Erehtymättä

.
.
Luumupuiden alla on jatkuva hämärä;
osaan kulkea täällä erehtymättä
osaan kulkea sisällä talon pimeydessä kolhimatta,
paljastumatta.
Hedelmien valo kannattelee taivasta
yksinäinen kynttilä eteistä
.
.
©chr.

Palaset

.
.
Voisimme olla merien pohjassa;
huvimajassa hämärän nautinnot.
Yksi elämä.
Hänen kanssaan olen turvassa;
kuvien palaset liittää yhteen;
saumat häviävät helposti käsiensä väliin,
ja huone aukeaa hedelmätarhaan,
                                                              käsiensä väliin
aukeavat hyvät pellot, ovet auki
koko totuus
.
©chr.

Tuhannella

.
.
Tuhannella, kymmenellätuhannella tavalla
tuuli ajaa aavalta uutta sadetta;
ikkunan edessä yhä tiheämpi pimeys.
Nostimme seinille oudot, marjovat, kukkaset,
kasvavat kotilot ja kyyhkyset.
Tuhat, kymmenentuhatta palaavat kotiin
tunteet, joita en ennestään tuntenut, katkelmat laulua,
millainen tanssi!
Paletissa sininen ja harmaa,
helmet veneen pohjalla.
.
.
©chr.

Kun pysähdyt

.

.

Kun ruusut jo kumartavat, kun pionit heittävät hameensa, kun sekoitetaan terälehdet, kun juodaan mesi, kun on ja on ja kun heleä vihreä juoksee vastaan, kun otat askeleen, kun kulman takaa näkyy, kun jo odottaa, kello on paljon, kun koko talven maa antautuu, kun olen tyhjyys, kun olen huokoinen ja paperi joka kastuu sateessa, kun niska taipuu, kun onnelliset loput alkavat, kun pukeudut, kun kannan salaisuudet, kun juuret myötäilevät vartaloa, kun rannan onkalosta pärskähtää vesi, kun oksat hipovat päälakea, kun yksinäisyys viedään, koko totuus, kun olet paljas, ilman nimeä, pysähdyt

.

.

©chr.

Tuli

.
.
Ehkä olen peili ja loimuan tulessasi
lopun elämäni;
ikuisesti kuin etelän kolmio;
hiuksiini solmit pyhiä lauluja,
kuulostavat unelta, äänensävyt
ja huoneet palavat ja luhistuvat
kipinöivät taivasta vasten
.
.
©chr.

Ilma

.
.
Ilma meidän välillämme on yhtä kappaletta
kun juuri tänään ei sada
kun häviää mustuainen, värittömyys
kun käsistämme ponnahtavat

Korkealla olemme ohuet
puhallettavissa
korkeammalla kuin siiveniskut
.
.
©chr.
.

Maa/Vesi

.
.
Maalle ei suotu talven lepoa;
sade jatkui  lietti kerroksia jauhoi
pudonneet tuoksut puhuivat syksyä;
helmikuu valuu, helmet valuvat
.
.
©chr.

Maa

.
.
Tasamaata, kiveä jalanpohjan verran

asteille, navoille matala aurinko

lämpöä vuodenajan  verran

Maan kasvoilla,

maan valossa vedetön kivinen kuu

vuoristot pakottavat sammalia ympärillä

vuorotellen, kivettymiä elämään

Riisu kengät, kukkulat ja liete

selviää jäkälän synty 

huokoiset eläimet, pienimmät

sellaiset heinät

versot, valtakunnat

.

.

©chr.

Nukutko

.
.
En kuollutkaan;

tyynyä vasten omien silmäripsien liike

polveni löytyvät pareiksi

marrasmaan lakanoilta pala palalta hiertynyt iho.

Nukutko, haluaisin kysyä

kuiskata suoraa kanavaa

pullojen suusta lasin pohjalle

viininkivi sormukseen istutettu 

puhumaan,

Minkälaiseksi minut teit

heti, olisi pitänyt heti

koota burkhan helmat ja

kaikille kasvoillesi istua

imeä tajunta

mutta kello on yö

vain ihon silmä on auki

kauhistuttavan suojaamaton

.

.

©chr.

.

Siivet

.
.
Näin sinun juoksevan polkua edeltä

kuin siivet selässä, ja tarttuvan valoon,

täydellinen kuva irtoaa muistista

samalla vedolla minusta lähtevät päivät

kokonaisina, reunoineen

Yön keskeltä yhä selvemmin kutsun

puhallan uneesi, sinut pukee pyörteiden vaahto

vehkat keinuvat, lävitsesi kuultavat yliset

kasvavat sinistä vasten

Äidit jotka hautaavat lapsiaan 

repeytyvät päältä

sisusten suikaleet hapertuvat,

kumartaa taivaan virta

.

.

©chr.

.