Vierittää kivet

.
.

Valmistamme toisillemme yhteisen huoneen

yön teoille ja iltapäivän raukeudelle

lanteita valuvan vuoteen

kudottu pellava-puu,-villa

etusormella riisuttu huulet

helteen alla peukalonsyrjään lounainen kylki

matkalla kainaloon kevyet linnut nopeat

alaston kielen reitti reidellä

sisällä alkaa laulu, jolla ei ole alkua

ympäri lihan käsin sormin

päämäärä kuin hullu voima paiskaa auki rinnan

taipeiden ruohot

arkaa varovasti, ahnaat, kämmenpohjiin pohkeet

vierittää kivet haudoilta kauhovat

voimilla maa ja alla kohina

sarvet luihin 

paljaiden kaaret

iirisväri viirit

tuhannet valo-aukiot

avaa tuulen, avaa hiukset

tuuleen avaa kivet, avaa laulun

tuulen viedä, laulun viedä

metsän

mättäät avaa

avaa sinut, sinut

silmän, silkin

valon kasvoille

kumartuu puoleen, hengittää vain kevyesti
                                                                                            pitelee

kylkikaaria, kohoava
hauras sydänveistos

.

.

©chr

Terälehdet (uusin yritys)

.
.
Vuosisadan vaihteessa nousen joesta rannalle
ja hän istuu siinä kuin odottaen,
nupusta puhkeaa kruunu
valuu pisaroita, kultaisia valeaurinkoja.

Heinäkuu 1905, haavikon kujanne,
sen kohinan vihreä maanvyöry.
Varovasti lehviltä jatkuu keskeytynyt laulu;
pesättömän koiraan kosinta.
Nostan pääni, vuoteilta joilla lepäsin,
jotka vuodet, henkeä tapaillen.

Kymmenluvulla hunnut häviävät;
hän kävelee öin silmät kiinni seinäpaperin kuvia
hoikassa sormessa kynäpainauma
heikko mustejälki.
Mustat tulppaanit nousevat, kumartavat,
kohenevat uudelleen,
hapuilevat takaisin taivasalle.

Neljäntenä iltana 1914 söimme vain kevyesti,
läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle
ammoniittilampusta tulvi pehmeää valoa
piirsi seinille kuorensa ympyrän, rajan pimeyteen
maljakon tummat kukkaset.

Riisutuessamme 1919
irtokaulus sekottui pudotessaan kirjeisiin;
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa viivan käsistäni
tulppaanien varret.

Kaksikymmentäluvun loppupuolella näin hänet vielä kerran
ikkunan äärikaukaisuudessa;
meidän molempien elämä oli suuresti muuttunut
aamuhämärä vaipunut kasvoiltamme,
terälehdet yksitellen
.
.

©chr