Maisema oli enemmän

.

.

Maisema oli enemmän kuin maisema, se oli näky, sävellys ja hiljaisuus

kokemus koko iholla, sukellus siihen, siihen pukeutuminen

tuntea yhtäaikaa sen sisä- ja ulkopuoli,

olla osa sitä niin pieninä palasina, ettei paluu ole enää mahdollista

mitään jäisi jäljelle

irrottaa nyörit ja kahleet. 

Voisi pudottautua lentoon, levittää käsivarret siiviksi. 

Ja lämpimät ilmavirrat nostaisivat.

Tässä on kuva: 

ikitammet pihassa jo nukkuvat, puiden henget

porstuasta maahan putoaa valo 

nahkasiipiset kiertävät pihaa, ja vedenalaisen kallion puhetta

kivien nilkoissa juurien kieppejä.

Kuvassa keittiön pöydällä kupit, käytetyt teepussit, leivänmuruja,

kasa kanttarelleja ja sanomalehden aukeamalle perattu sammalen varsia ja multaa, 

seassa muutama kulkija

ikkunassa oranssiruutuiset verhot.

Ulkopuolella spelttipellon vaaleaa kultaa ympäröi tummuvan metsän siluetti.

Kolme hirveä syö pellossa viljaa, emä ja kaksi vasaa

vasojen selät vasta kasvamassa tähkäpäiden ylle

ja niiden yllä puolikkaansa päälle kasvanut kuu

ei aivan valaise, kulkee yli

kuin kosketeltavan lähellä, kuin aavistuksen kallellaan.

Kanalan orrella asukkaat vaihtavat jalkaa, puhuvat unissaan

pihalla koira ei ole vielä huomannut hirviä.

tammi kaartuu, ottaa taloa lähemmäs

naava liikkuu hitaasti, kaarnan kasvot, kaulan uurteet.

Hämärään tottuminen.

Tähdet kukin vuorollaan sanovat nimensä

puut liikkumatta metsä sulkeutuu, kohisematta.

Koira asettuu makaamaan portaille.

Kuun viereltä hirviemän pää laskeutuu syömään.

.

.

chr.