.
.
Pakotan itseni kirjoittamaan
Nousemaan, järjestämään luuni
Sytyttämään tulen takkaan
Katselemaan liekkejä, etenemään oranssissa valossa, vastatuulessa
kaksi naakkaa kieppuu toistensa ympäri
Kaiken olisi nyt tapahduttava aikaisemmin,
Eihän se niin vain käy; talvi pitää otteessaan metsää ja maata ja meitä
Eihän se niin vain käy, lämmön armo
Vaikka luulin jo voivani muuttaa muurin kyljestä väljyyteen
Vielä useampi akselin pyörähdys, portaan lakaisu
Sylillinen puita, tuohta
Monta paikoilleen jähmettynyttä kylmyyttä
Talvi venyy pitkäksi suikaleeksi
Tilhien, tiklien luita
Pöydälle unohtunut kaalinpää; mietin makedonialaisen puutarhurin veistä sitä leikatessaan; taipunut, paahtunut selkä odottaa jo keskipäivän varjoa, leipää ja
Kaadan lasiin aamuviinin
Tarjoillaanhan sitä juuri kirkoissakin
Minun vereni
Minun ruumistani
Minua lehteilevä pyry, joka pelästyttää varhaiset muuttolinnut suojattomaan lentoon
.
.
chr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti