Jokainen selviää tavallaan

.

.

Tämäkin kuutamo kantaa eteenpäin

Silmäkulmat, kiurunkannukset

Ääriviivojen takaa metsän

Jokin lähestyy ja ympäröi, 

valossa pienetkin yksityiskohdat näkyvät, Kivikansa puhuu,

Reki on vedetty orrelle, on tasaus- ja seisauspäivä, Päivättären aatto

on vanha Annan päivä ja kesäauringon kolmas pesäpäivä

Nousemme ja nukumme auringon mukaan

Sylistä puhkeavat kirjat, vain olohuoneessa sataa

Kynttilät palavat tai säästyvät

Yöt kuljemme kuun mukaan, yömuuttajien aurat laulavat korkealla näkymättömissä

Kuutar harjaa hiuksiaan, suolla hiidenhirven helmat, 

Tanssit puiden latvojen kanssa, pajukossa, kukkapohjuksissa, ruokojen puvussa;

olet huminassa puu, punainen tila, palosirkka, ääretön huilu

Ja äkkiä kirkas aurinkotaivas leijuttaa hiukan lunta

Jokainen selviää tavallaan;

Nostan Huulilleni pyhäinkuvan

Kirjoitan vielä sanan, suljen kirjan

Hiilloksen tuhkasta hellan luukun

kosketan nukkuvan lapsen poskea, sinisiipeä,

Vielä pala leipää

Lämpimästä leivästä veitseen tarttunut taikina,

Juomme viinin

Katsomme tuleen

Kätesi sively päivän työn jälkeen

On alkanut tuulla

Istumme puolilaholla rapulla, vatsalehdillä toivo, 

Maa kihisee, rapisee, kohisee, humisee, suhisee

havisee, pauhaa, kuohuu, kuiskaa ja ulvoo, surisee 

visertää, viheltää, helisee, rasahtaa, narisee

Ei ole paikoillaan, ei odota

Kanalan valo, perunanvarret

Pihan yli lentää lehtokurppa

Ruusuruoho kukkii ikuisesti ja taittuu aina allemme kun hitaasti viettelet minut

Sammaleiden silmistä Näkisin linnunradan, kultajäkäläni

Pyökkien synnyttämät silmut leviävät lehdiksi ja putoavat

Kaksi vuotta, neljä, sata,             ,

.

.

chr.