Lapaluitten alle

.
.

Kyllä, hän yrittää kurkistaa lapaluitteni alle,

siivet eivät vielä ole kasvaneet täyteen mittaansa

niiden tyngät lumoavat; ne valaisevat kädet

väistyvät pehmeät kilvet, kaarevat maljat, jatkuva kaipuu,

kyllä, toivoin

hedelmällisen seudun kukkasia

kumartamaan ja sulamaan ja sulattamaan

matelevaa käärmettä, joka luukätköni läpi tunnustelee suuntaa

ylös vai alas;

ja katua nousee rakennuksen kupoli, kuin kuu,

syvä ja kultainen

ja päätykolmion freskossa mäntymetsä alkaa heilimöidä,

syvä ja kultainen

kunnes aamu kulkee maapallon ympäri hiljaisilla rattailla,

teepussien laput, lepattavat perhoset, kuppien reunoilla

.

.

©chr.

Pukeutumisesta II

.
.

Pimeänä aamuna

nostit purppurasametin taivaan laitaan

löysäsit nyörejä

kukkastesi tuoksu;

pukeudun kultaisiin krysanteemeihin

maalaan lintujen silmät umpeen 

saapasjalkaiset kanat, sylilampaat,

nimeäsi en ole unohtanut, kasvonpiirteitä

Avauduttuani astut suoraan kohti

(lentotähdet aina suostuvat)

kuunvalo vie silmät

tuulenpuuska korvat

minulta piilotetut

mantereilla tuikkuvat nauhat

.
.

©chr

maaksi olet sinä jälleen

.
.

metsä on niin paljas, että sade tavoittaa maan

pimeys täydessä kukassa

keskipäivälläkin sen raskas tuoksu,

miten sinne astutaan kun tähdet kääntävät selkänsä

kun mustikan viimeinen haalea lehti putoaa

maaksi

olet sinä jälleen

suuri korppi erottuu latvasta siivilleen

yön kädellä piirretty

sulanruodon vahva viiva

anna pukeudun hallanotkon jäkäliin

viimeisiin mustikan lehtiin,

koska maaksi

olen jälleen

.

.

©chr