.
.
Kymmenen päivää. Reitti metsään on merkitty.
Kahdeksan päivää. Pilvipeitto, mutta raollaan. Takin saakin avata. Lähestyvä sade hengittää vain sisäänpäin. Ennen ensimmäisiä pisaroita nimetön mesivieras imuroi varvikkoa.
Pimeä päivä, pientä kansaa, kirkkaat kellot, ja tuoksu että sataa; sadeääni, pisaran osuessa jokainen värähtää. Seitsemän aamua.
Kuusi. Kuuset ja männyt, ja latvassa mutisee sepelkyyhky. Jalommat lehtipuut jäävät alas kylään (miksi ne on jalommiksi julistettu?). Neulasmatolla on pehmeä kulkea, asettaa askeleensa tähtien väliin.
Viidentenä päivänä kivikansa vaihtaa jalkaa. Olemme tervehtineet toisiamme lähes päivittäin monen vuoden ajan - monen vuodenajan. Järkäleet odottavat heittäjäänsä, hiisiä, jättiläisiä, jotka suotuisissa olosuhteissa kasvavat usean kilometrin korkeuteen. Pilvissä on tietynmuotoinen aukko niiden kohdalla. Ne viljelevät ja viskovat pikkukiviä, sitten vaihtavat jalkaa, seisovat liikkumatta, näkymättöminä, monen vuoden ja ajan.
Neljä rauniolinnaa, hylättyä asumusta, hävinneitä kulttuureja, taideaarteita, kadonneita kansakuntia, mahdollisesti tuhottuja, maanpakoa. Tuuli ja sade riehuvat tyhjissä saleissa, salakäytävät sortuvat, ohimatkaavat hunnit ja huligaanit repivät ja raastavat. Ja aina koittaa aamun valo, maapallo nytkähtää akselissaan luotettavasti paikoillaan aurinko, kaikki mahdollisuudet, neljä päivää.
Kolme päivää kesälomaan.
Pinnan alla piilee muotoja ja kauneutta; niillähän on tällaiset pitkät varpaat! kuin kanan tai kahlaajalinnun jalat, joilla tarttuvat tukevasti, kulkevat yli. Puhkeavat tatteina. Männyt! Kykenevät juurillaan myös punomaan koreja tai köyttä, mäkiä ja rakennuksia. Maavirtojen pyörteisyyttä. Puut ovat paikoillaan tai liikkuvat hyvin hitaasti maita ja mantereita. Täysissä pukeissa läpinäkymättömiä, takovat kilpiä, kannatellen näkymättömiä pesiä, kasvattaen näkymättömiä hiuksia, kanervamultaisia kankaita. Kun männyt pölyttävät, niin kuin ne nyt pölyävät, syntyy aaltoava latvasumu; keltainen hyöky jossa oravat ratsastavat.
Näin ketun. Olinkin sen maalla, reviirillä, mahdollisesti sen pihalla, olohuoneessa. Sanoin: "Kas, päivää." ja tietoisesti yritin hymyillä hampaita näyttämättä, olematta uhkaava. Katselemme toisiamme sekunnit, joiden en soisi kuluvan, vaan soivan kuin metsä meille soi. Kettu kuiskaa oman tervehdyksensä, ja vaihtaa suuntaa poispäin, mutta äkkiä käännähtää vielä suuntaani: "Kaksi päivää", se sanoo, ja on kadonnut.
Yksi päivä, tämä päivä, tänäpänä.
Kun tuuli lopettaa tuulemisen, kun koko pohjoinen on puhallettu yli, vuorollaan puu puulta kammattu, vaihdan suuntaa. Taakka lasketaan maahan, maa ottaa vastaan, kun havuoksa, kun lehti, kun täyteys. Tämä yksi päivä.
.
.
chr.
