Se alkaa

.
.

Se alkaa;

Kierrän hiukset kiepiksi, myötäpäivään
hyvää köyttä

(eikä vastapäivään, se oisi huono enne)

manaan sinua esiin korpesi komerosta

että astut vapaana.

Kun myötäpäivään kierrän hiukset, vahvaa köyttä;

eksoottiset linnut laulavat

sinun näkymättömässä kainalossasi kokoontuvat haaveet,

kukkien miniatyyrit.

Köysi vetää seiniä matalan joen rantaan,

vuodetta köysi vetää ruokapöytää matkaan,

pimenee metsänreuna, etkä enkä osaa sanoa

kauanko vielä kestää

matka lyhenee

sokeiden hiuksien höyhenet, lenninhaivenet

kauanko jäljet pysyvät lumessa

tyhjyys oksilla kasvamassa

?

.
.
©chr.

Viimeinen

.
.
Elokuun viimeinen istuu metsässä
(nojaa käsivarsiin, sarvet sojottavat, pää roikkuu rinnalla),
vartalossa koko maisema, vatsalehdet, tuulenkaatamat metsäkerrokset, hiirensammal.
Olkapäiltä löyhä peite valahtamaisillaan;
sen ripustaisin oksantynkään, naulakkoon, se odottaisi.
Kaipaat sinne mistä linnut lähtevät (kaipaatko?)
ja missä vesi soi (vai kaipaatko?)
Järvi on ikkuna, jonka metsä sulkee;
hitaasti, hitaasti pimeys syö ääriviivat, tämän tekstin kirjaimet häviävät,
kuin elokuu häviää, sen lämpö.
Et käännä kasvoja kohti (annoin tilaisuuden, toisenkin),
ehkä katsot vasta salaa jälkeeni, Elokuun viimeinen.
.
.