.
.
Tuuli kiskoo metsää juuriltaan
vihreää ennen keltaista
puiden kruunut kuin värikkäät vapautuneet huivit.
Lokakuun paperinohuet peurat
alkavat kantaa varuillaoloa
kuuraa tyhjennetyn puutarhan reunoille.
Annoin itseni kuvitella
vuosia vanhaa kuiskausta
talossa ei syys, ei talvi
hiiret, ne tulevat
tiskipöydällä muovikassissa
ammuttu sydän
ikkunassa ei syys ei talvi
metsästäjien punaiset hahmot etenevät
eläimet, aamun unet
piiloon sängyn alle
jotakuta tulevaksi
odotan koputusta
luotia
pystynkö sen jälkeen kokeilemaan
onko lattia kylmä?
Metsän talvi, luiset tienviitat
ikkunassa näyttäytyvät eläinten haamut
pieninä paloina söin koko lihaksen
lattia on
kuiskausta
kuin aivan läheltä
kuin matkan päästä.
Muisti on kuvitelma
villiheinää ja marunaa.
.
.
chr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti