sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Pukeutumisesta II

.
.

Pimeänä aamuna
nostit purppurasametin taivaan laitaan
löysäsit nyörejä
kukkastesi tuoksu;
pukeudun kultaisiin krysanteemeihin
maalaan lintujen silmät umpeen 
saapasjalkaiset kanat, sylilampaat,

nimeäsi en ole unohtanut, kasvonpiirteitä

Avauduttuani astut suoraan kohti
(lentotähdet aina suostuvat)

kuunvalo vie silmät
tuulenpuuska korvat
minulta piilotetut
mantereilla tuikkuvat nauhat
.
.

©chr

maaksi olet sinä jälleen

.
.

metsä on niin paljas, että sade tavoittaa maan
pimeys täydessä kukassa
keskipäivälläkin sen raskas tuoksu,
miten sinne astutaan kun tähdet kääntävät selkänsä
kun mustikan viimeinen haalea lehti putoaa
maaksi
olet sinä jälleen

suuri korppi erottuu latvasta siivilleen
yön kädellä piirretty
sulanruodon vahva viiva

anna pukeudun hallanotkon jäkäliin
viimeisiin mustikan lehtiin,
koska maaksi
olen jälleen
.
.

©chr


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Vuoden pimein yö

.
.

Vuoden pimein yö, vain vähän lunta, 
vain pari aavetta kulkee vastaan, 
pöllön katse, vaienneet lentoäänet,
mesisienet, nukkuvat suurta untaan,
pitkin vedoin metsuri teroittaa sahaa;
polkuni häviää tuhatkertaiseen valuvaan pihkaan
oksien ja latvojen hakattuun mereen.

Jäisen pehmeän sammaleen alla
peikonkullan tiellä, viiletän myyrien käytäviä.
Jäniksen, ilveksen laukan alla
vilistävät rihmastojen siimat, vesirottien onkalot
sulamaan kiihkeä piilo, kohme;
tervehtivät madot, tuhatjalkaiset,
työläiset ja kuningattaret, yhteiskunnat, 
kultakuoriaisten toukat, Peukalo-Liisat
kiiltomadot, täälläkö te olette?

Pulppuan käytäviä ja lähteitä
lähteestä ahertavaa puroa
väistelen kiviä, mutkia
mykkiä hauenpoikasia
syttyviä virvatulia
virvatulia pitin matkaa.
Hehkun, hehkun.

Vuoden pimein yö.


.
.

©chr

perjantai 14. joulukuuta 2018

Puhtaat tähdet

.
.
Palaamatta lentävät puhtaat tähdet
pimeys on rakeinen.

Älä herätä minua
vielä

tumma laahus
.
.

©chr

torstai 13. joulukuuta 2018

Joulu


.
.
Vaaleaksi kohmettunut rasva muodostaa paikoilleen jämettyneen putouksen alas pöydältä,
kuluneella puulattialla meren, oksakohdat kohoavat saarina;
porstuan pöydällä, uunipellillä, aukirevennyt ruiskuori,
kuin kinkku olisi räjähtänyt ulos kypsyydestään;
parvi tiaisia, keltasirkkujen rinnat suojaisen tarjoomuksen selässä juhla;
koirien kielet seuraavat lihaa jo kuorrutetaan hiellä ja mielialalääkkeillä;
eineslaatikoiden uunista tulvii uupumus, äidin ikävä jonnekkin aikaan jota ei enään ole;
hän ei halua lähteä haudoilta kotiin, painaa päänsä jo kauan sitten ruohottuneeseen maahan.

Sormus kimmeltää, kokeneet sormet liikkuvat flyygelin koskettimilla, Isoäidin haamu,
Stille Nacht, heilige Nacht, hän laulaa muistissani Maria Callaksen äänellä,
lämmin ylväys ja joulun taika sataa päällemme, leviää
punaviinitahra, kuuma luumuhillo, steariini pesulapuhtaalle pöytäliinalle;
leijonatassujen ääreen tarjoillaan koirille vermuttia;
graavilohta on vain aikuisille;
kuusipuu on ihmeellinen tuntikausia paketteja sukelletaan sen kätköistä;
neulaset viihtyvät sukissamme kunnes porstuan pöytä alkaa jälleen vihreänä orastaa;
uusi sato kypsyy.
.
.

©chr



torstai 6. joulukuuta 2018

Saako tulla laulamaan

Jo ehkä perinteeksi muodostunut esitys luvassa kyläyhdistyksen pikkujoulussa perjantaina 7.12.18 metsästäjien kodalla, nuotion äärellä:
.
.

Saako tulla laulamaan


Kaurapellon sänkipillit viheltävät, soivat, säestävät tuulta
viima ajaa metsäsaarekkeen pellon laitaan,
ryskyen valtaojaan kumolleen, tien risteykseen.
Talventörröttäjät, piikkiset siemenkodat,
tähtitaivas aukeaa kuin paperikotelo.
Kylä pysähtyy, tuuli painaa posken koivuun,
pysähtyy valtaojan leppien marssi,
hirvien makuu nousee katsomaan,
Tuhkasillan vesirotta kuulemaan.

Tiellä pimeässä kulkee kuin kuningas, Mäyrä,
kultainen kruunu, laulunsanat kainalossa,
tiellä kulkee viitan sihinä,
kulkevat aurausmerkit.
Loistavaa Jupiteria näytetään pilven raosta.

Mäyrän urhoollinen sotilas, Lukki, etenee taholtaan määrätietoisesti,
kypärä, olkain, ohuet saapasraajat.

Myös Musta Rinssi, kissa Felis Ernesti, kaikilta tunnettu,
on läpikulkumatkalla Suomusjärven tiellä, lähestyy,
hopeinen kruunu, kymmenet miekkakynnet,
häntä kohti horisonttia.

Ja Kuu, joka heidän ylitsensä käy, kulkeepi latvustossa,
kynttilävyötetty, se maailmaa vaalaaiseevi (laulaen).

Nämä neljä kohtaavat, maan päällä, metelin alla
eläin eläintä lähellä
siinä karva, siinä turpa, siinä kirkas silmä, pihkahengitys
ja metsäpohjan tieto, seisovat rivissä,
helähtävät, ja kumartavat:

Hyvää iltaa,
saako tulla laulamaan jokaiselle
metsäsaarekkeen säädylle,
joka huuhkajatenorille, unisieppareiden lapsille,
sekä Fagerströmin viekkaalle ketulle,
koko väelle, kuin paikalla on?”

Saatuaan luvan alkavat laulaa:
(sänkipillit soivat vireessä, puhaltavat alkavaa pyryä)

Näinä päivinä kun maa ja vedet on sidottu jäähän,
kun päivä istuu pesässään
ja aurinko, armollinen mejesteetti,
lepää vuoren onkalossa,
kutsutaan hetimiten ylitse Yksi Yleinen Joulurauha.

Rauha tehdään paikastlävitse kaikille tunnetuksi
joka elukalle, nisäimeväisille
aitan alle, saunan vintille,
kivimankelin kaukaiselle maalle,
silloin kaikuu uuden ajan onni,
särkyy vääryys,
ja joutuu jouluaamu, ompi saatu ilo, rakkaus.

Lopultas me toivotam
ja me toivotam asukkaille, pellon reunoille,
savisaappaille, poikkikulkijoille,
pakkasveden melojille ja päällekutsutuille
Korkeatäyttä Juhlapyhää!”

Metsän tuulikaapissa soittelevat puut;
Kuu se kulkeepi, Kuu se pyörii,
laulaa männikössä valolaukkaa.
Mäyrä, kultainen kruunu,
Musta Rinssi
ja urhoollinen Lukki,
kaikki kumartavat ja lähtevät
tuosta ulos, siitä munkin matkani pitää.
.
.
chr.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Kipeä muste

.
.

kipeä muste
puheet, ruoste
saniaisten sulkakynät
miten kehtaavat maleksia näin tavut
runot juurtumatta
päivänvalolauseesta kirjanpainajien toukat
(nuo kastittomat kuninkaat)
luovat äänettömät sanat
tavuja pidemmät, jotka eivät yletä vielä sanoiksi
sanojen rivit, jotka eivät kasvaneet lauseiksi
ja lyhyen säkeen viserrykset
leikatut sanat
varkaan kieliset sanat, jotka pakenevat
paperin säikeet, suikaleet
äänettömän äänet.
Lue laulutervehdys puilta, ne ovat runoja
äänipuilta kaikupohjilta
sananjalkojen alta salatut sanat
kuiskaavat tavujen siemenet
hennot juurihunnut
.
.

©chr


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Jonain tällaisena

.
.

Jonain tällaisena yönä
olen hyvin pieni
hevosen kuvetta vasten.
Se korskuu hyttysille
aavistaa lähdön
ja lannan haju on turvallinen

Lähestyvä lumi tuoksuu jo
ilman tumma reuna.
Yön rinta on syvään maatunut kavioihin,
ja yllä kohoaa hevonen kuin vuori

Tällaisena yönä
pysähtyy laukasta
syksyn ensimmäinen mustuainen
kyljet vaahdossa,
tarjoaa käden
pimeän käden
.
.

©chr


sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pienet ahvenet

.
.

sylintäyden järvi
uitan vatsaa
ajelehtii pohje
uiskelee varpaat,
kalat odottavat silmien sulkeutuvan
ripsien piilopaikkaruo´ot
pienet ahvenet näykkivät nahkaa
ahvenet syövät, mitä jää   ,    jää
sen vesikirput syövät
pohjamudan kehitysvaiheet
sudenkorennot suursyömärit syövät
täyden sylin, järven,
levitän hämärän, ilmeitä täynnä
levitän rannoille
.
.

©chr


Sisältäni

.
.

Tähdet kasvavat silmistä
revontulien siipisulat
jouto, rikka, mikäkukka
kasvin salainen voima
siemenkota, juurtumaton latvatuuli
kerrossammalkerros
ja haapa, joka kulkee hitaasti, mutta
ei päästä sisään, tai päästä vähällä,
Metsä sisältäni kävelee polkua
oksakohdan ihoa
riippuvaa, pystyä
.
.

©chr


lauantai 17. marraskuuta 2018

Kuunpimennyksen aikana

.
.

Kuunpimennyksen aikana meri nousee taivaalle
rapujen askeleet, pohjan ruohot taipuvat
läheinen joensuu kertoo virtauksen
kuviteltu valas huokaa

Peilimaan selän alla aukeaa
molempien totuuksien sali
loputon hengityksenpidätys
lipuu sukellusveneen haamu

Täällä sydämet punnitaan
vedetään laaksoihin, toiset valuvat syvänteisiin
kajastaa yön tapetti,
takana täydellisen ympyrän varjo

Kerro kuu, kun kukaan ei nuku (nessun dorma)
miten pysähtyvät valkoiset tähdet
yhtyvät linnunradan päät
syksyn myöhäinen loppu
.
.

©chr

torstai 15. marraskuuta 2018

Piirroksien

.
.

Piirroksien taipeisiin, iholla,
joihin ei yletä kirjoittaa,
jatkaa jälkeä korkea sävel
kahlaa, kukkii, soittaa huilupilliä
kutoo huoneen, solmii heinää,
vuoteen todellisen kangastuksen
ja maa on pehmeä ja lähteiden vesi
ja nahka, joka toisen päältä on otettu,
toisaalle annettu,
ja vuoteet, joissa lepäsit
jotka vuodet
ripset, silmien räpäytys
kukoistus
ja ruusut
ja ruusut
ja ruusut

©chr


Luurangassa

.
.

Luurangassa heijaa korkein puu
juuret syvään maanvahaan,
irtoaa keuhkoista mitattu huone
onttojen pesäkolojen vihellys
käsivarsilta vapaus uunilinnuille
kierivät helmalta hedelmykset
ilman malto valuu mahlana
peltoaukean vapaus
vapaus sukeltaa metsäpohjan
ylösalaiset ovet
puu puulta kumartuvat puoleen koivujen reidet;
hengitä vain kevyesti, pitele,
hauras sydänveistos


©chr


Vie matkaansa

.
.

Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.
Metsän kylki huuhtoo lävitse
uudelleen hivelee pimeä,

oi sen lauha kämmen,

oikaisen pyylehdille, uudelleen hylätynkukille;
ruodittomia hampaisia
kohenevaisia haarovia
Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen sudenkaarne,
pellonreunan syvä hetki, maan loppu
varteni talven kuljetettavaksi.


©chr


maanantai 12. marraskuuta 2018

In English part II

A friend wrote to me it´s a pity one cannot understand my Finnish poems.
So I tranlated a couple in English.
It was difficult because I create words of my own,
such as "helmiäiskieli", "ihokuva", "vaahtomeri" 
(pearly strings, pictures of skin, the foamy sea)
words that you don´t find in a dictionary. And also difficult
because the lack of practise.
How did I do? What do you think?
.
.
Hämärät laitumet



päivänverhosta kannettu
hämärän laitumet
sanojen tieltä hyönteiset.
Liekki väsyy
saaret irtoavat vedestä
saarekkeet pellosta
rungot maasta, latvat juurista
pimeys erottaa laulut linnuista

tämä kuva näistä käsistä
katseen kuvasta, silmäsi;
sinut minusta;
viidakon kaihoisin laulaja
havumetsän hartia
hyväily sylissäni,
yhä syvemmät
sadeveden jäljet



Dusky pastures have been carried
out of the daylight´s curtain
insects give way to words.
The flame gets tired
islands set off from the water
woods set off from the field
trunks off the earth, tree tops off the roots
darkness separates songs from the birds

this picture from these hands
the look sets off from the picture, your eyes
you from me;
the most longing singer of the jungle
pine forest´s shoulder
the caress in my arms,
deeper and deeper
the marks of rain
.
.
.