Puhetta

.
.
Kukaan ei kuule puhettani,
näe onko minua, hahmoa erämaassa,
vain erillaisia kaikuja
tuskin kärrytietä leveämpää.
Sanoisin ääneen nimeni
äitini, isäni nimet, kunkin vuorollaan
kellarista ullakolle
väistellen kohtilentäviä,
tunnustellen yhä alemmas
peitettynä peilejä
.
.
chr.

Valeovien puhetta

.
.
Maatessani hänen kanssaan satoi vain aamuun

mannerlaatan päässä sali tulvii polkua, jota kätensä kulkee;

metsän villinä elävä koira

jaloissa pitkiä varjoja

jaloissa mustia höyheniä;

uuden järvenrannat vajoavat, saattaa olla huominen

veden ikkunassa läpinäkyvää ja valeovien puhetta;

astun tästä, 

älä ymmärrä väärin;

kauemmas

.

.

chr.

Hän

.
.
Hän ottaa esille pienen muistikirjan
(tämä muistikirja on taskussa, laukussa on toinen,
yksi avonaisena ruokapöydällä, yksi vuoteen vieressä,
yksi parvekkeella, yksi kylpyhuoneessa, työpaikalla pöytälaatikossa,
bussissa penkkien välissä, ja ruokakaupassa yksi nojaa merisuolaan)
    - alkaa kirjoittaa;
kirjoittaa minut; koukistaa polveni,
sommittelee käteni kylkiin ja leuan rintaan,
lauseeni miniatyyrin kynnen alle.

Jokin pidätelty lähtee liikkeelle, 
kun katse kääntyy pois
.
.
chr.

Uusikuu

.
.
Tänä yönä kuuta ei ole
vain kaksi planeettaa ja pohjoinen loiste.
Muut kääntävät kylkeä
painavat päänsä siiven alle
peiton taitteen huokaus.
Yön mysteeri kehrää keriä.
Unien jäänteitä, alastomuutta
.
.
chr.

Hiljaisuus

.
.
Kun täydellinen hiljaisuus lakkaa hengittämästä, antakaa edes yksi tähti järven katseelle.
Selkäpuolelta empimättä lähestynyt peura laskee leukansa olkapäälleni, 

olen sille yö, olen läpipääsemätön mustuainen, sydäntalven iiris. 
Pinta lasia, pilvien kuva.

.

.

chr.

Uutta lunta

.
.
Uutta lunta putoilee oksilta kaulukselle, 
sulaa sisään, kylmä puro rankaa alas. 
Kerrotaan, että nukkuvan hirven päältä lumi ei sula, eläimet häviävät valkoiseen.
Siihen mennessä, kunnes ehkä joskus saamme tavata, kuvittelen muuttuneeni itsekkin lumen väriseksi, pysähtyneessä ajassa.
Polut ristiävät ja kulkevat taas erilleen.

.

.

chr.

Istutin

.
.
Istutin sinut metsään kun olit pieni 
kun olit melkeimpä vauva istutin sinut metsään. 
Kasvoit hyvin ja vahvaksi
sinä kasvoit, ja metsä kasvoi
kuu kuun jälkeen metsä ja sinä.
Sinä istutit ilon metsään, surun metsään
sinuun metsä kasvoi
sinuun siemenestä, hyvin ja vahvaksi.
Ja vaikka tulisi pimeä,
ja vaikka portit ruostuisivat kiinni,
ja tuuli myrskyäisi vastaan,
juuressasi on,
siemen, sinussa.

.

.

chr.

Lähteellä

.
.
Lähteellä, ennen aurinkoa, pääsiäisaamuna, ennen tuulen syntyä, 

kun latvoissa humisee puiden oma keskustelu, 

ja maa rapisee uutta kasvua, 

ja pieni kansa, joka täällä asuu, 

väki, jonka olemassaolo on enemmän kuin aavistus, liikahtaa hahmo ja helisee metsä, 

jotain saa vielä odottaa, 

joku on jo mennyt, 

kun kahden yli leijuvan lokin huuto tuo tiedon avoveden läheisyydestä.

.

.

chr.

Taivuttaa

.
.
Kipu liikkuu sisällä rypistyneenä polkuaan; 

tiukaksi muodostunut; säteilee kasvoihin, 

taivuttaa rangan, taivuttaa vielä.
Kivet kulkevat vaiteliaina. 
Enhän ole kivi.
Enhän ole kivi.

.

.

chr.

On hän

.
.
Nimettömät, toisiinsa sekoittuneet päivät, 
saan ravistella itseäni muistamaan, mitä olivat arki ja juhla, muistaakseni ihmiset; 
on hän, joka huolestuu matojen elämästä, niiden kärsimyksistä lapion rikkoessa maan; 
ja hän, joka eristää ja sulkee perheensä huoneeseen; 
yksi viimein ymmärtää menetyksensä; 
toinen, joka ei myönnä mitään; 
eräs ehtii ottaa opikseen; 
on nainen, joka jatkaa vierailujaan; 
ja toinen, joka ei saippuansa luota poistu; 
lisäksi on mies, jonka elämä ei ole hiukkaakaan muuttunut. 
On lämpiävä päivä, monta hetkeä valoa.

.

.

chr.

Beltaine

.
.
Beltainen kuun alla loistaa lähteen kukka, linnunleipä. 

Kahdella neuvolla, kolmella sormella puron reunaa, viidellä särmällä varjon sarkaa. 

Konkelo kuusi laulaa haikean sävelen koivua vasten; koivun korvat loistavat.

.

.

chr.

Moitteeton

.
.
Kolmentoista päivää lomaan. 
Ennustaja kertoo sateen alkavan kello kahdelta iltapäivällä. 

Sitä ennakoivat ukkonen ja rakeet eivät siis ole sadetta. Eivät tietenkään. 

Kahdelta sade yltyy. Sade.
Ennustajan solmion on huomattu olevan moitteeton. 

Kuka sitä moittisi? Minäkö, joka en osaa kengännauhojani sitoa?

.

.

chr.

Sirittäjä

.
.
Sirittäjä. 
Muutama vuosi sitten en tiennyt linnun olemassaolosta. 

Nimi, vaikka on kuvaava, vaikuttaa ohikulkijan heitolta.
Pesätön koiras laulaa niin kauan kuin etenen polulla, 
kun pysähdyn, se vaikenee.
Koivunkorvan värinen.
Aamu on vaihtunut syksyksi.

.

.

chr.

Kaurispukki

.
.
Harjun metsäpolulla, jota vähän matkan päässä myötäilee kylän keskustie, on jäljet; 

kaurispukki metsästystä paossa, 

mutta sorkkapohjaiset kengät ilmiantavat sen minkä täydellisesti istuva puku kätkee. 

Tänään ei sada, mutta pilvet laskeutuvat
Ja näky on mennyt.

.

.

chr.

Aika putoaa

.
.
Aika putoaa paikoiltaan; 
sellainen mitä joskus on ollut, vähäpätöinenkin, nousee mieleen; 
siniselle maisemalle sulanut voi sunnuntaisesta herkkupaahtoleivästä; 
"Die Haare singen", sanoo isoäiti vetäen sormillaan hiusteni pesun läpi, 
shampoolla, jonka käyttö olisi kai nykyään kielletty; 
kultainen corydalismeri, yllä vaahterat; 
ilo, että kohta saa luvan vaihtaa nilkkasukkiin.
.
.
chr.