Tervattu

.
.

Pitelit jokaista osaani kaikkialta

olisitpa pidellyt kasvoja, 
kaulalta, rintojakin

Reguluksen ärjyessä Leijonan nousua

jään raahatessa meitä

pidellyt

                           Pitelin pitelemisiäsi

kunnes tervattu käsivarsieni paanut

.
.

.© chr.

Maavesiä

.
.

Lampun sammuttua kynttilä jää lepattamaan

ikkunasta kai vetää

näky - kuinka nurkka olisi liekeissä -

saa minut soutamaan, tekemään itsestäni veneen,

suupurjeen melomaan

pois suonikarttaa keuhkoista kiduksiin, pois

niitä jokia, jotka avautuvat putoamisen jälkeen

maavesiä, hitaasti virtaavia hajonneita metsiä

ammoniittivuoristosta kohoavat 

helmiveneet, uimakellot

ohuet asuinsavut

.

. 

.© chr.

Suljettu ilma

.
.

Yökorentojen yöt huoneessa

laskeutuu matolle suljettu ilma

siivet pystyssä suljetut seinät

vastakkain

ylöskammatut hiukset paljastavat

         niskan hohde

varovasti suu, aavistus

välähtää melkein kadonnut

.

. 

.© chr.

Linan vaahtera

.
.

Talo syöksee katonrajasta pääskyjä, porraskiveltä portaita,

tampuuria yläkyökkiin nukkuu koirankarvamatto,

nuolee lapsenkinani untuvat

paimentaa huoneenpään helmaan;

isoisänisänäiti kohottaa katseensa käsityöstä

pisto pistolta koruompeleen silkki syö heti itsensä

oi suloinen Carolina (olet nuorena äitinä kuollut tuhkarokkoon),

sinun hajamielinen, kiinnittymätön, mustavalkohymynsi.

Huone nojaa vaahteraan, kiipeän Linan polvelta jättiläisoksalle

selkään pisaroivat esiäitien luonnos- ja muistikirjojen sivut

och almanackorna växer som blad på trädet

gungar långsamt i vinden

sidorna från Torsmånad, Gräsmånad, till den sista Julmånad

adertonhundrafemtiofyra, sjuttiosju, adertonhundrasjuttioåtta.

Sata vuotta myöhemmin vaahtera vääntää taloa jaloiltaan

sitä nakertaa rottien syöpä.

Ovet ottavat

ikkunat antavat.

Hölskyvissä kumisaappaissa hyppy maahan.

.

. 
.© chr.

 Carolina Johansson 1840-1877