Elokuu, osa 1

.
.
Aloitan lopusta
kun synnytin karvattomia lapsia
kehräsin, kätkin ja koin
kasvoin kolmimetriseksi tai puolimetriseksi
hiipivät rakastajat edestä, takaa.
Se tekee kipeää, puhkeaminen
taipuminen kuin raskas kukka.
Huomenna annan niiden olla
kasvavat rinnoistani, suusta, navasta,
kulkevat, jäävät.
Emme makaa yhdessä, on syys
on minun
.
.

©chr

Elokuu, osa 2

.
.
Jos olisin sama kuin viime vuonna
kolme sitten
viidentenä ennen tätä,
totuus valuisi ohi ylihypättävänä purona,
olisin huomenna kosken siru,
ylihuomenna kauempana kuin vastaranta
viikossa ylipääsemätön
hetkeä eteenpäin hetki
.
.

©chr

Elokuu, osa 3

.
.
Kahlaamme syksyn lehdissä
täydellisiä huoneita
meitä seuraa eläin, omaa tahtoaan
tahtiaan
lävitseni näyttäytyvät värit
tulvivat peräjälkeen
ovea ja uutta seuraavaa
.
.

©chr

Elokuu, osa 4

.
.
Aamut muuttuneet,
valon ja varjon välinen kultainen viiva
kirjainten kulma karkealla paperilla
.
.

©chr

Elokuu, osa 5

.
.
Hän on vapautunut aiheuttamastani surusta
hän on vapautunut kuolemastani
poissaoloni on unohdus, jossa suu aukeaa
tuskin havaittavaan ynähdykseen,
ja välittömästi häviää ennen puhkeamista;
ennen valuvaa sappea, Kolera-altaan vesinäytettä,
ennen kuin Tyynenmeren jätepyörre saavuttaa
sydämen.
Punnitsen omaani lakkaamatta,
muistosäkeiden silkki syö itsensä
.
.

©chr

Elokuu, osa 6

.
.
Luovun lämmöstä
viljan valo vie silmät
nopea iirisheijastus
.
.

©chr

Elokuu, osa 7

.
.
tuo taivas, jota en vielä tunne,
tähti pään yllä kihlelmöi viinin lämpö
lasissa, sen tainnutus
sirkat lämpimikseen
sadan satelliitin luumupuu

.
.

©chr

Rumpu

.

.

Rummutan Hiljaisuuden merellä

kelon sarvissa kävyn kantajat,

tasangon harmaan ja yhtäkkisen peuran;

näkyvät maahan saakka.

Rummutan Linnunrataa, palaa pimeä yö,

Kuun suosta Unien suo; 

syttyvät, kantavat, kiertyvät

pienin askelin

syvä lumi

.

.

©chr (kuvat KT)

Rumpu

.
.
Kolmantena iltana heittäydyn rummun viereen,
se on vielä kostea, jo käännetty hengittämään,
(muutamia valkoisia homepilkkuja pyyhin pois sormella)
mutta näyttänyt minulle kuvia
ennenkuin aurinko ,
yhtäkkisen ilman virran;
viisineljättä lajia käsittävän ryhmän,
sivuvarpaiset, liitukerrostuman,
elävän olennon, kuivuessaan tummuvan

.
.

©chr

Kudotut

.
.
Polun yli kudotut
kerätyt
kiepiltä punotut
näky- vät
         - mättömät

.
.

©chr

Napit

.
.
Punnitsen jatkuvasti sydäntäni,
punnukset vaihtuvat, vaa'an kulma.
Niskasta vyötärölle jatkuu paitani nappijono;
miten huolellisesti kierrät jokaisen vapaaksi lenkistään.

Lampun tulessa leimahtaa perhonen;
ehkä minä
se olen ehkä minä
.
.

Naapurihuoneesta

.
.
Hän astuu naapurihuoneesta,
hän katsoo suoraan

alastomuuttani.

En keksi viimeistä sanaa
.
.

©chr

Meistä

.
.
Mikä meistä on valoa
kasvojemme kohokohdat
rintani syömätön omena.
Menneisyyden kuolleet koirat kiertävät huoneen nurkkia.

Ukkosenmusta peilikuva
.
.

©chr

Katsomatta

.
.
Hän kävelee yöllä silmät kiinni
kuvia katsomatta.
Katselen hoikkia sormiaan,
niiden osaa sanojen suuruudesta
.
.

Sunnuntai

.
.

Sadepisaroiden kosketusta luumupuun oksilla ei lasketa
jokaisella silmumitalla laulavat näkymättömät tiaiset;
koskemattomalla tarkoitetaan ihmisen koskettamatonta.

Istuin tuhat vuotta koskettamatta
minua valaisevat yläpilvet
.
.

©chr

                                              Joep Franssens - Harmony of the Spheres

Lauantai

.
.
Kivikauden helmet levitetty ylitsemme,
lantioiden maljoihin

jäätikkö halkeilee,

nousee olkapäänsä varaan katsomaan minua.
.
.

©chr

Matille, tuonilmaisiin II

.
.
Kun päivä loppuu
kun kellot pysähtyvät
kun menetetty kohtaaminen katsoo meitä,
ja sanoo: ei surua.
Kuoleman nopea kosketus sanoo:
tässä olet,
todellisuuksien läpi.
.
.

©chr

Matille, tuonilmaisiin

.
.
Talon aurinkoseinällä
kuin olisit jälleen maiseman edessä
näen sinut ajan läpi,
silmäkulmat, heti tunnistaisin hahmon.

Keskipäivän mänty suojaa paahteelta;
kuuntele Matti puuta
puun huokua.
Täyden kesän keinun alla
polkumme paikoillaan kulkevat.
.
.

©chr

Perjantai

.
.
Hän ei puhutellut minua minuna,
vaikka ajatteli minua, vai ajatteliko sittenkään?
Hän lauloi ja kirjoitti minusta, tai hän ei kirjoittanut minusta
sitä mitä kirjoitti, lauloi
se et ole sinä, kuulin.
Hän seurasi minua, luulin, tarkemmin:
hän ei seurannut; hän odotti,
hän antoi vaihtoehtoja.
Inhosin päättämistä päättämättömyyttä päätöksiä,
hän päätti ja inhosin sitäkin.
Hän yllätti minut, oven takaa, ikkunan alta, pensaasta,
näkötornista, rotkon reunalta, housujen kintuista, nuottien välistä,
kylmäkellarista, ja hän oli kuitenkin aina tyyni.
Tyyni kuin selkä, kääntyi pois, kääntyi kohti
eteni sivuitse ohi.
.
.

©chr

Torstai

.
.

Piirroksien taipeisiin, iholla,
joihin ei yletä kirjoittaa,
jatkaa jälkeä sininen pelto-aukea
    elokuussa kukkiva korkea sävel
kahlaa soittaa huilupilliä
kutoo huoneen, solmii heinää,
    vuoteen todellisen kangastuksen

viivat taivaalla katoavat
ripset, silmien räpäytys
.
.

©chr

Keskiviikko

.
.
Siirat ryhmittyvät hymniin,
kymmenentuhatta vuotta suohaudassa
trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille
takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida arthopoda eucarya
valvifera oniscidea
Amen.
.
.

©chr

Tiistai

.
.
Mitä hänen partaansa oli sidottu;
suomut, ohimoiden roihu
oravanruusut
pohjoisensivu, kaltaisuutensa

minusta mitä maailman poikki
.
.

©chr