Seili I

.
.
Houruinhuoneen hospitaalin taloudenhoitajan tupa
syreenin kukat kumartavat ruohoon tuoksun painosta. 
Ja lehtokerttu laulaa kämmenellä! 
Mestari Engel on koonnut pois piirustuspöytänsä ja rakentajat lähteneet. 
Sänkyni paikka kakluunin vieressä; 
lasken tuolille nyytin; 
kaiken mitä mukanani toin, 
kuin tuulen kuljettama kerjäläinen, Seilin saarelle.
.
.
chr.

Seili II

.
.
Iltaeineen jälkeen kuljen syreenien lemusta saaren hautuumaalle. 
Kalpeat, vinot ristit puhuvat; 
höpöttää suruhunnuton joukko, syntymättömät ja liekkiöt, 
hulluiksi pidellyt, pitelemättömät.
Jumala sulkeutunut kirkkoonsa, säppi kiinni, 
iskenyt ja suututtanut männytkin sellaisiksi kimpuksi ettei missään; 
niistä arkkulautoja kukaan saa. 
Hiekkatie kuuma astua, iltakello soi, viiripääskyjen taivas.
.
.
chr.

Seili III

.
.
Vaahteran latvasta sammuu aurinko, 
oksien käsivarret, yön valo hohtaa läpi. 
Tampuurin ovi on salvattu. 
Sänkyyn saa nyt pukea hospitaalin lakanat. Niiden haju ei ole kuin kotona, 
oudot illan äänet; vieraiden lintujen paholaismaiset huudot, 
ja aallot lyövät kuin ylös pihaan. 

Tädykkäiseni, muistan sinut, miten
iltaisin tulet lähelle, ja kehräjä-lintu purkaa 
purkaa uudestaan vaatteemme langoille

syntymisesi kaikki tutut merkit, heinien kaari yllä;

missä oletkin, hyvää yötä.
.
. 
chr.

Seili IV

.
.
Aamun aika, linnunpoikasten nälän aika, 
kalpeat asukkaat kulkevat toimiinsa;
edellä suoraryhtisempina kuin seuraavat, kapeat hahmot, 
ämpäri kalahtaa, piika suoristuu, pyyhkäisee esiliinaan, 
meri on tyyni, 
kalastaja nousee keittiölle saaliineen, vahvat kynnenaluset, kuivuneet suomut, 
vierailevan seminaarilaisen olkihattu katoaa kartanon porstuaan; 
ilma vasta ottaa vihreydestä kiinni.
.
.
chr.

Seili V

.
.
Toimitan sanan: pastorin karanneet lampaat sotkevat kirkon pihaa, 
paanujen hampaat taivasta. Ovessa sata hämähäkkiä lukitsevat lukkoa.
Taloudenhoitajan konttuurissa on ryssänkielinen kartta; 
enhän sitä ymmärrä, tiedä missä seison, 
vaan eteiskamarissa seison, paljun äärellä pesutuvassa, 
seison jonossa köökissä, saan keiton, kannikan, 
niinipuun varjossa, jättiläisen käsivarrella syön.
.
.
chr.

Seili VI

.
.
Fotografi Nyström on saapunut Turusta fotografeeraamaan väkeä. 
Hän viskaa nurmelle takkinsa, ja se peittyy hienoon keltaiseen mäntyjen siitteeseen. Myöhemmin harjaan herran palttoon. 
Fotografi asettelee huolellisesti kojeensa pihalle ja meidät 
penkeille siristämään liikkumattomiksi, 
liikkumattomiksi paahteeseen, ja aurinko alkaa pyöriä silmissäni.
Lasilevyllä kuvan varjo, 
varjosta heikkomieliset kykenemättömät, 
täysin silmin kohti.
.
.
chr.

Seili VII

.
.
Postiveneen laiturilla klenkkaa pöytä. Musta kyy katoaa tervakukkien sekaan. Matkustavaisia saapuu tuijottamaan horisonttia, 
ja niitä jotka odottavat päivittäin tietoa, viestiä, yhtä lausetta. 
Hyväksyntää tai ristiä. 
Nousee lämmin tuuli ja vesi rikkoutuu.

.

.

chr.

Se joka

.
.
Se osa minusta, se joka miettii liian
ja se joka kerää linnut
ja se, pilvien
ei päästäisi irti
kosketettu
.
.
chr

Sänky

.
.
Kaksi miestä kantaa hevosenjouhista sänkyä
heillä on läpikuultavat siivet selässään ja silmut silminä;
sokaisevalle lantiolle syntyy manner;
sänky puetaan valon ja varjon väliin.

Miehet kantavat hulmuavaa hevosta
kantavat hedelmätarhaan jouhen kukat
arojen hevon herkimmät
kantavat hiljaisen, irrottavat äänet, jouhikon jouset.
kantavat, kampaavat talven hevosista
patjan punojat, nelikielen virittäjät, suuret soittajat.
.
.
chr.

Kuljen

.
.
Kuljen tyhjissä huoneissa
puhallan ovia kiinni
mitään ei jää jäljelle;
verhot ilmavirrassa, kiviruukku,
kampauspöytä, kadonneet kesähuoneet
avautuvat toinen toisensa jälkeen.
Kuvittelen olevani siellä,
yhä kuvittelen kaiken läpinäkyvän
.
.
chr.

Linnunsiemenet

.
.
Tuuli kasvatti linnunsiemenistä linnun lapsen
mesiheinän henkäyksen
vihreän sävyn ennen keltaista, paperinohuen
.
.
chr.

Siemeniä

.
.
Kolmen syrjäisen saaren siemeniä löydettiin sata vuotta sitten kasvimetsästäjän kämmeneltä.
Saarten hidaskasvuisen muodon tunnistaa sen hännällisistä kävyistä,  kookkaat valon siivilöinnistä.
Siementen kaava on kirjoitettu kivestä puulle, vuosirenkaiden väre kohoaa ihmissilmää hämmästyttäviin mittoihin: lukuisista siemenistä kuoriutui pystyjä ja miehenkorkuisia kareja, osa kulkeutui Ryytikadun mukulakiviä pitkin jokipenkereiksi.
Poikkeuksena tuulipölytteiset: ne laskeutuivat sisämaahan sileiksi paasiksi suojelijoidensa haudoille.
.
.
chr.