Ovet

.
.
Ovi, joka ei sulkeudu
peiliovi, ja alta tuulee,
ovesta ĺeveä hartiasi sivuttain
tai päältä rankkasatava,
seinä, jossa joskus on ollut
tupla, oviverhon harso.
Ovi, joka vie veden pinnan alle;
lattia lainehtii;
suoraan vuoteeseen saappaissa ja
järvi, painaa oven takanaan kiinni.
.
.
chr.

7.9.

.
.
Kuikat ovat muuttaneet vedenpinnan alle,
kuin tekivät ensin pääskyt
kullanhohtoiset kuoriaiset, taivaanrannan väriset, yhä aikaisemmin kaskaat, tummenevan värin heinäsirkat. Kuuletko ne vielä?
Ilta illalta piha kiertyy kokoon pimeäänsä, ja katsoo ikkunoihin.
Onko talo juurtunut meihin, vai me jo taloon?

Sen aika on pysähtynyt;
kuka teki ensimmäisen siirron?

Sinun pitäisi tietää, että minussa ei ole valkoista,
kuin näissä huoneissa,
tai tasaista, mitään seinää vasten,
kuin rantautuneita ajopuita;
kuin hengitystä pitkin jalkoja
kuin matkaa tänne.
.
.
Chr.

Tässä on kuva V

.
.
Tässä on kuva: kello on juuri lyönyt 23.32. Sateen jälkeen tammen latvassa vähenevä kuu, männyn paksussa kainalossa Otava. Järvi on lopulta laskeutunut paikoilleen. Peseydymme pihalla vadissa, kukkakaalin keitinvedessä. Kamarissa t-paitoihin puetut koirat nukkuvat levotonta  untaan. Ruokapöydällä kourallinen luumuja ja vihreä kivi.
.
.

Elokuun viimeinen

 .
.
Korkea, vaalea verho liikkuu ilmavirrassa kuin laiska maininki. 
Ikkuna on salvattu auki kahdella lenkkihaalla. 

Ikkunalaudalla kuollut yöperhonen. 

Hän, joka kanssa tähän tulin, ei ole juuri nyt paikalla.

Metsässä huusi jokin, ja kuin pöllö; 

ja laineet, kuin joku nousisi rantaan, 

kurjet luodolla, 

varvikko rapisee, 

lepakko kiertää mäntyjen kehää

koira on kavunnut vintille jo nukkumaan, 

vesikanisteri porstuassa hikoilee

jokin ui viimeisessä viinissäni (kuitenkin juon sen)

sytyttämäsi suitsukkeellinen on palanut tomuksi; 

Yöperhosten tuuli 

Orion rinnassa

tähtien alla kevyt harso; 

hitaasti sade lähestyy, 

ja mietimme miltä se tuntuu, täällä, 

paikassa, joka on ollut pelkkää lämpöä ja auvoa.

Kuu vetää kaukaa rantaan vaaleaa nauhaa.

päättyy uintiasi kohti, ihoosi, naurat, 

kun aallot ovat tyytyneet, ja  rantakivi puhumasta, 

kun peurat ovat ylittäneet pihan kohti pähkinämetsää, 

kun aina vain aikaisemmin emme enää näe.

Olla valmis, olla puolikas, olla täysi; 

laskeutua kuikan höyheniin, uida, 

nousta kivelle, antaa lepakon kaiun tutkia; 

olla valmis, olla täysi.

.

.

chr.