.
.
Koska maailmojen rajat olivat jälleen lähellä toisiaan
(lähes sekoittuneet)
koska ajoittain kuulin jyrinää
ja kuu tasan puolessavälissään aukaisi vuoristojensa syvyyksiä,
uni ei minua saavuttanut, lakanaryppyjä
laskoksia maailmojen rajalla
koska liike hidastuu ja pysähtyy
kääntyy pimeyden saavutettuaan vastakkaiseen suuntaan
riisuu paljaaksi
pysytkö aloillasi?
.
.
chr.
Kyse on hetkistä;
tarjoilijat kulkevat pitkissä esiliinoissaan
hän nojaa pöydässä vasempaan käteensä
annoin itseni kuvitella
kaulalleen silkkihuivin värin ja viileyden
sekoittuu rakastettujen ihoa
toiset kuin paperia
toiset kuin muinaisia kertomuksia
hän nojaa kämmenensä pesään
puhelimen valo kasvoilla
yhä uudelleen
odotan liikahdusta
uudelleen muovaamme katseita
kyse on hetkistä
kiireessä lautasliinaan tallennettuja numeroita
puhelimen valoa kasvoilla
.
.
chr.
.
Toukokuussa pihan reunoilla teriöiden kannukset
lehdoissa riippuvat ponnet
kuihtuvat kevätkukkijat, puistopensastot
villiintyvät tähtimäiset viljelyjäänteet;
corydaliksen keltainen, päivänkeltainen luonnonvalo
keltainen poimuileva suriseva elävä meri
auringosta valuu hunaja kukkaterttua alas
maa on hiekkaista mustaa multaa
maan voiman näkee, tuntee sormissa
jokaisella lapion iskulla idänsinililjojen sipulit
lisää ja lisää pieniä sipuleita,
vuohenputkien juurien väkevät lemu
jokaisella iskulla köysimattoa
joka voittaa sinut oveluudessaan
.
.
chr.
.
Kuten huonekalut niin myös nukkumiselle omistetut huoneet vaihtavat paikkojaan
huoneet, joiden sijaintia en muista: kuten sininen kamari ja välikamari
kumpi oli kumpi?
kuin uni olisi niin levotonta
sänkyjen tassujalat eläviä, jo matkalla seuraavan väsyneen luo.
Kampauspöydällä puuterirasia ja hiusten piippaussakset
.
.
.
chr.
Olen kolmevuotias ja istun talon ulkoportaalla
talossa korvani kasvavat kuulemaan kielet
suuni maistuu vielä maidolle
seitsemän vuotiaana saan vedellä laimennettua viiniä
punainen sydänpuu
.
.
chr.
.
Taivaalla loisti tänään kaksi aurinkoa:
toinen pyöreä kiekko sateenkaaren värejä
yöllä näin kuusiaidan raosta kirkkaan tähden
valvoin monta tuntia, ajattelin syntymäkotiani
taloa, ja kävelin siellä kauan
sitten toista, josta lähteminen tappoi isäni
istuin siellä kauan hänen paikallaan
ruokapöydän ääressä,
ja kevään aurinko leikki suuren vaahteran oksilla
taloa ei enää ole, ehkä ei vaahteraakaan
enkä tiedä mihin runo on menossa
.
Sen kerran kun noustaan portaita,
kivisiä portaita toiseen kerrokseen,
onko tunne, että jotain suurta tulee tapahtumaan?
Soitetaan ovikelloa.
Oven toisella puolella satiinilla vuorattu hiha, käsi,
nousee vapauttamaan lukkoa
kahden ihmisen välistä.
.
.
chr.
.
Kauriiden sorkkakuviot risteävät polkua
yhä uudelleen
harjulta näkyy kaksi järveä;
etelän puoleisen yllä on aamun vaalea raja
musta pohjoinen
.
.
chr.
