Lammashaan korpi

.
.

Vuoden pimein yö, maan sysi, vain vähän lunta

pari aavetta kulkee vastaan,

pöllön katse, vaienneet lentoäänet

mesisienet nukkuvat suurta unta,

metsuri teroittaa sahaa, pitkät vedot;

polkuni häviää tuhatkertaiseen valuvaan pihkaan

oksien ja latvojen hakattuun mereen.

Jäisen pehmeän sammaleen alla

jäniksen, ilveksen laukan alla

peikonkullan tiellä viiletän myyrien käytäviä

vesirottien juurionkaloita, vilistää rihmaston lippusiima

sulamaan kiihkeä piilo, kohme

tervehtivät madot, tuhatjalkaiset

työläiset ja kuningattaret, yhteiskunnat

kultakuoriaisten toukat, Peukalo-Liisat

kiiltomadot, täälläkö te olette?

Pulppuan käytäviä ja lähteitä

lähteestä ahertavaa puroa

väistellen mutkia, kiviä

mykkiä hauenpoikasia

syttyviä virvatulia

virvatulia pitin matkaa.

Hehkun, hehkun

hehkun.

Vuoden pimein yö.

.

.

.© chr.

Unien yhdeksäs kirja

.
.
Kertoo tarinaa tarinassa

Lopulta kuningas pyytää suudelmaa
(hän on polvillaan)

edelläkiiruhtava katoaa kulmasta

helma.


minne jätän ruumiini
pystytän merkin, lipun
arat huulet, kruunun
kirkkaan valojuovan.
.
.
.© chr.

Unien kahdeksas kirja

.
.
Tunsin peukalolla reunan
maan ja taivaan rajan,
     (taipunut paljas niska)

työnnät itsesi kauemmaksi,
vaikka
vaikeroit lähelle rajaa

näkymätön kaikkeus
.
.
.© chr.

Unien seitsemäs kirja

.
.
Sydämet yöllä
hidastetusti kasvokkain,
suuhusi, mustaan esirippuun, puhkeaa
nielun tunneliaukko

reunalta häviää sukeltaja
.
.
.© chr.

Unien kuudes kirja

.
.
Tuuli kääntyy ja pysähtyy kohti, katsoo
rytmitön vaatteen lepatus,
papyrusihon reuna pala palalta
kuusituhatta vuotta
.
.
.© chr.

Unien viides kirja

.
.
Puki minut veteen veden vaahto
kämmenestä kudottu vaate
se oli poretta
koputus jalkapohjista
.
.
.© chr.

Unien neljäs kirja

.
.
seison ajan sillalla
             (tapahtumat yhtaikaisia)
heitän suljetun oven koputuksineen
syvyyteen, hohtaa sen
nyrkillä hakattu, pudotus
.
.
.© chr.

Unien kolmas kirja

.
.
Yö puhuu lakkaamatta
virran nopea,
ainoa tuleni liekinsydän sydämeni
sinivihreä
- palava oranssi!

Suitsukepöly, putoaa minuutti
.
.
.© chr.

Unien toinen kirja

.
.
Maanalainen valas kääntyy
(sen ahtaus)
työnnän sinua taivasta vasten,
yön korkea
.
.
.© chr.

Unien ensimmäinen kirja

.
.
Unien ensimmäinen kirja:
tummasointinen poppeli
sellon valssi tuoksuu 
kiiltäväpintainen jokainen osa. 


Tapasin hänet eilen
peukalopainelulla etsin ääntä,
(etäinen nauru)
yön tungoksessa kohta
.
.
.© chr.

Kirkkaana

.
.
Siwan ovella katulehmuksen latva
naakkojen painosta elävää pintaa
musta

väärin nähty väri,
kirkkaana.
.
.
.© chr.

Jono

.
.
Iltaöisin ikkunani alle kokoontuvat iloiset seurueet
puhelevat, lausuvat, laulavat, moniäänisesti koiriensa säestyksellä
Parvekkeilta heitä kannustetaan
parvekkeilta putoilevat laastit, lasit, maahan tiilet, markiisit
leijailevat viirit, viiriäiset, viini
nopeat naurut
aaltoilee yö aaltoileva aika,
kokoontuu väsymys, ja hajoaa tosi.
Iltaöisin ajavat sykkivät henkilöautot, äänimerkit peruuttavat, 
korvalta alas
lattiaa
maa

.
.
.© chr.

Ei enää ole

.
.
Huone irtoaa esineistä
täydellistä pimeyttä ei enää ole
se kuuluu entiseen elämääni,
jota ei enää ole
                             äänettömyys
                             avaruus

sinisessä musteessa läpikatsova silmä.
.
.
. © chr.

Piha

.
.
Vaahteran pudonneet värit
sisemmän pihan kivetyksellä

kuun alta sysinäkymättömään.
.
.
. © chr.

Silmäykset

.
.
Vyöttyvät vaatteet
silmäykset
olen vieläkin sisälläsi helähtää


Nukkuvia liikkeitä en nähnyt
untasi
hukatun järven verran haparoi tyyni
.
.
. © chr. 

Risti

.
.
Sielun risti
hän haluaa meidän heti muuttuvan
ristinsieluista toistemme omaisuudeksi,
väkisin tinakupissa sulattaa, hotkaista
purskuttaa suussa
niellä henki, torvi
.
.
.© chr.

Kuvaus

.
.

Vaaksiaisten haparoiva lentoonlähtö

metsän portilta jalat levällään

lyö vastaan ilma, koheneva runsas

tuulenkaatojen lahoaarnio korpi,

paikalla jolla seison lasken vuosikasvaimien aikaa

kuusikymmentäviisi, kahdeksankymmentäseitsemän

rengas renkaalta sitä, mikä on parhaillaan käsillä

kämmenten päällä, harovilla sormilla putoamassa

hienonyhäisten, tukkusuonisten ja selkävihneisten sekaan

alle näkymättömiin, luhistuvaan itiöpohjaan,

heinäkuu valutti maan

elo kuivatti ja ravisti

kasvanut hajoaa nyt kosketuksesta pölyksi

polut vaihtavat piiloissa suuntaa

vihreä palaa maahan

ja pian ohi laukkaa pimeä, huohottaa alavausvassa,

jään paikoilleni

luon kivenjärkäleestä karhua

korkean kannon varjokuvasta,

onnistumatta

sisääni pääsee enää vain aurinko,

tuskin sen säde on tunkenut tiensä

hävinnyt

kun kylmyyttäni värisen

.

.

. © chr. 

.
.
Sinä Rakkaani
Mikä oli meidän arkemme?
Korpinen pursimo tuoksuu
kehrääjä horrostaa puussa
oraakkelilintu

Arki eli meistä
saunalammen pinnasta, erillään
erämaalammen pinnassa
Kaakkurin vetämä viiva.

Hyräile vielä kaulaani vasten
teet sen, kuulen.
Puet, puen, taas takkia päälle,
erkanemme aina, taas, uudestaan.

Omenat kypsyvät
silmät aukeavat.
.
.
. © chr. 

Kohti

.

.

Yöilmaperhoset

uimattomat järvet
kelluvat, tyynet 

.

.
. © chr. 

Myöhään

.
.
Talo oli pahoillaan saapuessani myöhään.
Kuusi usvakurkea haihtunut
heinämaa.
Aurinko laskee selkään
nytaikaan
.
.
© chr

Avokado

.
.
Painautua vasten hajasormin
painautua lujasti lapaluuhun, arkakylki.
Luodaan
hedelmä, kuten avokado, kielenkärjellä
luodaan se mitä ei ole ollut
luodaan uiva kivi
uidaan kullankeltainen
ilman malto
.
.
. © chr.

Sitä kun

.
.
Huoneen aurinko laskee
pilvet valaisevat hetken alastomuutta,
nimesin sydän auki, rinta
peiliä kirjeestäsi
pellavakangasta valuu pieninä
                                                        .
sitä kun me olimme yhdessä
.
.
. © chr.

Kangas

.
.
Pitkä päivä
hengenvetoja siirretty kankaalle,
valuu päällemme valo
.
.
. © chr.

Pimeys

.
.
Kesä kulki puettuna
yllättäen alkaa jo pimeys,
käteni häviävät
eikä taivasta erota oksistosta,
kun maapallo kääntyy radallaan
puut taipuvat sen tahdissa
suhisten
.
.
. © chr.

Kesä

.
.
Hakkuuaukean kuumuus,
ojennetulla kädellä voi koskea pääskysten lentoa
ne lähes päälakea,
villivadelmat

keskiyöllä lehtokurpan orr orr pisiks
yli näkymätön,
pihalla ikkunavalossa matot kuivuvat
mäntysuopa
.
.
. © chr.

Rikhardinkatu

.
.
Rikhardinkadulta hän löysi postikortin
vieraan kaukaisen mantereen,
toisen ajan, joka pakenee avaruuteen

merkkejä

"Iloisesti tervehtien"
tyhjän kartan aluetta

puhelin soi harvoin

vastausta piirretään

.

.

. © chr.

Huone

.
.
Yksi ukkosen jyrähdys
hän näytti minulle lammen
pinnalla kasvavat oksat,

havahtuneen linnun  kaksi laulua
hämärän huoneen lantio
hartioiden varjo,

kolmas värähdys lämpöä
viipyvät tauot
unen hengitys toisemme kasvoille
.
.
. © chr.

Piilo

.
.
Viidennentoista heinäkuun piilo veden alla
pimeä pinta nousee ikkunaan
tipahtelevat raskaasti ruohot, lehdet
kelluvat maat
.
.
. © chr.

Ilma

.
.
Ilma pakenee pilvien alta
metsäkin.

Kuinka kauan
henkeä haukkoen me
peilityynet
.
.
. © chr.

Hiili

.
.
Lentokorkeuden ovesta syöksyvät sisään kirskulinnut,
sinä tummansinisestä varjosta, ulos vaaleaan
silmät kiinni
silmien takana kasvojen hahmotelmat
siiville variseva nopea hiili
.
.
. © chr.

Ištar

.
.
Ištarin portti on auki,
jumalien tyttäret kerääntyneet,
valtakuntien valtiattaret surevat
tunteja vaikeroineet paahtavassa auringossa.

Ištarin portti on auki,
kuollutta paimenjumalaa kannetaan
seitsemän päivää
seitsemän haavaa iholla,

sinisistä kivistä alkuhärät
alkuhäristä leijonat
leijonista sirrušit
sirrušeista seetrit

Paenneet jumalat,
Ištar
.
.
. © chr.

Koira

.
.
Kammattuani  metsäpohjan
auringon koira alkaa haukkua ja laukkaa,
täytyn rungoksi muiden keskelle
täytymme valoksi
heinät punaisemmiksi
nisäkkäät ja niiden puhe, hyönteiset, sinisemmiksi
koiralla on kiire
.
.

.

.

.

. © chr.

Sisältö

.
.
Pakkaan matkalle viisi naista,
jotka rakastivat rakkautta.
Laukkuun häilyvän kuvan.
Lisäksi makuusija
             kukka ja
             kirjoitusmerkki.
Pala palalta maa katoaa,
             paikka jolla seison
.
.
. © chr.
            

Keltainen

.

.

.
.
Yritin selittää väriä hänelle, joka ei värejä näe
illan rypsin kukkia, keltaista;
sulatetaan kielelle kirkasta ylärekisteriä
valahtaa suupielestä hohtavan
                                                         harha-askeleen,
soutaa tuoksu kuin peltoa viistävät
valot aineeksi.
.
.
. © chr.

Alueita

.
.
Vihreä on täysin tasaantunut,
mutta maisemaan puhkesi laajoja
keltaisia alueita.

Yöikkunat auki
ja päiväovet ovat

Vieläkin odotamme alkavaksi jonkinlaista lämpöä,
kääntyisi päin
helisisi
.
.
. © chr.

Linja

.
.
Vedenpaisumuksen jälkeisenä aamuna
rantauduimme kottikärryillä härjän vatsaan,
kuulimme siellä nuoresta miehestä,
joka vartioi ja istuttaa puita Orionin linjalle.
Kiipeilemme,
tutkimme säästyneiden (eli kestävien) oksien lehtiä ja suonia.
Vesi laskee hitaasti.

Pilvet repeilevät latvoihin
kuu kohtaa nopean Venuksen ja Jupiterin

alkaa ravun aika, se jättää iholle pysyvän jäljen
neljännen huoneen,

olkaimet putoavat


yöllä tavoitan ripsistä kaukaisen
suoran rivin havinan
.
.
. © chr

Ukkonen

.
.
Astiat helisevät ja talon hirsikehikko tutisee. Pihalla matot mukakuivuvat
Lopulta pimeys kaatosateeseen.
Kynttilälle hyvää yötä.
.
.

Hetkellä

.
.
Vihreä muuttuu mustaksi
ja lampaat laskeutuivat yöksi laitumelle
ja minä pitelin häntä sydäntäni vasten,
vieläkin hetkellä
kun ikkunaan kannettiin paikka josta katsoa
pihan autiutta ja mitä heinät ajattelevat
.
.
. © chr

10kg

.
.
Kymmenen kiloa manssikoita
juuri purkitettu.
Ei runoa.
.
.

Virta

.

.

Täysi aurinko, karpin evän värinen

virrassa paikallaan letkuttelevat kalat

vesiperhoset syntyvät pohjan hiekansiruista 

nostavat jokea siivenmitan

.

. 
. © chr.

Maantie

.
.
Maantie laulaa ja vaahtera tien varressa.
Kohtaamisten ja erojen päiviä.
Lähden aina kauemmas
tulen menosuunnasta
väistelen kohtilentäviä,
kerjuuääniä, pesättömien koiraiden kutsuja.
Nousen makuultani, heinään jää painauma,
en katso sitä enää.
Hyttynen on hyvällä pistänyt
ainoaan suojaamattomaan kohtaan.
.
.
. © chr.

Aika

.
.
Olipa kerran illassa kirsikkapuun siluetti.
Olipa takana pilvetön, kerran turkoosi valo.
Suitsukkeen ohut nauha kiertämässä näkymättömät.
Olipa kerran aika illassa
jäämässä kiinni
rahkile, katse etsimässä luumarjaa
.
.
. © chr.

Lämpö

.
.
ruoho on märkää

lämpö pistelee alastomia,
läpäisevät auringon
.
.
. © chr.

Sade

.
.
sadetta
pysähtynyttä lämpöä
kasvat takaani eteeni
kasvatat minuun
mitään muuta niin kaipaisi
sade -de -de
kohoaa ja murtuu
nousee vesi de-sade sade
.
.
. © chr.

Ääni III

.
.
Sataa melko rankasti
         etenee mykkä läpikuultava verhopilvi
Netistä voi aina kuunnella auringon ääntä

Sadevesitynnyri pisaroi,
         kirjosiepon poikanen hukkuu
         äänettömästi
.
.
. © chr.
 http://solar-center.stanford.edu/singing/#sing

Maisemissa

.
.
Olen maisemissa,
poskeani vasten omani
.
.
. © chr.

Maljakkoon

.
.
Kipaisen hakemassa pihalta
maljakkoon yöpukuja.
Valkoiset ovat puhkeamaisillaan,
päättelemätön, iho
.
.

. © chr.

Tuuli

.
.
hei hei tuuli leikkii
puhaltaa talon läpi
ikkunatuuli verhossa
tavarat järjestää tuolin pöydän,
hei hei tuuli vihtoo
lattiatuuli
pöllyttää pölyt, piiskaa matot,
hei hei tuuli kuivaa suorii lakanat,
unituuli vuoteessa
tyyntyy tyynylle
vilkutamme vielä nuku hei hei tuuli
nukkuu
tuhisee hei hei
.
.
. © chr.

Kehrät

.
.
Nukkumaan mennessä riisuudun kivistä,
puen sulan, suljetun silmän,
oikealle ruusun
taakse kevyen keltaisen.


Tasaisin askelin levollisuuden värit
illan ikkunoiden kehrät
.
.
. © chr.

Kukat

.

Unen jäljet hänen kasvoillaan


Kimonon avautuessa

pudonneet kukat

.

. © chr.

Järvellä

.
.
Kuikat uivat kuun yli
kaislat sulavat

Hauki ei romantisoi:
lyö peilin rikki
.
.
chr.

(suora lähetys Karjalohjan Enäjärveltä)
.
.

Näkyjä

.
.
Sydämiä pidellään, eläviä ja kuolleita,
suljettujen silmien näkyjä,
aika tihenee ja irrottaa,
ottaa taas kiinni,
koskettaa lujasti

ohut sade ei yletä maahan
.
.
. © chr.

Sanat

.
.
Avaan veitsellä kirjan sivuja
kenenkään lukemattomia kirjaimia
"Mutta sanat eivät voi kertoa kaikkea. "
.
.
.© chr.

.
.

Oma

.
.
Se on nyt oma
se on tiine

Pappien kirkon takana, takana markkinahäly
sidon vyötäisen lammaselukkaan,
syödään naurispuoli, villakylessä torkku

Kasteiset helmat silottaa kotipellon syrjää
leipätähkien haju,
elukan askellus

auringonmyöhävaloa jatkaa kuu
ruwisrääckän rinta
.
.
.© chr.

 

.

.

.

Suojakasvi (Satakieli II)

.
.

Pesäsyvennys on kolmikerroksinen rakennelma kuolleista lehdistä,
joita edes asiantuntija ei pysty tunnistamaan.
Lehdet jauhautuvat pikkuisen linnun rinnan alla murusiksi,
mutta pesien suojakasvit kukoistavat kuin oppikirjojen sivuilla:

Kasvaa suojaisa tervaleppä
sen suojassa karhunputki
sen suojassa hyvä nokkonen
ja tähtimö, suojaan suloinen pesämalja,
tähtimön suojassa tuomi
sitten vadelma, punaiset pensaat
sen suojassa mesiangervo
sitten heinät ja maitohorsma
niiden suojassa keskikerros
paju, pajun huilulaulu
vuohenputki, odottaa poikasia
sudenmarjan syötti
oudon korkea terttuselja
ranta-alpi kuulee
pihlaja-angervon selkärangattomat siemenet
vaahteran armo
ja koiranputken suojassa
lopulta valkovuokko,
jonka arvaamattomaan suojaan ei voi rakentaa:
valkovuokon lehdet kuivuvat ja katoavat pian kukinnan jälkeen.
.
.
.© chr 

Satakieli

.
.
Catawarastas, elikkäs
oikealla satakielisellä, ompi omansa lauluoksa
ynnä 410 fraasia esittää
"Yxi caunin äänisin lindu".
Porilaisen satulasepän Sadleruksen poikanen
lausu AD 1637 ulkomuistosta seh yörastaksen täyde säkeet.

2000-luvulla tutkimuksessa satakieliä opetetaan
etenemään lentotunnelissa,
ennätys:  6300 kilometria,
 
mutta syyskesällä
Itä-Afrikan hautavajoama soi
lintujen määrästä piripintaan.
.
.
.© chr

Pesä

.
.
Juuri nyt ei sada.
Takki kuivuu.

Kannattelen pään päällä tiivistä sammalkoria
linnunpesää,
juuri nyt laulava
.
.
.© chr.

Valkoinen

.
.
Häilähtelevä liike
valokehän ulkopuolella,

paidan kaulus, hiha
pienet hiukkaset iholla

valkoisen
riisuisi pois

joen uoman
.
.
.© chr.

Koti

.
.
Luumarjatyttäret etsivät kotitaloa,
vierellä kulmikas koira
kantaa satulaa ja isän kuvaa,
ovilta suunnistavat seuraavalle.

Otsalampun valossa
metsä aukeaa kuin loppumaton huone.
Kutsuvat sitä nimeltä.
.
.
.© chr.

Äänet II

.
.
Ei veny valo enempää.

Saavu ja kumarra,
avaa ohut aallonpituus
oijo ja silitä, oi jo, ja hymyä
aistitahti hypähtele
helise helmivene kaikua ja simpukoiden valli,
hajoa ihoni lakkapinta
helmiäisen kuulon eteisikkuna,

tuhansiin tuhansiin osiin
.
.
.© chr.

Viivat

.
.
Avaruuden kaiku ei ehdi tummua
kymmenen sormen soittamana
nopeat valoisat viivat
.
.
.© chr.

Kesäpäivän seisaus

.
.
Seisauksen hetki:
sarastus on punainen koira,
metsäpeilissä sinisen katse
hennon laulun ajama
.
.
.© chr.   

.

.

Nauru

.
.
Naurua pimeässä
purkautuva silkki.
Aaveiden ajamat toukat
suuret kuin siniset hevoset

väreilee näkymätön
näkymätön
.
.
.© chr.   

Pesäpäivä

.

.

Päivikki pesäpäivä

jankkosavisaappaat

harmaan taivaan maa

metsän marmori sulaa peiliin.
.
.
.© chr.   

Valo III

.
.
Pinnan alla tuntemattomassa huoneessa
virtaavat sanat
lonkkaluusi isot kirjaimet
rakastan miten n ja k liittyvät lujasti toisiinsa
sormiesi jokainen m kasvattaa tavuja korkeuteen

valo ei sammu
ei häpeile hengitys
.
.
.© chr.   

Pesä

.
.
Kannattelen kesäpäivän pesää
lämpimiä munia

viidat kuoriutuvat
kerttusen syli
.
.
.© chr.   

Valo II

.
.
Huoneen sänky on hyvin pehmeä;
jään vintin katosta katselemaan eilisiä muistikuvia.

Talon vuosikasvaimet raottavat rakenteita,
yöpilvien valo
.
.
.© chr.   

.

.

Nimi

.
.
Yön pimeimmällä hetkellä olen jo niin korkealla
etten kuule

suun liikettä

ehdin ajatella,
kunnes liityn siihen

hänen nimensä muodostaa aakkosten
yhteisen äänteen
.
.
.© chr

Värit II

.

.

Järviruo´ot erottuvat yhä vaaleina.

Sovitan yhteen sinistä ja ruskeaa

ikkuna auki

.

.

.© chr

Merkki

.

.

Jossain posken, kyynerpään ja polven välillä

sijaitsee maastossa arvaamaton kohta.

Sen oli täytynyt muodostua yhdessä yössä.

- "Katso", löysit ja osoitit sen

ruumiini kasvattaman merkin.

Tapauksen jälkeen ei mikään tuntunut

olevan ennallaan.

Kirjatussa kirjeessä puhuu Näkemiin
sitriinin kirkkaalla äänellä.

Tänään on jälleen lämmin päivä.

.

.
.© chr

Kohdat

.
.
Silmät aukeilevat pitkin yötä.
Miten lyhyt pimeä voi sisältää näin monta
välähdyksellä kalustettua kohtaa?
.
.
.
.© chr

Lumi

.

.

terälehtisade ei ole terävää

vaan pyöreäksi muotoiltu 

valkoiselle maalle

saapuu odotettu vieras

puuhun ripustetaan joulupallo

kynttilään aurinko.

.

.

.© chr.

.

.

.

Kädet

.
.
Sanoin: "Katso minun käsiäni."
Vääntyneitä sormia
kämmenselän seittiä.

Ilmavirrasta erottuu,
ja laskeutuu valkoinen suu-delma.

Kyllä minä sen näin.
.
.
.© chr.

Kuusi

.

.

Haistele ilmaa,
kivelle nousee kuusi, ei lähde seuraamaan;

kuljemme ukkosen alitse.

Nopea varjo

nostaa niityt haituvina ilmaan ja

heittää päällemme Norjan meren jäätyneet kalat
.
.
.© chr.

.

.

..

.

.

Äänet

.
.
kun sinä puhut
haluan painaa silmät kiinni ja kasvattaa ruusuja
yhden kerrallaan

ovi sanoo oven äänen
avain avaimen
porraskäytävä on vain kaiku
katu jatkuu

kannan puutarhan kainalossa
.
.
.© chr.

Haarniska

.
.
Harppoessani suon yli
kaupungit sekoittuvat toisiinsa.
Lähes valmiin muistokirjoitukseni
soinnut toisiinsa,

soivat syrjäkarein katselen

Nyt suoraan,
haarniska on puettu
.
.
.© chr.
.

Polkuanturoista

.
.
Jalkatiloista jää kosteat jäljet
olemmehan juosseet hämärästä eteenpäin
liikehtineet tahtia vailla
pysähtyneissä väleissä
mukaanlukien kokotauko ja
pieninpien taukojen aika-arvot.

Kukkaperästä nousee kesäillan valssi
tuoksuvirrassa haparoiva.
.
.
. © chr.

Värit

.
.
Kiinnitetty tuuli
yön violetti,
hymyilee valjastettu sänky
sen kengitetyt jalat


sarastatuksessa punainen koira karkaa
haukahtamatta
.
.
. © chr.

Valo

.
.
Sydämeni hypähti:
valo kulki hänen takanaan,
hän ojensi kätensä ja otti tuulen kiinni,
toisenkin.
 .
. © chr.
.

Tee

.

.

Akaasiamesi ja päiväunestaan havahtuva tiikeri

musta ja valkoinen 

kuin sekoittamaton tee,

karhea kieli

.

.

© chr. 

1.6.

.

.

Herään kevyeen napautukseen ikkunassa:

talo pullistelee näkyjä:

kiipeilyä lipastoilla:

pesen pois puuroa

taidokkaiden kangasnukkien rinnuksilta

villalankatupoilla:

talouspaperit on käytetty kirjoittamiseen:

kokouspuheisiin

lipastojen rajaamalta sisäpihalta:

kiipeän ylemmäs:
väkeä jo kokoontuu, vaan

enhän ole järjestöihminen:

olen etsijä:

raollaan roikkuvien laatikoiden portaita ylöspäin

.

© chr. 

Björk - Hidden Place (Official Music Video)

.
.
Kordinaattien keskipisteessä oma puhdas tila,
nimeämättömän laulun halo
.
.

.

Jääkausi

.
.
Jääkausi poistuu historiasta
tiivistyneen lumen juoksu,
surkastuneen veden elimet onnistuvat sulattamaan ilmaa
hengitysmuotoon;
ihmiset alkavat nukkua yönsä sikeästi.

Ohukaiset akkunaruudut valuvat
kirjailtuvat kuusikolkkaisin ruusuin.

Laji kukoistaa:
kukkavirran elinvoima
jättää jälkeensä ihailua pitkinä rihmoina,
leviää ja rehevöittää vesistöt.
Seisauttaa laivaliikenteen.
.
.
.© chr.

Pelastakaa edes lapset

.
Lohjan Pelastakaa Lapset ry järjestää keskiviikkona 6.5.2015 klo 18.00 Apuomenassa (Suurlohjankatu 21) Äitien illan. Ohjelmassa mm. Jenny ja Anna Vesimäki musisoivat. Runoja lausuu Anja Helenius, Pentti Salmela, Saara Huotari ja Christina Johansson. Arpajaiset. Kakkukahvit. Pela-tietoutta. Ja lopuksi perinteisesti äidille ruusu. Tapahtuma ilmainen. Tervetuloa.
.
.
.
Esitän kaksi runoani

Kun sinä synnyit

Kun sinä synnyit, istuin kirkkaan amarylliksen alla

vuosikymmenien kylmin talvi jäädytti ikkunat

leikkauspöydän lamput punertuivat,

enkä ollut koskaan pidellyt vauvaa sylissäni.

Kun sinä synnyit minä rakastin sinua niin, että joka päivä mursin tahtosi.

Sinä synnyit kun olin kulkenut turhaan korkeiden  talojen portaat,

ja ne vieläkin miettivät mihin minut lähettäisivät,

että sinun sulkeutuneet silmäsi syntyisivät

ja minä rakastin sinua niin, että huudan kivienkin alla,

koska sinä

et.

Kun sinä synnyit, seisoin suuren tammen varjossa

vahvana imit puolukkamaitoa, ja lypsyämpärin kermaa.

Kun synnyit, itkusi seurasi minua kaikkialle, kannoin

yksinäistä ilmettäsi

ja minä rakastin sinua niin, että sinusta tuli oma kuvani.

Kevät oli harvinaisen lämmin,
kun sinä synnyit,

nurmikolla korkeiden tulppaanien alla.

Ensimmäiseksi näytettiin pienet punaiset kiveksiesi kirsikat,

radiosta soi sinfonia Uudesta maailmasta,  
lopputahdeista

alkoi sataa jäätä ja rakeita, tulppaanit heittivät terälehtensä.

Kun sinä synnyit, samalla hetkellä syntyneet varsat paleltuivat laitumille,

ja minä rakastin sinua niin, että silitin korvalehtesi päät suipoiksi ja

ne palavat auringossa aina kesäisin.

.

.

.

.

 Als das Kind Kind war - Kun lapsi oli lapsi 

Keltasirkut liikuttavat päivän ainoaa väriä
lintujen jalat ovat talloneet lumen kovaksi kerrokseksi ja
pihalla kaksi pitkää hahmoa kumartuneena, ulstereiden alta hennot jalat
kun isoäiti ja kuolema syöttävät sirkkuja
viljan väriä pikkuruisiin rintoihin.

Helmikuussa on ripustettuna ikkuna, jossa ei ole ikinä valoa on valo
kattojohdosta paljas lamppu
yläkyökissä isoäiti makaa arkussa
hänet on puettu vaaleaan leninkiin, jota ehti kerran käyttää
en ajattele kylmyyttä tai hiiriä,
ajattelen pulkkamäkeä
pakkastaivaalla isoäiti on satelliitti ja koirasatelliitti seuraa isoäitiä.

Pihalla äiti polttaa tynnyrissä vanhan silmälasikotelon ja tyhjän kukkaron.
Alkaa tuntikausien kylpeminen
äiti makaa ammeessa
hän täyttää sen tiukasti reunoja myöten
katselen valkoista ihoa
hänellä on jalanpohjissa norsunnahka ja
kynnet leikataan sivuleikkureilla.
Ohuet sukat sihisevät reisissä ja pois tieltä!
koirat pakenevat hajuveden muuria,
Sisko ja minä, meidät on puettu istumaan puusohvalle
(osaamme istua tuntikausia täysin liikkumattomina)
letit kiristettynä
- Muistakaa nousta ylös kun aikuinen astuu huoneeseen.


Hiekkainen ja terävä sänky, talossa kahisee yö mahonkiset leijonatassut
koirankarvakerros ei liikahda
unet valuvat syöksytorvessa kolisten kuin kesällä tervapääskyt
helisevät seinälautaset
en nuku, nurkassa vinkuvan hengityksen häkki pölyn haju
ikkunassa liikkuvat vaahteran vahvat käsivarret,
kutsun pimeässä pimeässä  nukkuvaa äitiä yhä
lujemmalla äänellä huudan, suuhun hajoaa aukko ja
kun mitään ei tapahdu, kieleni irtoaa.


Vadelmaviidakon päättäväisyydestä
nousee eteen puimalan musta pääty hyönteisiä täynnä,
siskon kanssa istumme illat vierekkäin korkeassa heinikossa
hievahtamatta tarkkailemme yöperhosten keräilijää
satavuotisen vaahteran alla
oksaan ripustetussa lampussa piirimme, sokaistuneiden lumo.

Kirjaimet juuttuvat sormiin
koulussa toisellakaan luokalla en osaa kirjoittaa nimeäni
ja vain minulla on sellainen nimi, ettei täällä ole kenelläkään.

Elokuun yöikkunat, sulkeutuvat ovet
luumumetsän maatunut tuoksu
ylikypsät hedelmät haljenneina puissa, halkeamien hidastetut ampiaiset.
Silmät kiinni voi löytää lepakoita, lahopuun rungosta ne tipahtelevat kuin naakanpoikaset,
pyöritän lakanaan kääriytyneenä ilmassa hyppynaurua
pihaa kiertää lento, naru viuhuu viu viu viu viu kiljun iii iii kiljun, kunnes kaadun kaadun
siivet korkealla varjoreunuksiset tähdet.

Talo on hiirien hampaiden käpälien kärpästen lentueiden siivillä, täynnä reikiä reikien kuvia
iltapäivällä rappukiven lämpö houkuttelee sisään lisää hyönteisiä
kärpästen silmien kaleidoskooppisokkelossa, toukkien vellova matto
mikä on esillä mikä on laatikoissa mikään ei ole turvassa
lialta, eläinten hengitykseltä.
On laatikoita, kaappeja, joita ei koskaan avata
Isoäidin keittämät hillot
keittiökapineet muumioituvat käyttämättöminä paikoilleen,



Oksat kannattelevat iltapäivää
nurmikolla vihreät varjot
punamultaseinän tuoksu huokoinen pinta, syyt pystyssä,
maan vetovoima syö säikeittäin rakennukset, talon, luhdin, ja
puimalan seinät sanomassa näkemiin.
Mustavalkoinen muisto ympyröi henkilöt, pienet lapset.
Entisiin huoneisiin auringonlämpöinen ovi aina auki.
.
.
.
© chr.

Rosa

.
.
Kuinka monta näkymätöntä piikkiä ihossa?
Persian hunnuissa paahdetta.

Kymmenentuhatta ruusunnuppua kivilattialla
vesialtaan pinnassa.
Seitsemäs ihme, ruusut kuiskaavat.
Ahkerien veitsien äänet lakaistaan piiloon.



Kukkaa syleilee ristiretkeläinen,
Venetsiassa tulisijan äärellä
    kauppiaan vaimo
    muotoilee terälehdistä helmiä rukousnauhaan,
piipun yllä Kantonissa, kirskulintu
nokassa ruusuvesiperhonen.
.
.
.© chr.

kuva: Lawrence Alma-Tadema
.
.
.

Père David havahtuu (osa vielä keskeneräistä kokoelmaa Zidbäckin matka)

.
.
Silmän pimeässä takakammiossa peilikuvaiset kädet
painavat peukalot vastakkain
eliöiden olemuksen oikea- ja vasensuuntaisuus
myötä- vastapäivän sala

valmistan puumallin, kierrekotilon.

Kammion pöydällä nylkemättä ja täyttämättä 
pulloon työnnetty ilmakehä,
se tummuu päiväkausien keittämisestä ja salamaniskuista;
elollisen olennon rakennus.

Alkuaineet pelaavat pasianssia,
hiiret sikiävät elämään likaisista vaatekasoista. 
.
.
© chr.

25.4.

.
,
Paistettua lohta kuohuviinillä.
Salaattiin pilkon punaiset kumikorkit.
Jälkiruuaksi tuliaiskeksejä Japanista,
vihreällä teellä värjättyjä.
Tuvan nurkasta pingviinit kulkevat jonossa ohi.


Tuulee juuri sen verran, etten kuule kevään edistymistä.
Huomisen työnä omenapuiden huolellinen harjaus.
.
.

Zidbäck lähestyy 2

.
.

Yhä yövaatteessa -

shakuhachin soittaja on mestari,

hengitysääni muuttuu omakseni
kuuden tatamin huoneessa

ääni lentotähtiin.

Unohtuu paistettu ankerias

syömäpuikkomme ovat sekoittuneet

.

.

© chr.

Zidbäck lähestyy

.
.

Seitsemän onnen jumala lähestyy

laiva kohovesien vauhdilla,

                                                   kuin aluksen paino nostaisi veden,

valuu sateenrepeämä paperin yli

kuu rannan yli, ravut perääntyvät

nopeat,

meren liikunto

.

.

© chr.

Osa vielä nimeämättömästä sarjasta,( Zidbäckin matka)

.
.

Keväällä saa elävästä linnusta kestävät sulkakynät,
hanhen vasemman siiven
korpilta ohuimmat viivat.
Ruodosta irtoaa haiven, soutaa mustepisaraa
tumma taitteen joki, sinettisaari,
sydänmaan käärö.

Kirjepaperin paksu ja jäykkä taite voi kaataa ihmisen,

keksin sitoa ympärilleni valaanluista tiukan kimpun.

Pedon rasva palaa lampussa yökaudet

pystyn lukemaan suorassa mustevirran kaihoa.

Luunsahaajien hengitykset alkavat vinkua,

soivat kuin valtameren laulu.

Aallot kaikuvat Kaarianmeren rannalla,

maisteri Zidbäck irrottaa taiten valaalta valkeat hetulat.

Purjeet nousevat, alkaa matka;

painolastimuulit tömistelevät

hetulat soivat ja soittavat laivaa, ne kampaavat Geminidejä,

siivilöivät maisterin muistia, putoavia kaupunkeja, riisipaperihuoneita.

Rasva palaa taas lampussa,

Zidbäck punoo saaliistaan kartan, minuutit kulmamittaan

Kukkivan vuoren kylään.

Yöllä syttyy virtaava suisto

Geminidien ikkunoista riisutaan verhot
kellertävä silkki,
tyhjyydessä putoilevat kaupungit eivät päästä ääntäkään

Hidastamme katupuiden alla;

korttipelejä, lintuhäkkejä, lasten leikit

talojen äänissä siivilöityy ikkunasäleikön valo

riisipaperista kuultaa silkki

intiimi huone eksyttää silmät

Munkki kumauttaa puusalolla temppelin pronssikelloa
heijastuva metallin hohde
pehmeä hämärä 

Matalan pagodin sivuovesta kumartuu sisään père David.

Kaminan vieressäkin hengitys höyryää.

Père laskee tatamille isonlaisen kasviporttöörin,
heteiden ja emien huuman, suojuslehtien hunnut,

hellävaroen siemenen,
kädessä sileän, kovan,
kämmenestä kohoavan kukkivan puun

Jälleen odotan tulevaksi hänet.

Kevyesti sataa lumi

                              lumikurkien tanssin jäljet.

Nykyiset kasvomme,

toisillemme tutut

ikuiset kasvomme.

Rokonarpisen eukon piirtämällä kartalla

kukaan ei puhu kieliä

kuljen solatietä vanhaa jälkeä

sivuille karkaavat lumisorkat

                                                  hämärä

bambumetsän rungot lyövät korkealla talvea vasten

kylän reunalla levähdän

majapaikat ovat täynnä

vaatteessani roikkuvat meluavat lapset

lumenviipymälammen jäässä

hyppyyn jähmettynyt sammakko.

Silmissäni lämmitetty sake

sammakkoeläimet muodoissaan sikiävät ylös

toukista keuhkoraajaisiksi,

toisilla on Adamin pää

ruumin osat ja tasapaino,

aistimet,

toisilla temppelimetsikön apinain hahmo.

.

.

© chr.

Odotus

.
.

Jälleen odotan tulevaksi hänet.

Kevyesti sataa lumi

                              lumikurkien tanssin jäljet.

Nykyiset kasvomme,

toisillemme tutut

ikuiset kasvomme.

.
.
© chr.