.
.
Yhdeksän päivää.
Kymmenen yötä, täysikuu, järven pimeydessä kutsuu kuikan kurnutus.
Tähti loistaa männyn oksalla; se on Jupiter, sanot sinä. Minä olen unohtanut kaikki (kuitenkin mietin, mitä olisi uida Jupiterin valaisemassa vedessä). Sen pieni valo peilautuu järveen, kuikkaan, kuikan siipipeiliin, ylittäneen lentokoneen vaimenneeseen jylinään.
Laskemme satelliitteja. Porstua täyttyy yöperhosista.
.
.
chr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti