Jännityskertomus

.

.

Tuhkasillan notkossa onnistuu hyttysen yltäkylläinen veriateria

Kukkahämähäkin myrkkypistin seuraa Pirunpellon loisivaa villakärpästä

Valmiina iskuun

Nummikiitäjäisten ahnaat koukkujalat tarttuvat kohteeseensa kun

Harmisuolla isäntäänsä kiinnittynyt punkki kuulee huudon;

Hietapistiäinen raahaa lamautettua uhria koloonsa.

-”Sen jalat irtoavat herkästi”, miettii Haaskaholman hepokatti ja

Musertaa saaliinsa

Vesimittari pyydystää uimataidottomat, näkee

Haudankorven lammessa kelluvan suursukeltajan uhrin

Tyhjän kuoren

Käärmemäen suolla vesiperhosen tuokka iskee terävät leukansa

Omaan veljeen

Nauttii saaliistaan samaan aikaan kuin raatosaarelainen piikkilude tähtää kärsällään uhriaan

Mutaskulman pakettipellolla istuu nahkamainen synkkälatikka. 

Se on erittäin uhanalainen

Suukilven syrjässä nälkä

Turkkilo hautaa kuolleita Ampumaradalla

Koirakedon pimentyneessä ojassa

Kiiltomato imee uhrinsa liotetut kudokset

Ja sammuttaa valon

Yöllä siirat ryhmittyvät hymniin

Kymmenentuhatta vuotta suohaudassa

Trilobiitit, kannattelevat kiduslevyjä valtamerien rannoille

Takaisin hengitysraajoja, merihärkiä Itämereltä Jäämeren lahdille

Eumalacostraca peracarida 

arthopoda eucarya

Valvifera oniscidea

Amen 

.

.

chr.

22.9.

.

.

 Valokuvattuani pilvet pidän niistä näyttelyn, barokkihevosten karavaani,  valaisevat iltapilvet, suomifilmipilvi, sen vaaleanpunaiset poikaset.

Kuvattu maisema, aloitettu ahvenvidasta, sitten kaislat, lahdelman reuna ja kaukaisimmat saaret. Lintujen viivoituksen nostan pystyyn, hitaasti pilvet, kyllä ja veden, tyynen veden, järven täyden veden

cumulusten kuvan.

Makaa siinä mikä on jäljellä, taivaan kudokset auki.

Mataroitten valon läpi kuu, sen veren paino

.

.

Chr.

20.9.

 .

.

Opettelen kulkemaan pimeässä,  pelkän muistin varassa; huoneissa ei ole juurakoita, metsässä huonekalujen kulmia. Totuttelen pimeään; se syö, niellen kokonaisena; se sanoo:"Tunnen sinut"; sen puhe kimaltelee ympärillä ja sen syli on yksi upottava huokonen.

.

.

Chr.

19.9.

 .

.

Kauriita; ne syövät mehevää viljanorasta ja pudonneita omenoita; laiduntavat pihoissa kuin kesyt kotieläimet; välillä ne tulevat hyvin lähelle; melkein ehdin ojentaa käteni, sitten jo häviävät. Kannan lähteeltä vettä. Polku on tumma ja keltaisten koivunlehtien täplittämä. Hämärtää, enkä näe lähteen pimeää pohjaa. Hämärtää siis jo; muutama päivä syystasaukseen, sitten yö voittaa. Kuningatar on kuollut ja haudattu. Vesi liikkuu purossa hitaasti.

.

.

Chr.

Hoikka vartensa

Hoikka vartensa irrottaa nyörit

Ja päästän hänet irti tuuleen

kuin ohuen paperin

Mitään ei jää jäljelle

Ei koillismyrskyä

Ullakkokerrosta 

Ääntäkään unessa

Kun nousen näen sydämenlyönnit

Yltäkylläisenä vihreänä nauhana

Metsän hämärään

Niin pitkälle kuin muistan

Niin pitkälle kuin muistan

Todellisuus muuttui koko ajan;

Oma varjo juoksee edellä

(Ota minut kiinni!)

Tulenkajo oli kasvoillani;

Katulyhtyjä jo sytytetään;

Valoa maassa

Alkamassa kylmä yö

Alkamassa kylmä yö

Yössä ei näy ketään

Yhtään hohtavaa paitaa

Tien mutkat

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

Vuosisadan alkuun ja kauemmas

Unennäkijät tiesivät miten korkea on vihreä

Miten aava on sininen ja valkoinen pohjaton

Ikkunaluukkujen takaisessa hämärässä

Luonto ottaa vallan;

Varjot putoavat tapettivuota kerrallaan

Verkkaisesti kuin huolelliset sanat

Katosta riippuu merilevää.

Aamulla kuukausi vaihtuu;

Pienen laiturin lähes kuulumaton kitinä

Heilahdus askeltaessa

Syyskuun ensimmäinen päivä

Ikkunoissa yläpilvet tai

Unennäkijät kenties

Puissa kuultavat omenat

kuljen niiden alta, kellarista ullakolle

huone täyttyy auringon viimeisestä läikästä

Chr.

rikkaruohot.blogspot.com