Linan vaahtera

.
.

Talo syöksee katonrajasta pääskyjä, porraskiveltä portaita,

tampuuria yläkyökkiin nukkuu koirankarvamatto,

nuolee lapsenkinani untuvat

paimentaa huoneenpään helmaan;

isoisänisänäiti kohottaa katseensa käsityöstä

pisto pistolta koruompeleen silkki syö heti itsensä

oi suloinen Carolina (olet nuorena äitinä kuollut tuhkarokkoon),

sinun hajamielinen, kiinnittymätön, mustavalkohymynsi.

Huone nojaa vaahteraan, kiipeän Linan polvelta jättiläisoksalle

selkään pisaroivat esiäitien luonnos- ja muistikirjojen sivut

och almanackorna växer som blad på trädet

gungar långsamt i vinden

sidorna från Torsmånad, Gräsmånad, till den sista Julmånad

adertonhundrafemtiofyra, sjuttiosju, adertonhundrasjuttioåtta.

Sata vuotta myöhemmin vaahtera vääntää taloa jaloiltaan

sitä nakertaa rottien syöpä.

Ovet ottavat

ikkunat antavat.

Hölskyvissä kumisaappaissa hyppy maahan.

.

. 
.© chr.

 Carolina Johansson 1840-1877