sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tähtikartta

.
.
Olen painoton, istuimeen ei jää painaumaa,
olkapäillä pyrstötähden alkioita, otoliitteja
yö yöltä kasvavia kuuvuoria
(myöhemmin valokuvauslevyllä huomataan suomujen välähdys;
levy on herkkä, kuparipiirrosta nopeampi).

Painoton; otsalla yksi aste, kaksi mittaa,
suuntiin taipuva, märehtii eilistä aamiaista.
Kirkkaudessa luettavissa Neptunuksella käytetty tähtikartta.
Voimakkaimmat kojeet mittaavat heilahteluja;

eläinradan ohittavia observatorioita
.
.

©chr


(Kirjoitustehtävä alkamaan lauseesta: "Olen painoton,
minusta ei jää painaumaa nojatuoliin.")

perjantai 5. toukokuuta 2017

Peilejä

.
.
Ilmanko vai illan lämpö;
älä kosketa kasvojani kun nukun
muistia ohimolta oksien alta.
Rakensimme temppeleitä toisillemme
peilejä pyhäkköön.

Säie katkeaa;
kaadan kuin metsän
käännän astuvan kaaren, kuvarullan
aamun lyötyä
.
.
chr

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Yoldia

.
.
Ole tervehditty sinä vesi, elävänä virtaava.
Äärtä ei ole. Ääretön Yoldian- meren ranta.
Hankien sulaessa kalliovierille jätetyt äpärät
kyykkysillään imevät suolaiset simpukkalihat,
kantavat ulvoa, ulvovat viiman pakkaskarvaa.

Veneenvartija odottaa.
Heitän selkään kuun, eteen auringon
olkapäiltä laukkaan ryöstäytyvät komeetat,
airon painaelmarytmissä tähtien sisuksista timantit;
nousevat äänet;
mahtavana kohoava metsän kuori hukkuu pois.
.
.

©chr

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Vapaus

.
.
Luurangassa heijaa korkein puu
juuret syvään maanvahaan,
irtoaa keuhkoista mitattu huone
onttojen pesäkolojen vihellys

käsivarsilta vapaus uunilinnuille
kierivät helmalta hedelmykset

ilman malto valuu mahlana
                        peltoaukean vapaus
                        vapaus sukeltaa vedenalaiset
ylösalaiset ovet
eikä jää revi uimarin kaulaa
.
.

©chr

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Harjurunot

.
.
Ja niin koitti vuodenkierron kolmas kuukausi, 
ja tuli aamu ja ihmishahmo nousi majastaan 
ja Auringon punainen säde kosketti uudella armolla hänen silmämuniaan 
ja hän näki Metsän korkeuden, tunsi sen voiman, 
näki Jättiläisen pudottaman lohkareen, 
kuuli tikkalintujen kiihkeän rummutuksen, 

ja hän totesi, että maa on hyvä ja että elämä on hyvä.


Ja sinä päivänä kun valo ja varjo olivat tasan, 
hän kulki ja tunsi jokaisen varvun jo marjaansa paisuttavan, 
ja kuuli jokaisen lipovan aallon,
lehtipuut taipuivat liikkeessä hänen kanssaan, 
ja havupuut nousivat hänen kanssaan,
ja taivaalle hänen yllensä oli ripustettu laulava kiuru 
ja maahan hänen allensa se jää mikä jäästä oli jäljellä,
ja korkein petäjä hoiti häntä ja löi kilpikaarnat suojaksi hänen kämmentensä läpi,
löi suojaksi hänen sydämeensä.
Ja hän kulki ja saapui Ansioonsa, sillä hän oli saanut ansionsa mukaan, 


Peippoaamuna polun poikkikulkijat,
hiutaleiden liimaajat, järkäleiden ripottajat,
kaukaiset toitottajat; pakkasveden melojat.
Jääaavan alla suuret kalat
kääntävät kylkeä, vielä kerran,
ahtaudessa laulavat näkymätöntä joikua; 
paine värisyttää harjumetsän pohjaa.
Käsivarsilla kirkas oranssi
paljaiden puiden laulavat latvat

.
.

©chr


lauantai 25. helmikuuta 2017

.
.
Koskettamalla kevyesti solisluultani irtoaa hien liimaama männynneulanen
ohimorenkaat helähtävät
linnut kantavat linnunpesiä selässään
taivuttaa tuuli osuu loppumaton rintamakulkue
ohitse kutsuääniä, maan laulua, oloääniä ylitse,
varvuston läpi eläinten liikkettä;
näin niiden levolliset pysähtyneet silmät.
Aikaa elän Johnin tyttärenä, Annan tyttärenä,
Hiran poikana, Wakajacheen veljenä;
monessa polvessa vaihdamme nimiä ja majoja
ei alkua ei loppua ei ole
taas kuolema kuljettaa istuttaa muualle kotikylän tuhannet vuodet
kohoaa nuotiosavu.
Kohtasin alkupisteen matkalle ja samalla maalin;
pihkarasvaisen eläimen läheisyyden;
härkä astuu kalliosta, painumatta takaisin
Hyvää yötä, se sanoo, En hetkeen nähnyt sinua, se sanoo
tunnen käden alla otsaluun, etusormella karvan
lyhyemmällä ripset, ripsissä metsän sivut kääntyvät,
painaa kuvioille kivet, kivillä fossiilit, murtumat, purkaukset
upottavan iiriksen huulilta putkilovartisten märehtijän,
tiheässä tähtitaivaassa sukupuuttoon kuollut kuve
katsoo kohti
.
.

©chr


lauantai 28. tammikuuta 2017

Viimeistä edellinen

.
.
Mitä enemmän tutkin, sen vähemmän tiedän
siemenen viisaudesta, neulasten määrästä puun huminassa,
palosta vaalealla iholla, palon jälkeisestä sydänlamauksesta.

Talojen ovilta kulkuani katsellaan kuudennelle kadulle saakka,
katsellaan sydänalaani, onnen ikää.

Hiekkapöly leijuu hämäränsäteissä, Kisokaidōn tiellä Kiotosta Edoon
apinakauppiaan kärryistä on pudonnut pyörä,
päällimmäiset häkit suistuvat särkyen villikaalien lomaan,
eläimet mölyävät
vapautuneet katoavat auringon tikkaita.

Jatkan kävelyä käsialasi pisteisiin
pilkkujen keitaat levittävät uudestaan käden liikkeen
ranteen vilahduksen hihansuusta
Jumalille omistetun laulun.
Tulikipinöiden noki vetää vanan jälkeeni
piirtää kirjeeseen käärinliinaa
alkutervehdyksestä alareunaan.

Suljimme hellästi toistemme silmät, käänsimme vastakkain tiet,
siivilleen rakennetut yhdessä liitäisivät keskelle tuulenkalojen parvea.
Missä olet? Merkki maanradan kaarella
siellä kaukaista tuulastuslyhtyä pienempi.

Kuka tanssii kukan sisällä?
Kenelle tarjoillaan valkomuotoinen kultajänis?
Kenen leijuva tuoksuaine,
satalehtiruusu?
Kenelle tarjotaan vuodekomeron rakkaudenateria?
Taivaaseenastuminen
alkusynty
kädenjälki kuin ankkuri?
.
.
.
Copyright chr.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Laivauksen suunnittelu - Zidbäckin matka

.
.

Kiipimäjalkoja, poheluita, 
lehdykkäisiä maan lauluja, kasvaa pergamentti kerrallaan
versovat uomana virtaan
Palvelija pesee vuorijalavan niintä joessa
ripustaa pitkät kimput sillankaiteelle.

Ennen ensimmäistä kynttilää astuu huoneeseen hän, Zidbäck,
kumartaa, ei liian syvään

iholla tulikärpäset

Teelehdet taipuvat maljoihin
laivauksen suunnitelma, meritiede
vesirungon varassa matkaavat kokoelmat
niille makean veden hiljaiset tynnyrit,
sormet kiitävät kartalla koillispasaati purjeissa
meren mannerrinteet vaipuvat kynsiltä syvänteisiin
välillä katse nousee ja hakee kaiun
painuun se mukanaan
jättiläismäisen pyrstön heilautus – pinnanalaiseen laaksoon
pohjalla kartoittamaton pedon rotko

108 ihtohimoa piinaa ihmistä
pronssikello soi niiden tahdissa.
Tämä kansa syntyy aina uudelleen
temppelissä valaistumisen pyöreästä ikkunasta
he näkevät täydellisen tyhjyyden

Mutta minun Jumalani ikkuna on kulmikas
eksymyksen ikkuna
näkymänä koettelemus,
kauhistus ainoasta rakkaudesta.
.
Kultarinta kuunvalossa
hänen kauneutensa
sataa hedelmälehtiä
rakentaa ruusuja
ruusujen läpi umpisolmuja
siemenien lävistys
lävistää verhon.

©chr

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Lakanoissa

.
.
lakanoissa kannetaan
lähestyvän lumisateen tuoksu
tuuli ottaa huoneen, lepattava helma
patjalle ripottaa toisiinsa liittyneet sakarat
puhuvat totuuden suulla,
marras laukkaa, rakentaa soittimensa
kannattelee taivaanrantaan kudottu puuvilla
silmistä sinisin veden väri
.
.
©chr. 

torstai 3. marraskuuta 2016

Keruumatkoja

.
.
Kupolivuorilta vanhaan kaupunkiin pionipihoja
sydänkammion laskimo-ojia
puron reunalla hajanaiset istutukset
kiduksiin johtavat kaaret,
heijastuu lampeen kumpuilevan puutarhan paju
pienen kiertokulun hiussuonet, meduusatähdet
jokena virtaavat kalansuomut, kammatun hiekan kivikuvio
emalikiillekaloja pehmeäeväisiä siipijalkoja
pengerpellolla patoreuna vedenluoma
keinuvat oraat
.
.
©chr.

Oven takana

.
.
valo kulkee yli ja loppuu
seisomme ikkunoissa, metsän jäljissä
lujasti toisiamme
.
.
Copyright chr
.
https://youtu.be/7vdgZAJVnes
.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ensilumi

.
.
Halava kaartuu
odotan lumisateen alkavan
sinetöity pimeä, ruoho
.
.
Copyright chr.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Isä Davidin rukous

.
.
Temppelialueen vuosituhannet riippuvat raskaina
lehteviä oksia täydessä kukassa
kulkija saa kumarrella ja väistellä
seremonioiden jälkihämärää
hiljaisuus ei kaiuta ääntä

syksy muuttaa kylän savut kitkeriksi
nuudelikauppiaan katse kääntyy pois, lyhdyn alta varjoon

jätettyämme juhlan sulkeudumme omaan pyhyyteemme
toisiamme kuin kosketellen
lyhyt kulkue hämärtyy, muuttuu epäselväksi ja katoaa näkyvistä.
Kun taivaan vaalea nauha ei enää erotu polun yltä
otat uuden otteen, vyötäröltäni



Terve Maria armoitettu
Herra Sinun kanssasi
   sisältäni kantautuu sateen ääni
   lepattava pelko
   vangittu Papio okinawensis
Siunattu Sinä naisten joukossa
   valmistaudumme kuin näkymättömään tanssiin,
   aie paeta tunnetta, toteutukoon se tunne
Pyhä Maria, siunattu olkoon kohtusi hedelmä
   kastuneet hihani puuhedelmien keruusta painavat
rukoile meidän syntisten puolesta
   unissani saattavat meitä tapahtumat
   meren porttiin taipuvat aallot
   näen syvälle kirkkaat kivihelmet laivan pohjaa väistämässä
   Vanessa samurai ilmassa ajautuu tuuleen
   kuin käyttämätön kirjainmerkki, laskeutuu hänen olallensa
Jumalan Äiti
nyt ja hetkellä kun voitamme synnin
   etäisyydet kaatuvat ja häviävät
   vaate, jonka hänelle ojensin, avaan hänen päältänsä,
   kerään vyön, tuhannet kudotut onnen kuvat,
   on vain ajatus rakkaudesta
Amen




.
.
.©chr.







torstai 20. lokakuuta 2016

Peitteet

.
.
Siipien pesemisen päivä
ja levitän niiden värikkäät peitteet,
itse kannan Vesiportilta veden
kupillisen kaadan alkaen tyvestä
kupillisen, hennolla nokalla suin höytösädettä
parvi tarjoaa niskansa,
ruskea vuorenrinne pudottaa vanhoja pesiä
.
.
Copyright chr.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Kun syys

.
.
Kun tuuli lopettaa tuulemisen
puu puulta kammattu uupumus
laskeutuvat pilvet
kylmästä säkenöivät jalkapohjat
valo muratin lehdelle,

kukat ymmärtävät syksyn
uudenkuun juuret
rukousnauhat sidotaan 
syntyneen varsan kaulaan
pyrähtää unohtunut lintu
hetken keinuva oksa,

taakka lasketaan maahan
maa ottaa vastaan
asteittain häviää lämpö
kun havuoksa, kun lehti, kun täyteys
pysähtynyt askel
haistaa maatumiseen, makeuden, 
hetken, hetken
kahisee joenmutkan ruovikko,

lampun liekki palaa tasaisesti
juomavesi loppuu maljasta
ikkunan kosteus pyyhitään hihaan
suu suulta pyyhitään suudelma
kuivan tasangon horisonttiin
pudonneet tähkät
.
.
copyright chr.