sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hengitystauko

.
.

Uudenkuun hengitystauko avaa oven;
vuoden pimein astuu
ja vetää perässään tukahduttavan painon:
karhuntaljasta lankaa kutovat,
ja lanka kannattelee säikeitä pimeään,
nauhaksi, peitoksi, uudelleen nahaksi
korkealle kohoavalle sarvipäälle;
taivaan puhkova, äänettä lentävä yö.

Ja se mikä kertaalleen kirnuttu
se mikä karstattu, kaltattu,
hänen kumaransa, nyljetty.
Se, joka on mikä, kaavitaan karvasekainen tali,
venytetään penikulmien matkaan auringon pesäpohja
palaamaan, uudeksi palamaan,
hiillokseen puhaltamaan
.
.

© chr

maanantai 4. joulukuuta 2017

Saako tulla laulamaan?

.
.
Kaurapellon sänkipillit viheltävät, soivat, säestävät tuulta
se ajaa metsäsaarekkeen pellon laitaan,
ryskyen valtaojaan kumolleen, tien risteykseen.
Talventörröttäjät,piikkiset siemenkodat,
tähtitaivas aukeaa kuin paperikotelo,
loistavaa Jupiteria näytetään pilvenraosta.

Tiellä pimeässä kulkee Mäyrä, kultainen kruunu
maata viistää kuoo
laulunsanat kainalossa, tiellä kulkee viitan sihinä,
kulkevat aurausmerkit.
Mäyrän urhoollinen sotilas, Lukki; etenee taholtaan määrätietoisesti,
kypärä, olkain, ohuet saapasraajat.
Myös Musta Rinssi, kissa Felis Ernesti, kaikilta tunnettu,
on läpikulkumatkalla Beehelmin kadulle,
häntä kohti horisonttia,
hopeinen kruunu, kymmenet miekkakynnet.

Ja Kuu, joka heidän ylitsensä käy, kulkeepi latvustossa,
kynttilävyötetty, se maailmaa vaalaaiseevi (laulaen).
Nämä neljä kohtaavat, maan päällä, metelin alla
eläin eläintä lähellä
siinä karva, siinä turpa, siinä kirkas silmä, pihkahengitys
ja metsäpohjan tieto, seisovat rivissä, helähtävät, kumartavat.

Kaikki:
Hyvää iltaa,
saako tulla laulamaan jokaiselle
metsäsaarekkeen säädylle,
joka huuhkajatenorille, unisieppareiden lapsille,
sekä Fagerströmin viekkaalle ketulle,
koko väelle, kuin paikalla on?”

Saatuaan luvan alkavat laulaa:
(sänkipillit soivat vireessä, puhaltavat alkavaa pyryä)
Näinä päivinä kun maa ja vedet on sidottu jäähän,
kun päivä istuu pesässä
ja aurinko, armollinen mejesteetti, lepää vuoren onkalossa,
kutsutaan hetimiten ylitse Yksi Yleinen Joulurauha.
Rauha tehdään paikastlävitse kaikille tunnetuksi
joka elukalle, nisäimeväisille
aitan alle, saunan vintille,
kivimankelin kaukaiselle maalle,
silloin kaikuu uuden ajan onni,
särkyy vääryys, synti
jo joutuu jouluaamu, ompi saatu ilo, rakkaus.
Lopultas toivotaan pellon reunoille, sisäänasujille, savisaappaille ja päällekutsutuille
korkeatäyttä juhlapyhää!”

Metsän tuulikaapissa soittelevat puut;
Kuu se kulkeepi, Kuu se pyörii,
laulaa samalla sävelmällä männikössä valolaukkaa.
Mäyrä, kultainen kruunu, Musta Rinssi ja urhoollinen Lukki,
kaikki kumartavat ja lähtevät pois.
.
.

chr.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ystävyys

.
.
Lauttaa ohjaavan kuunvalkea tervehdys;
nyt jos koskaan voisi kävellä Orionin vyötä reunalle;
vedessä uiva suljettu huone, syvä taivas,
koskettimien väli, rantapeili

tyhjyys on hetkellinen;
sanot vain vierailevasi Otavan Mizarissa;
kuvittelin kaarisekuntien matkan
paljaan silmän varjossa pakkasen.

Avaruuden siemenet ehtivät kukkia ja hajota.
Eläinratavalo nousee kajona,
sinä hymyilet.
.
.

©chr

lauantai 14. lokakuuta 2017

Isä

.
.
Ajan viiltävä nopeus;
isä unohtuu lukemaan sananlaskuja, aforismeja, englanniksi,
pää kumarassa kuluneeseen kirjaan.
Isäni. Hänen tyytyväisyytensä,
sulkeutuu matalan valon ympärille,
äänetön kupla.
.
.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kaiverruksella

.
.
Muutun läpikuultavaksi kuin hedelmästä puristuva mehu,
unen keskeltä yhä selvemmin kutsun,
puhallan uneesi, merkitsen juuri sinut
syvällä kaiverruksella

metsän reuna laikuttuu
harhailusta tarttuu hihaan siemen
se kasvaa sinistä vasten
.
.

©chr

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kauneus

.
.
Ripustin rintani havupuuhun, näykityt pihlajamarjat
kiehuvan veden sormet etsivät tiensä sisään

ja koska kauneus on tuska
vältymme siltä, torsomme,
mutta kädet susina, soilla juoksevat
kuin sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen
ja pudottaa ilmansuunnat
.
.

©chr


perjantai 6. lokakuuta 2017

Lisää luettavaa

.
.
Vennyn ja Juhanin tarina
https://konttorikomero.blogspot.fi/

Vielä keskeneräinen kokoelma
https://zidback.blogspot.fi/
.
.

©chr

perjantai 29. syyskuuta 2017

Siivilleen

.
.
Sen aamun jälkeen
kokonaisena päivänä
näen suudelmista millainen olet

tähti

ikkunan tahra

kun hautausmaan sivulta taivas
nousi siivilleen.
.
.
chr

maanantai 25. syyskuuta 2017

.
.
Punnitsen jatkuvasti sydäntäni
punnukset vaihtuvat, vaa´an kulma.
Niskasta vyötärölle jatkuu paitani nappijono;
miten huolellisesti kierrät jokaisen auki lenkistään.

Lampun tulessa leimahtaa perhonen;
ehkä minä
se olen ehkä minä

Kivikauden helmet levitetty ylitsemme
lantioiden maljoihin

jäätikkö halkeilee

nousee olkapäänsä varaan katsomaan minua.

Suomut, ohimoiden roihu
mitä partaansa on sidottu;
oravanruusut
pohjoisensivu, kaltaisuutensa

minusta mitä maailman poikki.

Sadepisaroiden kosketusta luumupuun oksilla ei lasketa
jokaisella silmumitalla laulavat näkymättömät tiaiset;
koskemattomalla tarkoitetaan ihmisen koskettamatonta.

Istuin tuhat vuotta koskettamatta

minua valaiset yläpilvet
.
.

©chr

lauantai 9. syyskuuta 2017

Häpeä

.
.
Häikäisy sopottaa päättymätöntä
lorua korvaan, huitoo, tarttuu kä
sistä, kutoo hiuksiini vuoroin kul
talankaa, toisesta syrjästä jäkälää
sontineen, sovittaa päätäni, kärry
npyörän alle. Vaikka temmon, se 
saa valtaansa ulinan valua, valum
asta valun. Pilvi roikkuu ikkunan 
poikkipienalla ja aukeaa läpiveto
on, luisilla lusikoilla järvi soutaa 
sisään, järveni; toisaikaisuuden k
uulevat korvani yhä nylkemättöm
ien kuikkien huudot yhä huutaa t
uo taivas, kaivetaan maasta, pide
llään maa vasten minua, paikkaan 
näkyjen mennä, avoin alaston yö
n kohtu kun suun tungettu liina 
painaa olkapäitä maatuvat nilkat
polvista poikki kunnes pimeys
kunnes pimeys
kunnes armo
kunnes kaikki irrottavat, jään hiljaa
kunnes silmät jaksavat aueta,
sulkeutua
.
.

©chr

maanantai 28. elokuuta 2017

Elokuu, osa 1

.
.
Aloitan lopusta
kun synnytin karvattomia lapsia
kehräsin, kätkin ja koin
kasvoin kolmimetriseksi tai puolimetriseksi
hiipivät rakastajat edestä, takaa.
Se tekee kipeää, puhkeaminen
taipuminen kuin raskas kukka.
Huomenna annan niiden olla
kasvavat rinnoistani, suusta, navasta,
kulkevat, jäävät.
Emme makaa yhdessä, on syys
on minun
.
.

©chr

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Elokuu, osa 2

.
.
Jos olisin sama kuin viime vuonna
kolme sitten
viidentenä ennen tätä,
totuus valuisi ohi ylihypättävänä purona,
olisin huomenna kosken siru,
ylihuomenna kauempana kuin vastaranta
viikossa ylipääsemätön
hetkeä eteenpäin hetki
.
.

©chr

lauantai 26. elokuuta 2017

Elokuu, osa 3

.
.
Kahlaamme syksyn lehdissä
täydellisiä huoneita
meitä seuraa eläin, omaa tahtoaan
tahtiaan
lävitseni näyttäytyvät värit
tulvivat peräjälkeen
ovea ja uutta seuraavaa
.
.

©chr

perjantai 25. elokuuta 2017

Elokuu, osa 4

.
.
Aamut muuttuneet,
valon ja varjon välinen kultainen viiva
kirjainten kulma karkealla paperilla
.
.

©chr

torstai 24. elokuuta 2017

Elokuu, osa 5

.
.
Hän on vapautunut aiheuttamastani surusta
hän on vapautunut kuolemastani
poissaoloni on unohdus, jossa suu aukeaa
tuskin havaittavaan ynähdykseen,
ja välittömästi häviää ennen puhkeamista;
ennen valuvaa sappea, Kolera-altaan vesinäytettä,
ennen kuin Tyynenmeren jätepyörre saavuttaa
sydämen.
Punnitsen omaani lakkaamatta,
muistosäkeiden silkki syö itsensä
.
.

©chr