Hän on kuin pylväs
valokuvamaisen mustavalkoinen
ensimmäinen opettajani
luokkahuoneen hämärässä en näe selvästi
koska ruumiinsa yläosa on kadonnut
se on hävinnyt pimeään rinnan
ehkä jo vyötärön yläpuolelta
onko hän ollenkaan paikalla
onko meillä valaisintakaan että näkisin
huoneen katto on hyvin matalla
eihän sinne aikuinen mahdu
vain lapsen mittainen
ehkä katto on musta
tai ehkä sen alla leijuu paksu kerros savua
naapuripulpetit ovat käyttämättä, tyhjiä
en itsekkään istu omani ääressä
aina seison aina niiaan aina enkä näe toisia
koululaisia, ikäisiäni
muisto on täysin pimeä
kuule mitään mutta tunne kuten aina
tunne pelkkää riittämättömyyttä ja häpeää
huoneen ulkopuolella kasvoille räjähtää valo
ja portaat kolisevat meluavat alas
uusi maali tuoksuu naulakoille alas ulos
häviän talon taakse vanhojen mäntyjen alle
en muista minkälainen oli koululaukku,
mitä kirjoja, miten opin lukemaan,
kuka oli ystäväni, lempiruokani,
miten kuljin koulumatkani,
en mitään keskellä pimeää
vain oman nimeni
niin pitkälle kuin
osasin sitä
kirjoittaa
Chr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti