sunnuntai 6. toukokuuta 2018

.
.

päivänverhosta kannettu
hämärän laitumet
sanojen tieltä hyönteiset.
Liekki väsyy
saaret irtoavat vedestä
saarekkeet pellosta
rungot maasta, latvat juurista
pimeys erottaa laulut linnuista

tämä kuva näistä käsistä
katseen kuvasta, silmäsi;
sinut minusta;
viidakon kaihoisin laulaja
havumetsän hartia
hyväily sylissäni,
yhä syvemmät
sadeveden jäljet
.
.

©chr


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Runomitta I & II

.
.

Maaliskuu nousee idän suunnalta
asteroidivyöhykkeen eksyneet
poimin latvatuulet.
Planeettaparit katolla
pujottavat karhunlankaa viikatteen silmään
ja leikkaavat poikki järven railot,
jään alla paksut kalat kääntyilevät
ulvoo ahtauden näkymätön joiku,
ja kun jää pettää, lumi vielä kannattelee.


Taivutan lantion
taivun luoteesta kaakkoon, tervehdin pohjoiseen
kuun käsistä pilvilauttojen köydet
purkautuvat
satelliitit,
talvitaivaan päät.
Kaksoset kaarran etelään, ylösalaiseen Jupiteriin
kuulen särmät, kuulen avaran
avaruuden matkalla jytisten
(vaan tyhjyys ei päästä ääntäkään)
rahko maalaa kuun,
ja höyryää aamussa kädetön
otsa
.
.

©chr



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

(luonnos)

.
.
Pure maaomenan sydän
pura pellonisännän syli
avaa metsän meteli
nosta rinnalta rautavanteet
hiertävät varjojäntereet
pudota palava paita
kipinöivät kilvet, kipujuoksut.

Huuda tahto
väännä voima
kääri ylle ruumiin laulu
kuule kuultavat yliset, aaluvat autiot
Hiidenkarjan kahluut
yön kasvon tovi.
.
.

©chr

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vierittää kivet

.
.

Valmistamme toisillemme yhteisen huoneen
yön teoille ja iltapäivän raukeudelle
lanteita valuvan vuoteen
kudottu pellava-puu,-villa
etusormella riisuttu huulet

helteen alla peukalonsyrjään lounainen kylki

matkalla kainaloon kevyet linnut nopeat
alaston kielen reitti reidellä

sisällä alkaa laulu, jolla ei ole alkua
ympäri lihan käsin sormin
päämäärä kuin hullu voima paiskaa auki rinnan
taipeiden ruohot
arkaa varovasti, ahnaat, kämmenpohjiin pohkeet
vierittää kivet haudoilta kauhovat
voimilla maa ja alla kohina
sarvet luihin 
paljaiden kaaret
iirisväri viirit
tuhannet valo-aukiot

avaa tuulen, avaa hiukset
tuuleen avaa kivet, avaa laulun
tuulen viedä, laulun viedä
metsän
mättäät avaa
avaa sinut, sinut
silmän, silkin

valon kasvoille
kumartuu puoleen, hengittää vain kevyesti
                                                                                            pitelee

kylkikaaria, kohoava
hauras sydänveistos
.
.

©chr


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Terälehdet (uusin yritys)

.
.
Vuosisadan vaihteessa nousen joesta rannalle
ja hän istuu siinä kuin odottaen,
nupusta puhkeaa kruunu
valuu pisaroita, kultaisia valeaurinkoja.

Heinäkuu 1905, haavikon kujanne,
sen kohinan vihreä maanvyöry.
Varovasti lehviltä jatkuu keskeytynyt laulu;
pesättömän koiraan kosinta.
Nostan pääni, vuoteilta joilla lepäsin,
jotka vuodet, henkeä tapaillen.

Kymmenluvulla hunnut häviävät;
hän kävelee öin silmät kiinni seinäpaperin kuvia
hoikassa sormessa kynäpainauma
heikko mustejälki.
Mustat tulppaanit nousevat, kumartavat,
kohenevat uudelleen,
hapuilevat takaisin taivasalle.

Neljäntenä iltana 1914 söimme vain kevyesti,
läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle
ammoniittilampusta tulvi pehmeää valoa
piirsi seinille kuorensa ympyrän, rajan pimeyteen
maljakon tummat kukkaset.

Riisutuessamme 1919
irtokaulus sekottui pudotessaan kirjeisiin;
jotain vaikeaa oli sanottu;
kirjainliekki sulaa, sinettivaha,
huoneen ahtaudessa ajaa viivan käsistäni
tulppaanien varret.

Kaksikymmentäluvun loppupuolella näin hänet vielä kerran
ikkunan äärikaukaisuudessa;
meidän molempien elämä oli suuresti muuttunut
aamuhämärä vaipunut kasvoiltamme,
terälehdet yksitellen
.
.

©chr




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Pakkaskoira

.
.

Ympäri ympäri ympäri
pakkaskoira laukkaa hankipeltoa, haukkuu tuolla,
kääntyy tuuleen, antaa mennä, aukeaa riittää;
oikella käsivarrella kasvaa koivukuja, 
vasemmalla vaahteroiden satavuotinen neuvonpito,
kylkikaaria pitelevät pellon laidat, taivasrajaa hengitys,
jarruttavat koiraa metsien korkeat.
Laukkaa vastaan vimmaa ajavana
turkkiin takertunut matala sirppi.
Luiden kiitävät veneet, vajoavat lantion puoliskot, hautavajoamat, polvien saaret.
Milloin taivas on kylläinen, milloin kupoli koskettaa pohjaa?
Riittää matkaa reunaan, rajaan,
lumen hiutaleet paikka paikalleen, sataisi pilvien palaset.
.
.

©chr

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Matkaansa II

.
.

Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.

Metsän kylki huuhtoo lävitse
uudelleen                                          hivelee pimeä,
                   oi sen lauha kämmen,

oikaisen pyylehdille, uudelleen hylätynkukille;
ruodittomia hampaisia
kohenevaisia haarovia

Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen sudenkaarne,
pellonreunan syvä hetki, maan loppu
varteni talven kuljetettavaksi.

.
.

©chr


tiistai 23. tammikuuta 2018

Tahollasi

.
.
Tahollasi jatkat,
kuten tähänkin asti,

kokettamatta huulillani

minulla ei ollut sydäntä
.
.

©chr

Heilahdus

.
.
Lauloi ilman säveltä kuin huokaus,
nälkä puhui; pedonluonto;
käännä jo kasvosi.

viuhka, paperin taitteet ilmassa, taivaan heilahdus
niin korvasi kätkö
hitaasti antautuva
.
.

©chr

Matkaansa I

.
.
Vie matkaansa kuin villieläin; halu on suuri;
vasta pinosin ruusuvärisen lihasalan
lattialankuilta, portailta kadonnut vahtikoira, sen luut.

Kalutusta maasta nousee laitumen hierakkametsä
leveytensä pituinen
pellonreunan syvä hetki, maan loppu
kolme hedelmäverhoa talven kuljetettavaksi
.
.

©chr

maanantai 22. tammikuuta 2018

Olettamuksia

.
.
Pura minusta olettamukset;
kuulin lauseita, äänteistä rakensin
pysähtyneet vuodet;
tuskin kumarrun niiden alta;
leviävät vaihtamatta,
lakanat sängyssä, yhä samat.
.
.

©chr




Pisara

.
.
Kuin musiikia yön äänet.
Puutarha nousee 
lumisadetta vastaan,
taivasta pisara lattialla.
.
.

©chr

Kukkakimppu

.
.
Hän seisoi ovella;
toisella kädellä avasin, toisella työnsin ulos.
Toistaiseksi en anna hänelle nimeä.

Hän toi käsiini kukkia;
yhdellä auoin kimppua, toisella käärin kiinni,
kolmannella käänsin selkäni.

Tiskipöytä maatui,
hämärässä sohva näytti siivottomalta leiriltä,
ja loistavat terälehdet loistivat,
Päätin, etten hymyile.


Pihalla hän aukoi mykän hyvästin huuliltansa
ja pois kääntyvät valot

päätin, että                                       loistavat häpeilemättä.
.
.

©chr

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hengitystauko

.
.

Uudenkuun hengitystauko avaa oven;
vuoden pimein astuu
ja vetää perässään tukahduttavan painon:
karhuntaljasta lankaa kutovat,
ja lanka kannattelee säikeitä pimeään,
nauhaksi, peitoksi, uudelleen nahaksi
korkealle kohoavalle sarvipäälle;
taivaan puhkova, äänettä lentävä yö.

Ja se mikä kertaalleen kirnuttu
se mikä karstattu, kaltattu,
hänen kumaransa, nyljetty.
Se, joka on mikä, kaavitaan karvasekainen tali,
venytetään penikulmien matkaan auringon pesäpohja
palaamaan, uudeksi palamaan,
hiillokseen puhaltamaan
.
.

© chr

maanantai 4. joulukuuta 2017

Saako tulla laulamaan?

.
.
Kaurapellon sänkipillit viheltävät, soivat, säestävät tuulta
se ajaa metsäsaarekkeen pellon laitaan,
ryskyen valtaojaan kumolleen, tien risteykseen.
Talventörröttäjät,piikkiset siemenkodat,
tähtitaivas aukeaa kuin paperikotelo,
loistavaa Jupiteria näytetään pilvenraosta.

Tiellä pimeässä kulkee Mäyrä, kultainen kruunu
maata viistää kuoo
laulunsanat kainalossa, tiellä kulkee viitan sihinä,
kulkevat aurausmerkit.
Mäyrän urhoollinen sotilas, Lukki; etenee taholtaan määrätietoisesti,
kypärä, olkain, ohuet saapasraajat.
Myös Musta Rinssi, kissa Felis Ernesti, kaikilta tunnettu,
on läpikulkumatkalla Beehelmin kadulle,
häntä kohti horisonttia,
hopeinen kruunu, kymmenet miekkakynnet.

Ja Kuu, joka heidän ylitsensä käy, kulkeepi latvustossa,
kynttilävyötetty, se maailmaa vaalaaiseevi (laulaen).
Nämä neljä kohtaavat, maan päällä, metelin alla
eläin eläintä lähellä
siinä karva, siinä turpa, siinä kirkas silmä, pihkahengitys
ja metsäpohjan tieto, seisovat rivissä, helähtävät, kumartavat.

Kaikki:
Hyvää iltaa,
saako tulla laulamaan jokaiselle
metsäsaarekkeen säädylle,
joka huuhkajatenorille, unisieppareiden lapsille,
sekä Fagerströmin viekkaalle ketulle,
koko väelle, kuin paikalla on?”

Saatuaan luvan alkavat laulaa:
(sänkipillit soivat vireessä, puhaltavat alkavaa pyryä)
Näinä päivinä kun maa ja vedet on sidottu jäähän,
kun päivä istuu pesässä
ja aurinko, armollinen mejesteetti, lepää vuoren onkalossa,
kutsutaan hetimiten ylitse Yksi Yleinen Joulurauha.
Rauha tehdään paikastlävitse kaikille tunnetuksi
joka elukalle, nisäimeväisille
aitan alle, saunan vintille,
kivimankelin kaukaiselle maalle,
silloin kaikuu uuden ajan onni,
särkyy vääryys, synti
jo joutuu jouluaamu, ompi saatu ilo, rakkaus.
Lopultas toivotaan pellon reunoille, sisäänasujille, savisaappaille ja päällekutsutuille
korkeatäyttä juhlapyhää!”

Metsän tuulikaapissa soittelevat puut;
Kuu se kulkeepi, Kuu se pyörii,
laulaa samalla sävelmällä männikössä valolaukkaa.
Mäyrä, kultainen kruunu, Musta Rinssi ja urhoollinen Lukki,
kaikki kumartavat ja lähtevät pois.
.
.

chr.