Sitoomuksensa

 .

.

Ketulla on sitoomuksensa.

Hiljaisina autamme vaatteet toistemme ylle.

Syötämme toisiamme kuin linnunpojat.

Uninen untuva on takertunut kananmunan kuoreen.

Ketun on mentävä.

Tietä viistää pimeä lintu.

.

.

chr.

Sekoittuvat

 .

.

Irtosin ja erosin kilpikaarnasta.

Kettu kerää kaikki osani osaksi itseään,

löytää vielä yhden suutelemattoman kohdan;

meridiaanien väistelemän, tasangon takaa.

Ylitämme, kierrämme jäätikköjärveä.

Varjelen Kettua pöydänkulmilta, hän minua avannoilta.

Hiki ja nauru sekoittuvat. Kyyneleemme.

Linnut täyttävät tulvivat pellot.

(Taulu: Satu Maaria Mäkipuro)

Kaikki reakti

Kärpänen

 .

.

.

Ketun hetkellinen poissaolo:

yritän lukea hirsistä vanhaa kirjoitusta.

Kun verhot on avattu, päivän valo taittuu huoneisiin.

Kuljen talon sisuksien äänessä.

Olen oppinut kulkemaan Ketun talossa,

sen pimeydessäkin, ja narinassa.

Ketulla on sitoomuksensa, ja välillä hän uppoaa maailmaansa kuin minua ei olisikaan. Maailmansa vaatii nopeita asioita ja toimintaa.

Silloin hän kulkee tehtävissään tarkan harkitusti; väistelee kattolampppuja, kumartaa ovenpienojen kohdilla, ja on mennyt.

Hän katoaa käsistäni.

Marraskuun aurinko on herättänyt keittiön ikkunan väliin lihavan ja hitaan talvikärpäsen.

.

.

chr.

Plättyjä

 .

.

Kettu pyysi paistamaan plättyjä.

Hain kanojen alta uniset munat,

lehmiltä lämpimän maidon,

jauhinkiven viereltä vehnän pulverin,

suolan merestä, taivaasta sokerin,

rakkauden suupielestä vaniljan,

kesältä manssikat, paahteisten hakkuiden vadelmat.

.

.

chr.

Öinen sade

 .

.

Ohuttakin ohuempi kuu viiltää aamua,

kellonlyömällä viiltää meidät erilleen.

Öinen sade kasteli niiden turkit, jotka olivat suojatta.

Märkä varvikko suojassa olleiden metsäkulkijoiden vatsa-alusen,

Ketusta turkinpunan, sukat.

Kuonon kärjen tuntu viipyy.

Ohuet metsät päästävät päivää läpi.

.

.

chr.

Pihalla

 .

.

Ketun pihalla aamukuun sirppi on sotkeeutunut paljaaseen lokakuun vaahteraan.

Vähän matkan päässä Varssinaise Suome metsänotkelman yllä leijuu kaksi kotkaa,

vetävät aurinkoa esiin.

Korppiparven liikkumaton partio päivystää lammashaan kuuraa.

Kettu jää odottamaan. Kettu odottaa minua takaisin.

.

.

chr.

Äkkiä

 .

.

Äkkiä Kettu on aivan vakava, ja näkee viikkojen päähän;

kuinka monta hetkeä on kymmenessä vuodessa,

tuokiota viidessäkymmenessä, ketun kotvaa,

silmänräpäystä.

Näkee kuinka monta yön reunaa karkaa.

.

.

chr

Turvassa

 .

.

Täydessä pimeydessä on yksin turvassa.

Kettu nyppi hiuksistani outoja siemeniä,

kuin tulevien öiden siemeniä, kuin sadan kauniin sanan.

Hän meni teilleen; hänellä on sitoumuksensa.

Taas kuljen tuikkuineni häviävää polkua.

Latvustosta lehahtaa jokin lentoon.

-

-

chr.

Lempilintu

.

.

 Varssinaise-Suome aamu(t).

Värit syttymässä. Metsän karja haraa kuuraista sänkeä.

Seuraan kuinka Kettu tekee asioita;

molempikätisesti vasurin jäänteitä; kokoaa pöydälle saaliinsa.

Syö aamupalaksi sokerimunkin, minä pihlajanmarjoja.

Maahan kerääntyneet pikkulinnut siemeniä.

Ketun lempilintu on punarinta. Tietysti.

.

.

chr.

Sillä aikaa

 .

.

Hämärässä valossa kettu kerää kaikki osani osaksi itseään.

Sillä aikaa puut pudottavat lehtensä, kuu ja pyrstötähti halkaisevat taivaan 

ja yö muuttuu kuuraksi.

Päivä alkaa hitaasti heijastua kaakeliuunin lasituksesta.

Hiusteni rajaamassa hämärässä majassa hän etsii sanat iholtani. Poimin ne suunsa pielistä.

 Hän on siinä. Tunnen vuosien ja vuosien takaa. Hän on se.

Tunnen miljoonan joukosta

.

.

chr.

Loitsua

 Aamulla Varssinaise-Suome pello ovat sadevesien peitossa.

Vastentahtoisesti syöksyn lämpimään pimeään.

Läpi maisemien luen sorkkaeläin -loitsua edestakaisin.

Kettu jää pesällem- me, erillem- me jälkeen valossa, myöhemmin: me.

Pois sarvet, sorkat, pois peurat punaturkit, pois harmaasukat,

Hiien hirvet, pois sarvet sorkat, pois Hiien hirvet,

peurat, sarvet, sorkat, harmaasukat, pois...

.

.

chr.

Aamu

 Aamu on kaunis ja lempeä ja ketun häntä leimuaa taivaanrajassa.

Hänelle kintaat kerätty täyteen hämäriä marjoja. Perkaan ne myöhemmin.

En näe enää kirjoittaa, näen vielä kulkea.

Kätken vielä lyhtyä taskuuni;

se tuikkii kankaan läpi aina vain kirkkaammin.

.

.

chr.

Koittaa aamu

 Koittaa aamu jolloin metsä on hyvin hämärä, ja sataa kylmästi.

Pudonneiden lehtien lantit osoittavat polkua.

Järveltä toitotetaan jäähyväisiä.

Kintaani sisältä löytyy vielä yksi pihlajanmarja.

Kettu kulkee edellä. Se on muuttunut häneksi.

On pyytänyt minua mukaansa. Seuraan leikiten., helposti ja luotan.

Muuta en voi tehdä.

.

.

chr

Sammakot

 .

.

Ilta on pimentynyt.

Auki unohtuneesta ovesta sammakot loikkivat sisään.

Niiden räpylät läpsähtelevät puulattialla.

Kaikenkokoisia:

pienimpiä mahtuisi leikiten vaikka kaksi

kämmenteni väliseen koppaan,

mutta ihonsa on jokaisella ohut ja kylmä.

Silmät, pystyyn nostetun leuan yllä,

liikkumatta, kuin merkityt helmet.

Aamulla ruohot ja taivaalle unohtunut kuunsirppi on kuurassa.

Kettu lähti edeltäni.

Yön se kuiski vakavia rakkaudentunnustuksia korvaani.

Heittelehdin lyhyessä unessa.

Auringon oranssi työntyy nyt kuusten runkojen väliin.

Kuin turkin oranssi.

"Tulit jo takaisin."

.

.

Kettu sanoi

 .

.

Latvus latvukselta soivat syksyn tiaiset. Kettu sanoi mielellään olevansa kettu.  Talviturkki kasvoi harmaana sänkenä. Jauhoin suussa ja syötin suudelmalla suuhunsa pihlajanmarjoja. Tutkii makua kielellään. Annoin sille aikaa. Sanoo, makeita ovat.

Usva on kuin seinä. Polkua eteenpäin ei näy.

.

.

Nimeni

 .

.

Ehdin karata ovesta

hän vielä mietti millä nimellä minua kutsuisi.

Olimme maanneet raukeina

(kuin apinaleipäpuun katveessa)

poskellani ketun näykkäisyt.

Saavuin metsään

se aukeni

Kastetta

 .

.

Harjun korkeimmalla kohdalla taipuu pihlajan oksa, ja syön tertullisen marjoja. Kettu irvistää ja etsii jotain muuta syötävää. Ehkä se löytää tunkiolle heitetyn hiirenloukun uhrin, ehkä sille jossain tarjoillaan kädestä ensiluokkaista savukinkkua. Syyskesän, elokuun, turkkiin on tiivistynyt kastetta.

.

.

Sata sävyä

 .

.

Vihreän metsän sata sävyä, ja ensimmäinen aurinko lisää aavistuksen punaista, vetäytyvä usva harmaata. Mutta murtuminen on alkanut kieloissa, sananjaloissa. Harjun korkeimmalla kohdalla nappaan suuhun jälleen pihlajanmarjoja. Kettua ei näy, ole pariin päivään kirjoittanutkaan, mitään puhunut. Toivottavasti kaikki on hyvin Marjat ovat raikkaita.

,

,

Hyvää päivää

 .

.

Maa valaisee ennen taivasta, kun se vielä miettii, vaivoin herää, jakaa usvalla huoneita. Kettu jolkotti verhon toiselle puolelle, hännän heilautus, ja se on hävinnyt, poissa, oliko se tässä alkuunkaan? Lähetti perään signal-viestin, toivotti hyvää päivää.

.

. 

Huomenna nukun

 .

.

Pimeys on muuttunut kullanpunertavaksi usvaksi. Harjumetsän raoista näen Sammallahden veden nousevan ilmaan, kuulen pienen haavikon vaimeana alkavat aplodit. Kärpässienen lakki levittäytyy auki, mustarastas pelästyy lentoon, alhaalla kuikka katoaa vingahtaen pinnan alle. Vierelleni astuu kettu, ja kysyy minne menen. Nyt? Töihin. Huomenna nukun kauneudesta tietämättömänä.

.

.

Kulkisitko

 .

.

Kulkisitko varjon puolta

ilma on raskas kaskaista ja uusien poikasten kerjuuäänistä.

Uisitko haltioiden lähteessä

koirankattarat hitaasti kumartuvat peilaamaan

Teitittelisitkö sadetta

avaisit sille oven

kantaisit sen pitkää laahusta

.

.

chr.

Haituvat

 .

.

Huoneissa leijuvat voikukan haituvat

leijuu suven kuumuus

laveeraa muotokuvan seinällä, katseen

osittain valon hajoamista

.

.

chr.

Helmi

 .

.

Jotkut kertovat kuun luovan helmiä

perhosten valojuovan muodostuvan helmiäispölystä

jotkut uskovat jumalten puhtauden lahjoihin

lohikäärmeen helmiäisaivoihin

Helmenkalastajat sukeltavat syvyyteen

veden pohjukassa kukat nukkuvat

niiden helmiäinen on joustavaa kitiiniä

vieras hiukkanen lepää kuoren ja vaipan välissä

sen paksuus on valon aallonpituus

kermanhopea väri

Valon taittuminen helmen kerroksissa

synnyttää silkkisen pinnan

kiiltoa, valon hajoamista sateenkaaren aalloiksi

missä on pisaran etupinta?

miten valkoinen valo hajoaa?

milloin helmeen puristautuu jumalainen varjellus?

Helmet tarkistetaan yksitellen

tarkistetaan silkinkaltaiset

helmiveneen sisäpinnalta aallonpituus, valon väri

kahden valon ero ja yhdistyminen

helmi

sydänten tuoksu yön sylissä

.

.

chr.