Viimeinen

.
.
Elokuun viimeinen istuu metsässä
(nojaa käsivarsiin, sarvet sojottavat, pää roikkuu rinnalla),
vartalossa koko maisema, vatsalehdet, tuulenkaatamat metsäkerrokset, hiirensammal.
Olkapäiltä löyhä peite valahtamaisillaan;
sen ripustaisin oksantynkään, naulakkoon, se odottaisi.
Kaipaat sinne mistä linnut lähtevät (kaipaatko?)
ja missä vesi soi (vai kaipaatko?)
Järvi on ikkuna, jonka metsä sulkee;
hitaasti, hitaasti pimeys syö ääriviivat, tämän tekstin kirjaimet häviävät,
kuin elokuu häviää, sen lämpö.
Et käännä kasvoja kohti (annoin tilaisuuden, toisenkin),
ehkä katsot vasta salaa jälkeeni, Elokuun viimeinen.
.
.