.
.
13 päivää.
Ja nyt sinä tulet ja koiran riemu ja metsä soi ja kaukaa kuuluu kurkiauran jäähyväiset (vai onko niiden huuto syksyn perusääni, ääni, joka kuuluisi, vaikka yhtään kurkea olisi ilmassa?) ja sisälle mennessä täytyy jo sytyttää valo ja käsiä hierotaan toisiinsa, sanotaan ompa viileää ja keitetään kahvit ja kuinka päivä on mennyt ja istutaan pöytään, kupit höyryävät ja katsotaan ulos; jättiläiset seisovat siellä liikkumatta, järvi vähän väreilee ja kuikat torkkuvat ja ensimmäinen aavistus hämärästä; siinä se on; miten se äkkiä kuultaa kaiken vihreyden läpi.
.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti