Kastautuminen

 .

.

Kastautuminen on värisevä riitti;

olen täällä nähnyt tyynessä vedessä hänen uintinsa synnyttämät renkaat, järven ainoan liikkeen.

Ja hitaasti hitaasti hän nousee,

kauneus tekee lähes kipeää.

Kuikka vetää äärestä toiseen hopeista nauhaa.

Ja ikkuna

 .

.

Iltayön rajalla puhumme kuiskaten ruokapöydän ja lampun kehässä,

talo sanoo väliin jotain, ja ikkuna

koko vihreyden

.

.

Varjot

 .

.

Olen täällä nähnyt alkukesän illan viiston valon, miten se yhtaikaa koskettaa erisävyisten vaaleanvihreiden, vielä pehmeiden lehtien molempia puolia, ja varjot ovat hiukan venyneet, ja pajulinnun haikeus kuulostaa suunnitellulta, se ei koskaan voisi olla mitään muuta

.

.

Tammien alla

.

.

Tammien alla kasvaa pähkinäpensaiden metsä, 

niiden alla lehtokuusamien suku, 

alla sudenmarjojen silmät, 

lehdossa valkoisesta punaiseen, tumman sinipunaiseen, vuokot

pian pehmeät molemmin puolin, taaksekaartuvat nuokkuhelmikät

hiirenportaat, pareittain yhteenkasvaneet, ja kapea kielo,

sekä päältä himmeät vaahteroiden lapset, hiukan toisiaan peittävät

verhot ja lehdet, lehdet, lehdet.

Jäivät tästä pois jättiläisvaahterat, pois sammaleet ja jäkälien kaupungit

jäivät vedet, järvi kokonaan ja pilvet luetteloineen, kaikkine nimineen

pois tuuli, sade, myrsky, joka repi eilen juuriltaan.

Jäi pelkkä tyyni, jäi tyyneys paikoilleen, peili.

Nyt hys

.

.

Kaktuksen kukka

 .

.

Valoisa kesäyö, liikun talossa, on lähes täysikuu.

Askel tietylle lattialankulle saa vanhan kaapin lasioven kolahtamaan, ovi on väljä, ja lukko puuttuu.

Hän, joka minut tänne toi, nukkuu sikeää unta, eikä kuule kaapin koputusta.

Koirat kuorsaavat, ikkunassa pörisee kärpänen, ja kaktus on avannut punaisen, kämmenen kokoisen, kukan Jumalan Äidin kuvan eteen.

.

.

Vesiämpäri

 .

.

Rantaan on parikymmentä metriä, juurien portaittama polku on kulunut lähes mullokselle. Lehtipuiden tunnelissa kukkii tuomi, yläpuolella vaahteroiden varisevat.

Upotan tumman ämpärin kalliopainanteen muodostamaan altaaseen; veden pinnalta siitepölyn kauhominen on turhaa; siitä jää kuitenkin ämpärin reunaan keltainen raita.

Järven selällä vuorottelevat tyynen ja pienen vireen kuviot, peilit ja karheet. Olen täällä nähnyt, kuinka aallot syntyvät  kertaantuvat ja nousevat rantaan. 

Tuolla saarien välillä, pinnan alla, makaa talvella hukkunut hevonen. Mielikuvissani hevosen harja lainehtii metrien syvyydessä, läpinäkyvät kalat käyvät suutelemassa pitkää turpaa. Nahasta karvat vaihtuvat lahnaruohoon, uposlehtiin ja pienten ahventen leikkipaikkaan.

.

.

Järven pohjassa

 .

.

Järven pohjassa leijuu jäihin hukkunut hevonen

se laukkaa saarien välissä, etenee virran suuntaan 

hitaassa veden keinussa etelästä pohjoiseen

karkaa välillä länteen, niin kuin kerran karkasi jäälle.

Aikaisin kesäaamuna sen kuulee etsivän rannasta kivistä jalansijaa

ja nousevan aalloista hakemaan turhaan kerättyjä  kerppuja,

ruostuneet kengät lyövät syvyyteen punaisen polun

.

.

Pisaroittama

 .

.

Hän on tuonut minut tänne

ja tilaisuus on käsillä

huulilla, järvi hienoisen sateen pisaroittama

putoavien kukkien pisaroittama 

hyppivien kalojen, eikä yö 

tule pilvien alle

ei tule 

                 tule vaaleisiin huoneisiin

.

.