keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Perusväri

.
.
Harvaan kudotun pellavan läpi saapuu aamu
perusväri, hiukset sylissä,
unen kaupungissa
lasketaan kahvikuppi lautaselle
.
.





maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kaadun

.
.
Vesi salpaa hengen
kun kaadun hitaasti kaadun
yösiikon hipoma
.
.

©chr



sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

24/7

.
.
Prunnilahdelta Kivisaareen liikkumaton pilvipeitto,
aurinko kaartuu sen taakse. 
Rantahiekka vaihtaa yhä uudestaan järjestystä. 
Missä aallot lopettavat aalloiksi muodostumasta? 
Missä väsyvät, turhautuvat? Keskellä selkää? 
Vastarannalta nousematta?
Nimipäivä lähestyy, 
24/7. 
Nimeni 24/7, 
taas aalto, 
hiekan uusi järjestys.
.
.

©chr

torstai 13. heinäkuuta 2017

Ui, kantaa

.
.
Järven yli ui hirvi,
kantaa sarvissaan taivaan pitelijän.
Vaivalla veistetty ikkuna
karhun kuivunut käpälä
synnyttäjän taikavyö
lapsen yöitkettäjä
kivinen kaivo
kiroruohon kuohu.
Ui, kantaa.
Ammun nuoleni korkealle,
en näe mihin se putoaa
.
.

©chr


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Puilta

.
.
Ne nousevat juuriltaan
maan kärjeltä
seuraaviin niemiin;
puilta tuhannet valo-aukiot
puilta kivi-ahot,
tyhjät karhumaljat
.
.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Jotka

.
.
Maa, joka on pehmeä ja lähteiden vesi
nokkoset, jotka matkalla söin
nahka, joka toisen päältä otettu, toisaalle annettu
vuoteet, joissa lepäsin
jotka vuodet
kukoistus
ja ruusut
ja ruusut
ja ruusut
.
.

©chr



lauantai 1. heinäkuuta 2017

Hidas

.
.
Hidas maa
yön kuva, lilaraskas sävy

makaan edelleen selälläni.
.
.

©chr

torstai 29. kesäkuuta 2017

Onnistumatta

.
.
Maan tummuudestako muuttui taivas vaaleaksi?
Oliko pilvistynyt?
Etsin kolmen tähden kuviota
ja tapailen isämeitää,
kummassakaan onnistumatta.
Kylä työntää kirkkotapulia yhä korkeammalle.
Luumupuun latvassa alkaa tuulla.
Kaukana joku sulkee oven.
.
.

©chr

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Viiva

.
.
Laulavien tähtien alle piirretty heinä,
ohut kaareva viiva valumassa näkymättömiin
kannattelee putoavia
.
.

©chr

Lamppu

.
.
Ruokapöydän yllä lamppu kutsuu yöperhosia ikkunaan;
viikko kesäpäivän seisauksesta;
yksi perhonen löystää vyötä ja levittää hihat
.
.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vedolla

.
.
Samalla vedolla kun minusta lähti päivä,
sateettomat pilvet hajosivat
pisteet vedolla
yönmusta
.
.

©chr


lauantai 24. kesäkuuta 2017

Pesäpäiviä

.
.
Moniaita pesäpäiviä;
vuosi 1646, solsticium seisautti kalenterin;
pisimmän valo candaa kesä seidsomus.
Yöviulujen kehrääjät paidanhelmassa, leviää suovilla,
tyyni altocumulus

.
.

©chr

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

.
.
Olin syöttänyt sinulle paistetun, jauhetun sammakon.
Vainajien päivän ilta, me jähmettyneenä,
en voinut enää mennä kauemmaksi -
maahan jäätyneet omenat painoivat selkää
maatuvat makeat palaamasa juurilleen, paalu-hiusjuurille
rakentavat taikinaa matojen kairat,
pimeä kuura nuoli reiden sisäpintaa

vyösoljen takana upottaa
ajattelin sytyttää valot,
mutta sytytän hiuksiin hedelmät.
Ensimmäisen kerran koen, vahvasti
monenlaiset kasvosi vuosien seassa:
tumman tuoreen ja samalla uurteisen ohuen,
harmaan naavan
polvillaan, paljaat toiveet olkapäillä,
taivutat sormin valvovan yön maahan;
sinä levität minut, menneisyys nilkoissa, anastat haikua
avonaisen halun värisevän kohdan;

    ulvomisen kynnyksellä
    pimeän hevosen laukka
    luulin sen olevan pihalla
    kuulin sen olevan talossa
    sen nopea sydän pusertui kaikua vasten
    sen kiviset kengät kalliolla
    harjajouhen takiaiset, kävyt piiskaavat
    sinistä, liilaa, keltaisen nopea isku.

Uimme lisää aikakoneen muistia

tyyni sää kantaa puutarhan reunoilta villien eläinten haukahtelut.
En pelkää pimeää, mutta pelkään sanoa pimeässä ääneen
Minä rakastan sinua”,
kaikkein vaikein lause maailmassa,
mutta mitä muutakaan voisin sanoa?

Minä rakastan sinua- hetkellä olen jo niin korkealla
etten kuule suuni liikettä; ehdin ajatella:
hänen nimensä muodostaa aakkosten yhteisen äänteen

kunnes sulaudun siihen

Määränpäästä lähestyy yön reuna,
ruusuiksi naamioituneet sienet
unien eläimet.
Ilman sinua en tunnistaisi niistä harvoja lintuja.
Jokin lentää poispäin.
Joku lentää pois
.
.

©chr



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Huoneen uni

.
.

Mänty liikkuu makuuhuoneen aamuneliössä
päivällä kattoon ilmestyy pitkulainen oksaheijastuma
iltapäivällä kamariin ylettyvä paahde

kesäyön pohjoisen kuun valkoinen hevonen,
ruskeat sumuhevoset heinämaassa
viistävä pimeä lintu,
näen onnellisen unen,
susikielellä,
luomen valo kun kohina loppuu
.
.

©chr

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Läike

.
.
Vuosisadan vaihteessa
annan hengenvedon viedä käsivarsia uuteen asentoon
pieni liike tähteen, joka ei koskaan laske;
ojennus piirtää rataa.

Heinäkuu 1905, nousen joesta rannalle
ja istut siinä kuin odottaen
nupusta aukeaa kruunu

Kymmenluvulla hunnut häviävät
Ihmeellinen kasvu!
Mustat tulppaanit nousevat, kumartavat
kohenevat uudelleen
kuluvat, päivien vaaleassa kentässä

Neljäntenä iltana 1914 söimme vain kevyesti.
Läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle,
ammoniittilampusta tulvi pehmeä valo
piirsi seinille kuorensa ympyrän, rajan pimeyteen
maljakon tummat kukkaset

1919 riisuutuessamme
irtokaulus sekoittui pudotessaan keskeneräisiin kirjeisiin;
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa viivan käsistäni
tulppaanien varret

20-luvun loppupuolella näin hänet vielä kerran
ikkunan äärikaukaisuudessa
meidän molempien elämä oli suuresti muuttunut
aamuhämärä vaipunut kasvoiltamme
terälehdet yksitellen

läike
.
.

©chr