keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Pelastakaa edes lapset

.
Lohjan Pelastakaa Lapset ry järjestää keskiviikkona 6.5.2015 klo 18.00 Apuomenassa (Suurlohjankatu 21) Äitien illan. Ohjelmassa mm. Jenny ja Anna Vesimäki musisoivat. Runoja lausuu Anja Helenius, Pentti Salmela, Saara Huotari ja Christina Johansson. Arpajaiset. Kakkukahvit. Pela-tietoutta. Ja lopuksi perinteisesti äidille ruusu. Tapahtuma ilmainen. Tervetuloa.
.
.
.
Esitän kaksi runoani

Kun sinä synnyit


Kun sinä synnyit, istuin kirkkaan amarylliksen alla
vuosikymmenien kylmin talvi jäädytti ikkunat
leikkauspöydän lamput punertuivat,
enkä ollut koskaan pidellyt vauvaa sylissäni.
Kun sinä synnyit minä rakastin sinua niin, että joka päivä mursin tahtosi.

Sinä synnyit kun olin kulkenut turhaan korkeiden  talojen portaat,
ja ne vieläkin miettivät mihin minut lähettäisivät,
että sinun sulkeutuneet silmäsi syntyisivät
ja minä rakastin sinua niin, että huudan kivienkin alla,
koska sinä
et.

Kun sinä synnyit, seisoin suuren tammen varjossa
vahvana imit puolukkamaitoa, ja lypsyämpärin kermaa.
Kun synnyit, itkusi seurasi minua kaikkialle, kannoin
yksinäistä ilmettäsi
ja minä rakastin sinua niin, että sinusta tuli oma kuvani.

Kevät oli harvinaisen lämmin,
kun sinä synnyit,
nurmikolla korkeiden tulppaanien alla.
Ensimmäiseksi näytettiin pienet punaiset kiveksiesi kirsikat,
radiosta soi sinfonia Uudesta maailmasta,  
lopputahdeista
alkoi sataa jäätä ja rakeita, tulppaanit heittivät terälehtensä.
Kun sinä synnyit, samalla hetkellä syntyneet varsat paleltuivat laitumille,
ja minä rakastin sinua niin, että silitin korvalehtesi päät suipoiksi ja
ne palavat auringossa aina kesäisin.
.
.
.
.
 Als das Kind Kind war - Kun lapsi oli lapsi 


Keltasirkut liikuttavat päivän ainoaa väriä
lintujen jalat ovat talloneet lumen kovaksi kerrokseksi ja
pihalla kaksi pitkää hahmoa kumartuneena, ulstereiden alta hennot jalat
kun isoäiti ja kuolema syöttävät sirkkuja
viljan väriä pikkuruisiin rintoihin.

Helmikuussa on ripustettuna ikkuna, jossa ei ole ikinä valoa on valo
kattojohdosta paljas lamppu
yläkyökissä isoäiti makaa arkussa
hänet on puettu vaaleaan leninkiin, jota ehti kerran käyttää
en ajattele kylmyyttä tai hiiriä,
ajattelen pulkkamäkeä
pakkastaivaalla isoäiti on satelliitti ja koirasatelliitti seuraa isoäitiä.

Pihalla äiti polttaa tynnyrissä vanhan silmälasikotelon ja tyhjän kukkaron.
Alkaa tuntikausien kylpeminen
äiti makaa ammeessa
hän täyttää sen tiukasti reunoja myöten
katselen valkoista ihoa
hänellä on jalanpohjissa norsunnahka ja
kynnet leikataan sivuleikkureilla.
Ohuet sukat sihisevät reisissä ja pois tieltä!
koirat pakenevat hajuveden muuria,
Sisko ja minä, meidät on puettu istumaan puusohvalle
(osaamme istua tuntikausia täysin liikkumattomina)
letit kiristettynä
- Muistakaa nousta ylös kun aikuinen astuu huoneeseen.


Hiekkainen ja terävä sänky, talossa kahisee yö mahonkiset leijonatassut
koirankarvakerros ei liikahda
unet valuvat syöksytorvessa kolisten kuin kesällä tervapääskyt
helisevät seinälautaset
en nuku, nurkassa vinkuvan hengityksen häkki pölyn haju
ikkunassa liikkuvat vaahteran vahvat käsivarret,
kutsun pimeässä pimeässä  nukkuvaa äitiä yhä
lujemmalla äänellä huudan, suuhun hajoaa aukko ja
kun mitään ei tapahdu, kieleni irtoaa.


Vadelmaviidakon päättäväisyydestä
nousee eteen puimalan musta pääty hyönteisiä täynnä,
siskon kanssa istumme illat vierekkäin korkeassa heinikossa
hievahtamatta tarkkailemme yöperhosten keräilijää
satavuotisen vaahteran alla
oksaan ripustetussa lampussa piirimme, sokaistuneiden lumo.



Kirjaimet juuttuvat sormiin
koulussa toisellakaan luokalla en osaa kirjoittaa nimeäni
ja vain minulla on sellainen nimi, ettei täällä ole kenelläkään.

Elokuun yöikkunat, sulkeutuvat ovet
luumumetsän maatunut tuoksu
ylikypsät hedelmät haljenneina puissa, halkeamien hidastetut ampiaiset.
Silmät kiinni voi löytää lepakoita, lahopuun rungosta ne tipahtelevat kuin naakanpoikaset,
pyöritän lakanaan kääriytyneenä ilmassa hyppynaurua
pihaa kiertää lento, naru viuhuu viu viu viu viu kiljun iii iii kiljun, kunnes kaadun kaadun
siivet korkealla varjoreunuksiset tähdet.

Talo on hiirien hampaiden käpälien kärpästen lentueiden siivillä, täynnä reikiä reikien kuvia
iltapäivällä rappukiven lämpö houkuttelee sisään lisää hyönteisiä
kärpästen silmien kaleidoskooppisokkelossa, toukkien vellova matto
mikä on esillä mikä on laatikoissa mikään ei ole turvassa
lialta, eläinten hengitykseltä.
On laatikoita, kaappeja, joita ei koskaan avata
Isoäidin keittämät hillot
keittiökapineet muumioituvat käyttämättöminä paikoilleen,




Oksat kannattelevat iltapäivää
nurmikolla vihreät varjot
punamultaseinän tuoksu huokoinen pinta, syyt pystyssä,
maan vetovoima syö säikeittäin rakennukset, talon, luhdin, ja
puimalan seinät sanomassa näkemiin.
Mustavalkoinen muisto ympyröi henkilöt, pienet lapset.
Entisiin huoneisiin auringonlämpöinen ovi aina auki.

.
.
.
© chr.

1 kommentti: