.
Koskettamalla kevyesti solisluultani
irtoaa hien liimaama männynneulanen
ohimorenkaat helähtävät
linnut kantavat linnunpesiä selässään
taivuttaa tuuli osuu loppumaton rintamakulkue
ohitse kutsuääniä, maan laulua, oloääniä ylitse,
varvuston läpi eläinten liikkettä;
näin niiden levolliset pysähtyneet
silmät.
Aikaa elän Johnin tyttärenä, Annan
tyttärenä,
Hiran poikana, Wakajacheen veljenä;
monessa polvessa vaihdamme nimiä ja
majoja
ei alkua ei loppua ei ole
taas kuolema kuljettaa istuttaa muualle
kotikylän tuhannet vuodet
kohoaa nuotiosavu.
Kohtasin alkupisteen matkalle ja
samalla maalin;
pihkarasvaisen eläimen läheisyyden;
härkä astuu kalliosta, painumatta
takaisin
Hyvää yötä, se sanoo, En hetkeen
nähnyt sinua, se sanoo
tunnen käden alla otsaluun,
etusormella karvan
lyhyemmällä ripset, ripsissä metsän
sivut kääntyvät,
painaa kuvioille kivet, kivillä
fossiilit, murtumat, purkaukset
upottavan iiriksen huulilta
putkilovartisten märehtijän,
tiheässä tähtitaivaassa sukupuuttoon
kuollut kuve
katsoo kohti
.
.
