

Kannat pihaan suuren valkean linnun

Sen katse on melkein sammunut

Sen jälkeen en pysty erottamaan Todellisuuksia toisistaan;

Kuka pitelee kaulaa paikoillaan

Miten vahingoittuneen siiven sulat

Miten ei ääntäkään

Ja Kun 

Lasket kirveen käsistä;

Niin kauan kun joutsenen sydän vielä pumppaa verta

Niin kauan lehtokurppa kerran lentää Pihan yli

Sen lenninhaiven

rankametsähevosen korvat eivät värähdä,

jokin muu liikkuu, kasvaa

Sanat eivät voi kertoa kaikkea

erottaa Todellisuuksia toistaan; 

Samalla Joutsenen sydän vielä pumppaa;

Monta kertaa

Olen itkenyt Punaista sydänpuuta

Minulta piilotettua surupuuta

Ja nukuin hänen kanssaan

.

.

chr.

Rakastan luitasi

.

.

Rakastan luitasi ja erityisesti lonkkaluun kulmaa

Sen kaarta, lujuutta

niemekettä, sen kivistä lahtea, josta

saaren syntyvät

Miten ne kauhovat aavaa ja myöhemmin tyyntyvät

lantion sokaisevaan valoon.

Rakastan suoria hartioitasi

Hartioittesi Neliskulmaisuutta, 

Niitä peittävää sileää ihoa

Kyynärvarren lihaksiasi rakastan kun olet toimissasi

Etkä huomaa, että katselen miten ne värähtelevät.

Kaulaasi, solisluusi kuoppaa 

rakastan

Sen mannerta, vaeltavia lähteikköjä

Sen saarekkeita auringon läikässä

.

.

chr.

Heinämaata kulkiessamme

.

.

Lähes metsittynyttä heinämaata kulkiessamme 

löysimme peuran vasan,

joka yritti jähmettyneenä olla huomaamaton

Hetken kuluttua löysimme pudonneen sarven.

Inkeniituntien päässä pikkuruiset kauriit katosivat

mustikanvarpujen alaiseen hämärään

Kiiltomadot, putoavat sulat

Väistelen kohtilentäviä

.

.

chr

Haavikko alkaa hengittää

.

.

Haavikko alkaa hengittää

sävel sen pohjasta, yöviulut.

Kämmenelläni, Kuollut Tyttäreni taipuu uneen

Olimme juosseet pimeästä

yhdessä pimeimmällä hetkellä

tutkineet särkyneitä kuvioita

Tänä yönä purppuraiset kukat palavat valkoisena liekkinä

Pihan märät kivilaatat, tummemmat kuin maa

.

.

chr

Kun havuilla

.

.

Kun havuilla harjaa tukkaa

kuuralla sivelee varpaat ja siivet

eilisen ikkuna vielä aaltoaa,

väre; keltarintainen laulu

yhä vihertyvä seinä

Kun vielä on matkaa latvaan.

Haluan unohtaa, ja unohdinkin

taakse jätetyt nimet

Kukkimattomat ja alati varisevat, kuten

peltokurjennokka tai niittynätkelmä,

nurmitädyke, rakkaani, nurmitädyke

Katso minua ja sano

.

.

.

chr

Yöllä herään

.

.

Yöllä herään;

niska on puutunut metsälehmuksen runkoa vasten.

Puu kumartuu puoleeni;

ehkä vain kuvittelen sen posken puuterituoksun,

Onneni ja yksinäisyyteni tuoksun

Maa on kostea, mutta tilaisuus on käsillä

Huulilla 

Latvan lävistämät käsivarret

Kaarnan kasvoista puhkeaa parvi

Yöviulujen ituja, jumalien nimiä

.

.

chr

Jossain välillä

.

.

Jossain posken, kyynärpään ja polven välillä

Sijaitsee maastossa arvaamaton kohta

Sen on täytynyt muodostua yhdessä yössä

Kun lumi on jo lähes sulanut

Ja jäät liuenneet järveen

Ainoastaan rannassa kelluu helisevä nauha

Vaellan ajan ja paikan ulkopuolella

Näen vedenalaisia maita, sademetsää

Kiviä nukkumassa navoilla;

Sukellan solisluulle, 

Se on toivomusluu

Hennon laulun ajama

.

.

chr

On avaimia

.

.

On avaimia;

Mutta oksat koputtavat oveen

On pesäkammioita;

Pehmeitä asumuksia kalustettuna

  Sammalilla

  Kuivalla ruoholla

  Nisäkkäiden karvoilla

  Ja lintujen höyhenillä

Kammiot lukitaan sokerisilla mesikupeilla

Ja Kuningattaret koputtavat,

Sisä- ja ulkopuolelta.

On pajujen ja raitojen paksuja suojuslehtiä,

  Perhoskoteloita, munankuoria

  On pähkinämatoja murtautumassa

  Eläinsuojien yörauhan salpoja

  

On pimeään piilotettu aika, pimeän seinä;

Se pysähtyy, kumartuu lähelle korvaani.

Se ei kaiu, puhu, vaan kuiskailee niin, että

Ilma ohimolla värisee:

On kelpaamattomia avaimia kuin vuoria,

Harjuja, pitkiä harjuja

.

.

chr

Mitä kaikkea olenkaan

.

.

Mitä kaikkea olenkaan pyytänyt…

Mutta metsä on yhä tekemättä, se että

Portailta pystyisin astumaan kadoksiin

Että portaillakin olisi kasvatettava pensaita

(Osaa niistä sanomme puiksi)

Että pensaat kasvattaisivat piilot ja puut kasvattaisivat yöt

Että emme kumarru, sotke vaatteitamme

Mitään sanoja

Mahdun sinne kyllä

Loputtomuuteen, että portaat

.

.

chr

Jatkat tanssiasi

.

.

Jatkat tanssiasi ruovikossa;

ohuet kaarevat viivat

Katselen ja seuraan kunnes humisevat päälakemme

Lintujen sade

Samalla vedolla hajoavat sateettomat pilvet, pisteet

Lähtevät päivät

.

.

chr.

Yöt ja päivät

.

.

Yöt ja päivät olen nukkunut ovet lukitsematta, auki

Sisään kulkeneet eläimet ja ihmiset, henget, mäyrät

Sammal kasvaa kynnyksen koloon 

pesiytyy Unissakävelevä kimalainen

Herään lumikiepistä, pää niin täys sanoja

Etten saa niitä järjestykseen, osaa valita 

ensimmäistäkään; aivan liikkumatta odotan

Sanojen häviävän

Kypsyvät ja putoavan Jäähileineen.

Yhtenä aamuna vuodenkierrossa alkaa aika, jolloin aamuaurinko ylettää kamariin nuolaisemaan katonrajan kurkia;

Silloin linnut laskeutuvat sängyn päätyyn ja piirongille, 

ja kuikat puolestaan nousevat pintaan varjostimista ja loputtomista lakanoista.

Vielä odotamme mustanvalkeaa kärviäissieppaajaa

Kalahaukkaa me odotamme, matkaltaan  wiiripääskyä

Muut kääntävät kylkeä 

Painavat päänsä siiven alle, peiton taitteen huokaukseen

Aamun peurat sänkipellolla;

Kun astun ulos ovesta, on aurinko minulta karannut

Kromin keltainen koskettelee pitkällä säteellä peurojen selkiä

Alas taipunutta niskaa.

Koska kevät ei tiedä mitä tehdä

(vaikka syntymän merkit on siihen painettu), muuttaa se

Pellon peurat: olkoon ne hyyppiä! Muuttukoon kuoveiksi! Lentäköön kurppina!

Laulakoon kerttuina!

Asukoon tähtien alla

Nähköön yön

Kylmän kielen lipovan poskea

Lipovan maata, taivasta

Tuntekoon ilman kannattelevan sulkia, tuntekoon ilman liikkuvan

Kuulkoon ilman liikkuvan

.

.

chr

Mitä kello on?

.

.

Mitä kello on?

Kun herään yöpöydän kello osoittaa jotain, en usko sitä. 

Nukahdin kuusi tuntia sitten, se muuttuu ehkä viideksi, eikä silloin oikeastaan riitä, tai se muuttuu joksikin muuksi, joka ehkä riittää. Vai nukahdinko?

Keittiön kello näyttää jotain kahvin kuitenkin jo valmistuessa, puhelimen kello jotain muuta. Ajastin napsauttaa pihavalon katkaisijaa, ennen aikojaan, tai auttamatta liian myöhään, ja ikkunan pimeä maisema vaihtuu huoneen kuvaan, ehkä valoisa piha on muuttunut osaksi huonetta. 

Onko valo voittamassa, onko pimeä, äänetön maisema; voisi olla keskiyö, nukkumaanmenoaika, voisi olla kello jotain mitä kello on. Mitä kello on? Olen ollut hereillä jo niin ja niin kauan. 

Voisi olla suden hetki (onkin) ja uni voisi olla syvin, ruumiinlämpö matalin, ihminen heikoin, uni lähinnä kuolemaa. Susi kiertää hiillostuvaa nuotiota; sudettakin ajan siirtely on riski, koska uni on villieläin.

Mitä kello on kun kellot käyvät eri aikaa; sisäinen kello, keskuskellona sydämen rytmi, päivävalon tahdistin, kasvien ja lintujen aurinkoa aavistavat kellot, hetki ennen kuin laulu alkaa, hetki, jolloin kaiku on parhaimmillaan kuuluttaa reviiristä; hetkellä ennen kuin tunti keksittiin; käen ja kukon nokat pysyvät kiinni, kertut huokaisevat, kanalauma tuskin raottaa silmiään.

Nyt puiden latvat irtoavat taivaasta. 

Mitä kello on kun valo ja lehdettömyys avaavat maiseman, jäljet metsän komeroista. 

Mitä kello on kun nouset vuoteeltasi istumaan, tai astut ulos? Oletko hereillä kun et tapaa tuttua vastaantulijaa? 

Kun taakse jälkeen jää unohtunut lumi, edelle puolihuolimattomasti ripoteltu uusi, ja hyönteissyöjien suussa sulaa vain sävel. 

Päälle valuu odottamaton valo, innokkaat laulut.

.

.

chr.

Lukitsematta

.

.

Yöt ja päivät olen nukkunut ovet lukitsematta, auki

Sisään kulkeneet eläimet ja ihmiset, henget, mäyrät

Sammal kasvaa kynnyksen koloon 

pesiytyy Unissakävelevä kimalainen

Herään lumikiepistä, pää niin täys sanoja

Etten saa niitä järjestykseen, edes osaa valita 

ensimmäistä; Aivan liikkumatta odotan

Niiden häviävän

Kypsyvät ja putoavat Jäähileineen

Asua tähtien alla

Nähdä yö

Kylmän kielen lipovan poskea

Lipovan maata, taivasta

.

.

chr.

Jokainen selviää tavallaan

.

.

Tämäkin kuutamo kantaa eteenpäin

Silmäkulmat, kiurunkannukset

Ääriviivojen takaa metsän

Jokin lähestyy ja ympäröi, 

valossa pienetkin yksityiskohdat näkyvät, Kivikansa puhuu,

Reki on vedetty orrelle, on tasaus- ja seisauspäivä, Päivättären aatto

on vanha Annan päivä ja kesäauringon kolmas pesäpäivä

Nousemme ja nukumme auringon mukaan

Sylistä puhkeavat kirjat, vain olohuoneessa sataa

Kynttilät palavat tai säästyvät

Yöt kuljemme kuun mukaan, yömuuttajien aurat laulavat korkealla näkymättömissä

Kuutar harjaa hiuksiaan, suolla hiidenhirven helmat, 

Tanssit puiden latvojen kanssa, pajukossa, kukkapohjuksissa, ruokojen puvussa;

olet huminassa puu, punainen tila, palosirkka, ääretön huilu

Ja äkkiä kirkas aurinkotaivas leijuttaa hiukan lunta

Jokainen selviää tavallaan;

Nostan Huulilleni pyhäinkuvan

Kirjoitan vielä sanan, suljen kirjan

Hiilloksen tuhkasta hellan luukun

kosketan nukkuvan lapsen poskea, sinisiipeä,

Vielä pala leipää

Lämpimästä leivästä veitseen tarttunut taikina,

Juomme viinin

Katsomme tuleen

Kätesi sively päivän työn jälkeen

On alkanut tuulla

Istumme puolilaholla rapulla, vatsalehdillä toivo, 

Maa kihisee, rapisee, kohisee, humisee, suhisee

havisee, pauhaa, kuohuu, kuiskaa ja ulvoo, surisee 

visertää, viheltää, helisee, rasahtaa, narisee

Ei ole paikoillaan, ei odota

Kanalan valo, perunanvarret

Pihan yli lentää lehtokurppa

Ruusuruoho kukkii ikuisesti ja taittuu aina allemme kun hitaasti viettelet minut

Sammaleiden silmistä Näkisin linnunradan, kultajäkäläni

Pyökkien synnyttämät silmut leviävät lehdiksi ja putoavat

Kaksi vuotta, neljä, sata,             ,

.

.

chr.