Seisauksen hetkellä

 .

.

Jos olisi täysin hiljaista seisauksen hetkellä kuulisi maapallon liikkeen nitisevän paikoilleen, ei enempää kallistuvan. Kuulisi miten vuorovedet tyyntyisivät, miten tuulet lopettaisivat puita kampaamasta, vuoristoja hivelemästä. Kaiken sietäisi pysähtyä; ihmiset seisahtuisivat kaduilla, lintujen lento vaihtuisi liitelyyn, märehtijät laskeutuisivat makuulle, merien valaat vaipuisivat pystysuoraan uneen mahtavat pyrstöt kohti pintaa. Kuolemaa lähestyvät saisivat hetken jatkomatkaa valotunneleihinsa, synnyttäjien kivuista lapset luiskahtaisivat liikkumattomaan aikaan.

Seisauksen hetkellä Kettu pitelee minua tiukasti sylissään, ettemme häiritse maan tasapainoa. Seisauksen hetkellä olemme piilossa hiusteni muodostamassa majassa. Tuskin hengitämme. Lumisade, äänetön, hidas lumisade, on unohtunut hiutale kerrallaan, satamaan.

.

Nolla

 .

.

Talvipäivän seisaus. 21.12. klo 11.21

Jää vain musta. Ei yhtään heijastumaa, ei säteilyä, eikä kukaan tiedä tai muista mustan alkuperää. Kukaan ei näe mustan alkuperää.

Kurota kättäsi niin kauas kuin pystyt; se häviää kohinaan.

Kuun leikatun puolikkaan kainalossa Mars, himmeän punainen. Pysähtyy laukasta Kettu, himmeän punainen, silmissä loistaa juoksusta liekit, hehkuvat planeetat; aurinko syntyy uudelleen.

.

1

 .

.

20.12. Seisaukseen yksi päivä.

Pimeyteen saadaan mustaa väriä pajun hiilestä ja sinipuun (kampetsepuu) äkämistä, persikan kivistä, viiniköynnösten oksista, norsunluusta, nautojen reisistä, lampaiden raajoista. Kaikkein tavallisin (musteen ainesosa) on syksyisin poltetun männyn savu. Syksyisin poltetun männyn savu? Savun aineettomat osat ja männyn eteeriset öljyt muodostavat pimeyttä suojaavan yhdisteen.

Pimeys lisääntyy lopussaan enää minuutti kerrallaan, kuten valo iltapäivästä lisääntyy ensin vain minuutin kerraallaan. Hämärän kaari on useita päiviä paikoillaan hiilessä, äkämissä, reisillä ja raajoilla. Poltetun männyn savussa.

.

2

 .

.

Pimeys on lähes täydellinen. Lunta vain nimeksi, tietä vain nimeksi, ja tätä tietä vielä huomiseksi. Aamun valo on kananmunan kuoreen tarttunut untuva. Ketun syleily, ja taas näkemiin. Talvipäivän seisaukseen kaksi päivää.

.

3

 .

.

Pikkulinnut koputtavat ikkunaan, teeret kokoontuvat jäälle, jäniksen jäljissä viiru, kissa laskeutuu uunilta, ja Kettu pukeutuu meriin hylättyihin kalaverkkoihin; joudumme illan aikasilmukkaan. Hän sanoittaa minulle laulun, säveltää sen. Ennen vähenevän kuun nousua ihon vaaleat aaveet kuin lasipullojen kauniit mineraalit, kuin eksoottiset värjäysaineet. Mustuainen. Vaaleimman harmaan iiris.

Kolme päivää talvipäivän seisaukseen.

.

4

 .

.

Kun pimeässä on oleskelu tunti, alkaa silmä vasta saavuttaa suurimman valoherkkyytensä, mutta "pimeässä ei ole valoa, jota verkkokalvo voisi pyydystää".

Hämärässä huoneessa verkkokalvoni sentään pyydystää Ketun pitkät liikkeet, radiomusiikin sävyt, maljakon ruusujen tummuuden.

Neljä päivää pimeyden ytimeen, talven seisaukseen.

.

5

 .

.

Viisi päivää talvipäivän seisaukseen. Pakkanen laskeutuu uusi lumi, ohut kerros vesisateen pehmentämään maahan, Ketun pihaan ja portaalle.

Liu'umme valveille, nousemme vasta kun hämärtää, nousemme kuun jälkeen, kuun perässä, ja rakastamme hitaasti; kesti 51 vuotta päästä tähän. Tähän, sanon ja osoitan tilaa välissämme, väliä välissämme; kantamaa, polttoväliä. Etäisyyttä, jota ei enää ole.

.

6

 .

.

Valonsäteiden sirota on jo muuttunut

ilmakehässä sinisestä mustaksi

Päivä ei tänään valjennut edes sinisenä,

valottomuus mihinkään muuttunut. Ketun

pihan vaahtera kantaa pilviä yksin, valuu ja

huuhtoutuu. Kuusi päivää talven seisaukseen.

Ketulla on sitoomuksensa; talossa kuljeskelee

hänen poissaolonsa. Kulkee hiljainen odotus.

On vanha Annanpäivä;

räntäsade painaa sananjalat maahan

kuolleiden koirien haukun,

hävinnyt metsän vihreä viitta

mettisen pillin ääni

latvuston aukko syöttää taivaalle parven

paljaiden piiskojen lävitse.

.

7

 .

.

Ensimmäinen väri on musta. Mitä se kätkee sisäänsä kun astuu päivänvalosta hämärään tai pimeään? Mustaan. Kun astuu seisaukseen. Seitsemän päivää aikaa.

.

8

 

.

.

Kahdeksan päivää seisaukseen.

Pakkasvireen rastaat parveilevat. Lopulta suoristuvat pihlajat painonsa alta, ja jäätyneet marjat katoavat. Taivaalla kuu ja edellä heilahtaa katoava ketun häntä. Seuraan sitä syvemmälle pimeään. Syvimpään pimeään.

.

9

 .

.

Yön pimeimmällä hetkellä ilmakehän täyttää tähtien sirinä, niiden laulujen taajuudet, parsekkien lux. Yhdeksän päivää talven seisaukseen. Unessaan Kettuni vaihtaa kylkeä; hengityksen ilmavirta. Ja maapallo vain vähän kääntyy.

.

11

 .

.

Annanpäivä. Seisaukseen 11 päivää. Ruuan jälkeen jään Ketun kanssa pöytään ja kuuntelemme ensin muistoistamme, ja lopulta äänitteeltä tervapääskyjen riemua. Suljen silmät ja hetken keittiön täyttää kesä, pihapiirin iltapäivä, punamultaseinän lämmin tuoksu. Ohittava kimalainen. Lyhyt vire vaahterassa. Hyttynen.

Kun avaan silmät, näen Ketun katseessa ilon -

-"Mitä?"

-"Ei mitään. Ja kaikki".

.

12

 .

.

Olen kotona, tai paremminkin Talossa, jota olen alkanut pitää kotinani. Ketun talon pihalla vaahterassa oravat piirtävät runkoa ympäri ympäri. Ketunpesän rauha kuin päättymättömät mainingit. Annanpäivän aatto, talven seisaukseen 12 päivää. Lemmensairasta kauneutta keskellä pimeyttä.

.

14

 .

.

Kettu soittaa pianolla Händelin Sarabanden. Hän on molempikätinen. Muuten päivä on ollut kuiskauksia lukuunottamatta äänetön. Juuri ennen pimeyttä ylettyi valo talon seinille. Aika hioo tätä jatkuvaa hämärää, seisaukseen 14 päivää ja ilma koostuu sateesta ja lyhyistä tuokioista. Seinäkellon viisarit sekoittuvat ja naamioituvat kellotaulun numeroihin.

Avasimme joulukalenterin luukut jo lokakuussa.

.

15

 .

.

Kuinka monta elämää on takana? Nyt on uusi tässä. Kettu toivottaa ovellani hyvää työpäivää. Tunnen hänet aikojen takaa; naavat kasvavat jo olkapäillämme. Taivaanrannan lila, barokkihevosten karavaani kantaa yötä pois.

Talvipäivän seisaukseen 15 päivää.

.

16

 .

.

Aamutaivaan innoittamana horisontissa leiskahtaa, enteilee tähden valaisemaa päivää. Ehdin tehdä asioita, sillä aikaa Kettu jolkottaa kohti; ottaa vauhtia Varssinaise-Suome rajamailta, muuttuu häneksi, kasvaa korkeutta väistelläkseen lamppujani. Oven korkeus riittää.

Näiden sanojen alla on odotus, ulottuva värinä. Jäljet lumessa.

16 päivää talvipäivän seisaukseen.

.

17

 .

.

Talvipäivän seisaukseen 17 päivää. Uusikuu on ottanut ensimmäiset kolme henkäystään. Tein talvipesän Ketun kainaloon. Se on kuin kilpikaarnaa, kestävä, ja minulle altis.

Leijuu lunta, elokuvasadetta.

Nostan kortteja: ritarin ja rakkauden maljoja. Kortit heijastuvat päivään, lintujen pyrähdyksiin.

Pakkanen kiristyy, kutoo verkkoa. Kortit heijastuvat lähestyvään yön reunaan. Painaudun. Kettu kääntää unissaan päätään.

.

Lähtisitkö?

 27.11.24

Lähtisitkö? Lähtisitkö kanssani järvelle? Marraskuun repivä kaipaus ja tyyneys. Marraskuu on, oli lämmin; antoi ja vei lumen. Antoi sateen. Marraskuu järjesti planeetat, siivosi kaapit. Marraskuu antoi täyden kimpun tummimpia ruusuja, vaikka vei muualta värit.

Marraskuu vei valon. Mutta marraskuu otti kädestä, antoi valan, pysyvän merkin.

Kuuvalon metsässä

 19.11.24

Kuuvalon metsässä heitän tähdet selkään ja kuljemme aamureunaa kohti. Maa säkenöi kimmellystä lyhdyn keilassa, jaloissamme, käpälissämme. Ennenkuin pohjoinen ottaa vauhtia, vetää henkeä sisään, ja alkaa puhaltaa tyyntä uuulos, Kettu nostaa kuonon ja ulvahtaa. Oppinut sen minulta. Minä oppinut kulkea sen tahdissa.

Unettomat yöt

 18.11.24

Unettomat yöt jatkuvat. Yö on pitkä. Vesi sataa hitaasti kuin lumi.

Asetan kelloon myöhäisemmän herätyksen, lähes täpärän. Luen viimeisen kuninkaan runoja, kirjan sielua. Etsin runoista mysteeriä, aamun kuuta, viimeisiä kukkia, tummaa silkkiä, joka käärisi tiedottomuuteen.

Kenen vastuulla oli muinaisen vesikellon pysähdys? Aika tulee ja menee. Se on ihmisen keksintö.

Tarot

 12.11.24

Kettu valvoo untani. Unessa nostan tarot-pakasta täysin vieraita kortteja. Ihmettelen miten ne ovat sinne sekoittuneet.

Rummun kehä on kuivunut tulen loimussa. Ja hirven nahka. Yhdellä maiskautuksella hirvi kehottaa jatkamaan unta, jakamaan kortit uudelleen.

Hiilloksen hehkussa näen Ketun tarkan siluetin.